Keskustelu
| Ylläpito/siirto | Kahvikisun keskustelu (siirto | 15.1.2015 19.22 |
| Heippa! Uusi kohtalotoveri esittäytyy. :P Tungen nyt tähän ketjuun kun en viitsi uuttakaan aloittaa. Olen kärsinyt refluksioireista koko ajan pahenevissa määrin noin 1½ vuotta ja kolmisen kuukautta sitten lääkäri vasta keksi ehdottaa sitä ja sain happosalpaajareseptin. Oli tosi helpottavaa tietää vihdoin mistä oli kyse ja tajuta millaista vaivaa oikein pitäisi alkaa hoitaa. Happosalpaajat (40 mg Omepratzol) tuntuivatkin heti ekalla viikolla auttavan... mutta oikeastaan niiden teho tuntui jäävänkin siihen, mitä ekalla viikolla tapahtui. Limaisuus väheni huomattavasti, mutta samalla kylkiluiden alla jomottelu lisääntyi, uloste muuttui vaaleanvihreäksi jne jne sivuvaikutuksia. Niinpä mieheni innosti minua kokeilemaan suolahappopillereitä siinä vaiheessa kun olin reilun 1½ kuukautta syönyt salpaajia. Kokeilin ja samalla lopetin salpaajat seinään. En osaa sanoa suolahaposta oikein mitään. Sitä syödessäni kyllä viikon ajan pystyin syömään mitä vaan, siis hampurilaisaterioita ja vaikka mitä, mutta viikon päästä oireet tulivat takaisin, minkä tulkitsin reboundiksi happosalpaajista. Silloin lopetin suolahapon ja yritin vaan pitää järkevää dieettiä yllä. Siis ihan perus, mitä nyt alusta asti diagnoosin jälkeen, olen lopettanut kokonaan kahvin, suklaan, tomaatin, sipulin, paprikan ja mausteiden käytön yms yms. Jonkun aikaa meni ihan hyvin ja rebound vaikutti rauhoittuvan, mutta jouluhan olotilan sitten lopulta syöksi aika matalaksi (vaikken syönyt YHTÄÄN suklaata!). Niinpä päätin pari viikkoa sitten aloittaa Omeprazolin uudestaan tilannetta rauhoittaakseni. Kahdessa päivässä siitä meni nenä umpitukkoon, sivuvaikutuskivut palasivat samanlaisina kuin ekallakin kerralla ja kaiken lisäksi rintakivut selkeästi LISÄÄNTYIVÄT hulppeasti ja ääni pakeni taas syvemmälle kurkkuun. Ainoa hyöty mikä salpaajista on tällä tokalla kerralla ollt on liman väheneminen kurkussa. Niinpä tuumin että ehkä ne eivät ekallakaan kerralla tehneet mitään, koska lopettamisen jälkeen oli viikon ajan paljon parempi olo kuin niiden aikana, vaan että ehkä ekan kerran parannus johtuikin pikemminkin yhtäkkisestä dieetin muutoksesta... No, nyt olen pari viikkoa vetänyt salpaajia taas, mutta kun huomasin että niistä on niin paljon harmia, olen vähentänyt niin että otan vain puolentoista vuorokauden välein yhden. En viitsi lopettaa seinään tällä kertaa ettei rebound iske taas. Sivuvaikutusmahakivut ovat vähentyneet ja ääni kulkee paremmin, mutta liman määräkin on vähän lisääntynyt taas muutamina päivinä ja rintakipuja on paljon, kaikki oikeastaan närästää. Olen lueskellut tätä palstaa jo pitemmän aikaa ja saanut hyviä vinkkejä kyllä. Käytössä on nyt teidän ansiostanne mm. laaja maitohappobakteerivalikoima, Galieve, Silica-geeli, ruoansulatusentsyymit ja ruokasooda. Anteeksi pitkä sepustus, tarkoitukseni oli oikeastaan siis kysyä, että kun moni kertoo että happosalpaajat alkavat vaikuttaa vasta piiiiitkän ajan päästä, niin voiko olla, että vaikka niistä tulee surkeampi olo, ne kuitenkin tekisivät samalla jotain hyvää, ja että kannattaisi syödä niitä vaan sinnikkäästi vaikka puoli vuotta? Järki sanoo että kun niistä tulee vaan kamalampi olo niin pitäisi lopettaa, mutta voiko niiden positiivinen vaikutus tulla esiin jossain vaiheessa? Ps. Pakko kysyä vielä vaikkei aiheeseen liitykään: Pystyttekö te muut käyttämään ns. normaaleja rintsikoita? Vuosi sitten aloin itse repiä kaaritukia rintsikoistani ja ostaa ympärysmitaltaan liian isoja sekä jatkopaloja vanhoihin rintsikoihin. Valmiiksi kaarituettomissa oli jotenkin aina jopa liian "terävät" reunat, joten parhaat ovat sellaiset vanhat supertopatut pehmeät tyynyt, joista poistin kaarituet. Mutta ilman rintsikoita olen aina kun mahdollista. Niiden aiheuttama tuska ei oikeastaan ole helpottanut juuri ollenkaan missään vaiheessa tässä kolmen kuukauden aikana kun olen tiennyt refluksia sairastavani. Helpottaakohan joskus? --------------------------------- Sitrus Re: Miten saada paha tilanne rauhoittumaan 14.1.2015 18:43 Etsihän ketju nimeltä happosalpaajien sivuvaikutukset - ne on moniniaset. Mulla tuli salpaajien myötä kovat, yötä päivää jatkuvat mahakivut. Joitain kuukausia ne taisi kestää. Alkuvaiheessa en voinut käyttää rintsikoita ollenkaan. Sitten ostin halvalla parit liian isolla ympärysmitalla. Mulla oli kyllä silloin ruokatorventulehdus. Nykyään voin käyttää ihan normaalisti sopivia rintsikoita. Mutta mahaa puristavia vaatteita kannattaa kyllä välttää. ---------------------------------------------------------------------------- kahvikisu Re: Miten saada paha tilanne rauhoittumaan 14.1.2015 18:52 Joo, olen kyllä sitä lukenut. Muistaakseni siitä jäi sellainen mielikuva että sivuvaikutukset ei ajan kanssa katoa, mutta enhän mä sitä kysynytkään varsinaisesti... Tarkoitin siis että erotan happosalpaajien vaikutukset erikseen A) voimistuviin refluksioireisiin B) ylimääräisiin happosalpaajista johtuviin mahakipuihin. Ja kysyin siis että kun refluksioireet salpaajilla vain lisääntyvät (A), onko niitä järkeä käyttää eli muuttuuko vaikutus vielä joskus maagisesti positiiviseksi vai pitäisikö uskoa heti, kun keho sanoo että tää on huono juttu? Olisi kyllä kiinnostavaa tietää, mikä mekanismi voi olla siinä taustalla, että happosalpaajat muka pahentavat oireita joita niiden pitäisi lievittää. Siis miten se on fyysisesti mahdollista? ------------------------------------------------------------------- Sitrus Re: Miten saada paha tilanne rauhoittumaan 14.1.2015 19:08 Happosalpaajissa on eroja. Mulle yksi salpaaja aiheutti infernaalisen närästyksen. Käsittämätöntä! Lopetin tietysti sen käyttämisen. Nexium taas aiheutti niin huonon olon, että sekin sai mennä. Yleensä salpaajan teho alkaa kyllä tuntua tunneissa. Mutta jos on ruokatorven tulehdus, olo saattaa pysyä kurjana kuukausia, ennen kuin rupeaa helpottamaan. Itse kyllä jättäisin ottamatta lääkkeen joka pahentaa mun oloa, ja ottaisin yhteyden lääkäriin tai vähintään apteekkiin. ---------------------------------------------------------------- kahvikisu Re: Miten saada paha tilanne rauhoittumaan 14.1.2015 19:14 Joo, näin mäkin järjellä ajattelisin. Ja tiedän että lääkkeissä on eroja, mutta kun tarpeeksi guuglailee niin löytyy kyllä ihmisiä joilla kaikki salpaajat vaan pahentaa oloa. :/ Mistä tietää jos on ruokatorven tulehdus? Tähystyksellä varmaan mutta muuten..? -------------------------------------------------------- Sitrus Re: Miten saada paha tilanne rauhoittumaan 14.1.2015 19:16 Tuskin muuten tietää. Tepsu Re: Miten saada paha tilanne rauhoittumaan 14.1.2015 19:56 Minä ymmärtäisin tuon happosalpaaja-asian niin, että (sen lisäksi että niitä on erilaisia) vaikutus riippuu paljon myös siitä, mikä refluksioireet aiheuttaa. Joihinkin mekanismeihin happosalpaajalääkitys on varmaan se paras konsti, joihinkin taas sillä ei ole mitään vaikutusta (paitsi ehkä niitä negatiivisia). Itse en kyllä jatkaisi enkä omalla kohdallani jatkanutkaan, kun positiivisia vaikutuksia ei alkanut ilmestyä muutaman viikon käytön jälkeen. Tosin ainoa lääke mitä kokeilin oli Somac, ehkä joku muu lääke olisi voinutkin olla parempi. Toistaiseksi olen kuitenkin mennyt näillä muilla keinoilla, kun näistä ei ole juurikaan haittavaikutuksia tullut. Curtis Re: Miten saada paha tilanne rauhoittumaan 15.1.2015 19:16 Minulla ainakin happosalpaajat vain pahensivat oireita ja tekivät mahan entistä kipeämmän. Ruoka ei sulannut ollenkaan ja tule käytännössä pureskeltuna pönttöön. Mulla oli suoliston bakteeritasapaino pielessä ja sen takia vatsahapot sekaisin tai siis hapoton maha ja ruoka jäi vatsalaikkuun ärsyttämään. Mä olen lopettanut niiden käytön kokonaan ja voin paljon paremmin. Myös vatsa toimii normaalisti. Lisäksi salpaajat voivat olla pitkällä aikavälillä monen muun vaivan/saurauden aiheuttaja. Kannattaa siis perehtyä aiheeseen ja katsoa auttavatko omiin vaivoihin. Sen mukaan käyttö. Mä en niitä suostu syömään, koska vain pahentavat mahavaivojani. Nyt olen käytännössä oireeton enkä syö salpaajia. Päinvastoin, ruuansulatusta edistäviä entsyymejä ja ruokia. Ruokavaliota on myös muutettu rajustu. Kannattaa siis miettiä mille tielle lähtee. |
||
| Tepsu | Re: Kahvikisun keskustelu (siirto | 15.1.2015 21.09 |
| "Kannattaa siis miettiä mille tielle lähtee", tuo on ihan totta. Joku tie voi vaatia aluksi paljon enemmän vaivannäköä ja epämukavuutta, mutta voi palkita pitkällä tähtäimellä. Kun taas joku tie voi tuntua aluksi kaikkein helpoimmalta, mutta se voikin aiheuttaa ajan mittaan paljon hankaluuksia. Mutta edelleen: on tilanteita ja tapauksia, joissa happosalpaajia on ehdotonta ja pakko käyttää. Vaikka ne aiheuttaisivatkin myös negatiivisia vaikutuksia. Aina asiat eivät siis ole suinkaan yksinkertaisia. |
||
| Sitrus | Re: Kahvikisun keskustelu (siirto | 16.1.2015 0.03 |
| Kyl mä kans suosittelen happosalpaan käyttämista ainakin seuraavissa tapauksissa: ruokatorventulehdus, solumuutoksia on jo, ja jos salpaajan käyttö on vain tilapäistä. Tietysti jos omat oireet johtuu muusta kuin sulkijan aukeilusta tai peruuttamattomasta löystymisestä, niin silloin voi löytyä konsti joka tekee salpaajan tarpeettomaksi. Salpaaja ei ole optimaalinen lääke, koska se ei poista oiretta vaan tekee muuta millä puolestaan on vakaviakin haittoja. |
||
| kahvikisu | Re: Kahvikisun keskustelu (siirto | 18.1.2015 13.37 |
| Olen tässä nyt tosiaan pyrkinyt taas lopettamaan happosalpaajan käytön, päässyt siihen pisteeseen että 2 vuorokauden välein otan ja on kyllä jonkun verran taas kivut vähentyneet. Mulla siis ihan selvästi Omeprazol pahensi refluksioireita sen lisäksi että toi mukanaan uusia kipuja, alempana mahassa. Hyvin skeptinen olen että joku toinen happosalpaaja sen sijaan tekisi jotain hyvää eikä huvittaisi alkaa niitä kaikkia vuorotellen kokeilemaan kun täälläkin kaikilla tuntuu niistä aiheutuvan enemmän tai vähemmän harmia. Mutta mitä vaihtoehtoja sitten jää jos ei niitä käytä? Pelkkä ruokavalion noudattaminen? Vahvasti epäilen että pääsisinkö pelkästään sillä koskaan siihen pisteeseen että voisin tuskatta käyttää rintsikoita (edes niitä liian isoja). 3-4 kk olen nyt ollut tietoinen tästä sairaudesta ja vaikka alkuun Omeprazolilla ja/tai kahvinjuonnin ja kaikkien muiden yleisten ärsyttävien ainesten käytön lopettamisella ja parin viikon Koufmanin dieetillä tuntui kyllä selvä vaikutus, ei kivut ole kokonaan kadonneet mihinkään missään vaiheessa. Kaikkea muutakin on tullut kokeiltua, Pascoe-kuurillakin olen. Sen olen nyt parina päivänä huomannut, että kun viime kuukausien aikana olen yrittänyt sitä mitä täällä usein kehotetaan, syödä pieniä annoksia pitkin päivää, niin sillä systeemillä on iltaan mennessä sellainen olo ja sivuprofiili kuin oisin raskaana. Miehen ehdotuksesta sitten päätin kokeilla palata normaaliimpaan (siis mulle aiemmassa elämässä normaaliin) rytmiin että syön vaan kolme kertaa päivässä ja silloin kunnolla. Ei ole enää maha turvoksissa. Käy kyllä järkeen että maha pystyy käsittelemään ruoan paremmin kun sitä ei sinne koko ajan laita. Ja ehkä ei IHAN koko ajan närästäkään ihan niin paljon kun ei koko ajan syö. (Tällä hetkellä mulle nimittäin aiheuttaa oireita aivan kaikki mitä syön tai juon, paitsi ehkä kamomillatee.) Ja helpompi siten vetää Galievea aina aterian päälle. Se tässä oikeastaan on kaikkein tehokkaimmalta lääkkeeltä tuntunut. Sitrus, valista amatööriä: Mistä kaikesta ne oireet sitten voi johtua? (Mua ei ole tähystetty eikä pahemmin valistettu, koska olen vaan muutaman kerran käynyt YTHS:n lääkärillä, jonka mielestä tähystykseen ei tarvitse mennä kun ei ole "hälyttäviä" oireita ja joka käski vaan syödä Omeprazolia pitempään niin varmasti auttaa.) Mulla muuten refluksioireet alkoi kuukaudessa sen jälkeen kun lopetin tupakoinnin. Onko täällä ketään jolle olisi käynyt niin? Netistä kyllä löytyy tarinoita... Ei olisi pitänyt. Kuvittelin kaikkia mahtavia terveydellisiä hyötyjä mitä saisin ja lopputulos on kivuissa riutuminen. Jes. (No iho on kuulemma nyt paremman näköinen, sentäs.) |
||
| Sitrus | Re: Kahvikisun keskustelu (siirto | 18.1.2015 13.47 |
| Tällä sivustolla on esitelty refluksin syyt, oireet ja hoito perusteellisesti vas. sinisissä palkeissa. Alan erikoislääkäri on gastroenterologi. |
||
| Sitrus | Re: Kahvikisun keskustelu (siirto | 18.1.2015 14.05 |
| Ja vielä, jos refluksitauti kiinnostaa laajemmin kuin näillä sivuilla on esitetty, suosittelen Duodecimin artikkeleita. Käytännössä omat hoitokeinot löytyvät vain kokeilemalla, ja siinä voi mennä kuukausia ellei vuosia. |
||
| kahvikisu | Re: Kahvikisun keskustelu (siirto | 18.1.2015 14.02 |
| Eli lääkäreistä ei tosiaan ole mitään iloa happosalpaajareseptin jälkeen? |
||
| refluksikurkku | Re: Kahvikisun keskustelu (siirto | 18.1.2015 17.17 |
| kahvikisu, onko sun lääkärikäynnit laskettavissa tuossa parissa käynnissä YTHS:llä nyt tämän 3-4 kuukauden sisällä? Jos tähystykseen haluat, no hätä , sinne kyllä pääsee - uskaltaisinko luvata isoissa kaupungeissa - melkeinpä viikon sisällä -- menet yksityiselle ja maksat gastron/yleislääkärin + toimenpiteen itse (kelakorvaus siitä tulee tietenkin myös). Pyydä samalla manometria ja 24ph tutkimuslähete, niin saat tilannetta enemmänkin ja perusteellisimmin kartoitettua nimenomaan lääkärien kautta. Kun sulla näitä oireita on ollut jo kuitenkin yli vuoden, ennenkuin tuon potentiaalisen diagnoosin olet saanut, ei oireetkaan välttämättä katoa niin nopeasti - tai ehkä niillä, joilla kaikenlainen itsehoito ja lääkitys osuu heti nappiin. Toivotaan että prosessi käynnistyy! Mitä muita itsehoitokeinoja käytät ruokavalion ja tupakkoinnin lopettamisen lisäksi (esim ks vasen sivupalkki: Refluksi/Itsehoito)? Miksi edelleen oireita? Esim. tietty lääke ei jostakin syystä tehoa, ruokatorven vajaa/ylitoiminta, rikkoutuneita soluvälejä jonka kautta kiputuntemusta, herkistynyt ruokatorvi (= kiputuntemus voimistunut), itsehoitoa ja keinoja kokeiltu vasta 3-4 kk, refluksioireilu ei liittykään refluksitautiin (tai sen lisäksi on muutakin) vaan esim dyspepsiaan, gastropareesiin, keliakiaan tai muihin suolistovaivoihin, johonkin muuhun tautiin, lääkitykseen ...). "käy kyllä järkeen että maha pystyy käsittelemään ruoan paremmin kun sitä ei sinne koko ajan laita" ... no tuota jos puhutaan sellaisesta 5 krt/päivässä suht kiinteän syömisestä kolmen tunnin välein, ylösnousua eli refluksia ajatellen -- mitä pienempi annos, sen nopeammin vatsa pystyy pistämään sitä eteenpäin sekä vatsansisällön päälle muodostuva happotasku on mahdollisimman kaukana ruokatorven alasulkijasta >> ylösnousun riski pienempi. Kuulostaa melkein siltä, että sulla on jotakin muutakin häikkää ... Onko sun miehellä joku krooninen vaiva/tauti myöskin (mainitsit hänet innostajana muutamiin asioihin)? Jaksamista oireiden kanssa ja energiaa oman linjan hakemiseen! |
||
| kahvikisu | Re: Kahvikisun keskustelu (siirto | 18.1.2015 18.49 |
| No siis lääkärillä olen ravannut puolentoista vuoden aikana melko usein, mutta marraskuuhun saakka kuvittelin ja lääkäri kuvitteli että mulla on astma, mihin vedin sitten koko ajan enemmän lääkkeitä ja oireet sen kun paheni. Ei ollut astmaa, nyt en sitten ota mitään astmalääkkeitä. Niillä lähti hengenahdistus (jolla tää kaikki alkoi) mutta iski hirveä rintakipu, mihin lääkärillä ei ollut muuta sanottavaa kuin että jaa jaa, aika outoa, ei pitäisi astmaan kuulua. (Keuhkoröntgeniin laittoi mutta sen jälkeen siltä loppui ideat.) Vasta kun vuoden jälkeen vaihdoin lääkäriä ja ääni enää just ja just pihisi ehdotti tää uusi lääkäri refluksia. Mutta joo, sillä olen käynyt vaan pari kertaa ja käski vaan syödä Omeprazolia vielä vähän lisää, koska oli kuukauden kuurilla "hyvä vaste". (Luulen että enemmän vaikutti ruokavaliomuutos ja se että lopetin ne ärsyttävät astmalääkkeet, koska nyt toisella kuurilla on lääkkeestä tosiaan ollut vain riesaa.) En mä nyt siis varsinaisesti HALUA tähystykseen tietenkään... Paitsi jos siitä voisi olla jotain konkreettista hyötyä, mutta ei täällä kukaan vaikuta parantuneen tähystyksessä ravaamalla. :) Itsehoidosta... Olen korottanut sängyn päätyä, vaikka mulla ei kyllä yöllistä refluksia ole edes ollut (tai siis joskus sattuu aamusta asti kyllä mutta koskaan en ole heräillyt yöllä refluksin takia). Olen lopettanut refluksia provoisoivan liikunnan ja kävelen vaan, en ole ylipainoinen vaan pikemminkin kohta ali-, kun mitään ei voi syödä ja mitään lääkkeitä en oikein ikinä käytä. Stressiä mulla ei juurikaan ole muuten kuin tän terveydellisen tilanteen takia, eli siis ON mutta siitä ei pääse ennen kuin olo helpottaa. Vitamiineja olen syönyt runsaasti, vähän nyt kyllä varovaisemmin kuin ennen koska en tiedä aiheuttaako niistäkin joku oireita, Silica-geeliä on, Pascoe-jauhetta on, suolahappoa kokeilin vähän aikaa, Galievea menee ja ruokasoodaa olen välillä juonut. Ja maitohappobakteerit on käytössä. Mulla on AINA ollut maha turvonnut syömisen jälkeen niin kauan kuin muistan, mutta muuta häikkää ei sillä alueella ole ollut (paitsi kahvista meni joka ikinen aamu maha sekaisin, minkä tajusin kunnolla vasta kun lopetin sen juomisen, eli en sitäkään pitänyt vakavana), mutta en ole koskaan pitänyt sitä turvotusta "häikkänä" vaan ominaisuutena. Paljon mahdollista että on häikkää, mutta ei se kovin häiritsevästi ole ikinä oireillut. Olen aina voinut syödä mitä vaan lihomatta ja mitenkään oireilematta, ruoka-aineallergioita ei ole jne. ja ainoa mitä olen vältellyt aina on tietyt hedelmät, kuten omena, persikka ja päärynä, jotka saa kurkun kutiamaan. Samoin jotkut pähkinät ehkä. Ei ole miehellä kroonisia vaivoja, se vaan on aina kiinnostunut vaihtoehtoteorioista ja löytää joskus googlailuun jotain uusia näkökulmia ja olen aina valmis kokeilemaan mitä vaan kun ei perinteiset keinot vaikuta mitään tekevän. Kiitos tsempistä. |
||
