Keskustelu
| Kymysys | Krooninen leivä gastriitti | 28.4.2014 20.58 |
| Moi kaikki palstalaiset. Osa varmaan muistaa mut aiemmista kirjoitteluista urheilun suhteen. Nyt ollaan tultu siihen pisteeseen, että ihan kaikki ja jokaisen apu on tarpeen. Vatsaoireet alkoivat viime joulukuussa, aloitettuani somacin syönnin, joka määrättiin kylläkin ihan muihin vaivoihin. Oireina olivat ylävatsan polttelu, palan tunne kurkussa ja ajoittaiset kipukohtaukset mahassa. Noin kuukauden kuluttua oireiden alkamisesta menin lääkäriin, joka epäili refluksia ja antoi ajan vatsalaukun tähystykseen. Tähystyksessä ei päällisin puolin näkynyt mitään, eli mahanportti täysin tiivis, ei palleatyrää eikä tulehdusmuutoksia. Koepaloista kuitenkin selvisi, että mulla on krooninen (pitkäaikainen) lievä gastriitti. Helikoa tai keliakiaa ei ollut. Koepalan tutkinut lääkäri sanoi, että syö tarvittaessa kuuri somacia ja ruokavalioon ei tarvitse kiinnittää huomiota erityisemmin. Taustatietoa sen verran tähän väliin, että gastriitin ja varsinkin kroonisen sellaisen yleisin aiheuttaja on helikobakteeri, jota minulla ei siis löytynyt. En juo alkoholia tai kahvia, en polta, enkä edes käytä tulehduskipulääkkeitä. Myönnettäköön, että stressiä on koulun ja parisuhteen takia ollut välillä vähintäänkin kohtuullisesti. Ruokavalio oli ennen joulua ja joulun aikana kylläkin melko paska, eli alas meni välillä mitä sattui. Tällä hetkellä tilanne on se, että somacia olen nyt syönyt reilun kuukauden, joka on pitänyt oireet poissa, lukuunottamatta noita ehkä puolen tunnin kestäviä kipukohtauksia, jotka alkavat selvimmin aina banaanin syönnin jälkeen ja niitä on keskimäärin kerran pari viikossa. Ruokavalio on viimeisen päälle siisti, eli kaikki happamat ruuat pannassa, samoin gluteeniviljat, kasvikset ja jopa liha menee aina höyryn kautta. Hieman somacin ennen somacin aloittamista alkoi myös uloste olemaan papanamaista ja aina kun en syö mustikkaa, niin se on myös melko vaalea, melkein keltaista/vihreää. Kävin tänään lääkärissä, joka sanoi, että mulla nyt vaan on gastriitti ja se ei muuksi muutu, sun pitää nyt vain elää sen kanssa. Sanoin, että eikö gastriitti voi johtua myös sappinesteiden vuotamisesta mahaan, mutta siihen hän ei minun tapauksessa uskonut, muttei kuitenkaan perustellut sitä, eikä mitään muutakaan millään. Sanoi, että tämä on toiminnallinen juttu ja mä nyt vaan reagoin kaikkeen vatsallani. Jostain syystä mä en nyt tähän vaan oikeen usko. On totta, että jotkut reagoivat esimerkiksi stressiin vatsallaan ja kärsivät toiminnallisista vatsavaivoista, mutten ole koskaan kuullut "toiminnallisesta gastriititsa" joka ei parane, enkä myöskään tietoa tuosta googlettamalla löytänyt. Kaikkien kommentit, kokemukset ja ajatukset ovat enemmän kuin tervetulleita, koska mä ainakin toistaiseksi elättelen toivoa, että mun ei tarvi kärsiä näistä vaivoista lopun elämääni. |
||
| Malla | Re: Krooninen leivä gastriitti | 30.4.2014 22.58 |
| Kirjoitin juuri tuonne toiseen ketjuun, että oma 8 kk pahasti oireillut gastriittini tuntuu hävinneen (kop, kop!). Ehkä se sullakin ajan kanssa... Somacia muistelen jonkun aikaa käyttäneeni ja se aiheutti minullakin vaaleat ulosteet. Ulosteiden papanamaisuus viittaisi mielestäni johonkin toiminnalliseen vatsavaivaan. Ehkä sua on siunattu niillä molemmilla? |
||
| Susa | Re: Krooninen leivä gastriitti | 1.5.2014 13.14 |
| Hei. Kirjoitin tuohon juuri ketjun Refluksi ja viljat jossa juuri oivalsin että refluksioireitani on ylläpitänyt kaikki viljat, myös tattarit ja gluteenittomat. Minulla todettiin tähystyksessä löysä ruokatorven alasulkija, tulehdusta vatsalaukussa ja ohutsuolessa. Keliakia sekä heliko negatiiviset. Olen myös hyvin varma että pitkäaikainen stressi on saanut minun oireeni aikaiseksi pitkällä aikavälillä. (olen nuori, elämäntavat terveelliset eikä ylipainoa (tosin luin erään artikkelin jossa refluksitaudin riskiin liittyi myös alempaan sosiaaliluokkaan kuuluminen että liekö tämä sitten minun syyni? :P)) Huom. gastriittia minulla ei ole todettu. Minun kohdallani yleislääkäri sanoi refluksin aiheuttavan tulehduksen vatsalaukkuun ja ohutsuoleen. Itse tätä en uskonut alkujaankaan sillä minun mielestäni refluksin on todettu aiheuttavan tulehdusta vain ruokatorveen? (Vai mitä olette mieltä te jotka paremmin tiedätte?) Mutta minulle lääkäri sanoi myös että refluksi on lopunelämän sairaus ja minun tulee syödä happosalpaajia jatkuvasti. -> Tämä ei nyt näytä pitävän paikkansa sillä olen ollut pari viikkoa nyt täysin oireeton ja juon tässä kahvia samalla tapaa kuin ennenkin. Enkä käytä lääkkeitä. Oloni on todella hyvä ja jaksan uskoa että refluksini on nyt menneen talven lumia vaikka kyse onkin vasta 2 viikosta. Itse olen huomannut että lääketiede ei ole kiinnostunut selvittämään vatsaoireiden todellisia syitä, ja miksi selvittäisikään kun närästyslääkkeet tuottavat valtavat määrät rahaa. Sinuna en todellakaan heittäisi kirvestä kaivoon, onhan vielä paljon asioita joita voit kokeilla. En tunne gastriittia mutta kirjoitan tähän muutamia asioita joihin mielestäni sinun kannattaisi perehtyä. Pyysit kaikkien kommentteja, ajatuksia ja kokemuksia joten uskallanpa näin tuoda tähän minunkin ajatuksiani vaikka itse olenkin ollut tässä pyörityksessä vasta hyvin vähän aikaa. - Muistaakseni Vanilja (kiitoksia vain! :) joskus linkkasi tänne noita terveyden tukipilareiden radio ohjelmia ja muistaakseni siellä oli mielenkiintoinen juttu mm. 13.4.14 osa 1/1: http://www.terveydentukipilarit.fi/radio-ohjelma/mediasali/ tosin en nyt kerkeä itse tuota uudelleen kuunnella että oliko tuossa nyt mitään tähän liittyvää :P Mutta muistaakseni siinä oli puhetta nimenomaan tuosta että miksi siellä vatsassa ne solut eivät uusiudu? Siihen on jokin syy, joku niitä estää uusiutumasta ja tuohon uskon itse vahvasti. On se sitten jokin häiritsevä ruoka-aine, vitamiinien puute, entsyymien tai muiden ravintoaineiden puutos joka häiritsee sitä vatsan toimintaa. Ja omalla kohdallani olen päässyt huomaamaan sen että yksi asia johtaa toiseen ja toinen taas kolmanteen. Että pelkästään yksi pieni asia voi laittaa domino-efektin tavoin koko pakan sekaisin. Ja juuri tämän takia minäkin täällä painotan monesti tuota vhh - ruokavalioa, tai ylipäänsä ruokavalioa jolla on valtavan suuri merkitys, eli mielestäni lääkäri on vähintäänkin vastuuton jos väittää että ruokavalioon ei tarvitse kiinnittää erityisesti huomiota. Se on vain jokaisen löydettävä se mikä itselle sopii ja sen miksi omalla kohdalla tuo pakka on mennyt nurin. Sen myös sanon että jos tuollaiset ongelmat ovat syntynyt pitkän aikavälin aikana, menee varmasti myös pitkä aika että saat sen hoidettua. (Voi mennä ihan yhtä pitkä aika kun noiden ongelmien syntymiseenkin on kulunut) Ja jos ei löydä niitä oikeita syitä jotka ärsyttää sitä vatsaa, ei paraneminen pääse käyntiin tai ongelma uusiutuu. Mutta jos suhtaudut asiaan niin että sinun täytyy vain oppia elämään asian kanssa, jatkat samanlaisia elämäntapoja/ruokailutapoja ja syöt jatkuvasti lääkkeitä oireisiisi, -on erittäin todennäköistä ettei tilanne tuosta muutu. |
||
| Malla | Re: Krooninen leivä gastriitti | 1.5.2014 14.08 |
| Olet siistinyt ruokavaliotasi siis joskus tammikuussa? Jättäisin vielä sen banaanin pois, koska se selvästi aiheuttaa oireita. En muista tarkkaan miten kauan minulta meni viljojen jättämisen jälkeen ennenkuin refluksioireet hävisivät. Arvioisin 3,5 kk. Muutokset eivät vaikuta heti, mahan limakalvo tarvitsee aikaa parantuakseen. Kärsivällisyyttä. |
||
| kymysys | Re: Krooninen leivä gastriitti | 1.5.2014 15.48 |
| Siistitty on ja huolella. Banaania en myöskään syö. Oletki malla kuinka lipsunut ollenkaan? Ainakin mulla tulee tilanteita sanotaanko kerran kuussa, että on vaan "pakko" poiketa ruokavaliosta herkutellen jne. |
||
| Malla | Re: Krooninen leivä gastriitti | 1.5.2014 16.04 |
| Viljojen kanssa olen aika ehdoton, max 1-2 minihiilarisiivua viikossa. Suklaata kerran kuussa. Muita makeita en syö. Olen jo melko tottunut tähän asketismiin :) |
||
| kymysys | Re: Krooninen leivä gastriitti | 1.5.2014 16.13 |
| Mulla tulee vaan mm. Koulun takia tilaisuuksia joissa on todella hankalaa olla syömättä kun muuta ei ole tarjolla. Samalla se toki myös tekee päälle hyvää relata välillä. Ainiin ja erikoisen mun tilanteesta tekee se, että jos syön paljon herkkuja niin oireet pysyvät poissa TÄYSIN. Kun taas syö siistitsti niin somacia on pakko ottaa. Mikään yksittäinen ruoka mitä en herkutellessa söisi ei aiheuta näitä. Joku myös mainitsi lääkkeistä, että jos niitä syö niin ei tule paranemaan. Se on kyllä väärin. Kyllä gastriitti potilas nimenomaan niistä hyötyy ja se on varma. |
||
| Susa | Re: Krooninen leivä gastriitti | 1.5.2014 16.31 |
| Joo, meinasin tuohon perään täsmentää tuota etten missään nimessä tarkoita että lääkkeet pitäisi jättää pois. Jos tulehdus on mahassa se tulee hoitaa pois! Tarkoitin sitä että jos jatkuvasti hoitaa tulehdusta lääkkeillä, mutta todellisuudessa tulehdusta aiheuttaisi esimerkkinä vaikka nyt se vilja. Hoidat tulehdusta lääkkeillä mutta et poista tulehduksen aiheuttajaa niin olet oravanpyörässä ja lääkekierteessä. Enkä minä sitä sulje pois etteikö lääkärisi olisi oikeassa myöskin sen suhteen että asia nyt vain on näin ja sinun tulee oppia elämään sen kanssa. Voi olla, mutta mielestäni on ensimmäiseksi kyseenalaistettava tämä ja etsiä josko siihen voisikin löytyä jokin järkevä selitys. |
||
| Vanilja | Re: Krooninen leivä gastriitti | 1.5.2014 17.00 |
| Susa, kuulostaa tosi hyvältä tuo sinun tilanteesi. On tosiaan loistavaa kun löytyy oireiden aiheuttajan syy ja on hienoa kuulla noita positiivisia kokemuksia. Minustakin lääkärit ovat vastuuttomia jos sanovat ettei ruokavaliolla ole merkitystä. Monille sillä on todella suuri merkitys. Kysymys on vain siitä että mikä ruokavalio kenellekin on hyvä, se löytyy vain kokeilemalla. Kärsivällisyys on todella valttia kun yrittää löytää oikeaa ruokavaliota, se ei tapahdu muutamassa viikossa, eikä välttämättä edes muutamassa kuukaudessa. Se on ptkä ja kärsivällisyyttä vaativa tie ja saattaa vaatia rajujakin muutoksia, mutta voi sitä onnea, kun oireet katoavat kokonaan. Minä olen ruokavalion avulla päässyt kaikista oireistani. Kun elimistö on tasapainossa, silloin kestän ihan hyvin noita aiemmin oireita aiheuttaneita ruokia. Sitruuna ei aiheuta enää ongelmaa, tänään söin jopa chilillä maustettu suklaata, en olisi syönyt, jos olisin tiennyt että siinä oli chiliä. Olin varma että saan siitä vuosisadan pahimman närästyksen, mutta mitään ei tapahtunut. Aiemmin se olisi ollut katastrofi. On ihan mahtavaa kun huomaa että oireet ovat kadonneet ja että voi elää normaalia elämää, ilman elämän laatuun vaikuttavia oireita. Sen soisi jokaiselle refluksipotilaalle. Valitettavasti osalla on rakenteellisia ongelmia, joihin ei välttämättä pysty vaikuttamaan. Minullakin on löysä vatsan portti, mutta se ei kuitenkaan aiheuta nyt minulle mitään ongelmaa. Ehkä se ei kuitenkaan ole varsinainen oireiden aiheuttaja. Jos todetaan löysä vatsan portti se ei välttämättä siis tarkoita sitä että kärsii lopun ikäänsä refluksioireista |
||
| kymysys | Re: Krooninen leivä gastriitti | 1.5.2014 17.15 |
| Kiitos oleellilesta täsmennyksestä. Somacia syön kesään asti kunnes lukiostressi loppuu. Ruokavaliossa on kauraa ja hirssiä about kerran päivässä. Kesällä on helpompi keskittyä tarkemmin sitten. |
||
| kymysys | Re: Krooninen leivä gastriitti | 1.5.2014 17.29 |
| Unohdin mainita, että mulla on hyvin vahva epäilys siitä, että sappinestettä vuotaa mahaan, joka gastriitin aiheuttaa. Ainut muu tekijä mikä sen voisi aiheuttaa on stressi mutta ei ole näyttöä siitä, että stressi gastriitin aiheuttaa poislukien tapaukset joissa potilaalla on hyvin voimakas fysiologinen stressi esimerkiksi tehohoidossa. |
||
| Malla | Re: Krooninen leivä gastriitti | 1.5.2014 19.49 |
| Minun mielestäni stressillä on paljonkin vaikutusta. Itsellä oli varsin stressaava ajanjakso ennen sairastumista. Yhden viikon antibioottikuurin söin, tulehduskipulääkkeitä en ole käyttänyt vuosiin. Sappinesteistä en tiedä mitään. |
||
| kymysys | Re: Krooninen leivä gastriitti | 1.5.2014 22.21 |
| Stressillå on vaikutusta oireiden ja paranemisen suhteen kyllå, mutta gastriittia se ei yksinään aiheuta. Tåmä siis tutkittua tietoa, eikä oletuksia. |
||
