Keskustelu
| jones | minkätyyppiseen tähystykseen kannattaisi mennä? | 3.2.2014 12.13 |
| Alan jo kyllästyä tähän epätietoisuuteen, jotain pitäisi tehdä. Tällä viikolla on verikokeet ja nieluviljely mutta niistähän nyt ei paljon yleensä selviä. Tavislekurilla olen käynyt kahdesti eikä hän osannut sanoa muuta kuin että punainen ja kipeän näköinen on nielu ja laittoi nuo koelähetteett. Eli mietin tässä jo menisikö tähystykseen yksityiselle - mutta olisiko maha- vai nielutähystys järkevämpi? Maha ei juurikaan vaivaa, lievästi vain, kurkku/nielu on tosi pahana. Mahalaukun tähystys on minulle tehty noin 10 vuotta sitten jolloin vain kardia todettiin väljäksi. Nyt on kurkku oireillut kuukauden: - nieleminen kipeää, ruoka menee kuitenkin yleensä suht helposti alas, joskin tuntuu vähän ahtaalta - palan tunnetta, kuristavaa tunnetta kurkussa - puhuminen kaikista hankalinta, aika hiljaiseloa olen pitänyt viime viikot, kurkku alkaa sattua pian jos puhuu enemmän - hengityksessä joskus oikein syvään hengittäessä tuntuu painetta kurkun kohdalla - lievää gastriitti/närästysoireilua muttei paljoa eikä häiritsevästi Mikähän tutkimus olisi järkevin? Nenän kautta nielun tsekkaus ehkä? Kiitos paljon ajatuksista. |
||
| refluksikurkku | Re: minkätyyppiseen tähystykseen kannattaisi mennä? | 3.2.2014 12.39 |
| Onko yleislääkäri tähystänyt nimenomaan vain nielun vaiko myös sun kurkunpään ja äänihuulet? KNK on tietenkin tuon alueen erikoistuntija, joten jos oireet siihen keskittyy, aloittaisin nenän kautta teht tähystyksellä. Sen kyllä saa julkisellakin puolella KNK:n puolella suht rutiinitoimenpiteenä (ei kestä kauaa). Puhetekniikan tarkistus - sekin yksityisellä puheterapeutilla olisi myös yksi keino varmistaa taustaa/osatekijöitä. |
||
| jones | Re: minkätyyppiseen tähystykseen kannattaisi mennä? | 3.2.2014 13.00 |
| Ekalla kerralla lekuri katsoi myös peilillä syvemmälle mutta eihän siinä paljoa pysty näkemään kun yökkörefleksi estää, punainen oli vaan kuulemma. Mutta ei sellainen rakkulainen kun flunssassa yleensä on. Tokalla kerralla sitten vaan nielua tsekkaili ja sanoi että kipeä täytyy olla kun tolta näyttää. Jep lekuri ehdotti KNK:tä myös sitten kun labrat on tsekattu ja ellei vaiva lähde. En vaan viitsisi jonotella kauaa, siksi yksityinen puoli kinnostaisi. Mites tuo puheterapeutti tutkii? Kiitos taas |
||
