Keskustelu

MyrttiRuokavalion muutos17.12.2013 9.36
Hei!

Uuden vuoden lupaukseni: ruokavalio remonttiin. Tähän asti olen vältellyt vain ns. perinteisiä refluksia pahentavia ruokia kuten kahvia, alkoholisa, tomaattia, sitrushedelmiä, suklaata jne. Miten te muut olette lähteneet liikkeelle selvittäessänne, mitkä ruuat ei teille sovi? Oletteko pitäneet pitkän aikaa ruokapäiväkirjaa ja sen perusteella päätelleet, mitkä asiat oireitanne pahentavat tms.?

Ajattelin perehtyä muutenkin siihen, kuinka ruokavaliota muuttamalla saa itselleen ja erityisesti suolistolle paremman olon. Minulla on refluksin lisäksi ärtyneen suolen oireita ja vatsa ei ole ollut normaali vuosikausiin. Oletteko löytäneet apua esim. jostakin hyvästä aihetta käsittelevästä kirjasta? Itse olen suunnitellut ostavani Paula Heinosen Vihdoinkin hyvä olo -kirjan. Suositteletteko?

VaniljaRe: Ruokavalion muutos17.12.2013 9.50
Myrtti, minä olen saanut omat oireeni kuriin nimenomaan mukaellen noita Paula Heinosen ohjeita. Tosin kävin flt-ravintovalmentajalla, joka on tuon saman koulukunnan oppeihin perehtynyt. Rahaa siihen hiukan meni, mutta en kadu tippaakaan, päinvastoin, olen onnellinen että sain avun itselleni. Noudatin ohjeita alkuun kirjaimellisesti ja suhtauduin asiaan vakavasti. Nyt olen täysin oireeton ja myös lääkkeetön, lipsuilen ja lepsuilen välillä ja opettelen suhtautumaan asioihin huolettomammin, perusruokavalio minulla kuitenkin on edelleen. Pelkkä ruokavalio ei välttämättä riitä, tärkeintä on opetella rentoutumaan. Nämä siis minun kokemuksiani ja ajatuksiani, joku on voinut löytää avun jostain muusta. Pitää muistaa vain että ruokavaliolla ei saa tuloksia nopeasti, mutta sillä voi saada hyvän perustan terveydelleen, jolloin se myöhemmin kestää poikkeamisiakin.
Onnea yrityksellesi! Pidä vain mielessäsi että jos et tänään onnistu niin huomenna on uusi päivä. Ja jos tulee takapakkia älä soimaa itseäsi, seuraavana päivänä voit taas huomata edistymistä, niin se minulla meni.

MyrttiRe: Ruokavalion muutos17.12.2013 9.59
Kiitos tsempeistä Vanilja! Stressin vähentäminen on myös asialistalla ja uuden positiivisemman ajattelutavan opettelu. Aikaa tähän varmasti menee, mutta alan olla totaalisen kyllästynyt popsimaan lääkkeitä, jotka eivät aina edes tehoa alkuperäiseen vaivaan, vaan synnyttävät vain uusia ongelmia sivuvaikutusten muodossa. Minulla on maailman huonoin itsekuri ja liian hälläväliä -mallinen asenne syömisen suhteen, joten lipsumisia varmasti tulee. Pitää vain muistaa tsempata ja kantapään kauttahan sitä parhaiten oppii. Jos vain pääsisi edes kiinni siihen tunteeseen, että vatsa voi paremmin. Se varmasti motivoi jatkamaan projektia.

MyrttiRe: Ruokavalion muutos17.12.2013 15.25
Paula Heinosen kirja tilattu! :) Olipa onnistunut havainto Suomalaisen kirjakaupan sivuilta: netistä tilattuna hinta 18 e, kaupassa 43,60 e. Eli vink vink muillekin, jos kirja kiinnostaa!

VaniljaRe: Ruokavalion muutos17.12.2013 16.52
Mukava kuulla että sain kirjan kohtuuhinnalla, minä lainasin sen kirjastosta, useaan kertaankin, hyvin se tepsi lainakirjanakin, mutta siinä on kyllä sellaista perustietoa, että hyvä se olisi olla itselläänkin.

SitrusRe: Ruokavalion muutos17.12.2013 17.14
Mä voisin myydä jollekin oman heinoseni, mutta kun ei täällä saa. Niinpä vien sen kierrätykseen tai kirppikselle.

YlläpitoRe: Ruokavalion muutos17.12.2013 17.34
Hei!

Jos haluat myydä kyseisen kirjan, laita tarkemmat tiedot tähän ja yhteystietosi ylläpitoon. Mahdollinen ostaja ottaa yhteyttä samaten sivuston ylläpitoon ja saa yhteystietosi sieltä.

(Myyntiviestit poistetaan myöhemmin tästä ketjusta)


Yst ter Ylläpito

SitrusRe: Ruokavalion muutos17.12.2013 18.08
Noh, taidan viedä kirjaston kierrätyskärryyn, sillä lailla pääsen itse vähimmällä ja on muutakin sinne vietävää.
Kiitos vaan

MyrttiRe: Ruokavalion muutos8.1.2014 20.59
Heinosen kirja saapui - vihdoin! Pitää syventyä siihen kunnolla viikonlopun aikana.

Tässä välissä täytyy myös hehkuttaa, että en ole ottanut yhtään salpaajaa sitten joulun alun ja lukuunottamatta joulun suklaaövereiden aiheuttamaa tuskaa, ei oloni ole ollut näin vähäoireinen piiiitkään aikaan! :)

MallaRe: Ruokavalion muutos8.1.2014 22.26
Mukava kuulla hyvästä olostasi Myrtti! Itsekin voin hehkuttaa hyvää oloa, tosin salpaajilla autettua. Mutta ihanaa!

MyrttiRe: Ruokavalion muutos9.1.2014 9.13
Tässä huomaa miten suuri merkitys oireilla tai oireettomuudella on henkisesti. Kun on oireeta, miettii niitä liikaa ja olo tuntuu ahdistuneelta ja masentuneelta. Sellaiselta hieman nujerretulta. Ja kun saa oireet kuriin lääkityksen tai jonkun muun avulla, tippuu yksi kivi pois harteilta. Koko refluksia ei edes ajattele! Täysin oireeton en minäkään ole, mutta oireet ovat nyt sen verran vähäisiä, että ei niistä viitsi yksinkertaisesti välittää.

VaniljaRe: Ruokavalion muutos9.1.2014 9.20
Olet ihan oikeassa Myrtti, joinain päivinä tunsi itsensä todella sairaaksi ja seuraavana päivänä saattoi olla elämänsä kunnossa, ristiriitaista mutta totta. Hienoa että olosi on noin hyvä.

MyrttiRe: Ruokavalion muutos13.1.2014 8.24
Ja sitten tuli takapakkia, kun sorruin viikonloppuna suklaaseen ja (JOPA!) puolikkaan oluenkin menin juomaan. :/ Turvotuspuolella kruunasin tilanteen leipomalla sämpylöitä ja vetämällä niitä tuoreeltaan, sekä laittamalla ruokaan sipulia. Ennen ei sipuli ole aiheuttanut mitään, mutta nykyään se tekee aivan järkyttävän turvotuksen. Noh, ei muuta kuin takaisin itseään niskasta kiinni!

MyrttiRe: Ruokavalion muutos22.1.2014 12.56
Jännää, kuinka alkaa huomata erilaisten ruokien aiheuttaman reaktion kropassa. :) Olen nyt tosiaan yrittänyt syödä järkevämmin ja usella tasolla vatsaystävällisemmin ja olo onkin ollut parempi (ajoittaisesta lipsumisesta huolimatta). Kun oireita ei ole koko ajan päällä, huomaa helpommin, mitkä asiat oireita laukaisevat. Esim. kuohukerma siirtyi juuri mustalle listalle. Ennen en edes olisi yhdistänyt oireita siihen, mutta nyt vähäoireisena yhteys oli selvä. Yhtenä päivänä jouduin näräsyksen vuoksi turvautumaan salpaajaan, mutta muuten olen nyt n. kuukauden ajan ollut lääkkeetön. Jei! :)

TepsuRe: Ruokavalion muutos22.1.2014 16.31
Täälläkin tuli todettua oikein perusteellisesti että sipuli ei tosiaankaan enää sovi. Söin nimittäin ravintolassa ruokaa, jossa oli sipulia, ennen kuin huomasin että siinä oli sitä. Seurauksena TODELLA kovat vatsakivut. Ruoka oli myös luvattoman voimakkaasti maustettua, ja varmaan refluksioireetkin olisivat olleet kovat, jos ei olisi ollut Gavisconia mukana. Huh. Kauhulla pelkäsin että jos se vastaava polte siirtyy ruokatorveen, niin siinähän menee ihan kanttuvei. Onneksi niin ei käynyt. Mutta juu, ei todellakaan sipulia enää.

Paitsi että tein tuossa vastikään kanakeittoa, johon tein liemen sillä tavalla että keittelin kanoja luineen + sipulia, valkosipulia ja inkivääriä, ja sitten siivilöin kaiken muun paitsi lihan pois. Sitä olen pystynyt ihan hyvin syömään.

TepsuRe: Ruokavalion muutos22.1.2014 16.33
Niin ja onnittelut Myrtti, on aina hienoa kun oman oireilunsa kiemuroista pääsee paremmin selville ja vointi muuttuu paremmaksi :)

VaniljaRe: Ruokavalion muutos22.1.2014 18.43
Kiva kuulla Myrtti että ruokavaliosi on auttanut. Minulle se on kaiken a ja o.

Tepsu, sinullekin näköjään käy inkivääri, niin minullekin, toisille se aiheuttaa närästystä helposti ja aika vahvaahan se onkin. Minulle ei myöskään curry ole aiheuttanut mitään ongelmaa koko aikana, mutta chiliä en uskalla, enkä edes halua kokeilla. Pelkkä ajatuskin siitä tuntuu ikävältä.

MyrttiRe: Ruokavalion muutos23.1.2014 10.56
Kiitos, on tosiaan mukavaa, kun ei koko ajan ole oireita ja oppii uutta oman kehon toiminnasta. :)

Minä pystyn muuten myös käyttämään inkivääriä aivan huoleti. Keittelen siitä usein "teetä", jos on vähääkään flunssainen olo. Pitäisi vielä opetella käyttämään sitä ruuanlaitossakin. Olen tällainen keittiötumpelo, jolla ei ole mitään hajua, mikä mauste sopii mihinkin...

santtu-Re: Ruokavalion muutos23.1.2014 13.01
Minä olen myös saanut avun refluksivaivoihin ruokavalion avulla! Tukena menee vielä pariet 10 mg aamuisin mutta tarkoitus olisi päästä siitä kokonaan eroon, saa nähdä kuinka käy. Vältän perinteisiä refluksia pahentavia ruoka-aineita mutta lisäksi vältän vehnää ja kauraa ja ohraa, ruista pystyn käyttämään pieniä määriä. Maitotuotteita käytän mutta maitoa en juo. Vehnä tuntuu olevan minulle se kaikkein pahin! Yritän muutenkin syödä terveellisesti vbälttämällä sokeria ja käyttämällä paljon vihanneksia, pähkinöitä yms. Ja totta on että kun refluksi on hyvin hallinnassa niin helposti huomaa oireita aiheuttavat ruoka aineet.

Paula Heinosen kirjat olen lukenut ja mielestäni ovat hyviä ja niistä saa myös paljon tukea omille ajatuksille.

TepsuRe: Ruokavalion muutos23.1.2014 13.55
Itse asiassa sain kyllä ilmeisesti muljutteluja siitä keitosta, että ehkä se oli sittenkin liian ärtsyä... Veikkaan kuitenkin nimenomaan sipulia ja valkosipulia syyllisiksi enemmän kuin inkivääriä, koska olen jo aiemmin huomannut että elimistöni ei niistä enää tykkää. Opettelua tämä on, edelleen ja koko ajan :)

Minäkin olen yhden Heinosen lukenut, mutta pitäisi perehtyä lisää ja varmaan hankkia ihan omaankin hyllyyn, että voi aina tarvittaessa tarkistella asioita.

Pentti VirtanenRe: Ruokavalion muutos26.1.2014 13.37
Onko kellään tietoa !
Kuinka paljon kalan paistaminen alentaa sen Ph arvoa ?

MyrttiRe: Ruokavalion muutos27.1.2014 10.27
Pitikin mennä taas leuhkimaan paremmalla olotilalla. Eilen ilmeisesti rankempi liikunta laukaisi taas aivan järkyt oireet. :/ Onnekseni sain tuttavalta vinkin erittäin hyvästä ravintoneuvojasta, jolla on vastaanotto näillä kulmilla. Pitääkin varata aika hänelle, kunhan saan aikaiseksi. :)

MallaRe: Ruokavalion muutos27.1.2014 10.56
Parempaa oloa Myrtille! Omakin olo on vähän niin ja näin. Tosin en osaa erottaa onko flunssa sitkeästi yrittämässä vai refluksiko ärsyttää keuhkoputkia.

Paula Heinonen sanoi aamulla Studio55:ssä, että kolme pahinta ruokavaliossa ovat halvat öljyt, valkoiset jauhot ja sokeri. Oma tammikuun sokerilakko on pitänyt, kahvilakko sen sijaan ei...

MyrttiRe: Ruokavalion muutos27.1.2014 11.10
Oletko Malla huomannut sokerilakon vaikuttaneen mitenkään oloon? Ja mitä ovat "halvat öljyt"? Normaalit kaupan rypsiöljyt?

MallaRe: Ruokavalion muutos27.1.2014 14.47
Paula Heinonen suositteli kylmäpuristettuja öljyjä. Sokerilakon vaikutuksista en osaa sanoa vielä mitään. Mikään makea ei kyllä ole houkutellutkaan, mikä lienee hyvä asia.

kuplaRe: Ruokavalion muutos28.1.2014 22.42
Täällä myös opettelen, mikä sopisi mikä ei. Vielä niin alussa, että suklaa ja olut/siideri ei sovi. Pitää varmaan lainata Paula Heinosen kirja. ( Refluksi ei oo mulle uusi juttu..huonoa oloa vaihtelevasti nyt tosi helposti. Somacia menee 40mg x2..).

MyrttiRe: Ruokavalion muutos4.2.2014 9.49
Tadaa! Minä menen huomenna MSAS-analyysiin (tai ainakain oletan, että se minulle tehdään...). :) En edes yritä käydä tässä selittämään, mitä siinä tehdään, joten linkki suoraan Iltalehden sivuille, jossa asiaa hieman avataan: http://www.iltalehti.fi/allergia/2013120617800162_al.shtml. Osahan pitää tuota aivan huuhaana ja itsekään en uskalla vakuuttua, ennen kuin jotain konkreettista seurausta siitä näen, mutta eräs tuttavani hehkutti saaneensa tämän avulla apua ongelmaiseen vatsaansa. Eihän tuossa ainakaan mitään menetä, paitse ehkä jokusen roposen rahaa. Enää pitää toivoa, että todella tuonne pääsen eikä orastava flunssa iske täydellä teholla...

MyrttiRe: Ruokavalion muutos7.2.2014 10.38
Kävinpä sitten toissapäivänä tuolla mainitsemassani MSAS-analyysissä. Hieman tuli sellainen olo, että huijataanko minua nyt täysillä, mutta kokeilenpa sieltä saamia ohjeita kuitenkin. Vältettävien ruoka-aineiden lista on aivan valtava sisältäen mm. kotimaiset viljat, punaisen lihan, sokerin ja huikean listan eri kasviksia ja vihanneksia. Täytyy todella opetella syömään toisin. Lisäksi sain (noh, kyllähän niistä piti maksaa) mukaani tukun lisäravinteita ja puhdistuskuurin. Lisäksi analyysin tekijä tyrkkäsi mukaani suolahappo + pepsiini -valmisteen, minkä tarpeellisuuden kyllä hieman kyseenalaistin. Mutta meninpä sitten heikkona hetkenäni senkin ostamaan. :/ Kolme kuukautta pitäisi olla tiukalla ruokavaliolla ja sitten voi palauttaa ruokavalioon ainakin osan nyt kielletyistä.

MallaRe: Ruokavalion muutos7.2.2014 11.26
Myrtti, kiinnostaisi tietää mitä ruoka-aineita ja kasviksia sinun pitää välttää sekä mitä lisäravinteita sait. Jaksaisitko/ehtisitkö joskus listata niitä tänne?

Mikäs muuten on vointisi tänään? Oma kurja kauteni loppui Antepsinin ja Gavisconin käytöllä. Happosalpaajathan ovat käytössä edelleen. Niin, ja ryhdyin taas kahvitauolle. Minä olen ollut täysin viljattomalla ruokavaliolla jo aika pitkään (ripuli on hävinnyt) enkä ole syönyt lisättyä sokeria vuodenvaihteen jälkeen. Sokerilakon vaikutuksista en osaa sanoa mitään. Painokaan ei ole pudonnut, mutta vaatteista tuntuu kuin mitat olisivat hieman kaventuneet/o Onkohan minun tapauksessani pääsyyllinen numero yksi kahvi, vaikka juonkin vähän?

MyrttiRe: Ruokavalion muutos7.2.2014 11.39
Ehdin ja jaksan toki. :) 3 kk:n ajan pitäisi välttää seuraavia: omena, banaani, greippi, viinirypäleet, kiivi, mandariini, mango, nektariini, persikka, päärynä, vesimeloni, mansikka, kaali, kurkku, munakoisa, purjo, peruna, tomaatti, sienet, sipuli, herneet, pavut, vehnä, ohra, ruis, ketsuppi, sinappi, chili, curry, paprika, mustapippuri, cheyennepippuri, kerma ja kermajuustot, pästoroitu maito, sian- ja naudan liha sekä sokeri. Lisäksi listassa oli paljon muita ruoka-aineita, joita en edes normaalisitikaan käyttäisi.

Ohjeistukseksi sain ottaa vahvoja omega3-rasvahappoja, l-glutamiinia, 100 mikrogrammaa D-vitamiinia / päivä, vahvoja maitohappobakteereja ja lisäksi se puhdistuskuuri (3 kk). Lisäksi sain tosiaan sitä suolahappoa sekä piihappogeeliä.

Tällä hetkellä olo on melko hirveä. Se kurkussa ollut ällötys on kadonnut, mutta nyt on parin päivän ajan ollut aivan hirveän täysi olo. Ei tekisi mieli syödä mitään (vaikka järki sanoo, että maha ammottaa tyhjyyttään). Vatsa on totaalisen turvoksissa ja tuntuu kuin oikeasti olisi kivi vatsassa. Ei taaskaan mitään hajua, mistä nämä fiilikset saivat alkunsa. Lisäksi pistelee välillä tuonne vatsalaukun suuntaan melko jännittävästi. Haluaisin vain kovasti ruokahaluni takaisin. Esim. eilen tulin nälkäisenä töistä kotiin, tein ihan tavallista ruokaa ja hetken syötyäni iski kamala kuvotus enkä saanut enää mitään alas koko iltana. Jos tämä meno jatkuu ensi viikolla, on ehkä pakko mennä lääkärille ja saatanpa ensimmäistä kertaa elämässäni kerjätä sairaslomaa tämän mahan takia. Tosi ikävä tunne. :(

MallaRe: Ruokavalion muutos7.2.2014 12.14
Voi surku sinua. Otan osaa ja toivon sydämestäni, että olosi helpottuu.

Mitä vältettävien listaasi tulee, ehkä olisi parempi kysyä mitä jäi jäljelle :) Esim. tuon listan ulkopuolelta ei tule mieleen yhtään hedelmää. Onko niitä? Minä tein kaalipataa tammikuussa pari kertaa, söin myös sekavihanneksia, joissa oli herneitä sekä myös itsetehtyä aprikoosirahkaa (kermaa). Ihan ymmyrkäisenä tässä on... Salapoliisityö jatkuu...

MyrttiRe: Ruokavalion muutos7.2.2014 12.29
Sanoppa muuta. Lähdin sieltä analyysiltä vähän sillä fiiliksellä, että mitähän tässä muka saisi syödä. Noh, riisi on sentään sallittua ja perunan voin korvata bataatilla. Viljaton on tällaiselle leivänmussuttajalle varmaan haasteellisin osio. Ja kanaa, kalkkunaa ja kalaa saan toki syödä, mutta kana tulee jo muutenkin korvista, kun sitä on tullut viime aikoina syötyä ehkä hieman turhan paljon. Hedelmien osalta pitänee syödä luumuja, ananasta, avokadoja ym. Ja porkkanaa kuulemma pitäisi syödä paljon. Tuskinpa vaan pystyn, koska porkkana aiheuttaa minulla ainakin refluksioireiden pehenemista.

Oli ihan mielenkiintoista käydä tuolla analyysissä, mutta jäi hieman sellainen fiilis, että ihmiselle istutetaan siellä sellainen ajatus, että olisi oikeasti jotenkin sairas tai sairastumassa. Mielestäni analyysin tekijä ei myöskään oikein osannut huomioida refluksiani tai edes laktoosi-intoleranssiani. Sanoin hänelle, että en todellakaan todennäköisesti pysty täydellisesti tuota ruokavaliota noudattamaan. Oleellisinta kuulemma olisi kuitenkin välttää niitä viljoja ja sokeria (minkä nyt keksii varmasti jokainen vatsavaivainen itsekin).

VaniljaRe: Ruokavalion muutos7.2.2014 12.56
Tuo tutkimus oli minulle ihan uusi. L-glutamaattia minäkin sain kun kävin flt-puolen ravintovalmentajalla. Minulla oki alkuun hyvin yksinkertainen ja askeettinen ruokavalio, mutta pystyin siihen lisäämään pikkuhiljaa lisää syötävää. Olo parani hitaasti mutta varmasti ja nyt palkintona on täysin normaali olotila. Kaikki oireet ovat olleet pari kuukautta poissa. Entiseen en kuitenkaan aio palata. Toivottavasti sinunkin olosi helpottaa.

MyrttiRe: Ruokavalion muutos7.2.2014 13.05
Sitä minäkin toivon, että tällaisella radikaalilla ruokavaliotempauksella saisi vatsaa kokonaisuudessaan parempaan kuntoon. Ärtyvä suolikin on todellakin ollut ÄRTYNYT viime aikoina ja sen takia taisin saada kimmokkeenkin tälle asialle.

Ohjeistettiinko sinua Vanilja käyttämään mitään muita lisäravinteita tms. ravintovalmentajan toimesta?

VaniljaRe: Ruokavalion muutos7.2.2014 14.27
Kyllä, omega3, sinkki, a-vitamiini, tutkimuksen mukaan olivat arvot alakanttiin, magnesium, probiootit, ruoansulatusentsyymit. Käytin noita kuureina. Probiootit ja d-vitamiini jatkuvasti käytössä. Tällä hetkellä käytössä myös tyrniöljykapselit, liekö ne poistaneet loputkin oireet.

MyrttiRe: Ruokavalion muutos7.2.2014 15.26
Lisäksi tuossa analyysissä oli sellainen "tule sitten kuukauden päästä uusintamittaukseen" -vivahde, josta tuli hieman sellainen rahastuksen maku suuhun. Mikäli tuo ruokavalio parantaa oloa (tai muutenkaan) en kyllä mihinkään uusintoihin mene. Ja lisäravinteita taidan vetää tasan tuon nyt ostetun satsin, mikäli olo muutenkin kohentuu. Ja itseasiassa taidanpa ihan reippaasti tehdä kohta ruokaa jauhelihasta (jos tärkeintä tosiaan on ne viljat ja sokerit)... Taisinkin heittäytyä juuri skeptikoksi! ;)

MyrttiRe: Ruokavalion muutos7.2.2014 17.25
Ja nyt kun kävin todella selvittämään, kuinka minua neuvottiin roimimaan:

- "Puhdistuskuuri: 2 tbl aamuin illoin sadan päivän ajan." Valmisteen pakkauksessa todetaan, että 2 tbl aamuin illoin 25 päivän ajan, annosta ei saa ylittää.

- "Suolahappoa otat sitten aina jokaista ateriaa ennen." Pullossa todetaan, että 1 tbl päivässä, ei enempää.

Ei nyt ihan täsmää. Ja minä kyllä yleensä uskon niitä valmisteiden ohjeistuksia...

VaniljaRe: Ruokavalion muutos7.2.2014 17.28
Mikä tuo puhdistuskuuri on? Oliko tuo mittauksen tekijä joku ravintoasiantuntija?

MyrttiRe: Ruokavalion muutos7.2.2014 17.57
Puhdistuskuuri on käytännössä joku luontaistuotevalmiste. Mittauksen tekijän varsinaista titteliä en tiedä, mutta tiedän hänellä olevan ihan korkea terveydenhuollon koulutus.

MyrttiRe: Ruokavalion muutos8.2.2014 15.56
Huitasin sitten kokeilumielessä suolahapot naamaan ja nyt muutama tunti sen jälkeen kaamea korvennus. Eli ei niitä minulle kiitos, kuten jo epäilinkin. Onneksi saan diilattua nuo tutkitusti vähähappoiselle puolitutulle, niin ei mennyt ihan harakoille kyseinen hankinta.

MyrttiRe: Ruokavalion muutos9.2.2014 18.34
Hölisen täällä nyt varmaan vaan omaksi ilokseni tästä msas-analyysistä, mutta teenpä sen silti. Olen tässä nyt muutaman päivän kyseistä tapausta miettinyt ja todennut, että kyllä tuossa vaan jotenkin pissitään ihmistä silmään. Miksi?

- Analyysin perusteella olen yliherkkä pastöroidulle maidolle. Samalla minua kuitenkin neuvottiin syömään rahkaa ja raejuustoa. Niin, mistähän ne tehdään? Pastöroidusta maidosta.

- Onko ihmisen vatsalle oikeasti hyväksi, että ruokavalio heitetään kerrallaan aivan uudeksi?

- Ja voiko tähän asti ihan perusterve ihminen, jolla ei ole minkäänlaisia allergioita, ollakin yhtäkkiä yliherkkä kymmenille ruoka-aineille?

- Minulla on lääkärin mukaan äärimmäinen laktoosi-intoleranssi. Tämän testin mukaan olin vain hieman herkistynyt laktoosille.

- Testaaja tyrkkäsi käteeni pullollisen piihappogeeliä ja sanoi "Tämä korvaa ne Nexiumit." Niin, mitä tekemistä piihappogeelillä on todellisuudessa happojen salpaamisessa? Toki se tekee suojaavan kalvon vatsaan, mutta ei se kyllä niitä happoja mihinkään salpaa.

- Testaaja kehotti käyttämään suolahappotabletteja. Kyseenalaistin tämän saman tien. Vastaus: "Ei kun käytät nyt vaan näitä." Selvä. Kokeilin ja sain seurauksena valtavan närästyksen.

- Testaaja neuvoi syömään päivässä neljä ateriaa ja lopettamaan niiden välissä napostelun. Ei oikein käy yksiin sen kanssa, että refluksikon kannattaisi syödä usein ja pieniä aterioita.

Näin ollen olen päättänyt, että kokeilen olla nyt vain vehnätön ja sokeriton. Jos siitä ei ole apua, kokeilen olla maidoton jne. Pieniä osa-alueita yksittäin testaamalla voi jopa saada selville sen oikean oireiden aiheuttajan (puhun nyt esim. ärtyvästä suolestani) toisin kuin laittamalla koko ruokavalion kerralla uusiksi.

Testaaja jätti käytännössä kokonaan huomioimatta refluksini ja mielestäni nuo kommentiti Nexiumin korvaamisesta ym. ovat suorastaan edesvastuuttomia. Onneksi olen itse, omasta mielestäni, looginen ja sopivassa määrin kriittinen ihminen. Helppouskoisempi saattaisi todella tehdä itselleen hallaa noilla neuvoilla.

Ja sitten tosiaan nuo aiemmin mainitsemani ohjeistukset ylittävät määrät erinäisiä tuotteita. Käytän nyt nuo häneltä ostamani, enempää en. Tässäkin oli testaajalla oma lehmä ojassa, sillä hän omistaa luontaistuotekaupan lähikaupungissa. "Voit sitten tulla ostamaan meiltä lisää." Niin juuri.

t. Omasta ajattelukyvystä iloinen Myrtti :)



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: