Keskustelu

Hapanko?Ruokatorven paineen mittaus ym17.12.2013 19.07
Vatsavaivani ovat jatkuneet jo vuosia. Viimeisin hankala kausi on ollut viimeiset 2 vuotta, johtuen varmaankin keuhkokuumeen ja sen jälkitautien vuoksi syödyistä ab-kuureista, sekä jäätyneen olkapään takia syödyt särkylääkkeet. Kokeilin 9 kk täysin gluteenitonta ja laktoositonta ruokavaliota, sen lisäksi noudatin fodmap-dieettiä. Vointi oli suht hyvä, mutta närästys silti jatkui. Paino tippui 4 kg ruokavalion muutoksen takia.

Viimeisen puolentoista kuukauden aikana olen ollut gastroskopiassa, colonoskopiassa ja tänään ruokatorven paineen mittauksessa, sekä ph-mittauksessa, eli tälläkin hetkellä istun katetri ruokatorvessa.
Oireet ovat moninaiset. Röyhtäily ja ruoan nouseminen nieluun. Ajoittain kärsin myös vesiripulista ja mahalaukun kivuista.
Mitään poikkeavaa ei ole tutkimuksissa toistaiseksi löytynyt. Tänään ruokatorven paineen mittauksen tehnyt hoitaja mainitsi, että minulla on ihmeen pitkä sulkijalihas(?). Hän näytti kurkun/nielun aluetta kädellään ja sanoi, että kyseinen lihas on yleensä n. 2,5 cm, minulla mitta oli yli tuplasti tuota pidempi.
Olisiko kellään lisävalaistusta asiaan, eli lähinnä tuohon hoitajan mainitsemaan sulkijalihakseen pituuteen?

refluksikurkkuRe: Ruokatorven paineen mittaus ym18.12.2013 20.04
Eli mitä haluaisit näistä sulkijoista tietää?

Kurkun ja nielun alueella on siis ruokatorven yläsulkija ja huomattavasti alempana se alasulkija, jota yleensä kommentoidaan.
Manometriassa molempien paineen vaihtelua havainnoidaan.

Sanottiinko sinulle mitään miten sulkijat toimivat ... löysiä, ok paine ..?

Hapanko?Re: Ruokatorven paineen mittaus ym19.12.2013 16.48
Ymmärtääkseni hoitaja puhui siitä, että yläsulkijalihas oli normaalia pidempi, eli liekö siinä kaiken ongelma?Hoitaja ei ollut äidinkieleltään suomea puhuva, joten informaatio ei ollut kattavaa. Lääkäri varmaan joulun jälkeen kertoo mistä on kyse.

Voikohan tuollaiselle liian pitkälle yläsulkijalle tehdä mitään? Leikkaushoito?



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: