Keskustelu

KatariinaUusi palstalla; avautumista vaivoista31.1.2014 20.53
Hei kohtalotoverit!

Olen 20-vuotias ja kärsinyt refluksista vajaan vuoden. Sitä ennen minua vaivasivat suolisto-oireet, epäiltiin keliakiaa tai tulehduksellista suolistosairautta, mutta paksusuolen tähystyksessä ei näkynyt mitään erikoista. Refluksi alkoi viime kevättalvella aivan yllättäen. Heräsin keskellä yötä siihen, että suuni oli ihan täynnä mahanesteitä. Sitä jatkui seuraavinakin öinä ja hain apteekista rennietä. Välillä oli pitkiäkin "terveitä" aikoja, joten en ottanut yhteyttä lääkäriin.

Elokuussa eräänä viikonloppuna tuli otettua aika reilusti alkoholia, jonka seurauksena oksensin koko seuraavan päivän. Sen jälkeen refluksia on ollut joka yö, kenties tuhosin sulkijalihaksen oksentamalla... Lueskelin nettiä ja koska mitään helppoa hoitokeinoa ei näkynyt olevan, annoin asian olla. Marraskuussa oireet menivät kuitenkin niin pahaksi, että varasin lääkäriajan. Tutkittiin helikobakteeri, ei ollut. Lääkäri kirjoitti happosalpaajia kuukauden kuurin, ei muuta vaikutusta kuin että mahan/ruokatorven alaosan kipu loppui. Nostin sängynpäätyä 15 cm, ei mitään vaikutusta. Soittelin lääkärille uudestaan, suositteli Antepsin-oraalisuspensiota, ei mitään vaikutusta. Aika varattu ylävatsan ultraan parin viikon päivään.

Refluksia on tosiaan vain yöllä. Muita oireita kuin takaisinvirtausta ei oikeastaan ole, paitsi kahvinjuonnista tulee todella huono ja oksettava olo. Joskus on poltellut ruokatorven alaosaa, mutta se on lähtenyt happosalpaajakuurilla. Jos olen syönyt hyvin (ei kahvia, tomaattia, paprikaa, sipulia, valkosipulia, mausteisia ruokia, rasvaista lihaa, appelsiinimehua jne, alkoholia en ole juonut viiteen kuukauteen tippaakaan), aamulla herätessä suussa on karvas maku. Ihan joka ikinen aamu. Antepsinin ansiosta olen pari kertaa herännyt aamuyöllä kauheaan mahakipuun, joka on mennyt ohi kun olen noussut ylös. Jos taas repsahdan syömisissä, herään ihan varmasti yöllä takaisinvirtaukseen ja pahaan makuun, kuten viime yönä korv göranin makuun koska erehdyin syömään kebabin salaatilla...

Onko kellään mitään ideoita mitä voisin kokeilla? Usko perinteiseen lääketieteeseen alkaa olla mennyttä, joten olen tutkinut vaihtoehtoisia juttuja. Onko esimerkiksi nuo ruoka-aineyliherkkyystestit ihan humpuukia? Pitäisikö jättää hiilihydraatit pois? Gluteeniviljat jätin jo syksyllä, ei mitään vaikutusta. Jostain luin, että melatoniini voisi auttaa, onko kukaan täällä kokeillut sitä? Pitäisikö sängynpäätyä nostaa vielä lisää? Auttaisiko psykologilla käynti, jos tämä onkin stressistä johtuvaa?

Yksi selkeä heikko kohta ruokavaliossani on ateriavälit... Syön liian harvoin ja liian paljon kerralla. Opiskelen yliopistossa ja luentojen välissä ei tule syötyä mitään, joten lounastauolla tankkaan kunnolla. Pitäisi varmaan keksiä jotain välipaloja, mitä?

Anteeksi romaani, mutta toivottavasti edes joku jaksaisi lukea ja kommentoida. Taitaa tosin olla, että helpotusta ei mistään löydy ja tähän on vain sopeuduttava...

MyrttiRe: Uusi palstalla; avautumista vaivoista31.1.2014 21.24
Tervetuloa Katariina palstalle!

Stressi vaikuttaa ainakin minulla, ja monella muullakin, refluksiin aivan valtavasti. Yleinen rentoutuminen auttaa ja itsellänikin se on opettelun alla (olen mahdottoman kova jännittämään ja stressaamaan turhista). Minun refluksini puhkesi n. 10 vuotta sitten opiskeluaikana. Tuolloin meni välillä henkisesti liian kovaa ja sillä saattoi hyvinkin olla vaikutusta asiaan.

Täällä on moni hyvin perillä myös taudin luonnollisesta hoidosta (ruokavalio jne.). Itse opettelen sitäkin ja olen ensi viikolla menossa MSAS-analyysiin. Mielenkiinnolla odotan tuloksia, vaikka pieni osa minusta suhtautuu hyvin skeptisesti kaikkeen "mahdollisesti hömppään".

Tsemppiä oireidesi kanssa!

SitrusRe: Uusi palstalla; avautumista vaivoista31.1.2014 21.35
Valitsepa tuosta vasemmalla olevasta sinisestä palkista kohta refluksi, ja lue se. Siitä saat perustiedot.

Rankaltahan tuo kuulostaa. Olet ehkä itsekin tajunnut, että elämäntaparemontti on edessä. Olet niin nuori, että ei kannata terveyttä pilata kokonaan.

Yritä myös päästä tähystykseen, niin saat kunnon tiedon siitä missä mennään. Tähystys on ikävä toimenpide, mutta siihen voi hyvin saada rauhoituksen.

Vaikea ottaa kantaa noihin muihin kysymyksiin. Monilla kun ei mitään selkeää syytä refluksiin löydy, onpahan vain huonoa tuuria, perinnöllinen alttius tms. Stressi pahentaa refluksia varmasti. Sekin voi olla niin piilevää, ettei edes tajua olevansa stressaantunut, mutta jossain vaiheessa fysiikka alkaa pettää.

Kyllä tähän sairauteen helpotusta löytyy, mutta ennen kaikkea omaa suostuvuutta tehdä muutoksia ja tutkia sitä mikä itselle on hyväksi ja mikä pahaksi. Ole itsellesi lempeä ja pidä itsestäsi huolta.

laulajatarRe: Uusi palstalla; avautumista vaivoista5.2.2014 13.09
No niin, minunkin on pakko avautua tällä palstalla kun kaikki tuntuu niin v-mäiseltä juuri nyt...

Olen syönyt Somacia nyt kuukauden, ja ennen sitä söin Nexiumia 1½ kk, välillä pidin n.kuukauden tauon. Ei mitään muutoksia olotilassa. Minua vaivaa eniten kurkkurefluksi, eli ääni on käheä, vuotaa, ei kestä ja kurkkuun sattuu kun laulaa ja puhuu kauemman aikaa. No miksi sitten laulan, ehkä kysytte? No koska se on minun työni. Olen laulunoettaja, muskarinopettaja sekä teen keikkoja, ja töitä on pakko tehdä. Enhän minä voi kotiin vain jäädä loppuelämäksi. Mutta tilanne tuntuu nyt niin pahalta että näen jo painajaisia uranvaihdosta ja sekin tietenkin stressaa ja refluksi pahenee :( Joka päivä tekisi mieli itkeä kun olo on niin paska.

Melkein kaikki ruoka minkä pistän suuhun polttaa nielussa ja kurkussa ja limaa erittyy enemmän, en ymmärrä tätä. Eikö Somacin olisi pitänyt jo poistaa pahimmat oireet?

Olen käynyt tähystyksessä missä ei todettu muuta kun erittäin lievä mahalaukuntulehdus, äänihuulet OK, hieman turvonneet mikä myös voi johtua liiallisesta työmäärästä, foniatri ei sitä voinut sanoa, puheterapeutilla käyty, voice massagessa käyn n.kerran kuukaudessa ja itse teen Lax Vox harjotuksia kotona.

Odotan aikaa ph-mittaukseen ja manometriaan, mutta en oikein tiedä että miten se auttaisi minua? Voiko tulosten perusteella sitten vaihtaa lääkettä jos on tarvetta vai...?

Yritän olla kotona hiljaa ja en rasita ääntä, mutta on TODELLA masentavaa kun ei jaksa/pysty kahvitella ystävien kanssa koska ääni ei kestä ja itse on masentunut olo.

Miten te muut refluksikot pärjäsitte näistä todella huonoista ajoista? Ja pliis, kertokaa joku mulle että tämä paranee tästä, muuten en tiedä miten jaksan,

refluksikurkkuRe: Uusi palstalla; avautumista vaivoista5.2.2014 14.13
Olotila taatusti paranee - tunnelin päässä on valoa, vaikka se sinne jonnekin kohtaa ei näykään vielä!! Eristäytynyt olotila korostui alussa varsinkin kun ei ollut niihin tottunut. Nyt ei tarvi niin pitkiä aikoja olla hiljaisena ... Sinnittelyenergiaa!!!

(kirjoittelen vielä myöhemmin lisää )

SitrusRe: Uusi palstalla; avautumista vaivoista5.2.2014 14.30
Niin se paranee, usko pois.
Minäkin voisin kirjoittaa enemmänkin, mutten nyt kykene, mulla on niin karmea hammassärky, lasken tunteja lääkärinaikaan, johon on nyt 22,5 tuntia.

MallaRe: Uusi palstalla; avautumista vaivoista5.2.2014 14.45
Minä olen ottanut happosalpaajan lisäksi sekä Antepsinia että Gavisconia. Gavisconin otan illalla nukkumaan mennessä, Antepsinia päivällä. Minulle tuli tosi ikäviä kurkkuoireita, mutta nyt viikossa on helpottanut. Kokeile, jos auttaisi sinuakin laulajatar.

laulajatarRe: Uusi palstalla; avautumista vaivoista6.2.2014 10.07
Malla: onko Antepsin ihan reseptivapaa lääke? Otitko sitä vielä happosalpaajien lisäksi? Joska kävis apteekissa katsomassa jos löytyy...

Olen tämän viikon noudattanut Koufmanin ph 5-dieettiä, ainakaan vielä en huomaa eroa, kurkku edelleen limainen, ääni käheä ja poltetta syödessä :/

MallaRe: Uusi palstalla; avautumista vaivoista6.2.2014 11.23
Antepsin on reseptivapaa lääke. Sitä on sekä tabletteina että liuoksena. Se muodostaa ruokatorven ja mahan limakalvon päälle suojaavan kalvon. Minulla se auttaa, ei päivässä mutta muutamassa. Nytkin oli kurjia kurkku- ja ruokatorvi/keuhkoputkioireita, mutta ne helpottivat huomattavasti neljässä päivässä. Minulla ei ole tuota limaisuutta, mutta muuta ihan riittämiin. Otan sitä Nexiumin lisäksi, silloin kun oireet ovat pahat. Gaviscon-liuosta otan myös nukkumaan mennessä. Sekin on reseptivapaa ja se taas muodostaa mahansisällön päälle geelilautan, mikä ehkäisee yöllä ylösnousua, mikä minulla mielestäni ärsyttää kurkkua ja keuhkoputkia. Se pitää muistaa, ettei Gavisconin ottamisen jälkeen juo tai syö mitään, koska silloin tuo geelilautta rikkoontuu.

refluksikurkkuRe: Uusi palstalla; avautumista vaivoista6.2.2014 11.51
Antepsin esittely löytyy myös tuolta Vapauta vatsasi - sivuilta (lääketehtaan omat) Sivustolla Esitteet - osiossa http://www.refluksi.fi/53

Gavisconin lisäksi on tullut myös Galieve - tuote, joka toimii samalla periaatteella. Ja Briteistä tilattuna myös vahvempaa GAvoscon Advancea.

Tuo ph mittaus tehdään yleensä ei-lääkityksen alaisena, joten se ei noin tehtynä paljasta kuinka hyvin pH nousee tietyllä lääkkeellä, jos ylösnousua tuolloin 24h aikana esiintyy. Lääkkeitä voi toki vaihtaa ilman tutkimuksiakin kunhan muistaa että se alkuvaihe voi todellakin kestää kuukausia. Erittäin hankala tilanne selvittää ja kun siihen lisää tietyn epäloogisuuden mitä tämän taudin kanss a esiintyy .. huh huh!

Äänityöläiselle (kuten minäkin olen) tämä on erittäin haastava työn puolella jos tietty myös yksityiselämän puolella. En näe että itse pystyisin olemaan eläkeikään äänityössä tämän oman kurkkurefluksimuodon kanssa. Nytkin työmäärä on taudin takia ollut pienempi muutaman vuoden (yritän estää rasitusmuutoksen kasvun kurkunpäässä jottei tarvisi mennä leikkaukseen :-( )

Tsemppiä Koufmanin noudattamiseen!

refluksikurkkuRe: Uusi palstalla; avautumista vaivoista6.2.2014 11.54
Ja Antepsin -esittelysivu suoraan tässä

http://www.vapautavatsasi.fi/p30175-antepsin.php

MallaRe: Uusi palstalla; avautumista vaivoista6.2.2014 12.36
Katariina tuolla kyseli välipaloja. Minulla vakioita ovat banaanit, pähkinät ja mantelit. Helppoja syödä ja pitää käsilaukussa.

ticoRe: Uusi palstalla; avautumista vaivoista6.2.2014 14.21
Itsellä lääkkeenvaihto helpotti oloa jo päivässä...eli kaikki mun ylimääräiset oireet jotka tulivat
lääkkeen aloittamisen jälkeen, palantunne kurkussa, nielun turpoaminen, järjetön syljeneritys, nokkosrokkohävisivät päivässä. Eli itse vaateisin herkästi lääkkeenvaihtoa jos olo ei viikossa ala helppaamaan. Lääkäri, joka vihdoin kuunteli minua sanoi, että kyllä olon pitäisi helpottua nopeasti vaikka ei oireet poistuisikaan heti. Tsemppiä!

laulajatarRe: Uusi palstalla; avautumista vaivoista6.2.2014 17.34
Tico: kiva kuulla että sulla helpotti niin nopeasti! Minä olen syönyt Nexiumia 1½ kk syksyllä, joka minulle aiheutti pahoinvointia ja muutenkin ei auttanut oireisiin. Muistaakseni kaikki "oikeat" närästysoireet" alkoivat tämän Nexiumin myötä, ennen sitä oli "vain" kurkkuoireet. Yritin olla ilman salpaajia n.kuukauden, mutta aloitin sitten Somacin koska ilman mitään lääkkeitä minulla oli närästystä ja muutenkin vatsakipuja.
Ei olotilani nytkään ole mikään hääppöinen, eli kurkkuoireet vaivaavat JOKA päivä ja joka aterian jälkeen vielä enemmän. Välillä tunnen poltetta ylävatsassa, mutta ainakaan en tunne hapanta makua suussa tai ihan sellaista kauheaa närästystä kuten Nexiumin kanssa. En sitten tiedä tarkoittaako tämä että Somac jotenkin auttaa oireisiini...?

Minulle foniatri suositteli että jatkan Somacin syöntiä ainakin 3 kk ja sitten yritän lopettaa tai ottaa lääkettä vaikkapa joka toinen päivä.
Tietenkin haluaisin pärjätä ilman lääkkeitä, mutta tämä kurkkurefluksi näyttää olevan sitkeää sorttia joka ei heti laannu, eikö tälläkin sivustolla ole niitä jotka söi salpaajia puoli vuotta ennenkuin kurkkuoireet helpottivat?

Eniten minua mietityttää se, että ajattele jos mahassani on liian VÄHÄN happoja, ja minä vielä syön happosalpaajia päälle. Saako ph-mittauksessa tietää onko mahassa liian paljon vai liian vähän happoja?

OptimistiRe: Uusi palstalla; avautumista vaivoista6.2.2014 19.07
Ymmärrän tunteesi laulajatar! Kuulun itse äänityöläisten joukkoon, ja olen ollut pitkällä sairaslomalla, koska en pysty puhumaan kuin pienen hetken kerrallaan. Ensimmäiset kaksi viikkoa menivät lähes täydellisessä mykkäkoulussa, mutta nyt neljän viikon jälkeen sentään pientä valoa näkyvissä.

Olen syönyt kuukauden Pariettia aika isolla annostuksella, mutta se ei ole auttanut äänen käheyteen eikä palan tunteeseen kurkussa. Välillä mietin, että tuntuuko jopa siltä, että "palakurkkuisuus"on lisääntynyt lääkkeen myötä. Tosin lääkäri oli sitä mieltä, että saattaa kestää kuusikin viikkoa, ennen kuin lääke auttaa.

Eniten mietin tällä hetkellä sitä, joudunko luopumaan työstäni tämän vuoksi. Ja kieltämättä järkyttää se, ettei voi tavata ketään, koska ei voi puhua.

Onko kukaan teistä kuullut, että täysin sokeriton ruokavalio voisi auttaa refluksitautiin? Kuulin, että joku ravintoterapeutti oli suositellut tällaista. Hän oli korostanut sitä, että sokeria ei saisi syödä yhtään eikä missään muodossa. Kuulin tämän yhdeltä lääkäriltä, joka ei kuitenkaan muistanut tarkkaa lähdettä.

Pakko yrittää olla optimistinen. Tsemppiä kaikille kohtalotovereille!



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: