Keskustelu
| refluksityttö | millaisia vatsavaivoja refluksista johtuen? | 11.5.2014 22.02 |
| Hei, olen uusi sivustolla. Tänä viikonloppuna iski pitkästä aikaa hurjat närästysoireet ja oireita googletellessa löytyi tämä mahtava sivu. Keskusteluja lukiessani huomasin että täällä monilla oireet pyörii lähinnä nieluoireina ja rinnan poltteluina. Haluisinkin nyt tietää millaisia vatsakipuja / oireita teillä on? Itse olen kärsinyt refluksista n.6vuotta, oireisiin sain vastauksen ja lääkityksen viitisen vuotta sitten. Minulla oireet alkoivat aikanaan palan tunteella kurkussa, joka aiheutti pahoinvointia (ja pelkoa kurkkusyövästä), myöhemmin oireet ovat painottuneet vatsaoireisiin. Tähystyksessä v.2010 minulla todettiin löysä läppä sekä hitaasti toimiva vatsalaukku (paastosta huolimatta, ruokaa oli vielä vatsalaukussa). Uskon kärsiväni myös ärtyneestä suolesta. Oireet pahenee stressistä, mutta nyt ollut pitkän aikaan löysää vatsaa lukuun ottamatta oireetonta. toissapäivänä minulta poistettiin viisuri, minkä takia sain ab-kuurin ja 800mg buranaa. Eilen illalla iskikin yllättäen todella kovat viiltävät vatsakivut, kipu alkoi ylävatsalta ja paheni wc-reissuilla, jolloin säteili alavatsalle (tuntui kuin olisi veitsen iskuja saanut) Vatsa on kovalla mikä on epänormaalitila minulle. Tänään vihlovat kivut rauhoittuneet, ja nyt illan tullen tulleet selkeämmät närästysoireet: röyhtäily, palantunne kurkussa, vatsa tosin edelleen arka eikä toimi kuten pitäisi. Hain apteekista pariet 10mg, ja otin heti 2kpl oireisiin, helpotti hetkeksi. Onko muilla vastaavanlaisia kokemuksia kovien särkylääkekuurien ajoilta? |
||
| pallomassu | Re: millaisia vatsavaivoja refluksista johtuen? | 11.5.2014 23.08 |
| Hei ! Hyvä, että löysit palstan. mäkin löysin tämän vasta joku aika sitten. Itse olen kärsinyt närästysoireista ja muista vatsaoireista lähes koko ikäni, mutta pahemmin v. 2001 lähtien. Ja juurikin viime aikaoina on ollut pahaa viiltävää ja vihlovaa kipua ylävatsalla vasemmalla ja säteillyt kainaloonkin ja vasemman rinnan ympärille. Tänään jo ajattelin, että joutuuko lähtemään ihan sairaalaan, kun oli niin paha kohtaus. Mutta sitten kipu taas häipyi. Mutta oli todella pelottavan kova. Luulen, että ilma jotekin pakkautuu suoliin ja se aiheutta kivun. |
||
| Refluksi ja vajis | Re: millaisia vatsavaivoja refluksista johtuen? | 13.5.2014 13.40 |
| Hei! Minulla on sellaista vatsavaivaa, että tuntuu kuin joku pumppaisi ilmaan sisuksiin kun kiristää rintaliivejäkin; housunnappi ja välillä vetskari täytyy aukaista, että pystyy istumaan. Ja sitten mongertaa mahassa väliin enemmän ja väliin vähemmän. Jos vatsa on tyhjä, se on kipeä (voimakasta paineen tunnetta) ja sitten kun on syönyt, usein helpottaa vatsakipu mutta alkaa tuo liivien puristus. Ummetusta on useimmiten, vaikka käytän magnesiumia, pitänee varmaan lisätä määrää. |
||
| refluksikurkku | Re: millaisia vatsavaivoja refluksista johtuen? | 13.5.2014 13.58 |
| refluksityttö, meillä on täällä ainakin joukko, joilla koko refluksikuvio on saanut alkunsa lääkekuurista/kuureista ja jatkunut siitä asti. Virallisella puolella refluksiin liitetään noita ylävatsan alueella esiintyviä vaivoja mutta nekin on hankala erottaa sitten varsinaisesta dyspepsiasta. Enemmistöllä taitaa olla jotain täällä vatsa tai lisäsuolistovaivaa - ainakin näin aikaisemmin kirjoitusta pohjalta (itsellä niitä ei ole). Jos sulla on gastropareesia (mahalaukun hidas tyhjentyminen), voisiko se olla oireiden aiheuttaja myös taustalla? Niin, että lääkkeet ovat vatsassa huomattavasti kauemmin aiheuttaen ärsytystä ja kipua ... tulehduskipulääkkeiden käyttäjille määrätään joskus tämän vuoksi samanaikaisesti myös salpaajia suojaamaan vatsan limakalvoa. Onko sulla tuo 5 vuotta sitten saamasi lääkitys nyt vai otitko Parietia siksi, kun sinulla ei ole lääkitystä? |
||
| kroonistunut | Re: millaisia vatsavaivoja refluksista johtuen? | 13.5.2014 16.01 |
| moi olen kärsinyt noin 20v enempi ja vähempi vatsa oireista, nyt kovat vatsapoltteet joka säteilee rintaan asti ja jatkuva yskä. lääkityksenä nytten somac40mg ja panacol selkäkipuun jonka seurauksena melkein jatkuva ummetus, mikä lisää vielä kipuja.tähystetty ainakin 5-6 kertaa mutta mitään ei ole todettu että mikä neuvoksi tressiä kyllä on. ps. neuvokaa joku mistä sais helpotusta. alkoa käytän joskus ja tupakkia kyllä poltan. |
||
| kroonistunut | Re: millaisia vatsavaivoja refluksista johtuen? | 13.5.2014 16.09 |
| moi vielä äskeseen palaten, mistä johtuu että kevät ja syksy on kaikkein pahinta aikaa vatsakivulle. mutta ei vuodessa montaa kivutonta päivää silti ole. ps. kuuluuko rytmihäiriöt refluksi tautiin, neuvokaa tosiaan mistä sais apua. |
||
| Vanilja | Re: millaisia vatsavaivoja refluksista johtuen? | 13.5.2014 16.36 |
| Rytmihäiriöt tuntuvat kuuluvan refluksitautiin, niitä tuntuu olevan usealla tälle palstalle kirjoittavalla. Minulle tuli ensin rytmihäiriöt ja sitten varsinaiset refluksivaivat. Nyt refluksivaivat ovat kadonneet, rytmihäiriöitä on taas viime aikoina ollut, mutta omt-fysioterapeutilla käynti helpotti. |
||
| kroonistunut | Re: millaisia vatsavaivoja refluksista johtuen? | 13.5.2014 19.02 |
| moi vanilja millä sait refluksivaivat paranemaan kerro mullekkin olisin kiitollinen tiedosta oliko joku ruokavalio vai joku lääke. |
||
| Vanilja | Re: millaisia vatsavaivoja refluksista johtuen? | 14.5.2014 19.30 |
| Minun tilanteeni helpotti ruokavaliolla, tosin siihen on kuulunut kaikkea muutakin muutoksia. Ruokavalion avulla toipuminen kesti pitkään, mutta nyt olen kokonaan oireeton. Eilen söin töissä aika tulista gulassikeittoa, olin ihan varma että nyt viimeistään tulee oireita, mutta ei sekään aiheuttanut mitään ongelmaa. Ei tosin ole aikomusta tulisia ruokia syödä jatkossakaan, mutta outoa on ettei tuo tulinen ruoka aiheutakaan nyt mitään ongelmaa. |
||
| Saturnus | Re: millaisia vatsavaivoja refluksista johtuen? | 14.5.2014 21.59 |
| Mun refluksi oireilee pelkästään vatsavaivoina. Mitään kurkkuunnousua tai kurkkupoltetta en ole kokenut. Yleisin oire on tyhjän mahan kuvotus, huonoina kausina myös varsinaista ylävatsan kipua. Ylävatsa tuntuu siltä, kuin jännittäisi hirveästi jotain, tai vatsassa olisi jonkinlainen kramppi. Hankala selittää. Reflu todettu mulla tähystyksessä n. 1,5 vuotta sitten, nyt huonompi vaihe menossa kolmatta kertaa :( |
||
| ulpukka | Re: millaisia vatsavaivoja refluksista johtuen? | 19.5.2014 17.17 |
| Minkälaisia rytmihäiriöitä teillä on ollut? Mulla ei ole todettu refluksia, mutta närästyksestä olen kärsinyt ajoittain jo useita vuosia, ja sappikin on leikattu 20v sitten. Nyt on ollut sellaista pulputusta rinnassa, keskellä, ehkä hieman enemmän vasemmalla puolella, kuin oikealla tai täysin keskellä. Vain levossa. Yhtäkkiä pulputtaa (kuin pullosta kaataisi limsaa) 2-5 sekuntia kerrallaan, joskus toistuu melkein samantein, joskus on pitkäkin aika, ettei pulputa. Refluksin oire? Rytmihäiriö? Ei satu, on sellaista niinkuin olisi elohiiri rinnassa. Pitäsikö ottaa somac-kuuri, vaikka en varsinaisesti ole kipeä..? |
||
| refluksikurkku | Re: millaisia vatsavaivoja refluksista johtuen? | 20.5.2014 10.52 |
| ulpukka, oletko puhunut asiasta (ajoittainen närästys) lääkärin kanssa? Voisko tuo pulputus olla ruokatorvi-vatsa akselilla joku ilmiö (ruokatorvrn seinämien lihasten aikaansaama)? Meillä on ollut aikaisemmin väkeä, joilla kuuluu erilaisia ääniä ym putkipuolella. Somac voi poistaa happoa mutta jos nuo oireet eivät olekaan erityisemmin hapollisen ylösnousun aiheuttamia vaan jotain muuta ... |
||
| kupla | Re: millaisia vatsavaivoja refluksista johtuen? | 19.8.2014 17.18 |
| Mulla on enemmän ylävatsa oireita, mutta nyt alkanut alavatsakin oireilla. Tänään otin 1h ennen aamupalan somac 40mg ja aamupalan jälkeen alavatsassa kipuili, piti mennä vähäksi aikaan kyykkyyn. Onko teillä alavatsa kipuja? Mulla oli aikoinaan suolistokouristuksia - oli pakko päästä vessaan. Ihan kiinteää oli ja vatsa tällöin toimi paremmin, vaikka kramppeja oli. Kouristus meni ohi ja olo hyvä. Näitä on niin vaikea tulkita..mutta nyt somacista on tullut kuvottava olo ja eikä oikein jaksaisi tehdä mitään. |
||
