Keskustelu

RöyhtäilyäKoronasta? aiheutuva röyhtäily / närästys9.2.2022 21.40
Moi! Meillä oli perheessä koronaa pari viikkoa sitten, tosin 3xrokotettuna itsellä kotitesti näytti useamman kerran negatiivista. Nyt ollut pari viikkoa selvästi lisääntynyttä röyhtäilyä/pahoinvointia ja palan tunnetta kurkussa. Yhtenä yönä viikonloppuna takahampaita poltteli kun närästi. Jännästi makuulla ollessa ei juuri töyhtäilytä, mutta hwti kun nousee niin pitää röyhtäistä. Onko korona aiheuttanut muilla lisääntynyttä röyhtäilyö tai muita vatsa- tai närästysoireita?

Ps. Aikaisemmin mulla on todettu tod näk buranasta johtuva lievä inaktiivinen gastriitti, mutta sen jälkeen en ole ibuprofeenia syönyt eikä tylppä ylävatsakipu vaivaa nyt tällä kertaa.

_VP_Re: Koronasta? aiheutuva röyhtäily / närästys10.2.2022 17.44
Olen allittaja, mutta vaihdoin nimimerkin ettei tule sekaannuksia. Tuossa koronatokoteketjussa ainakin ?Tornitar? kertoi koronan aiheuttaneen pahoja refluksioireita, ja joku toinen kertoi mahdollisesta yhteydestä oireiden ja rokotteen välillä. Nyt kun Omintonia alkaa olemaan 3xrokotetuillakin, niin kokemuksia koronasta ja refluksista luulisi löytyvän. Itsellä siis yllä kuvatut oireet, vaikka 100% varma koronatartunnasta en olekkaan.

_VP_Re: Koronasta? aiheutuva röyhtäily / närästys10.2.2022 17.45
Hitto kun tulee puhelimella kirjoittaessa noita kirjoitusvirheitä, mutta kai tuosta postista jotain selvää saa :)

Minni HiiriRe: Koronasta? aiheutuva röyhtäily / närästys28.2.2022 22.03
Moi. Mulla on just 3 vkon omeprazol kuuri käytössä ja olen syönyt 2 viikkoa jo. Viikko sitten sain Koronan ja nyt muutaman päivän ajan ollut taas kuvottavaa oloa ja koko ajan röytäisyttää. Olen miettinyt onko lääke lopettanut toimimasta vai aiheuttaako Korona näitä samoja oireita? Tosi outoa.

TepsuRe: Koronasta? aiheutuva röyhtäily / närästys8.3.2022 22.49
Minä olen nyt kipeänä toista viikkoa, testi näyttää negaa mutta oireet vaikuttavat koronalta. Vatsaoireilu on pahentunut koko ajan ja nyt alkaa olla aika infernaalinen meininki. Yleensä pärjään nykyään täysin ilman lääkitystä, nyt piti aloittaa happosalpaaja ja Rennietä menee kuin karkkia. Ärhäkkänä on sisuskalut.

Vierailija OulustaRe: Koronasta? aiheutuva röyhtäily / närästys17.3.2022 21.34
Sairastan nyt ensimmäistä kertaa refluksia. Tammikuussa sairastin luultavasti noro-viruksen joka aiheutti ankaraa oksentelua koko yön. Parin viikon päästä heräsin, kun ensimmäistä kertaa syöksyi lämmintä mahansisältöä suuhun. Helmikuussa sairastin koronan (kotitestin mukaan testattu, minulla oli 2 rokotusta). Kurkunpää oli silloin kovin kipeä yhden päivän. Kaksi viikkoa myöhemmin alkoi refluksi ja se on vaivannut tauotta nyt maaliskuun ensimmäisestä päivästä lähtien. Olin aivan hädissäni oireista. Limakalvot paloi nenänielusta puhki, sieltä tuli aamuisin hyytynyttä verta ja paksua limaa, kitalaki ja kurkun takaosa olivat aivan helliä niin että sisäänhengityskin sattui. Onneksi lääkärin määräämä 40 mg esomepratsoli ja 5 päivän ajaksi primperan tehosivat ja hapon hapokkuus väheni. Tänään on 17. päivä refluksin alkamisesta eikä ole päivällä enää tuntunut alemman ruokatorven sulkijalihaksen muljuilua tai mahan lurinaa, mikä oli jatkuvaa pahimpien oireiden aikana. Minulla ei polta rinnasta, vaan tulee aivan kuin kaasumaisena mahahappoa/pepsiiniä joka sitten kirvelee nielussa, kitalaessa, kielessä, huulissa, nenässä, silmissä ja korvakäytävissä. Gaviscol auttaa kerrallaan tunnin kaksi. Ensi viikolla jatkotutkimuksiin. Elintavat oli jo ennestään aika hyvät (säännöllistä kuntoilua ja arkiliikuntaa, normaali paino, ei tupakointia, alkoholia hyvin vähän, ei kahvia). Toivotan voimia ja parenemista kaikille!

Vierailija OulustaRe: Koronasta? aiheutuva röyhtäily / närästys4.4.2022 15.16
Jatkan omaa viestiäni.
Olen nyt parantunut refluksista.
Löysin paljon mielenkiintoisia tutkimuksia refluksista täältä: täältähttps://chriskresser.com/what-everybody-ought-to-know-but-doesnt-about-heartburn-gerd/
Käytin tässä tieteellisessä tutkimuksessa https://doi.org/10.1111/j.1600-079X.2006.00359.x kuvattua melatoniini-vitamiini-aminohappolisää yhdessä esomepratsolin kanssa ja joko niiden ansiosta tai niistä huolimatta parannuin. Lopulta jätin esomepratsolin pois kokonaan. Lisäksi tein elämäntapamuutoksia: liikun joka päivä, yritän istua mahdollisimman vähän, syön vähemmän aterioilla ja noudatan vähähiilihydraattista ruokavaliota ja otan ruuansulatusentsyymiä ja betaiini-HCL-pepsiini kapselin ruokailun yhteydessä. Ruuansulatusentsyymilisä poisti myös heti happosalpaajien aiheuttamat ilmavaivat ja vähensivät refluksioireita nukkumaan mennessä. Happosalpaajat sekoitti mahan mikrobiston niin, että nyt en voi enää syödä nopeita hiilireita ilman kauheita ilmavaivoja. Tämä karmea tauti pakotti noudattamaan terveellisempiä elämäntapoja. Jospa nyt uudet elintavat pysyisivät ja refluksi pysyisi poissa.

TepsuRe: Koronasta? aiheutuva röyhtäily / närästys10.4.2022 18.35
Minulla on alkanut ilmeisesti koronan jälkioireilu ja sen myötä myös vatsa- ja refluksioireet. Ruuansulatusentsyymit ovat todellakin pelastajia! Minulla tauti tekee näköjään semn, että ruoka ei tahdo sulaa ja tulee hirveää turvotusta ja sen seurauksena sitten myös komppaniallinen muita oireita, mutta nuo entsyymit estävät ketjureaktion.

Vierailija OulustaRe: Koronasta? aiheutuva röyhtäily / närästys25.4.2022 10.59
Olen hoitanut suolistomikrobistoani ottamalla joka aamu korkillisen Mikroveda life probioottivalmistetta. Nyt kuukauden käytön jälkeen joko tämän valmisteen ansiosta tai siitä huolimatta en saa enää turvotusta syötyäni hiilareita. Toki edelleen välttelen tiettyjä nopeita hiilareita kuten perunaa, pastaa, kypsennettyjä porkkanoita ja punajuuria ja sokeria, mutta pieni määrä noitakaan ei tunnu aiheuttavan enää oireita. Nyt en ole enää varma tuosta betaiini-suolahappolisän käytön tarpeellisuudesta. Tuntuu, että pärjään ilmankin ja jos otan sitä vaikka lounaan yhteydessä, niin tuntuu aivan vähän lämpöä ja "painetta" ylävatsassa samassa kohtaa missä tuntui aiemmin muljuamista refluksioireiden aikana. Lämmön tunne suolahappolisän nauttimisen yhteydessä voi olla merkki mahalaukun heikentyneestä limakalvosta, joka päästää hapon polttamaan/lämmittämään. Otan sinkki-karnosiinivalmistetta aamulla ja illalla, minkä pitäisi auttaa suoliston limakalvojen parantumisessa.

Ruuan sulamista pillereissä olevien entsyymien lisäksi voi tehostaa syömällä ruuansulatusentsyymejä sisältäviä ruokia aterialla. Näistä tuore ananas on ykkönen, lisäksi papaija ja kiivi. Sitten kannattaa välttää juomista aterioilla, ettei mahahapot laimennu ja juo sitten vähän myöhemmin aterioiden välillä. Suosittelen sitä mikrovedan aika hintavaakin probioottivalmistetta, jos yhdellä pullollisella saisit kuukaudessa ruuansulatuksen toimimaan normaalisti.

Itselläni olo on nyt mainio, samanlainen kuin vuosi sitten kun en edes tiennyt mikä refluksi on.

Mitään apua ?Re: Koronasta? aiheutuva röyhtäily / närästys26.4.2022 11.19
Vierailija Oulusta: voitko lähettää vaikka yksityisviestinä jos et tähän ketjuun laita miten hoidit em. vaivoja, siis konkreettisesti nimet ja mistä mitäkin saa (luontaiskaupat, netti), mitä entsyymejä ?.

Olen aivan uuvuksissa tämän taudin kanssa. Koronan jälkeen vain pahentunut. Joka päivä yskin aamiaisen oksennuksena ulos. Todettu siis refluksi ja siihen entzoja kuurina ja tarpeen mukaan. Yskä vaan jyllää kohtauksina ja loppuu kun saan oksennettua jotakin.

Kiitos etukäteen.

PikeRe: Koronasta? aiheutuva röyhtäily / närästys6.5.2022 21.08
Sain koronan ja heikkoon kuntoon on vienyt. Nyt 5.des päivä punkassa. Tänään otin Somacin kun närästystä alkoi olemaan enemmälti. Uskon sen johtuvan isosta määrästä kipulääkkeitä, joita olen tän viikon aikana syönyt.

Olen sitä mieltä, että tää närästys heikkenee Somacilla ja ruokavaliolla, mutta tää korona ei oikein millään. Pää on ollut älyn kippee, ihan uskomaton väsy/uupumus, kurkkukipu, nenä tukossa.....aarghhh. Siis kokonaisvaltaisen sairas olo.

Toisaalta ehkä tää korona väistyy aikanaan, refluksi on mukana jossain muodossa aina. Joten enpä nyt sit valitakaan.

KatakRe: Koronasta? aiheutuva röyhtäily / närästys24.1.2023 21.53
Vierailija Oulusta: mitä tuohon melatoniini-vitamiini-aminohappolisään kuului? Mitä vitamiineja ja aineita?

KatakRe: Koronasta? aiheutuva röyhtäily / närästys24.1.2023 22.24
Vierailija Oulusta: ja kuinka vahvaa tuon melatoniinin pitää olla? Kiitos jos jaksaisit vastata!

Neuvoton RöyhtäilijäRe: Koronasta? aiheutuva röyhtäily / närästys1.2.2023 4.37
Sairastin koronan helmikuun alussa 2022. Kahdesti rokotettu, itse tauti meni ohi noin kolmessa päivässä, joista viimeisin oli jatkuvaa röyhtäilyä. Suhtauduin asiaan huumorilla silloin, mutta tuo jäikin vaivaksi ja on jatkunut nyt noin suunnilleen vuoden ajan. Oikeastaan kaikki mahdollinen ruoka ja juoma aiheuttaa närästystä vedestä lähtien. Joudun syömään joka aamu 40mg somacia ihan vaan jotta päivä ei olisi pelkkää kärsimystä.

Närästysoireista miedoimpia on jatkuva tarve röyhtäistä. Jos syön tai juon jotakin joka erityisesti närästää niin röyhtäykset muuttuvat vahvan rikin hajuisiksi (kuin mätä kananmuna), vatsaa alkaa vääntää ja kuvioon tulee mukaan ilmavaivoja ja ripulia jonka lisäksi vatsahapot alkavat nousta nieluun asti.

Oireilu alkoi tosiaan heti koronan jälkeen. Tämä on radikaali muutos koska ennen mikään ei närästänyt minua. Nyt en voi juoda edes vettä ilman tunnin jälkiröyhtäilyä. Pari kertaa olen erehtynyt syömään roskaruokaa ja juomaan alkoholia. Jouduin soittamaan saikkua koska sen jälkeen ripuloin pelkkää vettä ja hapot oli jatkuvasti nielussa kahden päivän ajan. Tilanne tuntuu vieläpä pahenevan jatkuvasti, vielä kesällä pystyin sentään juomaan vaikkapa tölkillisen Pepsiä mutta nyt ei toivoakaan moisesta.

Verikokeet on otettu mutta mitään ei näkynyt. Turhauttaa kun lääkärit eivät ota asiaa vakavasti. HUS:in alueella on ihan mahdotonta päästä hoitoon, enkä haluaisi mennä yksityiselle. Internetistä löytää sekä suomeksi että englanniksi useampia vastaavia kokemuksia, ja jopa tarinoita joissa korona on laukaissut GERDin.

AnnRe: Koronasta? aiheutuva röyhtäily / närästys4.2.2024 18.55
Minulla sama. Joulukuussa 2022 sairastuin koronaan josta järkyttävä refluksi. Koko vuoden kärsinyt siitä. No nyt joulukuussa uusi korona ja oireet pahentui taas huimasti. Mitenkään päin ei pysty olemaan kun ruoka nousee koko ajan ruokatorveen ja pahoinvointia. Tällä toisella kertaa jopa lapseni 6v sai refluksin. Hän on alkanut ekaa kertaa elämässään sanomaan, että ruoka nousee suuhun ja yskii yms. Pakko olla tuosta koronasta johtuvaa.

KatakpeeRe: Koronasta? aiheutuva röyhtäily / närästys5.2.2024 11.04
Itse sairastuis 2022 kesällä kotonaan ja siitä vuoden kesti oireet. Olin vähän vajaa sen vuoden ruokavaliolla jossa karsittiin kaikki mahdollinen närästystä aiheuttava pois ja olin sillä foodmap ruokavaliolla. Söin myös vahvoja maitohappobakteeri ja ja muita luonnontiotteita jotka auttaa vatsan toimintaan. Maidoton, viljaton ja sokeriton. Viime kesänä oireet väheni pikkuhiljaa. Ja meni kokonaan pois. Nyt olen sairastunut kotonaan kaksi kertaa tuon jälkeen. Suun polte ja närästys tulee hetkeksi takaisin mutta menee onneksi myös ohi. Kannattaa ottaa yhteyttä kunnon ruokaterapeuttiin. Kävin myös funktionaalisessa hoidossa ja sain apua ruokavalioon.

AnnRe: Koronasta? aiheutuva röyhtäily / närästys5.2.2024 11.37
Missä/kenellä kävit ravitsemusterapeutilla?

SomacRe: Koronasta? aiheutuva röyhtäily / närästys20.2.2024 1.16
Itsellä refluksi pahenee kuumeen aikana. Siis tavallisen flunssan aikana. Koronaa ei onneksi ole vielä ollut. Kun olen kuumeessa niin tavara nousee hissimäisesti ylös pieniä määriä ilman mahassa tai rinnassa tapahtuvia poltteita mutta niin, että ikenet ja silmien alaluomet tulehtuu

KatakpeeRe: Koronasta? aiheutuva röyhtäily / närästys20.2.2024 9.30
Olin muutaman kerran teamsin kautta etävastaanotolla antioksidantti klinikan ravintoterapeutin kanssa. Kävin myös soiten kautta ravitsemusterapeutilla kun lääkäri laittoi lähetteen sinne samalla kun tehtiin suolen tähystys.



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: