Keskustelu

MummiOutoja uusia sanoja5.6.2014 16.27
Olen huomannut pudonneeni pahan kerran ajan hermolta, kun silloin tällöin sattuu, etten 1940- luvulla syntyneenä ymmärrä nykykieltä. Monia vanhoja sanoja on otettu uusiokäyttöön tarkoituksella tai sattumalta.
Hämmentyneenä seurasin kerran keskustelua kuoharista, minulle kuohari merkitsi ammattimiestä, joka maalla kävi kuohitsemassa eläimiä. Kesti vähän aikaa tajuta se kuohuviiniksi ja vieläkin sanaan tulee karkea vivahde tällaiselle homekorvalle.Kasarimuoti-sana myös ällistytti. Siis kattilamuoti??
Onko muille sattunut hämmennystä vai olenko yksin muinaismuistona?

mikaRe: Outoja uusia sanoja5.6.2014 17.03
Kasari = 80-luku

Loistava kirjoitus sinulta!

SitrusRe: Outoja uusia sanoja5.6.2014 22.40
Kyllä mäkin ihmettelin tota kasaria kun kuulin sen ekoja kertoja. Ja ihan sama mielleyhtymä kun sulla, mitä ihme kattiloita. Silloin tajusin ensimmäistä kertaa, että tämä on nyt keski-ikää, kun nuoret virnuilee sille muodille jonka aikana itse elin nuoruuttani.

Mutta olihan vaatteet hirvittävän epäpukevia 80-luvulla. Värit ja mallit. Muistan miten lakkiaisissa tytöt noustiin seisomaan, ja meidän valtavat olkatoppaukset osu vieruskaverin olkatoppauksiin, niin että meidän oli käännyttävä limittäin että mahduttiin.

MummiRe: Outoja uusia sanoja9.7.2014 21.27
Tekee mieleni laajentaa aihetta sanontoihin ja sananlaskuihin. Niistä näkyy, minä aikana ja millaisessa ympäristössä ne ovat syntyneet. Muinoin sanottiin: "Niin metsä vastaa, kuin sinne huutaa."ja "Minkä taakseen jättää, sen eestään löytää." Nyt sama ajatus kuuluu: "Sitä saa, mitä tilaa."
Kun ennen haluttiin kertoa, että joku käyttäytyy hölmösti tai asiattomasti, todettiin:" Hänellä on kyllä joku ruuvi löysällä." Nyt:" hänellä ei ole kaikki muumit laaksossa"/"kaikki intiaanit kanootissa."
Ennen nimiteltiin tyhmänä pidettyä pölkkypääksi ja nyt olen kuullut ilmauksen "Hän ei ole penalin terävin kynä."
Olisi kiva kuulla lisää sanontojen päivityksiä.
Tällaisia mietiskelen Rennietä imeskellessäni. Söin tänään torilla paistettuja muikkuja, paistinperunoita ja jäätelöä. Vatsa oli niistä Rennien avulla jo rauhoittunut, ja enkös mennyt äsken syömään ihanan voilla leivotun tiikerikakun palasen! poltetta tuli!
Sitä saa mitä tilaa! Enpä taida olla penalin...

refluksikurkkuRe: Outoja uusia sanoja9.7.2014 23.32
Mummi, sanontojen (ja ihan sanojenkin) etymologia on mielenkiintoista missä kielessä vaan :-) idiomisanakirjasta voi olla apua selvityksessä. Vieraista kielistä näitä saattaa löytyä todella hyviäkin mutta suomesta ei niinkään monta.

Kieli on mahtavan elävää ainesta, joten siihen omaksutaan ihanasti sitä aikaa ja ympäristöä, missä se esiintyy ("ei menny kuin Strömsössä"). Taitaa tuo kuvailemasi tunne olla vakitunne joka sukupolvessa tai joka toisessa :-) ...

Suomen kielessä on melkoisen paljon suoraan Ruotsista ja ruotsin kielestä tulleita sanontoja, joiden alkuperää voi olla hankala selvittää .... "niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan" taitaa olla tällainen (skogen svarar som ropar??) .. mutta mistä se on tullut alunperin ruotsinkieleen ja mitä suomalaiset ovat käyttäneet tätä aikaisemmin?

Eläköön elävä kieli :-)!

refluksikurkkuRe: Outoja uusia sanoja10.7.2014 0.01
"Puhua kuin ...." sanonnan luulin olevan aina vain Runebergiin liitetty juttu mutta sitä on käytetty aikalailla muuallakin (ja vaikka minkälaisin jatkein ;-) !):

...........................

?puhuu kuin hevonen järveen paskantaisi? sekä ?puhuu kuin keitetystä lampaanpäästä? (tarjolla myös paistettu ja pässivaihtoehto). Muita sanontoja ovat esimerkiksi seuraavat:

Puhuu ku enkeli mutta vähä eri äänellä. ? Töysä 1924.
Puhuu omiansa ninkon Kleemolan valakka veräjän takana. ? Tyrvää 1904.
Puhuu totta kun Matti Meikäläinen. ? Heinävesi 1907.
Puhuu, että nenä heiluu. ? Keski-Pohjanmaa 1892.
Mies puhuu kuin ei olisi alaleukaa eli pää toisen kainalossa. ? Kuopio 1930.
Puhuu kuin kymmenen kielenkääntäjää. ? Ahlainen 1892.
Puhuu itseksensä kuin Karpin Mikko kalunsa kanssa. ? Vihti 1892.
Puhuu itseksensä kuin Pirkkalan piika pillunsa kanssa. ? Vihti 1892.
Puhuu itsekseen kuin Ropponen kontilleen. ? Karstula 1946.
Puhuu vertauksilla kuin Ryllikkö vainoo. ? Haukivuori 1936.
Puhuu kuin Ryllykkä kuolintauvissaan (jos joku puhuu paljon vertauksilla). ? Helsinki 1943.

MummiRe: Outoja uusia sanoja10.7.2014 9.49
Kiitos,Refluksikurkku, mistä olet poiminut nuo esimerkit?
Lueskelen usein Nykysuomen etymologista sanakirjaa suurella mielenkiinnolla, mutta sanonnoista on paljon vähemmän materiaalia tavallisen ihmisen saatavilla. On minulla onneksi Lentävien lauseiden sanakirja. Jospa luen sitä, kun yskin veren maku suussa ehkä eilisen syömisen takia kurkkuun ilmestynyttä limaa. Otin kyllä ilta-Somacin yötä vasten, mutta yskä piti valveilla alkuyön, kunnes imeskelin kaksi Codemax- yskäntablettia ja sain unenpäästä kiinni.Alkoi maistua verelle aamulla. En ymmärrä. Jospa tämä rauhoittuu, kun pysyn levossa, johtuipa sitten mistä tahansa.

refluksikurkkuRe: Outoja uusia sanoja10.7.2014 11.21
Mummi, jaksamista oireiden kanssa!

En huomannut, että lähdetieto oli jäänyt pois -pahoittelut!!
Nämä ovat esimerkkejä Suomen Kirjallisuuden seuran asiantuntijasivustolta "Vähäisiä lisiä" Suora linkki koko tekstiin tässä http://www.finlit.fi/blogi/runeberg-puhuu/


Kasari ja kuohari linjaa ajatellen, itseäni tökki aluksi "pannari" - lyhennelmä, jolla viitataan paniikkihäiriön eikä suinkaan syötävään herkkuun.

Kielellisessä mielessä meillä on jo kehittynyt täällä (sivustolla) oma pienoisjargon ... selvästikin tarttuvaa, kun tulee vastaan silloin tällöin tuolla muualla netissä :-)

refluksikurkkuRe: Outoja uusia sanoja10.7.2014 11.25
Ja äskeisestä uupui jälleen viimeinen rivi ...... Lopuksi piti todeta, että sosiolingvistiikan kiemuroita on mielenkiintoista seurata :-)

SitrusRe: Outoja uusia sanoja10.7.2014 11.54
Sanonnat ovat yleensä alunperin tarkoitukseltaan konkreettisia, vaikka sitä ei tule ajatelleeksi.

Itse sain kokemuksen siitä, miltä näyttää kun joku lentää oikeasti lankaan. Mun onkisiimaan lensi harmaalokki ja takertui siihen kiinni. En voi sanoin kuvailla miten hirveältä se tuntui. Tein sen mitä siinä tilanteessa voi, eikä se ole paljon.

MummiRe: Outoja uusia sanoja13.7.2014 15.57
Sitrus, olipa kamala tilanne!
Refluksikurkku, mainitsit tämän sivuston oman pienoisjargonin. Olen huomannut vasta yhden sanan, joka ensin häkellytti minut hetkeksi: sivari. Setarkoittaa sivuvaikutusta, eikä suinkaan siviilipalvelusmiestä.

refluksikurkkuRe: Outoja uusia sanoja13.7.2014 18.55
Sitä ei ehkä ihan vielä voi laskea tämän sivuston jargoniin, kun sitä ei käytetä laajemmin (itse en ole edes sitä täällä huomannut) - ehkä jonain päivänä sitäkin ?? :-). Viittasin sanastollisesti meillä luonnollisesti ja huomaamatta vilahteleviin laajasti käytössä oleviin esim fundoon, Barrettiin, kurkkurefluksiin, refluksikkoon ...

SitrusRe: Outoja uusia sanoja13.7.2014 21.14
toi sivari on hyvä, en ole huomannutkaan, mutta tosi hyvä!

SitrusRe: Outoja uusia sanoja14.7.2014 12.39
Mun äiti työskenteli leikkausalihoitajana. Hän puhui aina "narkkareista" tarkoittaen nukutuslääkäriä.
Myöhemmin sitten olin todella hämmentynyt, kun sana alkoi tulla esiin muissa yhteyksissä, ja meni melko pitkään ennen kuin viaton lapsukainen tajusi sen toisen merkityksen.

Meillä kotona puhuttiin mustasta makkarasta, ja se tarkoitti meetwurstia.

refluksikurkkuRe: Outoja uusia sanoja14.7.2014 17.27
idiolekti on mielenkiintoinen ilmiö kanssa :-)!

SitrusRe: Outoja uusia sanoja14.7.2014 22.19
Niin, enkunopiskelijoilla oli tapana sanoa, että "toi oli hyvä hintti" = vihje.
Muutenkaan ei aina jaksanut suomentaa kaikkia usein toistuvia sanoja, vaan sirotteli niitä tyynesti suomenkieliseen puheeseen suomalaisittain äännettynä. Tätä on epäilemättä ulkopuolisen vaikea ymmärtää.

refluksikurkkuRe: Outoja uusia sanoja15.7.2014 18.09
Leviävät lainasanat miltä alalta vaan - vähän vääntöä ja ehkä vokaali perään, niin hyvä tulee: intensiivinen, globaali, hotelli, paperi, bleiseri ... tekisi mieli sanoa engl. mug ja suomen muki mutta näin se ei ole kyl menny alunperin.

Opiskelualan termistö oli kyllä eri porukoissa vaihtelevaa :-)


Onko teillä suomen kielessä suosikkisanoja (millä perusteella vaan)?

SitrusRe: Outoja uusia sanoja15.7.2014 18.22
Inhokkeja on helppo keksiä: juurikin, juuri näin, seurannaisvaikutus, tylyttää, bilettää...



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: