Keskustelu
| Hope | Fundoplikaation jälkeen | 2.11.2013 14.58 |
| Hei, minulle on tehty fundoplikaatio reilu viikko sitten. Syöminen on ollut samanlaista kuin useimmilla, vähän kerrallaan nesteenä ja soseena. Tiedän, että nielemisvaikeudet kuuluvat asiaan ja ottaa aikansa, että syöminen tasapainottuu. Nyt kuitenkin koen puristuksen ja polton tunnetta kurkussa ja ylävatsassa. Harmittaa kovasti, sillä pelkään n Iden olevan refluksioireita. Olisin kiitollinen, jos jollakin olisi jakaa kokemuksia siitä, miltä leikkauksen jälkeen on tuntunut. En oikein osaa hahmottaa millaista nielemisvaikeus on. Itselleni tulee painamisen ja ahdistuksen tunne rintakehän kohdalle. Samalla sisäänhengittäminen on hieman vaikeaa. Hartiapistoksestakaan en ole vielä kokonaan päässyt. Limaa erittyy kovasti ja maitotuotteiden syöminen ei tunnu hyvälle. Olisin todella kiitollinen vertaistuesta, sillä en itse tunne ketään kenen kanssa jakaisin kokemuksia. |
||
| refluksilaulaja | Re: Fundoplikaation jälkeen | 2.11.2013 18.29 |
| Hei Hope, minut on leikattu vuosi sitten, nielemisvaikeus minulla oli sellaista, että ruoka jäi jumiin ja tuntui, ettei se etene mahaan kunnolla. Siihen auttoi, kun odotteli vähän aikaa ja sitten jatkoi syömistä. Minä söin kiinteää ruokaa jo aika varhaisessa vaiheessa. Minusta se ei ehkä ole niinkään nielemisongelma kun ruoan etenemisongelma. Minulla oli myös leikkauksen jälkeen närästysoireita, otin silloin lyhyen kuurin lääkettä, varmaan paikat oli niin ärtyneitä kuitenkin vielä. Eihän ne ihan heti toivu leikkauksen jälkeen. Närästys meni ohi ja sitten meni useampi kuukausi ihan hyvin närätystyksen osalta. Tsemppiä toipumiseen ja kärsivällisyyttä, kyllä se siitä lähtee sujumaan! |
||
| Hope | Re: Fundoplikaation jälkeen | 2.11.2013 19.19 |
| Kiitos refluksilaulaja! Kyllä se varmasti siitä. Toivotaan, että kroppa antaa jossain vaiheessa merkkejä paremmasta. Positiivisin mielin. Voitko itse näin vuoden jälkeen sanoa, että leikkauksesta oli hyötyä? |
||
| W | Re: Fundoplikaation jälkeen | 2.11.2013 23.29 |
| Itelle tuli myös tuollaista ahdistavaa tunnetta ruokatorven kohdille jos nielaisin liian ison suullisen. Lisäksi tunsin selvästi jos ruoka ei mennyt mansetista läpi ja jäi ruokatorveen. Se vasta tuntuikin ikävälstä. Kannattaa vaan syödä todella pieniä annoksia kerralla ja usein. Nuo oireet helpottavat ajan kanssa. Samoin kroppasi tottuu siihen ettei enää oikeasti närästä. Jollain nuo närästysoireet ovat jatkuneet pidemmän aikaa leikkauksen jälkeen ennen kuin kroppa tottunut uuteen tilanteeseen. |
||
| Hope | Re: Fundoplikaation jälkeen | 3.11.2013 11.21 |
| Kiitos paljon vastauksesta. Kärsivällisesti pienin askelin. |
||
| refluksilaulaja | Re: Fundoplikaation jälkeen | 3.11.2013 15.56 |
| Omalla kohdalla täytyy sanoa, että hyöty jäi hyvin lyhytaikaiseksi, nyt närästää jo lähes vanhaan malliin, mutta sain leikkauksesta hermovaurion, jonka seurauksena oksentelin niin paljon, että panta löyseni jo. Harmittaa tosi paljon, mutta ei sille nyt mitään voi, ennen kaikkea harmittaa se, että leikkaus tehtiin yksityisellä ja maksoi maltaita. Mutta onneksi sinun leikkaus on ilmeisesti mennyt hyvin! |
||
| Hope | Re: Fundoplikaation jälkeen | 3.11.2013 17.32 |
| Voi miten harmillista. Odotukset leikkauksesta ovat kovat, sillä sitä ajattelee, että nyt sitä vihdoin pääsee tästä tuskaisesta olosta. Voimia silti sinulle kovasti! |
||
| MinäVain | Re: Fundoplikaation jälkeen | 26.9.2014 18.57 |
| Minulle tehtiin fundoplikaatio neljä päivää sitten, mieltäni vaivaa se että missä vaiheessa voi ruveta juomaan hiilihapoisia juomia? Harmillista tässä on se että en pysty syömään kuin desilitran kerrallaan nestettä ja siinäkin on takertumisen tunnetta, lopulta tilanne menee siihen että on vaikea saada henkeä ja lopputuloksena saan hikan joka tuntuu todella kivuliaalta. (Syön todella hitaasti ja silti näitä oireita) |
||
| MR. REFLUX | Re: Fundoplikaation jälkeen | 24.2.2015 15.33 |
| Minulle tehtiin leikkaus reilu viikko sitten. Olen pystynyt tasaisesti syömään (sosekeittoa ja jugurttia) sekä juomaan enemmän. Ekat päivät lasillinen vettäkin ahdisti mutta nyt ei läheskään yhtä pahasti. Kertaakaan ei ole närästänyt (toisaalta en odottaisikaan tuollaisella ruokavaliolla). Vielä tuntuu välillä pistävää kipua rinnassa/keihkoissa mutta vain jos otan keuhkot ääriään täyteen ilmaa. En sitten tiedä onko tuo normaalia tai ei? Kipu tuntuu keuhkojen alapäässä selän puolella kahtena pistona. Kiinteää ruokaa meinasin kokeilla vasta ensiviikolla. Haluan todelllakin että toimenpide kohta toipuu kaikessa rauhassa ja että en yritä liian pikaiseen rasittaa sitä turhaan. Lähinnä minua häiritsee se että ei saa nostaa vielä mitään sillä meilläkin muutto lähenee ja parin viikon päästä pitäisi olla kämppä pakattuna valmiina lähtöön. Tähän mennessä olen oikein tyytyväinen leikkaukseen. |
||
| närästys | Re: Fundoplikaation jälkeen | 6.4.2015 16.16 |
| Helpottavaa kuulla, että muillakin on ollu leikkauksen jälkeen samanlaista kuin itsellä! Minulla leikkauksesta tulee huomenna kolme viikkoa. Kaksi ensimmäistä viikkoa söin vain pehmeitä ja sileitä ruokia, ne tuntui sujahtavan melko hyvin mansetin ohi. Liian isot nielasut vaan tökki. Viikon verran olen nyt yrittänyt syödä kiinteämpää, ei oikein onnistu :( Tuntuu, että ruokatorvi täyttyy eikä pienetkään palat tunnu menevän alas. Ja sitten kun se alkaa kunnolla tökkiin niin tulee kamala tukehtumisen tunne ja limaa erittyy jäätäviä määriä (joka vaan pahentaa sitä tukehtumisen tunnetta) jota on pakko sylkeä pois. Ja sitten tulee päälle se hikka. Närästystäkin on vielä ollut, mutta paljon paljon vähempänä kuin ennen leikkausta. Söin reilun viikon kuurin närästyslääkettä. Luulen närästyksen johtuvan vaan siitä että refluksitauti oli päässy niin pahaksi että vie vaan aikaa ennen kuin ruokatorven limakalvo paranee. Mutta kaikesta huolimatta olen tyytyväinen leikkaukseen ja tiedän että ajan kanssa kaikki helpottaa. |
||
| burp | Re: Fundoplikaation jälkeen | 16.4.2015 11.21 |
| Omasta leikkauksesta on noin vuosi aikaa. Edelleen sipuli, paprika, mustapippuri ja mikropöperöt alkaa närästää. Parietin jätin muutama vko sitten lopultakin pois, apua olen saanut probiooteista. Nielussa tuntuu jotain hapanta, varsinaista takaisinvirtausta ei ole. mutta on kyllä käynyt mielessä, että jos se onkin takaisinvirtausta. Ja jatkuva seuralainen on se, mitä joku kuvasi, että kuin olisi Mynton kurkussa. Olen kyllä tyytyväinen leikkauksen lopputulokseen. Uutena vaivana on sappikivet. Tän vuoden puolella on ollut neljä kohtausta. UÄ:ssä todettiin sappirakko täynnä pieniä kiviä. Huomenna lääkäri soittaa jatkoista, seurataanko vai pitäskö leikata. |
||
