Keskustelu
| Vanilja | Paastosta | 18.1.2014 12.49 |
| Tallensin televisiosta tällä viikolla tulleen tiededokumentin paastoamisesta, katsoin sen eilen illalla, se oli mielenkiintoinen. Siinä olleiden tulosten ja tutkimusten mukaan paasto on hyväksi joissakin sairauksissa. Näitä sairauksia olivat dokumentin mukaan esim. astma, korkea verenpaine ja vatsa- ja suolistosairaudet. Paaston vaikutuksista on kuulemma vähän tutkimuksia, koska lääketeollisuus ei hyödy siitä mitenkään, siksi tutkimukseen ei saada rahoitusta. Dokumentissa esiintyneet henkilöt kuitenkin paastosivat säännöllisesti, koska kokivat saavansa siitä apua. Paaston jälkeen on tarkoitus tietysti siirtyä terveelliseen ruokavalioon, jolloin vaikutukset voivat olla pysyvämpiä. Ao linkistä pitäisi päästä katsomaan vielä tuo dokumentti jos jotain kiinnostaa: http://areena.yle.fi/tv/dokumentit-ja-fakta/dokumentit Ohjelmassa mainittiin että niukka ruokavalio yleensäkin on terveellisempää. Sen allekirjoitan kyllä ihan täysin. Olen itse syönyt kevyemmin ja niukemmin ja ollut välillä pienessä nälässäkin. Olen syönyt myös paljon säännöllisemmin ja miettinyt muutenkin tarkemmin mitä olen suuhuni laittanut. Paino on pudonnut ja olo on todellakin kevyempi ja parempi. Dokumentin innoittamana jätin eilen illalla iltapalan kokonaan väliin, pieni nälän tunne ei enää tunnukaan yhtään ikävältä ja se menee ohi. Aamulla oli sitten reipas nälkä, mutta en syönyt sen enempään kuin aamuisin yleensäkään. Aion jatkaa nyt tätä kevyen olon metsästystä niukalla, mutta terveellisellä ruokavaliolla. Paastoa en vielä harkitse, mutta eihän sitä tiedä miten tässä kevättä kohti innostuu. |
||
| Innostunut | Re: Paastosta | 22.1.2014 16.59 |
| Katson myös saman ohjelman ja kiinnostuin aiheesta. Olisi mukava kuulla muiden kokemuksia paastosta. Onko esim auttanut refluksivaivaan? |
||
| Vanilja | Re: Paastosta | 22.1.2014 18.39 |
| Minä en ole paastonnut, mutta olen ollut todella kevyellä ruokavaliolla viime aikoina, on aivan ihanaa kun paino vähän tippuu niin kaikki vaatteet vain solahtavat päälle. Olen antanut ruoansulatuselimistölleni pientä lomaa, kun olen pitänyt hiukan pidemmät tauot ruokailujen välissä ja muutenkin syönyt herkullisia mutta hyvin kevyitä keittoja ja liemiä, enkä ole jokaisesta pienestä nälästä hyökännyt syömään vaan odotellut kiltisti ruoka-aikaa. Kyllä on olo tuntunut kevyeltä. |
||
| Malla | Re: Paastosta | 23.1.2014 10.00 |
| Minä olen paastonnut viikon joskus hirveän kauan sitten, ennenkuin oli refluksi/vatsavaivoja ollenkaan. Ihan vain mielenkiinnosta. Ei jäänyt kovin mukavia muistoja. En muista nälkää, mutta sen kaamean päänsäryn. Paino putosi muistaakseni nelisen kiloa, mutta hiipi sitten takaisin. Painon pudottaminen ei ollut tavoitteenikaan. Itselleni edellisen valossa paastoaminen on aika rankka juttu. Hyvin voisin ajatella pitäväni vaikka hedelmä-, vihannes- tai keittopäivän viikossa. Joskus tuota olen kokeillutkin. Lempeämpää systeemille. Mutta koskaan ei kai pidä sanoa ei koskaan... |
||
