Keskustelu

Sini the SoMacKävin refluksileikkauksessa25.3.2014 17.07
Uskaltauduin sitten viimein operaatioon, kun olin jo kertaalleen siitä kieltäytynyt, mutta kune oireet ei pysyneet kurissa ruokavaliosta ja lääkityksestä huolimatta.

Leikkaus oli viime torstaina ja olisivat laittaneet kotiin jo seuraavana päivänä, mutta en halunnut ja sitten nousikin kuume ja tulehdusarvot. Olin tipassa 3 vrk ja nyt kotona. Olo on melko kivuton ja parasta se, ettei ole yhtään närästäyt eikä poltellut. Mieli tekisi kaikkea sellaista syötävää jota voisi pureskella. Mutta pakko nyt vaan malttaa mielensä ja antaa parantumiselle aikaa. Saikkua tuli toimistotyötekijälle 3vko + lisää tarvittaessa.

Leikkaus tehtiin Meilahdessa ja kirurgina Jari Räsänen.

SitrusRe: Kävin refluksileikkauksessa25.3.2014 17.21
Ainakin sulla oli kirurgina paras mahdollinen asiantuntija - tiesitkö sen?
Pysyttele nyt nesteruokavaliolla muutama viikko, että ruokatorvi ehtii parantua kunnolla.
On kyllä kumma että leikkausten jälkeen ajetaan kotiin melkein suoraan heräämöstä. Ja kuitenkin kovat kivut ja kuume tuntuvat olevan refluksileikkauksen jälkeen pikemminkin sääntö kuin poikkeus.

Sini the SoMacRe: Kävin refluksileikkauksessa25.3.2014 20.22
No kuulin edellisviikolla vähän saman suuntaista Räsäsestä ja se saikin sitten kääntymään leikkauksen puoleen.

Joo, on tosi merkillistä kuinka pian laitetaan kotiin, mitä tahansa voi leikkauksen jälkeen tapahtua.

SitrusRe: Kävin refluksileikkauksessa25.3.2014 21.55
Sini, hyviä toipumispäiviä sulle ja muista ottaa iisisti!

PS- pitäiskö sun vaihtaa nyt nimmaria, kun vanha ei enää päde?

refluksikurkkuRe: Kävin refluksileikkauksessa26.3.2014 9.06
Sini, tuliko sulle täysi Nissenin fundo sinne sisäkaluihin?
Miten aiot ajan viettää - kirjoja, kevättä.. filmejä :-)?

Sini the SoMacRe: Kävin refluksileikkauksessa26.3.2014 16.08
Sitrus, joo nimimerkkiä voi vaihtaa - no more somac ;)

Kiitos, aurinko tuntuu paistavan joka henkäyksellä - tuntuu hyvältä. Olin tänään jo vähän pidemmällä kävelylenkillä. Käsivarret on velä mustelmilla, kun verisuonet karkasivat kanyylien alta ja tuntui kuin tylsää neulaa olisi neulatyynyyn survottu. Lopulta hakivat sydänosastolta kirurgin etsimään suonta, eikä se häneltäkään ekalla onnistunut.

Yritän ottaa iisisti, kun ei saa edes imuroida - harmi ;) pihvi ja pizza maistuisi.

Fundoplicatio laparoscopica a.m. Nissen-Rosetti-DeMeester. Hiatoplastia. Sellainen toimenpide.

Kutakuinkin noin refluksikurkku :) maukkaita smootieta siemaillen. Mulla alkaa kohta ihan uusi elämä, saan 2 vkon päästä uniapneaan sen hengitysmaskin, täähän lähtee ihan lapasesta koko homma :D



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: