Keskustelu
| pallomassu | kouristukset/sydän/vatsa löysälle | 25.2.2014 20.59 |
| Johan oli tänään taas kohtaus: join iltapäivällä hieman vanhaa ja painunutta, vahvaa kahvia -> vähän ajan päästä kiireellä vessaan, vatsa melko löysällä. Sitten alkoi kalama ylävatsan kramppailu ja röyhtäilyt. Kokeilin samalla pulssia kun vatsa pullisteli ja kramppaili (tai ruokatorvi) ja pulssissa tuntui myös samaan tahtii, Voikohan refluksi aiheuttaa tuollaista vai oliko vaan rytmihäiriöitä, En voi käsittää, että refluksiperäisiä olisivat. Refluksi mulla siis todettu v, 2001 tähystyksessä. Onko tämä nyt ollenkaan normaalia tähän tautiin kuuluvaa oiretta vai pitääkö lähteä kardiologin pakeille. |
||
| Pikkumyy2 | Re: kouristukset/sydän/vatsa löysälle | 26.2.2014 10.21 |
| Kuulostaa valitettavan tutulta. Lääkäri selitti mulle että sydämen ja ruokatorven hermotus on niin lähellä toisiaan että on yleistä että vatsa/ruokatorviongelmat tuntuu esim rytmihäiriöinä. Ne on kuitenkin laadultaan hyvänlaatuisia vaikkakin tosi ilkeän tuntuisia. Yleensä sydän kuitenkin tutkitaan ensin varmuuden vuoksi. Itsekin edelleen säikähdän välillä sydäntuntemuksia ja joudun ottamaan beettasalpaajaa pahimpina päivinä kun rintaa puristaa. |
||
| Vanilja | Re: kouristukset/sydän/vatsa löysälle | 26.2.2014 11.27 |
| Kun minun rytmihäiriöni tutkittiin, lääkäri sanoi ettei sillä ole mitään tekemistä niskavaivojen kanssa. Sen jälkeen olen kuullut kiropraktikolta, omt-fysioterapeutilta ja osteopaatilta juuri tuosta sydämen hermotuksesta ja rintarangan jumeista, että niillä on selvä yhteys. Omat rytmihäiriöni helpottivatkin, kun rintarangan lukot avattiin. Ruokatorvi on siinä samassa systeemissä mukana ja omat vaivani varmasti kaikki liittyivät toisiinsa. Mukava kuulla, että lääkäritkin nykyään tietävät sen. |
||
| Arwen | Re: kouristukset/sydän/vatsa löysälle | 26.2.2014 12.25 |
| Taitaa olla vagushermon aikaansaannoksia kaikki tyynni. |
||
| Burning Viking | Re: kouristukset/sydän/vatsa löysälle | 26.2.2014 13.19 |
| Varmasti voi olla refluksiperaista varsinkin, jos kohtaukseesi liittyy vatsan turvotus. Minulla on juuri pahimmat oireet liittyneet tolkuttomiin ilmavaivoihin. Piinallisinta ovat olleet hengitysvaikeudet, jotka kunnolla iskiessa ovat johtaneet hyperventilaatioon. Sydankappyroissa olen ollut kiinni muutamia kertoja eika ikina ole loydetty mitaan, joten en huolehtisi sydamen kunnosta varsinkaan, jos oireet liittyvat vatsan turvotukseen. Ilmapatsaan liikehdinta aiheuttaa jos jonkinlaista muljahtelua vatsasta kurkkuun. Siina saa hermosto ja sisaelimet kyytia, joka viela kovenee, jos ruokatorvi on hellana hapoista. Ongelma katoaa saman tien, jos jotenkin kykenee royhtaisemaan. Laakarit lisatkoon taman ilmarefluksin tautiluetteloonsa. |
||
| Sitrus | Re: kouristukset/sydän/vatsa löysälle | 26.2.2014 19.13 |
| Mulla ei gastrolääkärit ole tienneet rytmihäiriöiden ja refluksin yhteydestä. Sen sijaan sydänlääkäri kyllä tiesi. Ja omat kokemukset kyllä on tehneet niiden välisen yhteyden selväksi. |
||
| pallomassu | Re: kouristukset/sydän/vatsa löysälle | 26.2.2014 21.33 |
| Kiitos kaikille vastauksista, tuota epäilinkin syyksi ja aina kun vatsa on rauhallinen, niin sydänkin toimii moitteettomasti. |
||
| Sitrus | Re: kouristukset/sydän/vatsa löysälle | 26.2.2014 21.43 |
| Sanokaa nyt vielä kerran mikä on se taho jonka puoleen voi rintarangan tutkimisessa kääntyä. Mulla kuuluun siitä välillä sellasia vaimeita napsahduksia kun vähän availen paikkoja, joten ehkä se riittää ehkä ei. |
||
| Burning Viking | Re: kouristukset/sydän/vatsa löysälle | 28.2.2014 21.18 |
| Sitrus. Ortopedi, osteopaatti, naprapaatti, niksauttaja:) |
||
| Tepsu | Re: kouristukset/sydän/vatsa löysälle | 1.3.2014 16.13 |
| Ja fysioterapeutti, OMT-fysioterapeutti, fysiatri (jos haluaa ensin ihan erikoislääkärin tsekattavana käydä). |
||
