Keskustelu
| Tepsu | Nenän limakalvot pahin oireilija | 1.1.2015 22.18 |
| Viime ajat minulla on ollut nenä (ja välillä myös silmät) pahin oireilija. Tai vähintään oireilu usein alkaa noilta alueilta. Nenän limakalvot turpoavat, nenä menee tukkoon ja välillä myös vuotaa. Silmiä kirveltää, kutittaa ja ne vuotavat. Samaan aikaan ei välttämättä ole mitään muita oireita. Onko tämä silti refluksiin liittyvää? Osaako kukaan selittää mikä aiheuttaa? Kaasumainen ylösnousu? Mikä tuohon kaasumaiseen ylösnousuun parhaiten tepsisi ja mikä sen aiheuttaa, ts. miksi ei ole mitään havaittavaa ylösnousua samaan aikaan? Usein viiveellä tulee myös vatsan sekoilua, ts. möyrintää ja yleensä löysää ulostetta. Näihin oireisiin voi liittyä myös (polvien tai jalkojen) heikotusta, kiihtynyttä sykettä ynnä muuta epämiellyttävää. Pahimmissa kohtauksissa on sitten jo rinnan alueen kipuakin ja kuristavaa ja/tai viiltävää kipua kurkun alueella. Myös nielun limaisuus ja yölliset yskimiskohtaukset ovat tuttuja, mutta viime aikoina on tosiaan reagoinut enimmäkseen tuo nenä. Johtuisiko siitä että olin jokin aika sitten pari viikkoa flunssassa (johon ei kuulunut ollenkaan kurkkukipua, pelkästään nuha)? |
||
| röyhtäilijä | Re: Nenän limakalvot pahin oireilija | 3.1.2015 1.06 |
| Sulla on ihan selvästi allergiaa/ yliherkkyyttä. Mulla tuollaiseen ei tarvi vaatepölyä tai jotain tuoksua/käryä kummempaa. Olen tuolla muissa ketjuissa puhunutkin että mulla aiheuttaa sisäilmakin tuollaista. Olen rakennusmateriaalipäästöille yliherkkä. Vanhoissa taloissa mulla ei tule oireita jos ei ole hometta. Nyt kun talviaikaan on kuiva sisäilma, se herkistää limakalvoja ja hengitysteitä. Myös koneellinen ilmanvaihton on minulle pahasta. Olen huomannut että yliherkkyyden oireillessa alkaa myös närästämään ja vatsakin on mennyt useasti jostain hajusteesta löysälle. Varmaan se Vagushermokin tuohon liittyy. En tiedä muuta hoitoa tähän kun muuttaa ulos asumaan mutta eihän se ole mhdollista. Tsemppiä! |
||
| Tepsu | Re: Nenän limakalvot pahin oireilija | 3.1.2015 13.49 |
| Minullekin koneellinen ilmanvaihto on paha. Räikein esimerkki tästä oli yöjunan hytti, jossa ilmastointi puhalsi voimakkaasti eikä sitä voinut itse säätää, ja menin TÄYSIN tukkoon, vaikka olin alavuoteella eikä se ilmastointi suoraan minuun osunut. Lopulta tajusin laittaa nenäliinan kasvoille, ja sillä tavalla oireilu helpotti ja pystyin nukkumaan. Hyvä pointti tuo kuiva sisäilmakin. Limakalvoni ovat tosiaan selkeästi ärtyneet, syystä ja varmaan toisestakin, ja flunssa on selvästi pahentanut tilannetta. Nyt kun olen muutaman päivän noudattanut Koufmanin dieettiä, oireilu on vähän helpottanut. Vatsa on silti edelleen epänormaali, varmaankin antibioottikuurin jäljiltä. Nenän ja suoliston yhteydestä tuli vielä mieleen, että olen jo pitkään huomannut sellaisen, että ulostaessa nenäni alkaa vuotaa. Jokin yhteys näillä asioilla siis selvästi on. |
||
| Helena | Re: Nenän limakalvot pahin oireilija | 4.1.2015 17.06 |
| Koufmanin dieetti helpotti oloani, turvotusta ja tukalaa oloa. Laktoosittomalle ruokavaliolle siirryttyäni nenän limaisuus väheni kuin sormien napsautuksella. Kokeile eli ruoka-aineita, varmaan saat helpotusta. Ja ilmastointi, jep, monelle teettää just tota. Mut, koeta olla ajattelematta koko ajan,sekin voi helpottaa. Ainakin minulla..kun sain muuta kiinnostavaa ajateltavaa, ei enää polvia kolottanut ja henkikin kulki... |
||
| Myrtti | Re: Nenän limakalvot pahin oireilija | 5.1.2015 17.15 |
| Minulla on talvisin nenän limakalvot todella huonossa kunnossa kuivan ilman vuoksi. Kannattaa ostaa apteekista a-vitamiini- tai seesamiöljytippoja. Ne auttaa hyvin. :) |
||
| Curtis | Re: Nenän limakalvot pahin oireilija | 6.1.2015 13.47 |
| Mä hommasin ilmankostuttajan ja se todellakin auttoi. Aamulla ei ole yhtään tukkoinen olo ja nenän limakalvot voivat hyvin. Yleensä lämmityskautena nenästä tulee verta, ku limakalvot kuivuvat. Nyt pakkasella kostutin vie n.3l kahdessa päivässä, joka kuvaa hyvin, kuinka kuivaa huoneilma on. Suosittelen! |
||
| Tepsu | Re: Nenän limakalvot pahin oireilija | 6.1.2015 18.18 |
| Olenkin käyttänyt noita a-vitamiini-tippoja. On se varmaan jonkun verran auttanut, mutta paljon on ongelmia edelleen. Ilmankostutin voisi olla hyvä juttu myös. Ennen kaikkea veikkaan että minulla tätä aiheuttaa ruoka ja ehkä lisäksi niskavammat (jotka ovat kaiken alkusyynäkin). |
||
| Tepsu | Re: Nenän limakalvot pahin oireilija | 8.1.2015 15.41 |
| Aloitin S. Boulardii -maitohappobakteerikuurin. Jotenkin elän toivossa, että se voisi auttaa... Pitäkää peukkuja! Ehkäpä yritän vähentää noita Helenan mainitsemia maitotuotteita/laktoosia myös, vaikka en niitä paljoa syö tälläkään hetkellä. Ja kun ruokavalio on muutenkin rajattu (Koufman), tuntuu vähän ikävältä pudottaa enää mitään pois... Mutta mitäpä sitä ei kokeilisi. Yhtenä iltana kun söin yhden näkkileiväsiivun, limakalvot reagoivat tosi voimakkaasti. Ja näkkileivässähän on hiivaa. Muita hiivapitoisia tuotteita en ole nyt syönyt. Joten sekin herättää toivoa, että "hiivanpoisto" voisi auttaa... |
||
| Kita | Re: Nenän limakalvot pahin oireilija | 16.11.2015 19.16 |
| Oletko Tepsu saanut selville mistä tämä kirjoittamasi johtuu: ""Nenän ja suoliston yhteydestä tuli vielä mieleen, että olen jo pitkään huomannut sellaisen, että ulostaessa nenäni alkaa vuotaa. Jokin yhteys näillä asioilla siis selvästi on."" Minulla tapahtuu aivan samoin. |
||
| Aikunen nainen | Re: Nenän limakalvot pahin oireilija | 17.11.2015 13.34 |
| Käväisin tänään lääkärissä näistä omista vaivoistani joista en pääse eroon eli koko ajan närästää ja tekee vaikka mitä. Nyt kävin sisätautien erikoislääkärillä joka on myös sairalaan sisätautien ylilääkäri ja häneltä sain nyt niin paljon tukea sairastamiseeni, että tuntuu kun olisi melkein ihmeparannuksen kokenut. Hän kertoi, että tämä refluksitauti vaikuttaa suolistoon, korviin, kurkkuun,nenän limakalvoille ja sitten näihin sisäkaluihin mitkä me kaikki tiedämmekin. On yksi hankalammin hoidettavista taudeista. Ennen ihmiset hoitivat itseään ruokasoodalla kun ei ollut hyviä lääkkeitä. Nyt on hyviä lääkkeitä joita pitää käyttää esim. minun tapauksessani lopun elämääni. Elän sitten vuoden, viisi tai 20 vuotta. Eli vaiva ei poistu kun se on meidän elimistössä olemassa siis vika mikä tätä happovuotoa aiheuttaa. Joitain on leikattu. Onnistuu hyvin, mutta joskus kiristetään liikaa aukkoa mikä vuotaa ja siitä tuleekin muita ongelmia, ei esim. voi oksentaa jos tulee vaikka mahatauti tai vastaava. Leikkaus on ihan viimeinen keino hoitaa tätä. Lääkkeillä ensisijaisesti ja jos yhdet ei auta sitten toiset käyttöön. Olin hyvin huojentunut kun lähdin vastaanotolta. Ja se kun hän kertoi itsekin sairastavansa samaa sairautta teki käynnistä vieläkin uskottavamman. Että tällainen juttu minulla tähän ketjuun kerrottavana |
||
| Täti Moonika | Re: Nenän limakalvot pahin oireilija | 18.11.2015 22.08 |
| Hei Aikuinen Nainen, kiinnostaisi tietää, kuka oli tämä lääkäri. Minulla parinkymmenen vuoden närästys näyttää puhjenneen refluksitaudiksi, ja kaipaisin juuri tuonkaltaisen ammattilaisen apua. Ottaako vastaan missäpäin? |
||
| Aikuinen nainen | Re: Nenän limakalvot pahin oireilija | 19.11.2015 9.54 |
| Vastaan sinulle Täti Moonika näin, että en mielelläni täällä nimiä mainitse sillä jos yksi saa avun ko. lääkäriltä toiselle se voi olla pettymys. Ja se, että lääkäri voi olla ihan eripuolella Suomea missä esim. sinä asut niin voi olla ihan turhaa toiveajattelua, että apua tulisi. (tietty matkustaakin voi paikasta a paikkaan b) En itse edelleenkään voi hyvin. Samat poltot ja vaivat ovat päällä kun lääkäriin mennessäkin, että ei nämä mitään ihmeiden tekijöitä ole vaikka itse ymmärtävät sairaudesta paljon enemmän kun me potilaat. Toivottavasti ymmärrät etkä tykkää huonoa kun näin sinulle vastasin. Se ei ole tarkoitukseni pahoittaa kenenkään mieltä ja olla töykeä. En ole sellainen ihminen, päinvastoin auttaisin jos vaan osaisin. Jopa itseäni auttaisin... |
||
| Täti Moonika | Re: Nenän limakalvot pahin oireilija | 19.11.2015 11.25 |
| Tottakai ymmärrän, Aikuinen Nainen, kiitos, kun vastasit :) Mukava, kun laitoit noita hänen kertomiaan asioita tänne, siitä oli jo apua. Kaikki vertaistuki on tervetullutta. |
||
| Aikuinen nainen | Re: Nenän limakalvot pahin oireilija | 19.11.2015 15.33 |
| Hienoa! että ymmärrät. Täältä saatu vertaistuki on vailla vertaa. Asiallista ja ymmärtävää. Hyvä kun olet sivustot löytänyt. Minulle aikanaan joku lääkäri kertoi tästä, että kyllä tätä alan ammattilaisetkin lukevat. |
||
| Artsi | Re: Nenän limakalvot pahin oireilija | 4.5.2017 22.16 |
| Hyvä ja halpa konsti kuiville sieraimille : Ota pieni voinokare kämmenelle , anna sen sulaa ja varovasti sormella hieraiset sieraimiin pari-kolme kertaa päivässä . Voissahan on a-vitamiinia ja voi voitelee sieraimia Minulle auttoi ! |
||
| juissi | Re: Nenän limakalvot pahin oireilija | 5.5.2017 19.18 |
| Mä oon laittana kookosöljyä ja nyt tuota aloe veraa. |
||
