Keskustelu

PelokasOnko tämä refluksia vai jotain muuta?22.2.2015 13.17
Olen kärsinyt närästyksestä vuosia, ekat oireet alkoi yli kymmenen vuotta sitten ja kun ne pahenivat, niin tehtiin vatsan tähystys ja silloin löytyi löystynyt vatsaportti ja heliko-bakteeri. Heliko saatiin häädettyä ekalla kerralla ja kontrollissa kaikki ok. Sen jälkeen närästystä on ollut vaihtelevasti, mutta olen saanut kuriin Nexiumilla. Viime kesänä alkoi taas tulla voimakkaampia oireita ja nytsyksyllä kävin lääkärissä joka määräsi kuukauden kuurin Nexiumia ja pyysi palaamaan asiaan jos eivät auta ja silloin ehkä harkittava uutta tähystystä. Oieilu helpottui kuurin aikana mutta nyt viikon sisällä tuli uusi oire eli ylävatsakipua ja todella runsasta röyhtäilyä ja rinnassa/pallean kohdalla paineen tunnetta. Ylävatsakipu pahenee iltaa kohti ja eilen nukkumaan mennessä huomasin että ikään kuin säteili selkään. Liikkeessä ja venytellessä tuntuu kipua ja paineen tunnetta, samalla myös turvotuksen tunnetta vatsalla, täyttymisen tunnetta vaikka söisi vaan vähän. Kärsin myös ahdistuneisuudesta ja pelkään vakavia sairauksia. Mietin tätä vaivaani jatkuvasti mikä varmaan pahentaa oloa. Eilen menin uudestaan lääkäriin, tutki ja paineli vatsaa, otti kaikki mahdolliset verikokeet, maksa, haima, munuaiset jne. Verenkuvassa kaikki arvot normaaleja, hb 131, valkosolut ym. nprmaalit. Huomenna saan tietää muiden verikokeiden tulokset. Jatkossa tehdään myös uusi tähystys. Voisiko tässä olla jotain muuta kuin refluksia, kuten sappikiviä, palleatyrää tai jotain muuta? Olen tosi peloissani jos onkin jotain pahempaa.

PelokasRe: Onko tämä refluksia vai jotain muuta?22.2.2015 13.39
Niin ja olen nainen 42v ja muuten terve. Ei muita lääkkeitä kuin Nexium.

TinttiRe: Onko tämä refluksia vai jotain muuta?22.2.2015 15.05
Jos olet lukenut näitä viestiketjuja niin huomaat että suurimmalla osalla samoja oireita ......itsellä myös tuo paineen/kramppaava tunne palleaseutuvilla joka säteilee myös selkään ja paljon muita oireita.Kaikilla varmaan pelko ja ahdistusta kun mahaoireita ilmenee ja niinkuin mainitsit....ne pahentavat tilannetta.



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: