Keskustelu
| Johanna | Kurkkurefluksin lääkityksen teho | 17.10.2014 17.47 |
| Tervehdys, Täällä taas yksi uusi refluksikko ilmoittautuu. Tai näin minulla ainakin erikoislääkärin toimesta epäillään. Takana yli kaksi kuukautta kroonistunutta kurkunpään tulehdusta sisältäen rykimistä, äänen käheyttä, niskakipuja, päänsärkyä ja puolikuntoisuuden tunnetta. Olen syönyt nyt esomeprazolia kohta kuukauden ja tuntuu, etteivät lääkkeet juurikaan auta. Olo välillä parempi, mutta samalla tunnen, että tulehdus on vielä kurkussa päällä. Olen kokeillut myös rinnakkaishoitona vesipiippua ja suolapiippua, mutta en tiedä onko niistäkään merkittävää apua. Lääkäri varoitteli minua jo siellä käydessäni, että en saisi odottaa ihmeparantumista, sillä kurkunpään limakalvot ja ruokatorven alkupää olivat ehtineet niin huonoon kuntoon. Kysyisinkin nyt vielä vertaismielipidettä ja kokemustietoa siitä, kauanko lääkkeen vaikutuksen alkaminen ja ensimmäiset helpotuksen merkit ovat ilmenneet? Mitä muita keinoja käytätte arjessa selviytymiseen ja oireiden lievittämiseen? Voice Massagea ovat jotkut myös suositelleet. Kokemuksia? Ajattelin kokeilla vielä toisen kuukauden ja hakeutua sitten uudestaan saman tohtorin pakeille, jos vaikka joku toinen lääke tehoaisi paremmin. Vai mitä sanotte? Olen 30v ja opettaja eli puhetyössä olen nämä kuukaudet sinnitellyt, vaikka ääni rasituksella onkin... |
||
| refluksikurkku | Re: Kurkkurefluksin lääkityksen teho | 18.10.2014 0.15 |
| Runsaat kolme kuukautta toi ensimmäiset helpotuksen merkit tiukan refluksiremontin kanssa ... tosin kurkku on niin herkkä ja suojaton että hapotonkin ylösnousu voi aiheuttaa ärsytystä, joten ... :-( Alunperin varauduin muistaakseni puoleen vuoteen ja kokonaisuutena vuoteen. Tavallisesti tähän kurkkurefluksimuotoon kv puolella alkuvaiheessa määrättiin puolen vuoden alkulääkitys, joten siitä tuo puoli vuotta tuli. No .. sillä tiellä ollaan edelleen ;-) Puolen vuoden välein kurkkulääkärillä pari ekaa vuotta tarkastuksissa. Voice massagea käytän myös vaikkakaan se ei tulehdusta mihinkään viekään. Pitää lihaksia rentoutuneampana sekä kirkastaa ääntä - vähäksi aikaa. Puheterapeutilla käynti pari ... vinkkejä ja varmistus oikeasta äänen käytöstä. LV - puhallusputken käyttö kanssa mukana (löytyy tuolta ääni ja refluksi - osuudesta. Kunnollinen äänenhuolto päivittäin auttaa myös. Itse äänityöläinen joten painajainen tämä on sen suhteen. Työmäärää olen joutunut vähentämään, jotta pystyn olemaan työssä. Mikit ym on ilman muuta käytössä. Koufmanin ruokavalio (etusivulla) voi tuoda kanssa jotain helpotusta ... Jaksamista alkuvaiheeseen! |
||
| Johanna | Re: Kurkkurefluksin lääkityksen teho | 18.10.2014 17.30 |
| Kiitos vastauksestasi. Aika henkisesti rankkaa tämä alku on, kun viime kuukaudet on tullut sinniteltyä erinäisten kipujen kanssa jatkuvasti. Urheiluharrastusta en ole päässyt viimeisiin kuukausiin harrastamaan ollenkaan jatkuvien oireiden vuoksi ja töissä jaksaminen on ollut koetuksella. Itku on herkässä ja tuntuu, että paraneeko olo tästä koskaan. Tosin nyt sain ilmeisesti tavallisen virusflunssan tähän vielä päälle, mikä tietysti vaikuttaa, kun on nuhaa, kurkku tuolta yläosistakin hellänä ja kuumeinen olo. No, eipä auta kun aatella, että voishan ne asiat vielä huonomminkin olla. Aloitin kokeiluna Tyrnikapselit ja Bebanthen imeskelytabletit. Kummankin pitäisi parantaa nielun limakalvojen tilaa. Palaan raportoimaan tuloksista. |
||
| Johanna | Re: Kurkkurefluksin lääkityksen teho | 18.10.2014 17.31 |