Keskustelu
| Sitrus | Pottu kuulolla? | 3.5.2010 13.27 |
| Miten olet toipunut leikkauksesta, mikä on vointisi? |
||
| refluksikurkku | Re: Pottu kuulolla? | 8.5.2010 19.10 |
| Pottua ei kuulu, ei näy .. kuulumisia odotellaan :-) |
||
| pottu | Re: Pottu kuulolla? | 11.5.2010 13.04 |
| Joo, täällä ollaan! :) Palasin maanantaina töihin, olo on ihan ok. Syömisen kanssa on vähän vielä säätämistä, ja töihin pitää eväät miettiä tarkkaan, kun ei ole kiva julkisesti kakoa ruokatorveaan auki. Toipuminen on oikeastaan ollut paljon nopeampaa kuin kuvittelin. Viikonloppuna sain jonkun vatsapöpön ja sain esimakua tulevista oksennustaudeista. Siinä sitten ?oksensin? ja itkin ja mietin, että mitä helkkaria mä oon oikein mennyt tekemään. Onneksi seuraavaan aamuun mennessä olo oli jo parempi. Oli muuten ihan kammottava kokemus, oksentaa niin voimakkaasti ilman kuitenkaan sitä oksennusta. Juoksin joka kerta vessaankin, kun en uskonut ettei sieltä mitään tule. Ainakin mansetti toimii! Jännää oli se, että sen oksurefleksin jälkeen olo helpotti hetkeksi samalla tavalla kuin jos olisi pystynyt oksentamaan. Mahtaisinkohan saada reseptin johonkin pahoinvointilääkkeeseen vastaisen varalle? Oli sen verran karmea kokemus, että olisi hyvä varustautua. Ovatko muut saaneet voimakkaaseen pahoinvointiin jotain lääkettä vai pitääkö vain kärsiä? |
||
| pottu | Re: Pottu kuulolla? | 11.5.2010 13.05 |

| Make | Re: Pottu kuulolla? | 11.5.2010 14.59 |
| Pahoinvointilääkkeelle voi pyytää lääkäriltä reseptin, mutta ne auttavat aika vaihtelevasti oksennustautiin. Pientä apua voi tulla, mutta kyllä sitä silti yökkii. Oksennus on keskushermostotason refleksi, niin sitä on paha täysin kontrolloida. |
||
| .............. | Re: Pottu kuulolla? | 12.5.2010 8.45 |
| Mut normaalisti jos syöt esim. sopimatonta ruokaa pitäisi ruuan tulla ripulina pois mikäli ei pysty oksentamaan ja silloin olo helpottaa. |
||
| pottu | Re: Pottu kuulolla? | 14.5.2010 7.53 |
| Joo, mutta ton oksennustaudin jälkeen ei tullut ripulia vaan uloste oli ihan normaalia, että ei se ihan niin yksiselitteisesti päde. Sitä paitsi vatsasta on pitkä matka peräsuoleen että ei sitä helpotusta välttämättä hetkessä saa (ja siinä matkalla on varmaan "tulppana" vähän kiinteämpääkin tavaraa). :) Aattelin, että kuinkakohan helposti sais ensiavussa laitatettua nenä-mahaletkun, joka veisi sitä oksennuspainetta pois ja vois helpottaa oloa? |
||
| Sitrus | Re: Pottu kuulolla? | 14.5.2010 11.18 |
| Jos saat asiasta tietoa, pottu, niin kerro meillekin. Itse olen innokas sienestäjä. On tullut mieleen, että mikäli oksentaminen ei leikkauksen jälkeen onnistu, on sekin otettava huomioon uusia sienilajeja kokeillessa. Ja oltava entistäkin varovaisempi. Ikinä ei ole sienimyrkytystä tai edes allergista reaktiota tullut, mutta on hyvä pitää asia mielessä. Sienistähän voi tulla rajujakin vatsavaivoja, vaikka söisi ihan kunnollisia oikein valmistettuja ruokasieniäkin. Vaikka vain siten, että syö uutta sienilajia, syö sientä liikaa, liian monen päivän ajan tai joku sieni onkin hieman pilalla eikä sitä huomaa. Mulle ei niin ole kyllä käynyt, mutta olen kuullut useita juttuja. Sienet ovat sillä lailla erilainen ja kiehtova "elintarvike", että saattavat tuottaa yllätyksiä. |
||