Keskustelu

opiskelijaMahdollinen refluksitauti?16.1.2015 12.55
Seurailtuani hieman mahdollisia oireita, niin tulin tulokseen mahdollisesta refluksista. Usein toistuva kurkkukipu on noussut päivittäiseksi osaksi ja sen lisäksi voimistunut yskä heti ruuan jälkeen, myös omituinen "pala kurkussa" -tunne. Närästystä ei koskaan ole ilmestynyt, ainakaan tähän asti. Voisiko nämä muutamat oireet olla refluksista peräisiä, vai kuvittelenko ihan omiani? Tosin molemmilla vanhemmillani on esintynyt samaa tauti, joten voiko se olla periytyvää?

AnniRe: Mahdollinen refluksitauti?16.1.2015 18.21
Oma tautini alkoi yhtäkkiä yhtenä päivänä palan tunteella kurkussa ja välillä tuntui myös kuin olisi roskia kurkussa. Pientä ruuan ylösnousua myös välillä esiintyi. Mitään muita oireita itselläni ei juuri ollut/ole. Sain heti testiin lääkityksen, koska olo meni nopeasti kurkussa huonoksi. Syön edelleen lääkkeitä, tosin silti oireita, mutta lievempiä.

Voihan tuo toki refluksia olla. Itseäni tutkitaan vielä, mikä kaiken tämän aiheuttaa. Sisätautilääkärini ei ainakaan vielä suostu moista myöntämään, mutta toki oireeni uskoo.

Kannattaa kokeilla ruokavalion muutosta ja sängynpäädyn kohottamista. Toki kannattanee lääkärillä käydä. Tosin yleislääkärit tuppaavat määräämään haponestolääkityksen ja sitte ollaankin valmiita.

martoRe: Mahdollinen refluksitauti?18.1.2015 11.54
Refluksi voi olla periytyvää, mutta se saattaa olla piilossa koko elämän. Joku elämässä tapahtuva asia voi olla sitten syynä, mikä laukaisee sen. Useimmiten stressi, paino-ongelmat, ruokavalio, tupakointi ja alkoholi tai SSRI-lääkkeet eli masennus tai psyykelääkkeet. On toki muitaki asioita, jonka vuoksi refluksi tulla tupsahtaa, mut nää on yleisimmät.

Niinku anni sano, että kokeile ensiksi ruokavalion muutosta ja jos tupakoit niin lopeta tupakoiminen sekä kohota sängynpäätyä. Jos sä sitten menet jossakin vaiheessa lääkärille vaivojesi takia, niin ole tietoinen siitä, että lääkkeet saatuasi, ne on todennäköisesti koko loppuelämän riesa, eikä ne todellakaan tee sun elimistölle hyvää. Pitäisi vaa elää niin kurinalaista elämää, että vois olla ilman lääkkeitä, vähä niinku Vanilja :)

VaniljaRe: Mahdollinen refluksitauti?18.1.2015 13.09
Ei kuule ole kovin kurinalaista tämä minunkaan elämäni, kyllä tulee lepsuiltua. Eilen ja tänään on närästänyt, perjantaina iski hirveä valkosipulin himo. Olen murskannut valkosipulia oliiviöljyn joukkoon ja innostuin ottamaan sitä valkosipulimurskaa sieltä vähän liikaa ja olutta vielä sen kanssa. Tosin minulla on aikamoinen työstressikin ollut viime aikoina, joten silläkin lienee osuutensa.

Minullakin oli lääkkeet aluksi, mutta kaksi viikkoa otin yhteen menoon ja sitten lopetin sivuvaikutusten vuoksi. Eivät ne siinä ajassa vaikuttaneet olooni muuta kuin pahentavasti.

AnniRe: Mahdollinen refluksitauti?18.1.2015 17.33
Sen verran noista lääkkeistä, että itse olen ollut ja olen edelleen todella tarkka siitä mitä suuhuni laitan ja siitä huolimatta oireita. Nukun melkein istuvaltani jne. Pelkkä oikea ruokavalio ei siis kaikille auta. Olen aina ollut hoikka ja itse ainakin saan kamppailla nykyisellä ruokavaliolla, että painoni pysyisi nykyisessä, ei meinaan ole varaa laihtua.

AnniRe: Mahdollinen refluksitauti?18.1.2015 17.36
Lisäyksenä edelliseen, että ilman lääkkeitä en siis juuri pärjää, vaikka kokeiltu on. Palkintona siitä tuli kamalat nielemisvaikeudet.

LinnRe: Mahdollinen refluksitauti?18.1.2015 22.23
Kyllä refluksitauti on periytyvää. Mummollani, isälläni ja kahdella tyttärelläni on aivan samanlaiset oireet kuin minulla itselläni. Itse olen kärsinyt tästä jo n 40 vuotta lähes päivittäin. Ilokseni löysin viime viikolla tämän sivuston. Oli todella helpottavaa päästä vihdoin samankaltaisten joukkoon.

juissiRe: Mahdollinen refluksitauti?18.1.2015 22.36
Tervetuloa Linn.

40 vuotta huh huh :O Itsellä ollut 10 kk ja vasta alkaa tottumaan tähän.

Mietin, auttaako kaasumaiseen refluksiin tuo läpän kiristyskään?



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: