Keskustelu

martohammastahna valinta8.1.2014 8.48
Terve.

Aloin kärsimään erittäin pahasta mausta suussa ja suunhaavaumista 2012 vuoden loppupuolella, jonka vuoksi menin sitten vuoden alussa vatsalaukuntähystykseen. Tutkimuksissa löytyi pieni palleatyrä, joka kuitenkin on suhteessa niin pieni, ettei leikkaus tulisi kysymykseen - pahentaisi vain tillannetta. Lääkäri sanoi, että lääkityksen avulla oireet saadaan hallintaan.

Söin useamman kuukauden Somaccia, jonka jälkeen pidin toisen lääkärin ehdotuksesta 6vko tauon, koska olisi hyvä pitää välillä lääkkeettömiä jaksoja vatsahaavan ehkäisemiseksi, mikäli oireet antavat sen myötä. Näin ei kuitenkaan asia ole, vaan jatkuva hoito on välttämätön, jotta vatsahaavan syntyminen voitaisiin estää.

Mut anyway oireet kuitenkin palasivat ja mikään määrä Somacista ei tehonnutkaan enää, päinvastoin se lisäsi oireita. Vaihdoin lääkkeeksi Pariet 20mg ja on näyttänyt toimivan ihan hyvin, mutta muutama asia askarruttaa koskien tätä lääkettä, joihin palaan myöhemmin.

Aion jatkossa kirjottaa paljon enemmän tänne omista kokemuksistani refluksin kanssa, koska vaikka refluksini aste on suhteessa pienempi kuin muilla, niin se ei ole kuitenkaan tarkoittanut sitä, ettei ongelmia ole esiintynyt.

Ensisijainen otsikkoni kuitenkin koskien tätä tekstiä oli, että mikä hammastahna olisi hyvä refluksikolle, koska siitähän monella lähtee aamukäyntiin - hampaiden pesusta. Itse olen käyttänyt Youtuel lakritsin makuista, mutta joku tuolla takaraivossa sanoo, että onko tämä ihan varmasti oikea valinta hammastahnaksi.

Mikä on ylipäätänsä oikea tapa pestä hampaat, kun olen niistäkin kuullut niin erilaisia tyylejä. Pääperiaatteena kuitenkin olisi se, että nielisit hammastahnaa niin vähän kuin mahdollista. Mutta kertokaa ihmeessä omista kokemuksista ja vinkatkaa, jos tiedätte jonkun hyvän hammastahna valinnan ja onko muuten hammasharjalla mitää väliä tässä asiassa? Itse käytän sähköhammasharjaa ja suht pehmeetä harjana. Mut jees palaillaan :)

HansuRe: hammastahna valinta8.1.2014 10.44
Mää purskuttelen aamua iltaa kookosöljyllä suun ja pesen sitte hampaat- tahnassa ei saa olla fluoria, eikä Sodium lauryl sulfatea- mulla tällä hetkellä suolahammastahna :)

martoRe: hammastahna valinta8.1.2014 12.16
Hansu, kiitos vinkistä. Kävin heti ostamassa Weledan suolahammastahnaa. Luin suolahammastahnoista yleisesti, niin ihan hyvää palautetta oli tullut. Jotkut kuitenkin (suuhygienistit) sanoivat, että se vaurioittaa hampaan kiillettä ja pitkän käytön jälkeen hampaat saattavat vihloa jatkuvasti, mutta onkoha asia näin? Kirjotit, että ennen hampaiden pesua purskuttelet kookosöljyllä suun. Onko tähän jotain tiettyä syytä, minkä takia toimit niin :)?

leenaliinaRe: hammastahna valinta8.1.2014 16.04
Jos on kipeä ja arka suu,niin olisi käytettävä apteekin hammastahnoja,joissa ei ole ärsyttäviä aineita.Minä olen jo käyttänyt jo vuosia apteekin tahnoja,niitähänon monenlaisia.Ovat vain tosi kalliita verrattuna kaupan tahnoihin,Mutta ei auta,pakko käyttää

VaniljaRe: hammastahna valinta8.1.2014 17.13
Minä käytän Logonan Logodent-hammastahnaa, se on lempeän makuinen ja hellävarainen hammastahna. Ei maistu suolalle, vaikka suolahammastahna onkin. Käytän sitä vuorotellen Frantsilan yrttihammastahnan kanssa. Varmaan nuo apteekin hammastahnatkin voivat olla hyviä, jos niistä tosiaan on poistettu ärsyttävät aineet.

HansuRe: hammastahna valinta8.1.2014 21.59
http://www.leeniviio.com/2013/09/13/valkoiset-hampaat-luonnollisesti/
onnistuukohan tää linkin laittaminen :)

HansuRe: hammastahna valinta8.1.2014 22.03
Elikkäs lähinnä sen takia purskuttelen, että bakteerit lähtis suusta, eikä menis nieluun. Tuohon valkaisuun en ihan heti usko, mutta aika näyttää. Ei ainakaan suu ole yöllä niin kuiva ku ennen ja siihen kipeään kieleenkin auttaa.

martoRe: hammastahna valinta10.1.2014 11.40
Hansu ja muut, kiitoksia vinkeistä. aion nyt käyttää vuorotellen youtuelin vaahtoamatonta hammastahnaaa ja welenan suolahammastahnaa ja toi kookosöljyllä purskuttelu pitää tosiaan myös ottaa kokeiluun.

köhäRe: hammastahna valinta11.1.2014 8.31
Muistakaa kuitenkin, että FLUORI on välttämätön hampaille. Useinkaan luontaistuotekaupan hammastahnoissa ei ole fluoria. Ja hampaita pesemme hammastahnalla fluorin saannin takia

VaniljaRe: hammastahna valinta11.1.2014 11.55
Minä kävin joskus hammaslääkärillä, joka oli joi iäkäs ja jäikin sitten eläkkeelle, hän sanoi itse pesevänsä aina hampaansa vain suolalla ja vedellä. Ei käyttänyt fluoria ja hänen hampaansa olivat huippukunnossa.

SitrusRe: hammastahna valinta11.1.2014 13.05
Refluksi syö hammaskiillettä, ja siksi voi tulla hampaiden vihlontaa. Kokeilin tähän useita hammastahnoja ja päädyin Goltate sensitive pro reliefiin ILMAN valkaisuominaisuutta. Tää ei ole kallis, ja sitä myydään tavallisissa kemppareissa.

Valkaisu ei ole ainoastaan tarpeeton vaan myös haitallinen, koska se kuluttaa.

refluksikurkkuRe: hammastahna valinta11.1.2014 13.58
Meridol tahna sekä suuvesi apteekista on käytössä täällä. Hammastahnaa en ole vuosiin huuhdellut pois vedellä hammaslääkärin neuvosta (vaikuttaa näin pitempään). Nämä käytössä alunperin paradontiitin yhteydessä määrättyinä. Sopivat ihan ok. Sen lisäksi hammasharja + lanka toisiin kohtiin/pvä ...

Refluksitauti ei näy/ulotu suuonteloon itselläni, joten refluksitauti ei näy hampaissa eikä suun limakalvoilla. Muut probleemat hampaissa riittävät ihan hyvin ;-)

Harjausrytmi on joskus ennen aamiaista tai sitten xylitoltuotteiden nauttimisen jälkeen n puolen tunnin päästä aamiaisesta (missään nimessä ei koskaan heti aterian jälkeen). Illalla yritän muistaa pestä hampaat min puoli tuntia ennen nukkumaanmenoa, joten tahnan jämät poistuu vähitellen sylkeen sekoittuneena tavallisten nielaisuiden yhteydessä.

röyhtäilijäRe: hammastahna valinta17.1.2014 13.14
Tässä hyvä tahna, refluksikoille ja muillekin : Parodontax. Aavistuksen suolaisen makuinen mutta siihen tottuu nopeasti. Sitä voi ostaa hyvin varustetuista tavarataloista ja apteekista.

Burning VikingRe: hammastahna valinta17.1.2014 21.30
Koha. Ei fluori ole valttamatonta. Se on myrkky, jota esim. natsit kayttivat keskitysleirien vedessa pitaakseen vangit tyhmina. Kylla muistan jokus, kun koulussa sita oli pakko purskutella. Eipa tarvitse enaa. Vanilja mainitsi jo tuon suolan, jota itse kaytan.

refluksikurkkuRe: hammastahna valinta18.1.2014 12.09
Hansu, tiedätkö, mitä fluorittomia hammastahnoja on saatavilla ruokakaupoista/apteekista?

ReRe: hammastahna valinta18.1.2014 16.06
Minä kanssa olen kuullut että fluori on haitallinen , en vain muista miksi.
Hammastahnoissa että ei kannata käyttää pepsodenttiä eikä yleisiä hammastahnoja, koska niissä on natriumauryylisulfaattia (saa alftoja).

HansuRe: hammastahna valinta20.1.2014 7.45
refluksikurkku- nyt en kyllä osaa sanoa kauppojen valikoimista, en ees omassa kaupassa tiiä, onko ees fluoritonta- apteekista kerran ostin jotain fluoritonta ja sitte kotona huomasin, että siinä oli kuitenkin tuota natrium lauryl sulfaattia.
Olen pitäytynyt netistä tilatuissa tahnoissa- nyt kylläkin aion mennä omaan luontaispuotiimme ja katella, josko sielä olis kunnon tahnaa- loppupeleissä se Weledan suolahammastahnakaan ei tuntunut hyvältä....
Tuosta kookosöljyllä purskuttelusta sanoisin, että vaikka sen luvataankin valkaisevan hampaita niin ei se hampaita kuitenkaan kuluta sillai ku hankaisit jollain valkaisevalla aineella- päinvastoin, ihana pehmeä tunne hampaan pinnalla sen jälkeen.

martoRe: hammastahna valinta28.1.2014 12.21
Hansu, mitä kookosöljyä käytät suun purskuttamiseen? Merkki? Kattelin kaupasta, niin siellä oli vaan kiinteää ja massamaista kookosöljyä, jolla on varmaa suht vaikea purskutella ellet heitä sitä veden sekaa :)

HansuRe: hammastahna valinta28.1.2014 21.44
Käytän Luomu neitsytkookosöljyä. Meilläpäin ei olekaan muuta ku luontaistuotekaupassa. ja kookosöljyhän onkin semmosta kiinteää, se sulaa nesteeksi vasta lämpimässä ja kun otat sitä suuhun ja alat purskutella ni kohta se on ihan nestemäistä :) Aluksi luulin, ettei millään pysty ees kymmentä minuuttia purskutteleen mutta ihan helposti menee se vartti.

SitrusRe: hammastahna valinta29.1.2014 10.20
Miksi fluori olisi hampaille haitallista - hampaathan tarvitsevat sitä?

HansuRe: hammastahna valinta29.1.2014 10.36
Siitä en jaksa ( enkä ny ehikään ) väitellä, minä vaan käytän fluoritonta :) Mielipiteitä puolesta ja vastaan on kyllä pilvin pimein...
Ja "marto"- muista aina sylkeä kookosöljy roskiin, se jähmettyy ja tukkii viemärit, jos sylkee esim. lavuaariin tai vessanpänttöön :)

SitrusRe: hammastahna valinta29.1.2014 10.53
Ei ollu kyllä aikomustakaan väitellä, ajattelin vaan että näin erikoiseen väitteeseen on varmaan syykin.

HansuRe: hammastahna valinta29.1.2014 22.40
http://www.rocs.ru/why_fluoride_free_fin.html -tuossa oli yks pointti, mainostaa kyllä hammastahnaa samalla, sitten oli Elina Hytösen kirjoitus fluorin haitoista, googlettamalla löytyy.
Mutta jokaisella on oikeus omaan mielipiteeseen ja mulle se on tässä tapauksessa fluoriton :) ja on paljon semmosiakin. jotka ei käytä hammastahnaa ollenkaan....

kymysysRe: hammastahna valinta30.1.2014 9.21
Tää on aika monipiippunen juttu. Oon tätä aikoinaan tutkinu aika paljonkin ja tällä hetkellä käytän kyllä ihan fluorihammastahnaa. Tähän perusteluina se, että ne hampaat tarvii sitä fluoria ainakin tämän hetkisen tiedon mukaan. Tuo hytösen juttukin menee musta samaan kategoriaan monien paleokirjotusten kanssa. Eli kauheesti vouhkataan kaikenlaista, jota ei sitten kuitenkaan voida perustella kovinkaan vahvasti. Toki nää asiat on sellasia kaikki, että kokeilemalla selviää mikä sopii itelle parhaiten. Se määrä mitä fluoria hammastahnasta saadaan on käytännösttä täysin merkityksetön, että se vaikuttaisi mihinkään.

martoRe: hammastahna valinta30.1.2014 10.12
Kymysys: Siinä olet kyllä täysin väärässä, että se fluorin vähäinen määrä ei vaikuttaisi mihinkään. Ihmiset ovat yksilöitä ja ihmisillä refluksin tuomat oireet ovat yksilöllisiä. Joillekkin sopii ihan perus hammastahna, kaikilla herkuilla, eikä saa mitään oireita suuhunsa siitä. Joillakin taas sopii hammastahna, jossa ei ole na-lauryylisulfaattia, mutta on fluoria ja joillekkin sopii pelkästään täysin pelkistetty hammastahna.

Mä ite kuulun tuohon viimeiseen kategoriaan ja siitä saakka kun olen vaihtanut hammastahnaa niin simppeliksi kuin voi niin ei ole suussa haavaumia näkynyt. Itselläni ei ole kovin paha refluksi ja lääkityksellä pystyn elämää lähestulkoon täysin normaalia elämää. Jos kuitenkin erehdyn pesemään hampaani sellaisella hammastahnalla, jossa on fluoria, niin helvetti suussani pääsee irti ja sit ei ole kivaa.

kymysysRe: hammastahna valinta30.1.2014 11.10
Kuten sanoin, nämä on yksilöllisiä juttuja. Mutta ei voi suoralta kädeltä huutaa, että fluori on kaiken pahan alku ja juuri. On myös totta, että fluori on maailman reaktiivisin alkuaine ja myrkyllistähän se on. Joka tapauksessa pointti oli se, että hampaat tarvitsee fluoria ja siitä ei pääse mihikään.

martoRe: hammastahna valinta30.1.2014 11.25
Sopiiko kysyä, minkä merkkistä hammastahnaa käytät ?

kymysysRe: hammastahna valinta30.1.2014 12.37
Yleensä käytän aivan jotain peruskamaa mutta tällä hetkellä on tuo laveran minttuhammastahna, joka siis sisältää fluoria. Kaikkea ylimääräistä pyrin kans välttämään mutta fluori on vielä sellanen juttu jolle en oo saanu tarpeeks vahvoja perusteluiota olla käyttämättä. Toki on hyvä jos sä oot saanut apua ongelmiisi jättämällä sen pois. Eihän sitä silloin kannata käyttää, jos se ei itselle selvästi sovi.

kymysysRe: hammastahna valinta30.1.2014 12.37
Yleensä käytän aivan jotain peruskamaa mutta tällä hetkellä on tuo laveran minttuhammastahna, joka siis sisältää fluoria. Kaikkea ylimääräistä pyrin kans välttämään mutta fluori on vielä sellanen juttu jolle en oo saanu tarpeeks vahvoja perusteluiota olla käyttämättä. Toki on hyvä jos sä oot saanut apua ongelmiisi jättämällä sen pois. Eihän sitä silloin kannata käyttää, jos se ei itselle selvästi sovi.

kymysysRe: hammastahna valinta30.1.2014 12.37
Yleensä käytän aivan jotain peruskamaa mutta tällä hetkellä on tuo laveran minttuhammastahna, joka siis sisältää fluoria. Kaikkea ylimääräistä pyrin kans välttämään mutta fluori on vielä sellanen juttu jolle en oo saanu tarpeeks vahvoja perusteluiota olla käyttämättä. Toki on hyvä jos sä oot saanut apua ongelmiisi jättämällä sen pois. Eihän sitä silloin kannata käyttää, jos se ei itselle selvästi sovi.

SitrusRe: hammastahna valinta30.1.2014 13.16
Hansu, pliis, älä nyt ainakaan mun kanssa riitele.
En ole sanottavasti kiinnostunut sen paremmin sinun kuin kenenkään muunkaan mielipiteistä, saatikka että yrittäisin uhata kenenkään mielipiteen- tai muita vapauksia. Mistä ihmeestä tällainen ajatus on lähtöisin? Jos et jaksa kirjoittaa, niin älä kirjoita. Kysymykseni ei ollut osoitettu SINULLE, vaan kysäisin vain ASIASTA.

HansuRe: hammastahna valinta30.1.2014 13.39
Sitrus- missään tapauksessa ei ollut tarkoitus riidellä :) pyydän anteeksi jos siltä kuulosti :(

Burning VikingRe: hammastahna valinta30.1.2014 14.33
Fluoria on kaytetty rotanmyrkyssa. Tuskinpa hampaidenvahvistusmielessa.

SitrusRe: hammastahna valinta30.1.2014 15.01
OK, Hansu.

Ensi viikolla on hammaslääkäri, kysynkin häneltä onko tietoinen fluorin riskeistä. Myrkkyjähän monet lääkkeetkin on, kysymys on annostuksesta ja asioiden priorisoinnista.

VaniljaRe: hammastahna valinta30.1.2014 19.16
Minä en usko että hammaslääkärit myöntävät fluorin riskejä, eiväthän he myönnä amalgaaminkaan riskejä. Minä en käytä fluorihammastahnaa, se on tietoinen valinta. Kun lakkasin käyttämästä sitä niin suuhun ei ole tullut aftoja sen koommin. Tosin se ei ollut se syy miksi lakkasin käyttämästä fluorihammastahnaa. Se tuli kaiken muun luomuilun ja luonnollisuuden mukana.

Fluorihammastahna on varmaan tarpeellista sellaisille henkilöille, joille tulee helposti reikiä, muuten en usko sen olevan välttämätöntä. Luultavasti hammastahnoissa on niin vähän fluoria ettei se kauheasti myrkytä elimistöä. Mutta ihmiset valitsevat eri tavoin, toiset eivät halua sitä käyttää ja se on ihan hyvä, toiset taas haluavat käyttää fluorihammastahnaa ja sekin on ihan ok.

SitrusRe: hammastahna valinta31.1.2014 11.16
Niin, musta tämä asia on sikäli hämmästyttävä, että tietääkseni kaikissa hammastahnoissa on fluoria, koska se suojaa hampaita. Mutta enpä ole kyllä asiaa mitenkään kyseenalaistanutkaan.

Kloori on myös myrkyllistä, ja siksi sitä käytetään vedenpuhdistukseen, vaatteissa, lääkkeissä, muoveissa, etc. Miten on, käyttekö uimahalleissa?

HansuRe: hammastahna valinta2.2.2014 20.06
Mie käyn vesijuokseen

VaniljaRe: hammastahna valinta4.2.2014 8.57
Minä kävin eilen hammaslääkärissä, kysyin häneltä tuosta fluorin käytöstä. Hän sanoi että fluorin vaikutus olisi reikiintymisen estämisessä noin 10%. Toinen josta voisi olla hyötyä on xylitoli. Ei pitänyt sitä kovin huolestuttavana jos fluoria ei hampaiden hoidossa käytäkään.

martoRe: hammastahna valinta2.3.2014 10.18
Onko täällä muilla kuin Hansulla tapana purskutella aamuin illoin ennen hampaiden pesua kookosöljyllä suuta ja onko siitä ollut millaisia kokemuksia? En ole vielä muistanut / viitsinyt ostaa kyseistä tuotetta, koska en ole koskaan ollut pahemmin kookoksen ystävä ja pitempiaikainen purskuttelu tuolaisella ei kuulosta kovin houkuttelevalta. Jos kuitenkin siitä on selvästi apua suun ongelmiin, kuiten suun kuivuus, kielen kipu ja suun haavaumat, niin alan ehdottomasti käyttämään sitä. Joten ei muuta kuin kommenttia kokemuksistanne kehiin :) Thänks :)

HansuRe: hammastahna valinta3.3.2014 10.22
nykyään teen sen purskuttelun vain iltaisin, aamuisin ei muka ehi- ja tuplaantuuhan se kulutuskin ku kaks kertaa päivässä käyttää....yleensä ennen hampaitten pesua mutta joskus myös toisinpäin.

kyllä se mullakin aluksi tökki, tuntui, ettei millään pysty varttia yökkimättä purskutteleen, mutta pikku hiljaa sitä tottuu.

mutta olis tosiaan mukava kuulla muittenkin kokemuksia.

StigolinaRe: hammastahna valinta3.3.2014 11.24
Hammastahnojen kanssa pitää olla tarkkana, sisältävät erittäin vaarallisia aineita !!

Tässä yksi esimerkki

http://www.tiede.fi/keskustelu/2295/ketju/hammastahnoissa_haitallisia_aineita

Itse purskuttelen kylmäpuristetulla kookosöljyllä ja sen jälkeen lämpimällä suolavedellä ja hampaat ovat takuuvarmasti puhtaat :)
Purskuttelun jälkeen voi harjata pelkällä vedellä jos kokee ettei tule puhdasta ilman harjaa

StigolinaRe: hammastahna valinta3.3.2014 11.27
Jostain muuten luin että voi sekoittaa kylmäpuristettua kookosöljyä ja leivinjauhetta ja sitten vaan harjaamaan ...Täytyy kokeilla :)


Kaupan tai apteekkien tahnat en ole käyttänyt vuosiin, sisältävät sellaisia aineita mitä ei saa käyttää edes shampoissa !!! Spooky !!!

adiemusRe: hammastahna valinta11.3.2014 17.03
Minulla on käytössä kolme eri hammastahnaa. Aamuisin käytän vihlontaa ehkäisevää tahnaa ja iltaisin valkaisevaa tahnaa. Näin siksi, että minua närästää eniten juuri aamuyöllä/aamulla ja sen vuoksi suussa mahahappoa. Järkeilin, että aamuisin ei kannata käyttää hankaavaa valkaisevaa tahnaa tämän takia. Hampaani tummuu helposti, niin valkaiseva tahna on välttämätön. Tahnat on ihan tavallisia markettien perus kamaa.

Kolmantena on apteekista Salutem niminen kuivalle ja herkälle suulle tarkoitettu hammastahna. Sitä käytän lähinnä silloin, kun on ongelmia suussa. Suola ärsyttää mielestäni suun limakalvoja. Ainakin, jos suu on jo haavaumilla vatsahappojen takia. Tämän takia en suolatahnaa ole uskaltanut kokeilla. Hampaani reikiintyvät helposti, joten olen fluorin innokas käyttäjä. Syön joka harjauksen jälkeen muutaman fluoritabletin.

Hammaslääkärin mukaan minun hampaiden kiille on kärsinyt aika pahasti tästä taudista. Sen takia hampaita sitten vihloo herkästi. Kiillettä ei takaisin saa, mutta onko joillain vinkkejä vihlonnan ehkäisyyn?

SitrusRe: hammastahna valinta11.3.2014 17.18
Ei muuta keinoa kuin vihlontaa estävät tahnat joita jo käytät. Reseptillä saa myös muistaakseni Elmexin fluorigeeliä jota voi kokeilla. Mulla on sitä, mutta en ole huomannut mitään erityistä vaikutusta.

Joskus purennan epätasapaino aiheuttaa kipua tai vihlontaa. itse olen saanut yllättävänkin paljon apua purennan tarkastamisesta ja hienosäädöstä. Tosin läheskään kaikki lääkärit eivät sitä osaa eivätkä tee.

Mulla myös pakkanen lisää vihlontaa. Tänä talvena ei ole vaivannut sattuneesta syystä.

Nyt kun on ollut juttua tuosta fluorin kyseenalaisuudesta, olen ottanut tavaksi pestä hampaat ihan vain vedellä. Hyvin toimii sekin, ja siitäkin tulee puhdas olo.

SitrusRe: hammastahna valinta11.3.2014 17.30
adiemus, vielä vihlonnasta: olen huomannut, että jos hampaisiin jää jotain sokerista, se alkaa helposti vihloa. Siksi pesen töfnät pois vaikka vedellä.

Oletko tai onko joku muu huomannut hampaiden purupintojen reunojen muuttuvan iän myötä terävämmäksi? Mulla ainakin takertuu kaikenlaista kiinni hampaisiin ihan toisella tavalla kuin nuorena. Täytyypä kysyä onko tämmönen hampaiden terottuminen normaalia ikääntymistä vai johtuuko sekin refluksista.

adiemusRe: hammastahna valinta11.3.2014 22.57
Kiitos Sitrus vinkistä. Elmexiä lekurilta pyytämään heti huomenna!

siirto/ylläpitoRe: hammastahna valinta5.12.2015 2.22
leenaliina hammastahnat 19.11.2015 13:23

Olen käyttänyt apteekin hammastahnoja suun kirvelyn vuoksi.Ne on vain tosi kalliita varsinkin kun pesen aika usein päivässä.Onko kaupoissa hammastahnoja, joissa ei ole tätä lauriel sulfate (menikö oikein´)
Paikallisessa k-kaupassa tavasin tuoteselostuksia ja löysin Pepsodent fresh,jossa ei ollut lauriel sulf. muttamonta muuta joista en tiedä esim sodium c14-16 olefin sulfonate,mikähän sekin

Jos tiedätte asiasta tai jonkin merkin,niin ilmoitelkaa.

----------------------------------------------------

Nenoe Re: hammastahnat 23.11.2015 14:19
Elmex ja Sensodyne, jotkut lasten hammastahnat (niissä tosin aikuiselle liian vähän fuoria). Pirkalla myös myrkytön tahna. Käy kaupassa lukemassa näistä tuotelista, löydät sopivan tahnan.
Itse tykkään Sensodyne Pro Emalista.

Itse olen todella pahasti Sodium Lauryl Sulfatelle allerginen, olen käyttänyt melkein 15 vuotta tahnoja, joissa ei kyseistä myrkkyä ole.

Muut Sulfatet ym. ei ole aiheuttaneet ongelmia, eli valitset vain sen tuotteen, jossa ei ole Sodium Laurylia. Kannattaa myös kokeilla shampoita ja suihkusaippuoita, joissa ei kyseistä myrkkyä ole, minulla ainakin auttoi iho-ongelmiin.


------------------------------------------------------

Anneli Re: hammastahnat 23.11.2015 19:59
sain hammaslääkäriltä Salutem - nimistä hammastahnaa, siinä ei ole makuaineita, väriaineita eikä vaahtoaineita. Ei siis maistu millekään :) On varmaan apteekin tuote, hintaakaan ei ole tiedossa. Tässä on kyllä Sodium Fluoridea..

-------------------------------------------------------

leenaliina Re: hammastahnat 23.11.2015 22:50
Kiitoksia vastauksista . Salutem on tosiaan mieto,olen käyttänyt.noin 7 euroa maksaa.



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: