Keskustelu
| iines | Onko minulla refluksitauti? | 21.2.2014 21.46 |
| Tovottavasti jaksatte lukea. Teksti on pitkä, mutta niin on ollut pitkä myös oireiden syyn selvittäminenkin. Kaikki alkoi viime juhannuksena. Tuli juotua 3 päivää putkeen ja syöminen oli grillattua ruokaa, sipsiä, pitsaa ynnä muuta tosi terveellistä jussiruokaa. Juhannuksen vietto meni muilta osin oikein hyvin, paitsi toisena päivänä, kun olin sytyttänyt liian monennen tupakan, niin tulikin yhtäkkiä ylös (tosin pelkkää limaa ja vähän nestettä). Sen jälkeen ei tupakka maistunut useaan viikkoon. Krapulapäivän aamuna olo oli oikein hyvä ja söin heti aamutuimaan jonkun saarioisten pitsan. Siitä ehti kulua ehkä n. tunti, korkeintaan pari ja yhtäkkiä iski aivan älyttömän paha olo. Oksetti niin, että kylmä hiki vaan virtasi. Olimme tuolloin kotimatkalla autossa ja jouduimme tunnin matkalla kaksi kertaa pysäyttämään auton, kun olin aivan varma, että oksennan. Mitään ei kuitenkaan tullut, joten kärvistelin kotiin asti. Kotona olo paheni entisestään. En saanut syötyä enkä edes juotua. En edes pientä tippaa. Mitään ei voinut laittaa suuhun, kun yökötti niin paljon. En pystynyt sinä päivänä tekemään mitään muuta kuin istumaan lattialla suihkun alla. Oksennusta ei kuitenkaan vieläkään tullut. Enkä sitä edes yrittänyt, koska kammoan oksentamista. Nukkumaan mennessä mikään asento ei tuntunut hyvältä. Kyljellään tai mahallaan ei voinut kuvitellakkaan olevan. Selällään mahdollisimman pystyasennossa oli parhain. Pidin sängyssä pyyhettä, johon syljin suuhun kertyvää sylkeä, kun oksetti niellä edes sitä. Olin muistaakseni kaksi tai kolme päivää syömättä mitään, sillä pahoinvointi vain kesti ja kesti. Vettä sain jonkin verran juotua. Ensimmäinen asia mitä sain alas, oli popcornit. Siitä syöminen sitten pikkuhiljaa alkoi kasvamaan. Alkurysäyksen jälkeen pahoinvointia ilmeni aina silloin tällöin. Joskus oli jaksoja, että joka päivä kuvotti vähän, joskus oli oireettomia päivä, joskus taas paheni niin paljon, että olin vuorokauden syömättä. Pidin jatkuvasti mukana vesipulloa, koska kuvotuksen pahentuessa, tuntui että veden hörppiminen olisi hieman auttanut. Ensimmäinen lääkäri määräsi minut vichykuurille muutamaksi päiväksi. Hän epäili, että suolistossa olisi jotain, joten suositteli ns. suolen tyhjennystä vähäisellä ruoalla ja runsaalla vichyllä. ?Kuurin? aikana olo oli hyvä, oireita ei ollut. Toiselta lääkäriltä sain refluksilääkekuurin pariksi viikoksi. En huomannut mitään suurta eroa entiseen. Ehkä vähän helpotti ihan kuurin lopussa. Minusta tuntui, että pahoinvointia tuli milloin mistäkin. Ruisleivästä, tomaatti-kurkku-salaatista, caesarsalaatista, kaurapuurosta, kaupan starbuckskahvista ymym. En oikein päässyt kiinni siitä, mistä ruoista oireet tulivat, sillä tuntui että joskus niitä tuli ja joskus ei. Päätin kuitenkin hetken mielijohteesta aloittaa viljattoman ruokavalion. Ensimmäisestä viljattomasta päivästä lähtien pahoinvointini katosi kokonaan. Ajattelin, että ehkä olin yliherkkä gluteiinille. Olen tähän mennessä ollut n. 4 kuukautta gluteenittomalla ruokavaliolla ja vointi on ollut pääasiassa hyvä. Kuitenkin melkein aina alkoholin juonnin jälkeen, seuraavana päivänä olo on todella huono. Tunnistan itse, että olotila ei ole normaalia krapulaa. Jos on tullut juotua paljon tai monia eri laatuja, niin seuraava päivä saattaa mennä taas syömättä. Alkoholin lisäksi olen huomannut, että pahoinvointia voi tulla jostain yksittäisistä ruoista. Jäätelöstä, vaniljakastikkeesta, pannulla paistetuista nakeista, grillin makkaraperunoista.. Muutamia mitä nyt äkkiseltään tuli mieleen. Toisella kerralla pahoinvointia voi tulla, mutta seuraavalla kerralla ei välttämättä tulekaan. En voi nykyään syödä vatsaa ihan täyteen, koska silloinkin tulee pariksi tunniksi niin paha olo, että miettii juostako vessaan vai ei. Mietin, että onkohan gluteeniton ruokavalio ns. vahingossa helpottanut mahdollisen refluksin oireita, kun sitä kautta olen jättänyt kaikki rasvaiset hampparit, pitsat, ruisleivän ym. pois? Että olisin diagnosoinut itselleni väärän sairauden, mutta sen tuoma ruokavalionmuutos olisi helpottanutkin toista sairautta, eli refluksia? Olen huomannut, että rennien syönti auttaa pahoinvointiin melko hyvin. Jos juon alkoholia, niin saatan nappailla vaikka 3 rennietä illan mittaan aina, kun vatsa tuntuu oudolta ja sitten pystyy taas jatkamaan iltaa normaalisti. Joskus saatan nukkumaan mennessä ottaa rennien, kun makuuasento kuvottaa. Muistaakseni aina, kun olen rennien ottanut, niin olo on helpottanut ainakin jonkin verran. Varsinkin iltaisin suussa maistuu todella pahalta ja kuulemma hengitykseni on äkkiseltään alkanut haisemaan. Vaikka hampaita pesisi kuinka paljon, niin silti itsekin haistan sen löyhkän. Lisäksi noin kuukausi sitten nieluuni ilmestyi ensimmäistä kertaa elämässäni proppu. Voiko se liittyä refluksiin? Muina oireina pahoinvoinnin lisäksi voisin mainita mahan kuplimisen/kiemurtelun. Välillä, mutta harvoin maha saattaa olla lievästi kipeä. Jos en syö säännöllisesti 3-4 tunnin välein, tulee siitäkin paha olo. Närästystä en ole koskaan tuntenut, röyhtäyksiäkään ei mainittavasti. Vielä tähänkään päivään mennessä en ole kertaakaan oksentanut. Pahoinvoinnit on kuitenkin niin rajuja, että on monet kerrat tullut tuijoteltua vessanpönttöä ja istuttua ämpärin kanssa telkkarin äärellä. Onko tämä mielestänne refluksitautia? Sopiiko kaikki mainitsemani taudinkuvaan vai onko tekstissä joku asia, joka ei kuulosta refluksilta? Jos tämä on refluksia, niin saako tähän jonkun jatkuvan lääkityksen vai mitä? Elänkö lopunelämääni ilman alkoholia? Alle kaksvitosena tuo kuulostaa aika masentavalta tuomiolta! :) Kiitos jo etukäteen, jos joku viitsii jakaa neuvoja! |
||
| jännittäjä | Re: Onko minulla refluksitauti? | 21.2.2014 22.39 |
| Eipä kuulosta kivalta. En ota kantaa, onko sinulla refluksi, mutta kyllähän nuo oireet sopivat siihenkin niinkuin muuhunkin esim. sappi reagoi myös paistettuihin ruokiin ym. Itselläni oli vuosikausia tietyt asiat, jotka saivat aikaa pahaa oloa, mutta en osannut edes epäillä, että syy olisi refluksi (mm. kahvi, alkoholi, cokis, metwursti). Ja apua mitä öitä, kun söi iltaisin vähän ennen nukkumaanmenoa niin johan pyörittiin tuskissa läpi yön pahaa oloa kärvistellen. Kun refluksi diagnosoitiin, aloitettiin 4 kk Nexium lääkityksellä 40 mg/päivä ja vasta sen jälkeen vähennettiin 20 mg/pvä. Ja sama juttu, henkeni alkoi haista pahalle. Mene ihmeessä uudestaan lääkäriin, ja jos mahdollista niin alan asiantuntijalle eli gastroenterologille. Minulla on ollut Nexium käytössä kohta kymmenen vuotta, mutta en todellakaan tarvitse sitä koko ajan. Infektioiden aikana refluksi aina pahenee ja silloin on kehoitettu kuukauden verran ottamaan ja muutoin tarpeen mukaan. Jos pitää tiukasti kiinni ruokavaliosta, voi pärjätä kauankin ilman lääkitystä, mutta sitten kun lipsuu niin sen kyllä tuntee nahoissaan (kuten itsekin tällä hetkellä, jouluruoat tekivät tehtävänsä :( ja nyt odottelen tähystystä :( Nukkumiseen auttaa, kun nostaa pääpuolta 20-30 cm ylemmäs. Ja ilman alkoholiakin oppii olemaan yllättävänkin helposti, kun niitä pahoja oloja ei yksinkertaisesti enää kestä... Tsemppiä asian selvittelyyn ja toivottavasti asiat selviävät nopeasti. |
||
| Burning Viking | Re: Onko minulla refluksitauti? | 22.2.2014 13.36 |
| Iines. Nayttaa silta, etta roppasi on saaanut tarpeekseen roskaruoasta ja juomasta, joita vilisee kirjoituksessasi. Kuullostaa sappirefluksilta eli suolinestetta & sappea pukkaa takaisin vatsalaukkuun. Jos sinua ei ole muuten narastanyt niin sulkijat toimivat muuten normaalisti eika nesteet tule helposti ylemmas. Tama muuten on aika hyva tilanne. Minulla oli aikoinaan paljon aivan posketonta pahaa oloa ja kuvotusta, mutta mitaan ei tahtonut tulla ylos, vaikka kavi kukoamassa ponton reunalla. Pahaa nestetta ei tarvitse vatsassa olla todellakaan paljon, etta nain kay. Vatsa voi tuntua taysin tyhjalta ja syomisestakin voi olla tunteja, joten siella ei enaa pyori viimeksi syoty ateria. Oksentamista ei kannata pelata, silla se helpottaa heti. Muuten voi joutua karvistelemaan tuntitolkulla. Sita voi helpottaa juomalla pari lasia vetta ja sormet kurkkuun. Runsas vesi myos laimentaa suolinestetta, joka voi olla aivan tolkuttoman voimakasta jopa parin vesilasin laimentamisen jalkeen. Lammin suolavesi takaa menestyksekkaan oksentamisen. Mikali paatat ryhtya tahan neuvoisin sita ennen ottamaan nestemaista happolaaketta esim gavisconia, jolla saa suojakalvon ruokatorveen ennen oksentamista. Tuosta alkoholista sen verran, etta ainakin minulla se aiheuttaa samalla tavalla juuri seuraavana paivana todellisia ongelmia heti, kun suuhun laittaa aivan mita tahansa siis vaikkapa vetta. Ei todellakaan ole mistaan krapulasta johtuvaa. Kaikennakoisia oireita voi tulla ja menna erilaisista sapuskoista eika niissa ole valttamatta mitaan logiikkaa, paitsi juuri tassa alkoholin nauttimisen jalkeisena paivana tulevissa oireissa. Ne tulevat takuuvarmasti ja ovat voimakkuudeltaan melkein suoraan verrannollisia nautitun alkoholin maaraan. Alkoholi vahentaa vatsahapon tuotantoa ja seuraavana paivana sen saa sitten tuntea. Voi menna todella pahaksi, joten kannattaa kannattaa heti siivota ruoka&juoma valiot ja antaa suolen rauhoittua. Varmasti tuo gluteeniton ruokavalio on vaikuttanut positiivisesti. Viinaksien ottamisessa kannattaa pysytella pois sokeri&vilja juomista ja syoda hyvin samalla. Minuun ei narastyslaakkeet ikina tepsineet tai veivat huonompaan pain. Renniet ja muut voivat laimentaa suolesta tulevia happoja ja auttaa hetkeksi. |
||
| iines | Re: Onko minulla refluksitauti? | 22.2.2014 16.20 |
| Kiitos mielenkiintoisista vastauksista! Tuo sappirefluksi kuulostaa todella järkeenkäyvältä. Täytyypi alkaa varailemaan aikaa taas lääkärille, jos tällä kertaa saisi ihan oikean diagnoosin näille vaivoille. Kaikki muut mahdolliset testit on kutakuinkin käyty läpi paitsi tähystys, joten luulen, että se on seuraavaksi vuorossa. Hyh! "Viinaksien ottamisessa kannattaa pysytella pois sokeri&vilja juomista ja syoda hyvin samalla." Tämä jäi kaivelemaan, että mikä on sellaista alkoholia, joka ei sisältäisi viljaa tai sokeria? Olut sisältää viljaa, siideri/lonkero sokeria. Eikös viinakin ole tehty jostain viljasta? Viineistä, jos valitsisi kuivan, niin ei sokeria olisi paljoakaan, mutta onko viini taas niin hapanta, että ei ole hyväksi? Tämä nyt kuulostaa, kuin olisin joku umpijuoppo, kun mietin ensimmäisenä alkoholivaihtoehtoja, älkää ymmärtäkö väärin! :) |
||
| Sitrus | Re: Onko minulla refluksitauti? | 22.2.2014 16.55 |
| Samaa mieltä viikingin kanssa, että ruokavaliossasi on rutosti kohentamisen varaa. Mahdatko olla siihen valmis? |
||
| Burning Viking | Re: Onko minulla refluksitauti? | 22.2.2014 18.07 |
| Itse juon ja kestan melkein ainoastaan kuivaa punaviinia. Siina on se hyva puoli, etta siita saa samalla aimoannoksen antioksidantteja, vaikka liika alkoholi ei ikina ole hyvaksi. Hapanta se on, mutta verrattuna oksennusnesteeseen se vaikuttaa ylimakealta, joten en huolehtisi siita liikaa niin kauan, kun ei mitaan ei ala nousta ruokatorveen. En ole viina-asiantuntija, mutta varmasti loytyy jotain kirkkaita, jotka on tehty muita kuin viljoja kayttamalla. Kuten mainitsin nautitun viinan maara on suoraan verrannollinen seuraavan paivan tai jopa parin kolmen huonovointisuuteen. Siis ainakin minulla. Se koskee myos punaviinia. Mielestani on taysi mahdottomuus tulla umpi tai edes osa-aikajuopoksi , jos iskee kunnon refluksin paalle. |
||
| iines | Re: Onko minulla refluksitauti? | 23.2.2014 14.20 |
| Kiitti Burning Viking! Sitrus, tekstissä kerroin, että olen ollut yli neljä kuukautta täysin gluteenittomalla ruokavaliolla, jolloin ruokavalionmuutos on tosiaan jo tehty. Nykypäivänä syön todella terveellisesti. Paljon hedelmiä, kasviksia, kanaa, kalaa, luonnon jugurttia ymym. En tosin ennenkään ole syönyt mitenkään kovin epäterveellisesti. Ruisleivän pois jäänti on ollut suurin muutos nykypäivään, sitä tuli syötyä päivittäin aamupalaksi/välipalaksi. Nykyään olen korvannut ruisleivän lähinnä hedelmillä, munakkailla ym.. Tekstissä tosiaan vilahtaa jotain epäterveellisiä yksittäisiä ruokia, jotka olen myöskin jättänyt kokonaan pois, koska niistä on tullut huono olo, niin kuin kerroinkin. Ja juhannusruoka ei todellakaan ole ollut minun normaalia ruokavaliota! :) |
||
| Tytti | Re: Onko minulla refluksitauti? | 7.3.2014 9.02 |
| Lisään oman pienen kysymykseni tähän ketjuun, jos sopii... Olen huomannut, että mua punaviini närästää todella paljon. Enkä ole pariin kuukauteen saanut alas mitään alkoholia. No, mun alkoholin käyttö on yks tölkki olutta tai lasi punaviiniä harvoin, mutta nyt en saa harvoinkaan sitä juotua. Voikohan siihen olla syynä reiluksi, vai peräti maksa? |
||
| refluksikurkku | Re: Onko minulla refluksitauti? | 7.3.2014 14.39 |
| Tytti, juotko sitä punaviiniä ruoan kanssa vai ilman? Onko mitään eroa? Punaviini sekä alkoholi yleensä on tosiaan yksi ylösnousun aiheuttaja toisilla (toisilla sitten taas ei). Se pelkästään ei tarkoita, että olisi varsinainen refluksitauti kuitenkaa. |
||
| Tytti | Re: Onko minulla refluksitauti? | 7.3.2014 15.29 |
| Kirjoitin huonosti. Siis minulla on refluksitauti.. Ja siksi ajattelin, että johtuukohan tuo alkoholin juomisen pystymättömyys refluksista vai maksasta.. Mutta eipä sillä juuri ole väliä.. Niin vähäistäs en käyttö on kuitenkin. Punaviini närästää ainakin jos juon lasillisen ilman ruoka.. Ruoan yhteydessä ei nyt tule mieleen, siitä on jo aikaa.. |
||
