Keskustelu
| -Bubble | Uusi tod. näk. refluksikko --> lääkitys ei auta? | 14.2.2014 9.45 |
| Hei kaikille! Olen keskustelupalstaa lueskellut ahkerasti ja täältä löytyy mielenkiintoisia ja kovin omakohtaisiakin keskusteluja, joten päätin nyt itsekin kirjoittaa. Olen nuori nainen ja todennäköinen refluksitaudin sairastaja. Ko. vaivaa aloin epäillä ääniongelmista johtuen, harrastan laulamista aktiivisesti ja olen puhetyöläinen. Äänen kanssa ollut ongelmia jo pidempään, mutta eihän sitä refluksivaivaan osannut yhdistää, vaikka röyhtäilyä, turvotusta ja kuvottavaa oloa on ollutkin pidempään. Vatsanesteiden nousua kurkkuun asti todella harvoin. Epäilykseni heräsi jatkuvan kurkkukivun vuoksi, jota ilmeni etenkin aamuisin. Aloinkin kiinnittää huomiota ettei olekaan enää normaalia nämä rykimiset, äänen käheys, äänen katkeaminen ja väsyminen yms. Laulaminen tuli mahdottomaksi tehtäväksi ja tämäkös on harmittanut. Nyt olen käynyt ensin yleislääkärillä ja tämän jälkeen kurkkulääkärillä. Äänihuulet todettiin turvonneiksi ja tulehtuneiksi. Oire-epäilyjen vuoksi sain Esomeprazole 40mg x 1 ja närästysvaiva sekä kurkkukipu tuntuivat hellittäneet, olen lääkettä syönyt nyt 2 viikkoa, täydellinen laululoma käynnissä myös. Nyt kuitenkin tuntuu, että oireet ovat jälleen pahentuneet. Ruokavalioon en juurikaan muita muutoksia ole tehnyt kuin kahvin juonnin lopettanut lähes kokonaan. Lieneekö tämä tyypillistä, että vaivat aaltoilevat tällä tavalla? Lauluääneni haluaisin ehdottomasti kuntoon ja olin jo toiveikas, mutta nyt alkoi taas vaikuttaa huonolta. Mitään diagnoosiahan asiasta ei minulle ole tehty, kannattaisiko sellainen "vaatia" eikä vain jatkossa "kärsiä refluksivaivasta" kuin todetusti sairastaa refluksitautia? -Bubble |
||
| laulajatar | Re: Uusi tod. näk. refluksikko --> lääkitys ei auta? | 14.2.2014 11.18 |
| Hei ja tervetuloa :) Minäkin olen suht uusi tällä palstalla ja minullakin on nimenomaan noita kurkkuoreita. Olen itse syönyt nyt Somacia pian 1½ kk eikä vielä ihmeitä ole tapahtunut. Ääniongelmat alkoivat joskus lokakuun alussa eikä sen jälkeen ääni ole kunnolla toiminut :( Minäkin olen äänityöläinen, teen töitä laulunopettajan, muskarinopettajana sekä välillä myös luokanopettajana, joten tämä vaiva on todella kiusallinen. Minulle on tehty tähystys missä kaikki todettiin OK, äänihuulet peilattu ja kuvattu pari kertaa, myös ne OK. Mutta ruokavaliota olen joutunut muuttamaan aika rajusti, olen huomannut että minulle ei sovi viljat lainkaan eikä myöskään maitotuotteet. Minua myös vaivaa limaisuss joka aika pahenee kyn syön, siis riippumatta mitä syön. Minä toivon ja luulen että minun ja sinun vaivat kyllä helpottavat, mutta tämä tauti näyttää olevan aika salakavala ilman mitään loogisuutta, minullakin on ollut joitain parempia päiviä kun olen luullut että nyt tämä lähtee parempaan suuntaan, mutta sitten seuraava päivä on taas ollut huonompi. Olen tällä palstalla lukenut että jotkut joutuvat syödä lääkkeitä melken puoli vuotta ennenkuin oireet helpottavat. Ja luulen että minun tilanne on juuri sellainen :( Tämä tuntuu välillä todell toivottomalta, ja en voi edes laskea montako iltaa olen itkenyt ja raivonnut sitä että lauluääneni on "hukassa" ja en pysty tekemään työtäni kunnolla. Mutta pakko minun on elää toivossa että kyllä tämä tästä vielä paranee. |
||
| Sitrus | Re: Uusi tod. näk. refluksikko --> lääkitys ei auta? | 14.2.2014 11.48 |
| Omahoito on ensiarvoisen tärkeää refluksitaudin hoidossa. Tärkeimpänä asiana on oikea ruokavalio. En oikein ymmärtänyt mitä tarkoitit diagnoosin vaatimisella ja mitä siitä arvelet hyötyväsi. Diagnoosi tehdään useimmiten oirekuvan perusteella. Läheskään kaikkia ei tähystetä varsinkaan heti. Kokemuksesta voin sanoa että tähystys ja noin kymmenen erilaista refluksidiagnoosia selventävää tutkimusta eivät ole tuoneet hoitoon mitään uutta. Sairaus on krooninen ja huonon kauden kampeaminen hyvän puolelle kysyy aimo annoksen kärsivällisyyttä, kurinalaista elämää, aikaa ja lääkkeen käyttöä. Tällaista. |
||
| leenaliina | Re: Uusi tod. näk. refluksikko --> lääkitys ei auta? | 14.2.2014 16.41 |
| Samaa sanon minäkin.niinkuin Sitrus.Varsinkin kurkkuoiressa ruokavaliomuutos on ainakin alussa tiukka.Myöhemmin sitä voi vähän väljentää tai ainakin yrittää....Suosittelen lukemaan Koufmannin ruokavalion kurkkuoireisille.Löytyy näiltä sivuilta.Sitä noudattamalla minä sain apua ja moni muukin täällä kirjoittavista. |
||
| Malla | Re: Uusi tod. näk. refluksikko --> lääkitys ei auta? | 14.2.2014 18.07 |
| Kahvin juonti kannattaisi lopettaa kokonaan. Ikäväkseni olen todennut että vähäinenkin kahvinjuonti tuo kurkkuoireet aina takaisin. Otatko illalla viimeiseksi Gavisconia? Tuntuu että se auttaa minulla. Minä olen myös jättänyt viljat ja lisätyn sokerin pois, ja kaikki refluksia pahentavat ruoka-aineet. Ikäväähän se on luopua niin paljosta, mutta ei auta. |
||
| laulajatar | Re: Uusi tod. näk. refluksikko --> lääkitys ei auta? | 14.2.2014 19.07 |
| Leenaliina: kauanko noudatit Koufmanin dieettiä ennenkuin huomasit eron?minä olen pian noudattanut kaksi viikkoa ilman mitään parannuksen merkkiä.Alan pikkuhiljaa olla toivoton... |
||
| Optimisti | Re: Uusi tod. näk. refluksikko --> lääkitys ei auta? | 15.2.2014 9.31 |
| Minulla Bubble aivan samanlaiset oireet kuin sinulla, ja minäkin harrastan laulua (nyt katkolla) ja olen puhetyöläinen. Nyt ääni ollut niin huonona, että olen ollut pitkällä sairaslomalla. Nyt kuitenkin valoa näkyvissä, koska palan tunne kurkussa helpottamaan päin ja ääni yllättävän normaali. Olen nyt syönyt Parietia viisi viikkoa 20mg × 2, ja nyt tuntuu siis voinnissa muutoksia parempaan. Ajattelin myös, että jos yhtäkkiä vaihtaa koko ruokavalion, voi vatsa mennä sekaisin pelkästään siitä ja oireet pahentua. Siksi tein sellaiset muutokset, jotka eivät liian radikaaleja. Kahvi, tee, maito juomana, alkoholi, kaikki herkut (leivonnaiset ja makeiset) pois kokonaan. Lisäksi olen välttänyt vehnäjauhoja ja syönyt aamuisin kaurapuuroa. Leipää olen syönyt pari kolme palaa päivässä, joko sellaista, missä vain ruista tai gluteenitonta, joka tehty tattarista ja perunahiutaleista. Ihan pelkkä ruisleipähän monilla ärsyttää vatsaa, joten siksi otin kaveriksi tuon gluteenittoman. Kohotin myös varmuuden vuoksi sängyn päädyn. Lisäksi haluan vielä mainita tuosta stressistä, josta tällä palstalla on puhuttu myös. Itse uskon, että juuri stressin ansiosta menin itse nyt näin huonoon kuntoon. Jatkossa täytyy siis vielä enemmän keskittyä stressin hallintaan. |
||
| Optimisti | Re: Uusi tod. näk. refluksikko --> lääkitys ei auta? | 15.2.2014 9.59 |
| Ja vielä, Bubble. Olen pitänyt aika tiukasti kiinni säännöllisistä ruoka-ajoista. Tarvittaessa pitää olla mukana sopivat eväät ja välipalat. Vaatii vähän vaivannäköä, mutta itselleni siitä ainakin on ollut hyötyä. |
||
| Vanilja | Re: Uusi tod. näk. refluksikko --> lääkitys ei auta? | 15.2.2014 11.45 |
| Kyllä noissa lääkkeissäkin on varmasti eroja, ihan sama kuin esim. verenpainelääkityksessä, kestää kauan ennen kuin oikea lääke löytyy. Minä pärjään näköjään pelkällä ruokavaliolla, olin pari kuukautta täysin oireeton, sitten oli muutama päivä närästysoireita, heti kun tiukensin taas ruokavaliotani, oireet katosivat. Minun kohdallani ei riittänyt se, että karsin ruokavaliostani oireita aiheuttavat ruoat. Jouduin käymään läpi syömisiäni ja elämäntapojani paljon syvemmin. En yrittänyt vain päästä ikävistä oireistani eroon, vaan aloin tutkia ruokavaliota toiselta kantilta. Ajattelin että syyt ovat jossain syvemmällä, eikä siihen riitä pelkästään ruokavalion karsiminen vaan aluksi ainakin todella tarkka ja suolistoa rauhoittava, sitä hellivä ja hoitava ruokavalio. Kaiken prosessoidun ruoan karsiminen, mukaan luettuna valkoiset jauhot, valkoinen sokeri ja punainen liha. Luomutuotteiden käyttö on ollut minulle myös tärkeää. Suomessa voi kyllä aika hyvin luottaa tavalliseen lähiruokaan, vaikka se ei luomua olisikaan. Siihen liittyy myös sopivat annoskoot, aterian nauttiminen rentoutuneessa tilanteessa ja hyvä ruoan pureskelu, sekä hitaasti syöminen. Sopiva liikunta myös metsässä ja luonnossa liikkuminen, hyvä uni ja liiallisen stressin karsiminen, hyvä hengitys, hyvien asioiden lisääminen elämään, mitä se sitten kenenkin kohdalla tarkoittaa. Elämän hidastaminen ja yksinkertaistaminen on siinä hyvänä apuna. Omalla kohdallani ole joutunut muuttamaan koko tapaani ajatella ja elää. Minun kohdallani nämä ovat olleet hyviä keinoja, olen tyytyväinen tähän nykyiseen olotilaani. Toivon että voin jatkaa samalla tavoin, en niin kuin ennen kun oireita oli paljon, mutta välillä oli muutamia oireettomia päiviä, vaan että oireettomia päiviä on paljon ja välillä voi olla joitakin huonompia päiviä. Minun kohdallani toipuminen on ollut monien asioiden summa. Ja tosiaan pikkuhiljaa voi tehdä muutoksia, minullakin meni suolisto sekaisin alkuun, kun liian nopeasti tein muutoksia ruokavalioon, tosin se kyllä rauhoittuikin parissa viikossa. Ihminen on kokonaisuus ja kaikki vaikuttaa kaikkeen, sen olen saanut ihan omakohtaisesti kokea, näiden parin viimeisen vuoden aikana. |
||
| Sitrus | Re: Uusi tod. näk. refluksikko --> lääkitys ei auta? | 15.2.2014 14.18 |
| Monet lääkkeet voivat aiheuttaa refluksin tai pahentaa sitä. Itse olen onnistunut lopettamaan pitkinä kausina jatkuneen unilääkkeiden käytön. Nykyään pärjään melatoniinilla ja satunnaisella mirtazapiinilla, joka närästää hieman, mutta mitä pienemmän annoksen otan, sitä vähäisempi on närästys. Unilääkkeestä luopumisen myötä yörefluksi tuntuu vähentyneen merkittävästi. Samaan aikaan olen tosin löysentänyt ruokavaliota, mutta teen sen tietäen riskit. Haluan kuitenkin nauttia myös ruoasta, ja tämä on nyt mahdollista kun en tartte unilääkettä. Kipujen ja jatkuvan huonon olon vähentyminen on vähentänyt elimistön kireyttä ja poistanut rytmihäröt sekä alentanut verenpainetta. Tämä taas parantaa yleisvointia ja mahdollistaa monipuolisemman liikunnan. Yleisesti ottaen sanoisin, että tässä sairaudessa potilaan on otettava jämäkästi hoito omalle vastuulleen. Omalla kohdallani tämä tarkoittaa yllä kerrotun lisäksi myös sitä, että hankin (olen jo hankkinut) refluksista ja siihen liittyvistä asioista niin paljon tietoa kuin suinkin olen tavoittanut. Hankin aina mieluiten useamman kuin yhden mielipiteen. Jos siltä tuntuu, viittaan kintaalla lääkärin määräyksille. Olen huomannut monesti, että heillä ei ole juuri tietoa refluksin oirekuvasta. Esimerkiksi väitetään, että on parempi nukkua vasemmalla kuin oikealla kyljellä. Ei ole. Vasemmalla kyljellä mahaportti aukeilee jatkuvasti ja ilmaa lurahtaa ruokatorveen monta kertaa minuutissa. Niinpä nukun oikealla kyljellä. Käytän myöskin ruoansulatusentsyymejä, jotka auttavat ruoansulatukseen, vaikka lääkäri on suorastaan kieltänyt. Rohkaisen muitakin tutkailemaan itseään, hankkimaan tietoa, ottamaan vastuun ja uskomaan omiin havaintoihin. Hyvää lauantaipäivän jatkoa kaikille! |
||
| Bubble | Re: Uusi tod. näk. refluksikko --> lääkitys ei auta? | 16.2.2014 11.25 |
| Lohduttavaa kuulla kyllä, että olette löytäneet apua tähän vaivaan! Eihän tässä nyt muu auta kuin nimenomaan tiukkaa ruokavaliomuutosta kehiin! Aluksi en ole edes ajatellut vaivan olevan kovin paha ja hieman vähätellen miettinyt aina, että kyllä se tästä. Nyt kun tosiaan ääni on ollut niin pitkään poissa ja oireilu lisääntynyt niin alkanutkin ihan tosissaan harmittaa, että tätäkö tämä nyt sitten loppuelämän on. Vaatii sopeutumista näköjään aika paljonkin ihan henkisesti, vaikka oli olevinaan aluksi niin pikku juttu joku närästysvaiva... Iso ongelma on myös tämä iltasyöminen! Olen usein vasta myöhään kotona ja urheilen, joten nälkä on taatusti vielä illalla, etenkin treenin jälkeen. Nälkäisenäkään ei ole kiva mennä nukkumaan. Tunteja tarvisi saada lisää vuorokauteen ehdottomasti ;) |
||
