Keskustelu
| Heinäsorsa | Refluksitautilaiset, auttakahaan | 13.3.2014 18.25 |
| Hei, olen 21-vuotias nainen ja kärsinyt nyt tasan vuoden välillä kovista vatsakivuista. Vuoden aikana on tullut nyt yhteeensä yhdeksän kipukohtausta mahan alueelle, johon on liittynyt kuumetta 37,2-39 välillä, ripulia ja oksentelua. Nyt viimeisimmät kipukohtaukset ovat olleet samanlaisia: ylävatsaa polttelee ja paineltaessa sattuu todella paljon navan seudulle ja siitä oikealle. Minua ei juurikaan koskaan ole närästynyt enkä oikein tiedä edes millaista se on, toki röyhtäilen aika paljon, mutta se ei ole itseäni juurikaan haitannut. Nyt viimeisin kipukohtaukseni alkoi kolme päivää sitten. Maha samasta kohti kipeä kuin aikaisemminkin, lievää lämpöä. Toissa iltana aloin voimaan pahoin ja pian oksentamaan. Tiesin kuitenkin, ettei mistään normaalista oksennustaudista ole kyse, koska mahalaukusta nousi tasaiseen tahtiin ruokaa. Tuntui kuin jäätävä röyhtäys tai iso möykky nousisi ruokatorvea pitkin. Nyt on ollut siitä asti kurkku kipeä, kuumetta ei enää ole. Verikokeissa kävin tänä aamuna ja CRP 58. Kolonoskopia tehty marraskuussa, se oli puhdas kuten kaikki muutkin kokeet, jotka on tähän mennessä otettu. Nyt sain lähetteen mahalaukun tähystykseen. Auttakaahan tyttöä mäessä, onko kellään samanlaisia kokemuksia? Niin paljon olen tietoa imenyt internetin syövereistä kuin mahdollista. |
||
| Sitrus | Re: Refluksitautilaiset, auttakahaan | 13.3.2014 18.40 |
| Hyvä että menet tähystykseen. Jos siinä ei selviä vaivan syy, kysy muista tutkimuksista. Tuo kuumeilu ei ole refluksin yhteydessä tavallista. Ylävatsan UÄ tai tt-tutkimus voisi valaista asiaa. Muuten, jos sua pelottaa tähystys ja muutenkin, pyydä reippaasti rauhoittavaa. Sulle varmaan sanotaan että tutkimus on helpompi kuin yleensä luullaan. Noh, erityisesti kun sulla on selviä kipuja, niin lääkistys on mielestäni paikallaan. |
||
| TT | Re: Refluksitautilaiset, auttakahaan | 13.3.2014 20.39 |
| Minä menisin kyllä heti lääkäriin jos CRP on selvästi koholla, kuumetta, oksennusta ja maha kosketuskipeä. Eihän sitä tiedä mikä umpisuoli siellä vaivaa. |
||
