Keskustelu
| Petri 32v Järvenpäästä | Refluksiin liittyvää hengenahdistusta(ko)? | 25.6.2014 10.44 |
| Tervehdys kaikille refluksitovereille :) Onkos muilla välillä sellaista ns ahdistuksen tunnetta rinnan alueella. Minulla usein tarve että joutuu vetämään henkeä eikä aina saisi keuhkoja riittävän täyteen, jos ymmärrätte mitä tarkoitan. Olen myös keväisin ja kesäisin astmalääkkeen käyttäjä kun on siitepölyallergiaa yms. Nuo Ventolinet ja Fliksotidet saattavat joskus ilmeisesti myös pahentaa refluksioireita ja hapon ylösnousua. Tuo ahdistus ei ole läheskään aina, mutta lisääntyy jännityksen, stressin tai väsymyksen myötä. Lisäksi pallean kohdalta hieman tuntuu kireältä joskus. Diagnosoitu on pieni palleatyrä ja löysä sulkialäppä eli refluksivaivat. Olen nyt n 4v syönyt nexiumia ja nimenomaan sen korvaavia valmisteita, kuten Ratiofarmin Esomeprazolia, joka joskus tuntuu auttavan paremmin kun on sellainen kapseli missä helisee sisällä. Ilmeisesti liukenee paremmin. Mitä mieltä olette kannattaako kokeilla pieni pätkä jotakin toista lääkettä. Somacia tai jotakin muuta. Jotkut refluksivaivaiset nimittäin kertovat että nexium aiheuttaa kiristyksen tunnetta pallean alueella tai alarinnassa. Joskushan on niitä erinomaisen hyviä jaksoja mutta sitten taas joskus, voi veljet sentään. Mulla oireilee kurkku ja joskus tuntuu että menee umpeen (vaikka ei todellisuudessa menekään, Kurkun päässä ja sen alapuolella kourailuja ja kivistystä yms yms. Nielu ja nenäkin on ikään kuin aina hieman tukkoinen. Onko näihin kurkun, nielun ja limakalvojen hoitoon jotakin hyvää konstia tai lääkettä? Paljon selitystä yhteen viestiin ;) Hyvää kesää kaikille. Älkää antako refluksin nujertaa! |
||
| Sitrus | Re: Refluksiin liittyvää hengenahdistusta(ko)? | 25.6.2014 10.47 |
| Itselläni yhdistän hengitysvaikeuden palleatyrään. Se on aika luonnollista: kun ruokatorvea ja ehkä osa mahasta tunkee rintaonteloon, keuhkoille on vähemmän tilaa. Allergiaa mulla ei ole, eikä keuhkoissa vikaa. |
||
| Petri 32v Järvenpäästä | Re: Refluksiin liittyvää hengenahdistusta(ko)? | 25.6.2014 10.59 |
| No sitä olen miettinyt. Palleatyrään ei taida muuta hoitokeinoa olla kuin se leikkaushoito. |
||
| Vanilja | Re: Refluksiin liittyvää hengenahdistusta(ko)? | 25.6.2014 12.17 |
| Kun minulla oli tuota samaa ongelmaa, että en saanut vedettyä kunnolla keuhkoihin ilmaa (pystyin hengittämään, mutta en loppuun asti, ihan kuin hengitys olisi jäänyt jotenkin kesken), johtui se siitä, että rintaranka oli ihan jumissa. Kun rintaranka aukaistiin, alkoi henki kulkea ja rytmihäiriöt, jotka alkoivat vaivata samoihin aikoihin, helpottivat myös. Toki voi johtua palleatyrästäkin, mutta kaikki mahdolliset syyt kannattaa ottaa huomioon. |
||
| Petri 32v Järvenpäästä | Re: Refluksiin liittyvää hengenahdistusta(ko)? | 25.6.2014 12.25 |
| Tuokin on hyvä vaihtoehto. Kun meikäläisellä sattuu olemaan paketti jossa myös niskat ja hartiat erittäin jumissa. Rytmihäiriöitä on jonkun verran ollut tämän refluksin aikana ja nehän liittyvät monella tähän tautiin. Fysioterapiaakin saan ja täytyy seuraavilla kerroilla pyytää avaamaan rintarankaa. |
||
| Vanilja | Re: Refluksiin liittyvää hengenahdistusta(ko)? | 25.6.2014 14.05 |
| Sama juttu täälläkin, kaikki nuo liittyvät yhteen, rytmihäiriöt, niskaongelmat ja refluksioireet. Rintarankaa käyn avaamassa juuri Järvenpäässä, erittäin osaavan omt-fysioterapeutin luona. |
||
| Villis | Re: Refluksiin liittyvää hengenahdistusta(ko)? | 3.7.2014 17.31 |
| Mulla on refluksin oireet pahentuneet kesäkuussa, nyt rintaranka ja niskanseutu jumissa. Huimaa, päätä särkee, verenpaineet korkeat ja pulssi matalahko, henki "jumittaa". Sirdaludia sain, sitä syömällä jumit helpottaa mutta refluksi ja ibs pahenee eli kierteessä oon. Aiemmin mulla oli hyvä fyssari Hyrylässä, muuton jälkeen ei uusilta kotikulmilta vielä ole löytynyt vastaavas - onneksi ei ole tarvettakaan. Mulla fyssari oivalsi rintarangan (ja lapaluiden välin) toistuvan jumittumisen sytksi refluksin. |
||
| Villis | Re: Refluksiin liittyvää hengenahdistusta(ko)? | 3.7.2014 17.31 |
| Mulla on refluksin oireet pahentuneet kesäkuussa, nyt rintaranka ja niskanseutu jumissa. Huimaa, päätä särkee, verenpaineet korkeat ja pulssi matalahko, henki "jumittaa". Sirdaludia sain, sitä syömällä jumit helpottaa mutta refluksi ja ibs pahenee eli kierteessä oon. Aiemmin mulla oli hyvä fyssari Hyrylässä, muuton jälkeen ei uusilta kotikulmilta vielä ole löytynyt vastaavas - onneksi ei ole tarvettakaan. Mulla fyssari oivalsi rintarangan (ja lapaluiden välin) toistuvan jumittumisen sytksi refluksin. |
||
| Lapintyttö | Re: Refluksiin liittyvää hengenahdistusta(ko)? | 7.7.2014 13.29 |
| Mulla oli samaa, ja helpotti, kun kävin osteopaatilla. Tuosta alkaa nyt olla pari kuukautta ja oireet alkaa palailla, syyskuuhun asti pitää odottaa ennen kuin pääsee avaamaan pallealukot. |
||
| Vanilja | Re: Refluksiin liittyvää hengenahdistusta(ko)? | 7.7.2014 14.46 |
| Varasin tänään miehelleni ajan osteopaatille. Kysyin samalla miten osteopatia vaikuttaa refluksiin. Osteopaatti sanoi että osalle se vaikuttaa erittäin hyvin, osalle jonkun verran ja osalle ei ollenkaan. Riippuu siitä mikä refluksin aiheuttaa. Lasten refluksissa sillä kuulemma saadaan hyviä tuloksia. Ymmärsin että sillä vaikutetaan juuri pallealihakseen. Hän sanoi että usein refluksiongelmaisilla on myös niskaongelmia ja rytmihäiriöitä ja kaikki liittyvät yhteen. Minullahan näitä kaikkia oli. |
||
| lkj | Re: Refluksiin liittyvää hengenahdistusta(ko)? | 12.7.2014 0.34 |
| ette muuten usko että oli kiva löytää sivusto. yllämainittua allekirjottaneellakin. |
||
| refluksikurkku | Re: Refluksiin liittyvää hengenahdistusta(ko)? | 12.7.2014 1.48 |
| lkj, hyvä, että nettiviidkosta meidän sivuston bongasit - tervetuloa mukaan kirjoittamaan ja jakamaan kokemuksiasi kanssamme :-)! |
||
| cati | Re: Refluksiin liittyvää hengenahdistusta(ko)? | 13.7.2014 22.33 |
| Mulla myös tuollaista ettei saisikunnolla vedettyä henkeä. Etenkin yöllä herään tunteeseen ettei henki kulje. Refluksi todettiin vuosi siten. Siitä asti syönyt Omeprazolia . Nyt olen taudin kanssa ihan Loppu. viimeiset 3 viikkoa tuskaa kun ei mitään Oikein saa alas kurkusta. Yskittää kaikki ja ruoka jää kiinni' Ruoan paloja nousee vielä tuntien päästä. Kaikki soseutettava. Yht äkkiä alkanut kurkkua puristaa tänään lenkillä tuli kamala puristava tunne. Sain otettua antihistamiinia 'joka vähän auttaa tähän tunteeseen. Apteekissa käydessäni eräs sairaanhoitaja kertoi sairastaneensa refluksia 30 vuotta.happosalpaajan lisäksi hän sanoi ottavansa ruoan jälkeen gavisgonia mikä estää ruoan nousun kurkkuun.happosalpaajathan eivät sitä estä.ja hapoton maha pilkkoo ruoan hitaammin ja helpoimmin nousee ruoka kurkkuun silloin.onkohan noita happosalpaajia turvallista syödä jatkuvasti.mutta näillä mennään kun ei muutakaan voi.tsemppiä kaikille tätä sairastaville.on aika syvältä.ja perhekin alkaa kyllästyä tähän tautiin mutta sitä ei taida kukaan ymmärtää ennen kuin itse kokee. |
||
| ansinsan | Re: Refluksiin liittyvää hengenahdistusta(ko)? | 15.7.2014 0.47 |
| Siis wau! Taas kuulin jotain uutta. Mahtava tää sivusto. Astman ja narskuttelun yhteyden hokasin juuri äsken. Mutta miten refluksi, rytmihäiriöt ja niskavaivat liittyvät toisiinsa tai siis mikä mekanismi aiheuttaa niskojen alueen jumittumisen? En äkkiseltään löytänyt vastausta. |
||
| liisa | Re: Refluksiin liittyvää hengenahdistusta(ko)? | 16.7.2014 18.52 |
| tuttuja vaivoja kaikki hengen ahdistukset, niska vaivat, olisi mukava tietää miksi refluksi niskaankin aiheuttaisi jumittamisen ,mutta niin vain tässä itse kelläkin on ,kuin myös yöllisiä paniikki häiriöitä, refluksi on ollut minulla jo lapsesta lähtien nyt vasta vanhalla iälllä olen saanut dignoosin vaivaan sanotaankin että vanhemmiten vaivat korostuu. |
||
| tiina | Re: Refluksiin liittyvää hengenahdistusta(ko)? | 21.7.2014 9.30 |
| Refluksi on mulle ihan uusi juttu, todettiin kevättalvella. Olin alkanut oireilla jatkuvasti rykiä ja kakoa, kurkku ei tuntunut enää "omalta". Olin yhdistänyt oireet työpaikallani todettuun sisäilmaongelmaan, puhetyöläisyyteeni ja lauluharrastukseeni. Kun tänä aamuna löysin tämän sivuston ja luin kirjoituksia, tuntuu, että monet muutkin oireet ja tuntemukset ovat asettuneet kohdilleen. Juuri tuo kammottava hengenahdistus rintarangan jumittumiseen liittyen on erittäin tuttua, samoin pallean seudulla tuntuva ahdistus. IHan kuin palleasta olisikasvanut kiinnike johonkin sisäänpäin, niin, ettei sen rentouttaminen tahdo onnistua. Tänä keväänä niskani on ollut jatkuvasti jumissa, olen käynyt hieronnassa ja napraapaatilla, josta on ollut hetkellinen apu, mutta vaiva on aina palannut. Lääkityksen olen saanut kuureina. |
||
| juissi | Re: Refluksiin liittyvää hengenahdistusta(ko)? | 21.7.2014 10.39 |
| Joo ei toivoakaan että olisi nukkunut koko yönä ja saisi unta, niin kova puristus on kurkussa ja limaa nousee. Onneksi sitä ei panikoi, vaikka kova, järjetön on tuo tunne. Piti vielä eilen mennä valkosipulia raakana syömään. Mun järkeen ei mene miten välillä tuntuu, että voi syödä mitä tahansa ja välillä tällaista :D Ei ihme, että terveet pitävät täysin hölynpölynä. Mietin vain mitä tämä kaikki on? Kun lima nousee, se puristaa, on nielaistava, maha turpoaa, hieman kipeytyy. Mistä tuo lima johtuu? Röyhtäilyistä, astmaoireista, poskionteloista vai noista kaikista? Tuottaako refluksi nuo kaikki oireet? Vai onko se allergiaa? Saattaa olla montakin limatonta päivää ja että eihän tässä mitään. Niskakin jumiutuu ja sekin vaikuttaa kurkun toimintaan :D Uskomaton setti on tämä tauti ja sen seuraukset kaikkineen. Nyt on hyvä olla vain pystyasennossa ja alkaa olla väsymys kuitenkin aika kova. Mutta tänään tuskin menee kahvia tai valkosipulia :D |
||
| kesäheinä | Re: Refluksiin liittyvää hengenahdistusta(ko)? | 22.7.2014 10.39 |
| tsemppiä kaikille jotka refluksista kärsivät. itse kärsinyt jo useamman vuoden oireista:mm. hengenahdistus, pala kurkussa, mahan turvotus ym. toisinaan helpompi ja toisinaa ihan kauhea olla. Päivystyksessä ravasin 2 kk muutama vuosi sitten kun ilmeni palan tunnetta kurkussa sekä hengenahdistusta ja joka kerta sain uutta lääkettä vaan kun ei ollut lääkäreillä intoa tutkia ja pohtia tai sitten puuttui ammattitaito. Määrättiin kortisonia eri muodoissa, astmalääkkeitä, lääkekuureja ihan varulta ja happea myös.. kaikki pahensi oloa. Pyysin itse päästä keskussairaalaan kun lääkäri kertoi, että ei ole enää mitään keinoja helpottaa oloa. Keskussairaalaan odotin kk ennen kun pääsin, mutta odotus palkittiin. sairaalassakin otettiin spirometria ym astmaan liittyvää, kunnes hoitaja sanoi että maha olisi syytä tutkia ja vika löytyikin sieltä. Lääkkeet sain ja olo helpotti parissa viikossa.. ja tuntuu ettei kukaan usko kuinka paha olo on kun refluksi pahenee ja useita oireita yhtäaikaa.. itsellä ehkä stressi joka pahentaa oloa huomattavasti ja nopeasti.. |
||
| juissi | Re: Refluksiin liittyvää hengenahdistusta(ko)? | 22.7.2014 12.08 |
| Näin on, stressi ja ahdistus kaksinkertaistavat nämä oireet aina. Käsi kädessä kulkevat. Saanko kysyä mitä lääkettä sait vatsaasi vai ihan vaan närästyslääkettä? |
||
| kesäheinä | Re: Refluksiin liittyvää hengenahdistusta(ko)? | 22.7.2014 20.16 |
| sain zolt 30mg |
||
| jani | Re: Refluksiin liittyvää hengenahdistusta(ko)? | 30.7.2014 20.46 |
| Moi kaikki! Itselläni on kokoajan erittäin kuristava tunne aataminomenan kohdalla kurkussa, sekä pallea kovettuu ihan kuin kiveksi välillä, riittämätön hapensaannin tunne, (ei saa ilmaa loppuun saakka) Jotka sitten laukaisevat paniikkihäiriön kun luulen tukehtuvani. Paniikkihäiriö lisää stressiä ja kuristus lisääntyy, olen ravannut lääkäristä toiseen eikä apua ole löytynyt. Esomeprazolia menee 40mg päivässä, cipralex 20mg päivässä ja tarvittaessa vielä diabam 5mg paniikkihäiriökohtaukseen. Palleatyrä löytyi kyllä mahalaukun tähystyksessä mutta tuntuu kuin nämä oireet pahenisi päivä päivältä. |
||
| Sitrus | Re: Refluksiin liittyvää hengenahdistusta(ko)? | 30.7.2014 21.32 |
| Tässä teille esimerkki siitä, mitä ajatukset saa aikaan. Mulla ei ole ollut aikoihin rytmihäiriöitä. Kuntokin on hyvä, koska kävelen mäkisessä maastossa ja uin päivittäin. Kunnes luin, että korkea lämpötila rasittaa elimistöä, lisää kuolleisuutta, ruuhkauttaa sairaaloiden päivystykset. Eikä mennyt montakaan tuntia, kun rinnassa alkoi ahdistaa, rytmihäiriöitä rupesi esiintymään ja ylämäessä on pakko pysähtyä puuskuttamaan, ettei vaan kaadu kuolleena maahan. Naurettavaa, sanon itselleni. Olet terve, yritän vielä. Mutta oireet ovat täyttä totta. Myönnän, että niska ja yläselkä on jumiutunut, mutta silti. No, huomenna hierojalle, kassotaan mitä se löytää. |
||
| refluksikurkku | Re: Refluksiin liittyvää hengenahdistusta(ko)? | 31.7.2014 16.53 |
| Jani, oletko kokeillut voice massagea kurkunpään ym lihasten rentouttamiseen? Sieltä saat myös ohjeita pallean harjoituksiin eli toisin sanoen syvähengitykseen/palleahengitykseen ... rentoutteletko itseäsi mitenkään tietoisesti - rent. harjoituksia tms? Onko sulle hengitysrytmi "2 sisään, 4 ulos" -tuttu, jotta käytetään tuolla keuhkopuolella (eli sis.hengitys puolet pienempi kuin uloshengitysaika) ? Jaksamista! Sitrus, harmi sentään että rytmihäiriöitä! Tai mikä ihme se on tällä ilmalla :-( |
||
| Sitrus | Re: Refluksiin liittyvää hengenahdistusta(ko)? | 31.7.2014 17.14 |
| Kävin siis hierojalla. Mulle selvisi pikku väärinkäsitys: olin luullut että rintaranka on rintapuolella. Olo tuntuu paremmalta. Toinen aika ensi viikolla. |
||
