Keskustelu

SiiriTerveisiä Siiriltä21.5.2014 18.00
Hei kaikille pitkästä aikaa. Tulin kertomaan nykykuulumisia.
Kävin ravitsemusterapeutilla 3.4.14 hakemassa apua niukkaan ruokavaliooni. Hän suositteli kokeilemaan foodmap-ruokavaliota, joka on ilmeisesti kehitetty alunperin ärtyneestä suolesta kärsiville. Dieetin alkuun olisi pitänyt olla 3 vrk kauramaitokuurilla, joka on kuulemma hyvä refluksikoille, sen jälkeen 1viikko ns. Valkoisella dieetillä sekä maidottomalla samaan aikaan ja sitten 4-6 viikkoa foodmappia. Tämä dieettikokonaisuus rauhoittaa vatsan ja suolen toimintaa ja sitä kautta edesauttaa refluksioireita.
Minunhan piti myös mennä toukokuun alussa helikokontrolliin, joten vähensin samaan aikaan dieetin aloittamisen yhteydessä somac lääkitystä.
Koitin ekana päivänä juoda tuota kauramaitoa, mutta mua se kovasti närästi, joten unohdin sen ja siirryin suoraan valkoiseen dieettiiin. Ja jännä juttu, ekasta päivästä alkaen, mulla on ollut käytännössä normaali olo tähän päivään saakka.
Olinhan kärsinyt monta kuukautta jatkuvasta limaisuudesta ja muista oireista. Tää tuntuu tosi oudolta eikä meinaa itsekän tätä uskoa.
Noudatin valkoista dieettiä viikon ja sitten aloin syödä normaalisti ( mikä mulla tarkoittaa siis tosi niukkaa ruokavaliota), mutta limaisuus on käytännössä poissa.
En tiedä mikä on auttanut, viikon dieetti vai lääkkeettömyys ( otin vikan somacin 17.4) vai se, että helikon häätö onnistui ( tämä testattiin 5.5).
Vai näiden yhteisvaikutus?
Ei tää tauti tietenkään voitettu ole, nyt parhaillaan yritän laajentaa ruokavaliotani ja kun pari päivää sitten koitin syödä perunaa ja lohta, aikamoiset röyhtäilyt ( närästykset?) alkoi, mutta ne saa onneksi menemään n. Tunnissa ohi itse aktiivisesti röyhtäilemällä. Nice -:)

Jokuhan täällä oli sitä mieltä, että hänelle ei lääkkeet sovi, voikohan mulla olla sama vai onko tää vain hyvä hetki mun taudin kulussa ?

Joka tapauksessa nyt yritän nauttia olostani, joka on normaali ( oireiluthan kesti mulla viime heinäkuusta nyt huhtikuuhun asti) ja toivon, että ruokavalio laajentuisi. Aika jännä juttu muuten, mun turvaruuat on tällä hetkellä kreikkalainen makaronipaistos ja munavelli sekä ruisleipä juustolla ja salaatinlehdellä. Ne ei aiheuta mitään oireita, kun taas esim. Kauraleipä alkoi heti kerää limaa kurkkuun ja röyhtäyttää.

laulajatarRe: Terveisiä Siiriltä21.5.2014 18.10
kuulostaa kinnostavalta!

Mitä muita refluksin oireita sinulla oli? Itekin olen miettinyt jos tuota foodmap-dieettiä joskus kokeilisi, mutta vaikea tietää kun niitä dieeteejä on niin paljon ja en ole vieläkään löytänyt niitä minun turvaruokia kunnolla...

SiiriRe: Terveisiä Siiriltä21.5.2014 18.25
Mulla nää oireet on aina liittyneet enemmän kurkkuun. Ei vatsaoireita tms.
Tai tietysti ilmaa kerääntynyt välillä vatsaan, mutta ei kipuja koskaan.
Se takia helikobakteerin löytyminen olikin ylläri.
Kaikki alkoi viime vuoden heinäkuussa, kun tuli niin pahoja närästyskohtauksia, että luulin saavani sydärin ja aloin hyperventiloimaan mm. Ambulanssia tilattiin (lomareissulla oltiin) ja mulla diagnosoitiin paniikkikohtaus lopulta kahteen eri otteeseen. Itse olin ihan ihmeissäni, kun tunsin, että joku muu sen mulla aiheuttaa, kuin "paniikki", että jostain syystä juku tilanne mun kropassa saa aikaan paniikin ja muut oireet.
Loman jälkeen oireet jatkui ja oli selvästi ruuasta riippuvaisia eli ne tuli sen nauttimisen jälkeen. oireina jatkuva limaisuus, kohtaukset, joissa vagushermon alkoi tykyttää ja paine nousemaan ylöspäin. Ikävän tuntuisia kohtauksia.
Tähyn tulos ainoastaan, että jonkinverran ärtynyt ruokatorvi ja se helikon perhana.

Mä en siis kerennyt syödä yhtään tuota foodmappia, kun koin sen aika hankalaksi, ja vielä kasvissyöjä kun olen, mutta rav.terapeutti puhui kovasti sen nimeen, että ehdottomasti maidotonta kannattaa koittaa, hänen tietämyksensä mukaan juuri maito aiheuttaisi limaisuutta kurkkuun ?

refluksikurkkuRe: Terveisiä Siiriltä21.5.2014 20.13
Hyviä jatkoja, Siiri! Äänipuolella/KNK ohjeistuksissa ainakin liiallisen kurkunpään liman yksi taustasyynä voi olla (tosin monien muiden ohella) maitotuotteiden käyttö.

Fodmapista esimerkkilinkkejä myös kohdasta "Verkosta löytynyttä" https://kotisivukone.fi/app/www/refluksi.kotisivukone.com/233

Ja Laatikaisen sivuston "tervevatsa" kautta tarkemman oppaankin voi tilata, jos joku innostuu kokeilemaan ...



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: