Keskustelu
| Nea | Gastriittikierteessä - uskon vahvistusta paremmasta? | 30.4.2014 11.43 |
| Minulle tehtiin tähystys 3/2013, koska oletettavasti minulla oli ruokatorventulehdus (vaikeuksia saada henkeä öisin ja liikkuessa, yskä öisin). Löydöksenä oli lievä gastriitti mahalaukun yläosassa ja hoitona 1 kk happosalpaajakuuri. Ei viitteitä refluksista. Olin jo ennen tähystystä marraskuussa 10/12 syönyt monta viikkoa salpaajia. Ongelma ratkesi, mutta jouduin syömään 8/13 n. 3 viikon antibioottinkuurin borrelioosiin takia ja hieman sen jälkeen alkoi taas mahan kanssa takkuilu. Taistelin ongelmien kanssa loka-marraskuun. Söin taas salpaajia ja karsin ruokavalion mahdollisimman neutraaliksi ja annokset pieniksi. Joulukuu-helmikuu parempi jakso. Maaliskuussa alkoi taas oirehdinta. 2 viikkoareseptittömällä salpaajakuurilla. Piihappogeeliä rinnalla.Parin viikon tauko ja tänään aloitin 40 mg:n somacin. Vaivana kuiva köhä, kurkun kipeytyminen ruokailun jälkeen ja painava/kaihertava olo rintakehässä. Satunnaisesti kurkkukipu herätessä. Lisäksi makuulla kuulen kurkustani ihmeellistä pienä kurinaa. Kuin mini röyhtäisy, mutta ihan kurkunpään tuntumassa (joo. Ihan oikeasti), jota ei ole silloin kuin voin paremmin. Kaipaisin teiltä kokemusperäistä tietoa, onko tämä sellainen vaiva joka on tullut jäädäkseen, miten tämän kanssa oikeasti eletään ja kuuluuko tällainen kausivaihtelu asiaan tai onko toiveita parammasta. Olen 30 vuotias, hoikka, muuten terve, liikun paljon ja syön pääasiassa normaalia kotiruokaa (siis silloin kun pystyn). |
||
| kymysys | Re: Gastriittikierteessä - uskon vahvistusta paremmasta? | 30.4.2014 14.18 |
| Lääkäri sanoi mulle juuri, että gastriitti on ns. romukoppa diagnoosi. Eli kuulema jos koepaloista alettaisiin tutkimaan terveiden ihmistenkin näytteitä niin gastriitti löytyisi lähes jokaiselta. Patologi nimittäin tutkii koepalat siihen tyyliin, että jos tietyllä alueella on tietty määrä valkosoluja niin se on normaali mutta jos se ylittyy yhdelläkin niin löydös on gastriitti. |
||
| Malla | Re: Gastriittikierteessä - uskon vahvistusta paremmasta? | 30.4.2014 22.50 |
| Mulla todettiin gastriitti. Melkein 8 kuukautta oireilin hullun lailla, söin salpaajia ja siivosin ruokavaliota. Olen lopettanut kaikkien viljojen syönnin ja lisätty sokeri on minimissä. Nyt 1,5 kk ilman salpaajia tai muita. Tänä aikana olen syönyt antibioottikuurinkin. Joten toiveita on, vaikka aikaa voi viedä. |
||
