Keskustelu

Sitruspelottava kipu - pitkästä aikaa8.11.2013 17.17
Refluksi on ollut helpompaa viime aikoina - tai sitten siihen on vaan tottunut.
Joka tapauksessa tänään metsälenkillä alkoi vaivata inhottava juttu: aina kun vähän hengästyin ja yritin vetäistä reippaammin henkeä, tuntui inhottava terävä pisto juuri sydämen kohdalla ja rintaa puristi. Kävelin kuin vanha mummo ja lepäsin joka neljännellä askelella. 25 vuotta vanhemmat sauvoivat ohi että suhina kävi.

Epäilen saaneeni kylmää ja että kyseessä todella on lihaspisto, mutta tuntuu tosi pelottavalta. Röyhtäilyäkin on ollut taas ihan karmeesti. Tuli mieleen, että naisilla usein sydänvaivojen ainoa oire on väsyminen rasituksessa ja närästys. Ja sitten kun alkaa kuvitella, niin kas kun tulee vaikka mitä outoa oiretta, huimausta, heikotusta ja vaikka mitä!

Kun keksisi jonkun keinon jolla saisi tuon asian selväksi ja lihakset rentoutumaan.

MallaRe: pelottava kipu - pitkästä aikaa9.11.2013 12.24
Minulla oli tuon tyyppinen kohtaus pari viikkoa sitten. Rintaa särki ja puristi, syke korkealla. Myös hengenahdistusta. Olin sydänseurannassa ja tulos: ei sydänperäistä.

Loistavaa tietysti ettei ollut sydänperäistä, mutta ihmetyttää ja ärsyttää mistä ja kun näitä tulee. Ja miten uskaltaa tuudittautua siihen uskoon, että refluksiahan tämä? Tuon jälkeen ei ole ollut niin kovaa kipua, lievää kylläkin. Ja kun minut nyt on tutkittu, olen ajatellut että on vaaratonta.

Onko sinun sydänjuttusi Sitrus milloin tutkittu? Ehkä olisi hyvä mielenrauhan vuoksi tutkituttaa. Kuten mainitsit naisilla sydänoireet ovat epäspesifisempiä kuin miehillä.

Summasummarum: on tämä helvetillinen vaiva! Milloinkaan ei etukäteen tiedä onko seuraavana päivänä heikko ja hengästynyt vai suhtkoht kondiksessa. Kun on noita outoja ja pelottaviakin oireita on todella vaikea pysyä rauhallisena ja välttää panikoituminen.

refluksikurkkuRe: pelottava kipu - pitkästä aikaa9.11.2013 13.05
Sitrus, jaksamista!! mikä olotila on nyt oireilun suhteen?

SitrusRe: pelottava kipu - pitkästä aikaa9.11.2013 19.03
Kiitos teille osallistumisesta!

Mun sydän on tutkittu perusteellisesti: Holter, ultraääni ja rasituskoe. Tulos: vähän rrytmihäröjä (eteislisälyöntejä) ja vähän huono kunto.

Eilen rupesin painelemaan rintakehän kipukohtia ja ne oli todella kipeitä! Kipu säteili selkään, kaulaan ja päähän sekä sisäelimiin. Yksi kohta rinnassa tuntuu olevan sellainen, että sitä kun painaa niin sydän alkaa sykkiä kiivaammin. Otin myös Panadolia pahimpaan, mutta ei se mitään ratkaise. Hieroin myös käsivarsia, niissäkin oli pahoja jumeja.

Elikkä eiköhän tämä ole lihasjuttu. Täytyy koittaa saada lihakset kuntoon ja yleiskuntoa paremmaksi.

Kuinka ollakaan tänään kuulin uutisissa, että sydänkohtauksesta hengissä selviämisessä on maamme eri sairaaloissa suuria eroja. Lisäksi pohjoismaisessa vertailussa hoito Suomen parhaissa sairaaloissa on yhtä tuloksekasta kuin Norjan ja Ruotsin huonoimmissa sairaaloissa.

SitrusRe: pelottava kipu - pitkästä aikaa10.11.2013 17.05
Ei kuulkaa, kyllä mä sittenkin menen lääkäriin. Guugletin rytmihäiriöitä ja sanottiin ihan selvästi, että lääkäriin on aihetta mennä jos rytmihäiriöt alkavat rasituksessa.
Juuri niin mulla on.

MrMMRe: pelottava kipu - pitkästä aikaa10.11.2013 22.07
Uusi olen palstalla ja oma kokemus on nyt vuosi mysteerisiä kipuja ja huonoa terveydenhoitoa. Pari päivää sitten löysin tämän sivun ja ymmärsin että minulla on refluksi.

Olen aloittanut lenkkeilyn ja tietyn rasituksen jälkeen alkaa hirveä pisto rinnasta sieltä jostain keuhkojen, rintalastan - lihasten uumenista. Olen epäillyt että kyseessä jokin jumiutava lihas mutta voiko tämä todella olla taas uusi oire refluksista?

AnnaMyyRe: pelottava kipu - pitkästä aikaa11.11.2013 8.29
Hei.Sinut Sitrus on tutkittu perusteellisesti tuon sydämen osalta kuitenkin.Ihan kamalia on nuo pelot.:( Hirmu tärkeä olis lääkäri joka tuntee pidemmältä ajalta niinkuin tukipylväänä.

Mulla uutena mahaa alkanu poltaa vyömäisesti juostessa(jos sattuu ettei sillä hetkellä muuten os tuntemusta tai kipua) ja kylkien alle pistää ja kylkiluiden alle sattuu ja ei jaksa...

AnnaMyyRe: pelottava kipu - pitkästä aikaa11.11.2013 8.40
Hei.Sinut Sitrus on tutkittu perusteellisesti tuon sydämen osalta kuitenkin.Ihan kamalia on nuo pelot.:( Hirmu tärkeä olis lääkäri joka tuntee pidemmältä ajalta niinkuin tukipylväänä.

Mulla uutena mahaa alkanu poltaa vyömäisesti juostessa(jos sattuu ettei sillä hetkellä muuten ois tuntemusta tai kipua) ja kylkien alle pistää ja kylkiluiden alle sattuu ja ei jaksa...

SitrusRe: pelottava kipu - pitkästä aikaa11.11.2013 12.07
Joo, on tutkittu, mutta tämä oire onkin tullut noiden tutkimusten jälkeen. Niistä on jo muutama vuosi.

TepsuRe: pelottava kipu - pitkästä aikaa11.11.2013 12.14
Selvisikö Sitrus mitään?

SitrusRe: pelottava kipu - pitkästä aikaa11.11.2013 15.02
Lääkäriaika kolmen viikon päästä.

TepsuRe: pelottava kipu - pitkästä aikaa11.11.2013 17.04
Yritä sillä aikaa saada tuota lihastilannetta helpotettua. Selvästikin sinulla on jumitila kun paikat ovat ihan kosketuskipeitä.

Mieleen tuli että ei sinulla voisi olla ns. yläaukeaman toimintahäiriö eli TOS? Minulla on, ja minulla on myös ihan kosketusarkaa kipua rinnan, solisluiden yms alueella. TOS-kivut säteilevät myös käsiin ja voivat aiheuttaa käsien puutumista. Esim. päätetyö, huono ryhti, painavat rinnat yms altistavat. (Minulla tämä on traumaperäinen eli tapaturmassa syntynyt, mutta muitakin altistavia tekijöitä on pohjalla.)

http://www.fysiatria.net/TOS_AWV6.html

SitrusRe: pelottava kipu - pitkästä aikaa11.11.2013 17.50
Kiitti, Tepsu!

Sä olet oikeilla jäljillä: mulla on tilapäinen tietokoneen käyttöasento, joka on selvästi kauhean paha. Kone on matalalla sohvapöydällä ja käytän sitä huonolla sohvalla istuen (polvet suussa!) Pitää noustaa vähän väliä, kun verenkierto jalkoihin huononee.
Kuten sanottu, tää on tilapäisjuttu. Toinen vaihtoehto olisi istua lattialla.

Täytyykin lukea sun antama linkki.

TepsuRe: pelottava kipu - pitkästä aikaa11.11.2013 17.55
No niin, enpä ihmettele yhtään että paikat on jumissa ja kipeät.

Kokeile venytellä rintalihaksia, varsinkin sitä puolta jossa se kipu ilmenee eli vasenta (varovasti, ettei kipu pahene). Voi aivan täysin mahdollisesti olla pelkästään lihasperäistä, joten älä sairastu huolesta :)

TepsuRe: pelottava kipu - pitkästä aikaa11.11.2013 17.56
Ja tuollaisessa asennossa nimenomaan rintakehä painuu kasaan ja jumiin. Parempi olisi yrittää etsiä sellainen asento, jossa rintakehän saa pidettyä avoimena ja rangan suorassa.

SitrusRe: pelottava kipu - pitkästä aikaa11.11.2013 18.09
Sä olet aivan oikeassa.

Olen kyllä yrittänyt vähentää koneen käytön minimiin. Lisäksi olen ulkoillut paljon. Mutta kyllä niin on että ihmiskeho ei kestä huonoja työasentoja. Ei varsinkaan enää näin keski-iässä.

Siirryin istumaan lattialle. Se taitaa olla parempi.

Asun tilapäisessä asunnossa vielä huomisen päivän.

TepsuRe: pelottava kipu - pitkästä aikaa11.11.2013 18.22
Hyvä että tilanteeseen on luvassa helpotusta :)

TepsuRe: pelottava kipu - pitkästä aikaa11.11.2013 18.22
... ja vielä tuli mieleen että tuollainen asento on kai omiaan pahentamaan refluksioireitakin, kun kaikki on kasassa. Että sikäli ei röyhtäilykään ihme.

SitrusRe: pelottava kipu - pitkästä aikaa11.11.2013 18.28
Joo-o. Alan tuntea itseni todella typeräksi. Mutta mitäpä siitä. Ehkä tästä on hyötyä jollekulle muulle.

Huomasin että jos työasento on huono, kannattaa vaihtaa se välillä vaikka toisenlaiseen huonoon asentoon.

En ole kuitenkaan niin tyhmä etten olisi jumpannut ja venytellyt vähän väliä. Mutta ilmeisesti sohvalla lysyssä istuminen on NIIN pahasta ettei edes jumppa auta!
Tulipahan tämäkin selväksi.
Lisäksi olen selvitellyt yhtä kinkkistä juttua surfaillen edestakaisin netissä ja ilmeisesti kruunannut huonon olon pidättämällä henkeä silkasta jännityksestä.

Että ihminen voi olla tollo.

TepsuRe: pelottava kipu - pitkästä aikaa11.11.2013 20.33
:) Opettelua ikä kaikki! Samanlaista se on itsellänikin. Toivottavasti tästä löytyi vaivan alkujuuri ja helpotuskin sitä myötä.

Aikuinen nainenRe: pelottava kipu - pitkästä aikaa13.11.2013 10.21
Eilen olin sairaalassa koko päivän. Otettiin miljoona verikoetta, sydänfilmi ja sain uudet lääkkeet tähän refluksikipuuni.

Tuli kun puun takaa aivan kaamea kipu palleaan ja sellainen kumma kipu ihankuin keuhkot olisivat revenneet. En meinannut päästä kotiini kiipeämään. Asun hissittömässä talossa ja joudun 4 kerrokseen kävelemään. Rintaan puristi ja pulssi oli 118 kun pääsin kotiin. Ihankuin olisi vielä jonkinasteinen paniikkihäiriö iskenyt päälle samaan aikaan. Ei voinut sekuntiakaan olla paikallaan, niin ahdisti ja sattui.

Ei muuta kun soitto päivystykseen ja sitä kautta pääsin tutkimuksiin.
Viikon päästä saan vastaukset.
Nyt on jo vähän on närästys oireet helpottuneet. Sain Parietin sijaan Zolt pillereitä ja Primperania, sekä maitohappobakteereita suositeltiin, joten näillä mennään nyt.

Jaksamista kaikille samassa tilanteessa oleville.



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: