Keskustelu
| Saturnus | Outo ruokatorveni - lääkärikin ihmettelee | 2.2.2015 23.36 |
| Sain vihdoin tulokset manometriasta, joka tehtiin marraskuussa. Tulos on melko hämmentävä, saa tulkita. Mun ruokatorvessa on siis "keskivaikea" vajaatoiminta selinmakuulla, mutta istuen se toimii normaalisti. Lisäksi se kramppailee loppusosasta, ja välillä sulkija on niin tiukkana ettei päästä ruokaa vatsaan - vähän akalasian tapaan, mutta läppä kuitenkin välillä relaksoituu eikä ole yhtämittaisesti kiinni kuten akalasiassa. Noista krampeista + piukkailevasta sulkijasta kuulemma johtuu tuo mun nielemisvaikeus. Ei ainakaan toistaiseksi leikkausta, koska ei voi sanoa, miten ruokatorvi reagoisi. Esomepratsolia vaan kitaan. "Herkkä ruokatorvi", näin lääkäri mulle tuloksia luonnehti, mutta ei oikein itsekään osannut selittää, että miten mulla voi olla refluksi ja toisaalta liian tiukka sulkija. Onkohan tämä yleistä refluksikoilla? |
||
| refluksikurkku | Re: Outo ruokatorveni - lääkärikin ihmettelee | 3.2.2015 7.26 |
| No kappas vaan, sullahan on palapelistä paljastunut ihan uusia paloja! Refluksitaudin anatomisista osataustasyistä yksi on juuri ihan yleisesti puhuen epänormaali lihastoiminta (niiden syljen koostumuksen, palleatyrän ja vatsan puolen liikkeiden lisäksi). Herkkä (yliherkkä, herkistynyt) ruokatorvi on myös osalla refluksikoista tutkimusten mukaan kuviossa mukana - käytännössä hermotus "herkistynyt" eli reagoi liikaa (hieman kipua aiheuttava tapahtuma tunnetaan huomattavasti voimakkaampana tai ei kipua aikaisemmin aiheuttanut ylösnousu tunnetaankin yllättäen kivuliaana). Voisiko tuossa taustalla olla refluksiin liittyen se, että kun ylösnousua sitten kuitenkin jossakin vaiheessa pääsee ruokatorveen (silloin kun nk tahattomia alasulkajan aukeamisia esiintyy), ylösnousu ei huuhtoudu sieltä normaaliaikaisesti pois vaan saattaa viippyä kouristuksen takia liian kauan limakalvojen kiusana? Samoin kun syöt, alasmenevä ruoka voi olla putkessa liian kauan aiheuttaen pitkällä aikavälillä lisä-ärsytystä. |
||
| refluksikurkku | Re: Outo ruokatorveni - lääkärikin ihmettelee | 3.2.2015 7.32 |
| Refluksikoilla kylläkin motoriset häiriöt on siis tuonne vajaatoimintaan päin. Varmistukseksi ..... Olihan sulla ruokatorven koko siellä alhaalla ihan ok? Edistyneessä akalasiassa voi olla se suurentunut, jolloin ruokaa tuppaa jäämään sinne enemmän .. .tätä sulla ei voi olla tässä mittakaavassa, koska siitä olisi kyllä huomautettu. |
||
| Saturnus | Re: Outo ruokatorveni - lääkärikin ihmettelee | 3.2.2015 11.13 |
| Hei refluksikurkku, kiitos vastauksesta. Sun analyysi vaikuttaa ihan järkeenkäyvältä. Ruokatorven alaosan koosta ei ollut puhetta. Tosin kun kävin ruokatorven kautta tehdyssä sydämen ultrassa jo ennen refludiagnoosia niin silloin lääkäri kysyi ohimennen, että tiesinkö et mun ruokatorven alaosa vähän pullottaa. Mainitsi akalasiasta, mutta silloin mulla ei ollut mitään hajua edes refluksista, niin en laittanut korvan taakse. Gastroskopian yhteydessä ei tästä sanottu mitään, eikä siellä manometriassakaan (en tiedä, pystyykö sitä edes noissa tutkimuksissa välttämättä toteamaan? |
||
