Keskustelu
| Lare83 | Kevätkuulumisia | 2.5.2010 12.18 |
| Heipähei! Voisin vähän päivittää kuulumisia, kun aikaa on viimeisestä viestistä jo jonkin aikaa kulunut. Sain suoliston kuntoon liittyvät kontrollitulokset maaliskuussa. Eipä ollut tulokset mukavaa luettavaa. Ohutsuoli oli edelleen pahasti huonojen bakteerien vallassa ja hyvät bakteerit eivät olleet päässeet juuri yhtään kasvamaan. Lisäksi hiivaa oli edelleen huomattava määrä. Minulla oli noin viiden kuukauden hoito-ohjelma, jossa hyvää bakteerikanta oli tarkoitus saada elpymään sekä tuhoamaan hiiva. Miksi tulokset sitten olivat edelleen heikot? Pääselitys on varmaan se, että lähtökohtainen tilanne oli todella huono. Parempaan päin ollaan menty, mutta tilanteeni parantaminen näköjään vaatii vielä huomattavasti työtä. Terapeutti oli ihmeissään ja ilmoitti, ettei ole koskaan nähnyt, että tilanne olisi vielä hoidonkin jälkeen näin vaikea. Pettymyshän tuo toki oli, mutta kun mietin miten ohjelmaa noudatin, on syytä olla itsekriittinen. Reilun kuukauden söin kurinalaisesti, mutta sitten lautasella alkoi pikkuhiljaa olla perunaa, valkoista pastaa, riisiä ja muuta hiilihydraattia, jota olisi pitänyt selkeästi välttää. Alkoholikin tuli liian aikaisin kuvioihin ja join aika suuria annoksia silloin kun olin viihteellä. Alkoholi muuttuu sokeriksi elimistössä ja se on sitä parasta ravinnetta bakteereille ja hiivalle. Sokeria vältin melko hyvin, mutta kyllä sitä tuli myös nautittua, jos ei siinä sakkaroosimuodossa, niin monissa muissa muodoissaan kyllä. Piilosokeriahan on nykyään melkein missä vaan. Ja sitten makeat hedelmät, niitäkin olisi pitänyt välttää. Tämä sokeri-asia on älyttömän tarkka juttu tämänkaltaisessa hoidossa, vaikkei mitään välittömiä oireita olisikaan. Kieltämättä luisuin siis liian aikaisin vääriin tottumuksiin, koska ajattelin, että olen jo parantumassa. Kuvaavaa on se, että söin valtavat kasat maitohappobakteereja, mutta ei niistä ole apua ellei samalla näännytä huonoja bakteereja pois. Pieni kysymysmerkki on myös se, oppiiko hiivasolut yms. käyttämään proteiinia ravinteenaan, jos ovat tarpeeksi kauan elimistössä selvinneet. Tällaisesta kirjoitti mm. luontaisterapeutti Teuvo Rantala kotisivullaan. No nyt vedetään taas kaikki alusta, hieman supistettuna versiona. Aluksi oli antibiootit, nyt on menossa nystatin ?sienilääke (hiivanpoistoon) ja siinä samalla symbioflor ?bakteerilääkettä. Vajaa kuukausi on mennyt ja olen minimoinut kaikki hiilarit ruoka-annoksista. Syön ateriassa lihan kanssa runsaasti salaattia ja vihanneksia. Huomaan taas olotilassa merkittävän kohennuksen ja nyt tästä pitää vaan yrittää pitää kiinni sitkeästi, eikä päästää hommaa luisumaan yhtään. Selkein juttu minkä huomaan, että kuumuuden tuntemukset kasvoissa ja kehossa vähentyvät. Punoitus kasvoilla vähenee huomattavasti. Ääni on parempi, mikä viittaa kurkun limakalvojen parempaan kuntoon. Äänijuttu testataan kunnolla vasta sitten, kun puhun paljon päivässä, mutta ainakin äänen sävyssä on selvä ero. Käheys tulee yleensä rasitteeksi pitkissä puheenvuoroissa. Vatsasta tuntuisi häviävän turhaa ?ilmaa?, mikä varmasti on hyvä juttu refluksin kannalta. Olo on kokonaisuudessaan kevyempi. Noin puolen vuoden päästä taas katsotaan, mikä on tilanne. Kyllä minulla vahva luotto on, että jos näin jatkan kuukausia, niin jotain on pakko muuttua. Se nyt on ainakin tullut selväksi, että minun oireistoni on vahvasti sidoksissa tähän suoliston bakteerikannan häiriintymiseen (dysbioosi, engl. lyhenne SIBO). Refluksia minulla on ja tulee varmaan jatkossakin olemaan, mutta se ei onneksi hirvittävästi häiritse. Jos otan Gavisconia ruokailun jälkeen, eikä tarvitse välittömästi puhua ruokailun jälkeen (herkällä) äänellä, niin kaikki on ok. Aamuyön refluksista olisi mukava päästä eroon. Seurauksena on yleensä kuiva kurkku aamuisin. Olen tehnyt välillä yötöitä ja huomaan silloinkin, että refluksi ajoittuu 4-5 aikaan, mutta kevyempänä versiona. Syy on varmasti se, että sulkijalihas ei ole niin rentona silloin. Aika erikoista kuitenkin, että refluksi tapahtuu samaan aikaan riippumatta siitä, nukunko vai olenko valveilla. Olen välillä pistänyt kellon herättämään aamuyöllä ja ottanut gaviscon advancea lusikallisen. Aamulla kurkku on sitten paremman tuntuinen. Luontaistuotteista: olin talvella kovin kiinnostunut slippery elm ?tuotteesta. Tuli kokeiltua, mutta en huomannut mitään kovin erikoista. Ehkä pieni smoothing-vaikutus, muttei mitään sen kummempaa. Sen sijaan rohtosalkojuurikapselit (marshmallow) tuntuvat minulla auttavan. Otan yhden päivässä ruokailun yhteydessä. Ne saattavat vaikuttaa limakalvojen kestävyyteen. Tärkein on ollut kuitenkin ruoansulatusentsyymit. Ruoansulatusprosessi on selvästi ollut häiriintynyt pidemmän aikaa ja entsyymitoiminta on ollut hyvin ilmeisesti vajavaista. Näillä eväillä mennään! Lueskelen melko säännöllisesti palstaa ja kirjoittelen yleensä silloin, kun jokin käännekohta on itselläni meneillään. PS. muutin nimimerkin numerot syntymävuoteen, niin ainakin pysyy nimi samana vuodesta toiseen :) |
||
| Sitrus | Re: Kevätkuulumisia | 2.5.2010 23.21 |
| Mua kiinnostaisi kovasti miten olet toipunut leikkauksesta. Tällä palstallahan kirjoittelee aika monta leikattua, mutta kaikkien toipilasaika lasketaan vasta viikoissa tai kuukausissa. Mitä tulee tuohon bakteeri- ja hiivajuttuun, niin onpa outoa ettei sulla lääkkeet pure. |
||
| Lare83 | Re: Kevätkuulumisia | 3.5.2010 13.49 |
| Leikkauksestani on aikaa nyt hieman vajaa kaksi vuotta. Oma toipumiseni tapahtui 2-3 viikossa. En muista tarkkaan mitä tuli syötyä missäkin vaiheessa, mutta en kokenut, toipumisaikaa mitenkään ylen pitkäksi. Sen jälkeen tuli limanirtoamisvaihe (erityisesti lenkeillä), mikä kesti myös muutaman viikon. Se on positiivinen merkki, koska ruokatorvi alkaa silloin toimia paremmin. Leikkauksen huonoin puoli on ollut ruoan jumittuminen. Minulla on muutaman kerran käynyt niin tässä mansetin olemassaolon aikana. Yleensä kakominen kestää n. 10 min, mutta pahimmillaan olen kakonut yli tunnin pöntön äärellä. Aina kyseessä on ollut liian nopea syöminen. Nykyään tunnistan heti pienestäkin tunteesta, jos olen syönyt liian nopeasti. Silloin on syytä lopettaa syöminen ja juominen pariksi minuutiksi. Suosittelen varomaan erityisesti kovaa porkkanaa, myös porkkanaraaste voi olla petollinen. Sitkeä liha isoina paloina on myös paha. Lääkäräni totesi, että kurkun ruokatorven parantumista voi tapahtua yli vuodenkin päästä leikkauksesta. Näin minunkin tapauksessani on ollut. Sitten myöhemmin on tullut tämä valaistus ruoansulatuskanavan kuntoon ja sen yhteydestä refluksiin. Uskoakseni lääkkeet tehoavat, mutta ehkä se vaatii minun tapauksessani lisäksi hyvin kurinalaisten elintottumuksien noudattamista. Sellaista ihmelääkitystä ei taida olla, mikä sallisi samanaikaisesti sokerin, hiivan, valkojauhojen ja ylenmääräisen hiilihydraattien käytön. Moni (liiasta) hiivasta kärsivä on kirjoittanut, että vaivasta eroon pääseminen voi kestää useita kuukausia jopa vuosia. Toisaalta, hiivaa ei pidä ajatella jonain arkkivihollisena. Sitä on elimistössä ihan luonnostaan, eli se ei tule ulkopuolelta. Kunhan se ei vain pääsisi liiaksi levittäytymään. |
||
| Näränärä | Re: Kevätkuulumisia | 3.5.2010 14.19 |
| Hei Lare, Juuri ennenkuin surffailin tänne sivuille luin mielenkiintoisen artikkelin hiivan häädöstä. Linkki tässä jos et ole jo sattunut lukemaan. http://www.hyvinvointituotanto.com/hiivaartikkeli1.htm Itselläni olen myös epäillyt välillä hiivan olevan osasyynä, tosin nyt ei sellaista vatsan turvotusta ole pitkään aikaan ollut, joten ken ties ei sittenkään.. |
||
| refluksikurkku | Re: Kevätkuulumisia | 3.5.2010 16.34 |
| Hei Lare, mukava kuulla, että sinäkin olet hengissä - ja seuraat palstaa. Minä jo katselinkin tuota nimimerkin numeroa ja ajattelin, että kylläpä se aika lentää :-D Harmi, jos tuo ensimmäinen hoitojakso meni vähän puihin mutta sinulla tuntuu olevan kuitenkin motivaatiota jatkaa sekä selkeä "toimintasuunnitelma" mitä tehdä. Toivottavasti tulokset ja oireet paranevat tästä aikaisemmasta! Tuosta yöaikaisesta refluksista ... ainakin tutkimuspuolella on havaittu, että refluksia (pH laskua) tapahtuu nimenomaan tiettynä aikavälinä yöllä - lääkityksenkin kanssa. Ymmärtääkseni tutkitut eivät kaikki kuitenkaan olleet syöneet liian myöhään tms. Yöllinen pystyrefluksointi voi olla lievempää ihan tuon nielemisen ja syljen (huomattavasti) isomman määränkin vuoksi ... on tästä taudista moneksi! Mukavaa keväänjatkoa ja parempia tuloksia suolistojutuissa! |
||
| Lare83 | Re: Kevätkuulumisia | 4.5.2010 12.14 |
| Omista kokemuksista vois jo kait ruveta kirjaa väsäämään :) Tuo Näränärän lähettämä linkki on mielenkiintoinen, lueskelin sitä myös itse vähän aikaisemmin. Pyrin vaan kokoajan entistä tarkemmin kuuntelemaan elimistön reagointia. Vähähiilihydraattisen ruo-kavalion noudattaminen ei ole minulle mikään eritysiempi ongelma. Haaste on silloin kun syö kaupun-gilla, harvoin löytää edullista paikkaa, missä ruoka-annos ei rakentuisi perunasta, riisistä tai valkoisesta taikinasta/jauhoista. Tästä alkaisi helposti se toinen keskustelu, että länsimaissa tuppaamme saamaan ihan liigaa energiaa ja se ylimääräinen energia sitten varastoituu rasvana. No, tämä nyt vaan latteana sivuhuomiona. Katsotaan nyt mitä tästä seuraa, nämä ovat niin pitkän aikavälin juttuja, jos haluaa pysyvää muutosta. Kiitos vaan refluksikurkulle ja kumppaneille! Jaksamisia! |
||
