Keskustelu
| Myy | Neuvoja vailla | 26.10.2013 13.50 |
| Hei kaikille! Ihana kun näille sivuille on koottu paljon hyödyllistä tietoa refluksista. Olen reilu 30v nainen. Tarvitsen nyt kipeästi neuvoja omaan tilanteeseen. Olen pari vuotta kärsinyt lievästä ylävatsan/ pallean alueen turvotuksesta ja pahanhajuisesta hengityksestä. Minulla on myös ollut infektiokierrettä varsinkin bronkiitteja ja sinuiitteja. Astmaoireita myös selvitelty ja Ventolinea käytän päivittäin, varsinkin ennen nukkumaanmenoa. Nyt syksyllä pitkän antibioottikuurin jälkeen on ollut jatkuvaa ylävatsakipua ja kuvotusta. Rintakipua ei ole. Vatsa toimii normaalisti ja säännöllisesti. Ei veriulosteita. Olen ruokavaliosta jättänyt pois kahvin, sitrushedelmät, kaalin, sipulin, paprikan, tomaatin ja suklaan. Söin kolmen viikon Somac 40mg x 1 kuurin josta en ole saanut apua, yöyskää ei tosin enää ole. Lääkäri vaihtoi lääkkeen ja nyt olen muutaman päivän syönyt Pariet 20mg. Korva/nenä/kurkku lääkäri näki kurkussa punoitusta. Ylävatsan UÄ normaali. Nyt olen lääkäriltä saanut lähetteen gastroskopiaan. Olen itse hoitoalalla potilastyössä ja en yleensä pelkää mitään hoitotoimenpiteitä. Tähän kuitenkin sairaalloinen pelko. Mielelläni jonottaisin kunnalliselle kun olen kuullut että täällä kunnallisesti annetaan voimakkaasti pelkääville potilaille kunnon humautus ihan anestesialääkärin valvonnassa. Voinko siis teidän mielestä odottaa muutaman kuukauden tutkimusta kun kerran ppi lääke käytössä..? Olisin siis saanut yks. puolelle maksusitoumuksen jossa itse maksaisin humautuksen. Hoitaja kuitenkin ilmoitti että mikäli panikoin ja revin letkun ulos niin joutuu kuitenkin maksamaan sen humautuksen eli n. 200?.. |
||
| Vanilja | Re: Neuvoja vailla | 27.10.2013 10.04 |
| Jotenkin tuntuu että pahanhajuinen hengitys voisi johtua siitä, että ruoka ei sula vatsalaukussa tarpeeksi nopeasti ja siirry sieltä eteenpäin suolistossa. Voisiko ruoansulatusentsyymeistä olla apua ruoansulatukseen? Voisiko olla niin että vatsahappoja olisi liian vähäinen määrä, eivätkä ne riitä ruoan sulattamiseen? Minä tunnen hyvin tuon kuvotuksen ja ylävatsan turvotuksen, kärsin itsekin siitä useita kuukausia. Nämä ovat siis vain arvailuja, jostainhan tuo tilanteesi johtuu. Oletko käyttänyt maitohappobakteereja antibioottikuurien jälkeen tarpeeksi pitkään? Minulla ei ole muuta neuvoja kuin elämäntapa- ja ruokavaliomuutokset ja suoliston hyvä hoito. Minun oireeni helpottivat ja pysyvät poissa ruokavalion avulla. |
||
| Myy | Re: Neuvoja vailla | 27.10.2013 10.57 |
| Kiitos Vanilja! =) Olen yrittänyt miettiä mistä johtuu mutta ruokavalio on jo pitkään ollut todella terveellinen ja ateriat säännöllisiä, en polta ja hampaat erinomaisessa kunnossa hammaslääkärin mukaan. Onko sinulla jotain ehdotuksia hyvistä ruoansulatatusentsyymeistä..? Googlasin ja löytyi esim. Nogasin. Olen käyttänyt maitohappobakteereja päivittäin ab-kuurin aikana ja jatkanut nyt päivittäistä käyttöä. Toistuvat sinuiititkin voivat olla syynä pahanhajuiseen hengitykseen ja jossain vaiheessa FESS leikkaus varmasti ajankohtainen mikäli toistuvat sinuiitit ei johdu esim. refluksista. Mitä mieltä tuosta gastroskopian kiirrellisyydestä..? Voinko odottaa jonossa n. 4kk että saisin kunnallisesti kunnon humautuksen? Tuntuu että Pariet auttaa, ainoastaan öisin ylävatsa arka ja outo ns. "näläntunne". Kovaa kipua ei enää tunnu. |
||
| Vanilja | Re: Neuvoja vailla | 27.10.2013 11.44 |
| Minä odotin vuoden, että pääsisin tähystykseen, en saanut lähetettä terveyskeskuksesta, vasta funktionaalisen lääketieteen lääkäri kirjoitti minulle paperin, jonka kanssa menin terveyskeskukseen, sitten vasta sain lähetteen. En itse ottanut humautusta, kun toimenpide kesti vain hetken, enkä kokenut sitä mitenkään niin kauheaksi etten sitä kestäisi. Ihmiset ovat erilaisia, osalle se on rankempi kokemus, silloin humautuksesta on varmasti apua. Varmasti olisit saanut kiireellisenä lähetteen tähystykseen, jos se lääkärin mielestä olisi ollut tarpeellista. Ruokavaliosta vielä sen verran, että minäkin olin omasta mielestäni syönyt terveellisesti jo parikymmentä vuotta, mutta aika paljon piti vielä tehdä muutoksia, ennenkuin tilanteeni helpotti. Sitrus oli saanut apua muistaakseni Digestive Gold-ruoansulatusentsyymeistä ja niitä suosittelevat monet ravintoasiantuntijat. Minulla on käytössäni Colonic plus-entsyymit, nekin hyviä, olisin ottanut noita toisia, mutta ne olivat loppu silloin kun itse kävin niitä hakemassa. Maitohappobakteereina käytän nyt Boulardii-mhb-tabletteja. Ne tuntuvat myös olevan kovin suosittuja, kestävät antibioottikuurinkin, sanotaan että ne keräävät myrkkyjä ja hiivoja elimistöstä ja kuljettavat ne pois elimistöstä. Minusta ne tuntuvat oikein hyviltä. Annoin juuri omani miniälleni, joka joutui antibioottikuurille, täytyy hakea niitä huomenna lisää. Maitohappobakteereita kannattaa välillä vaihdella. |
||
| Myy | Re: Neuvoja vailla | 29.10.2013 13.25 |
| Kiitos neuvoista Vanilja! =) Koitan vielä jos PPI lääke rauhoittaisi oireita mutta koitan ehdottomasti noita ruoansulatusentsyymejä myöhemmin mikäli tarvetta. Nyt olen syönyt Parietia kohta viikon ja päivisin ylävatsa ei pahemmin vaivaa, lähinnä tuntuu aralta ja vähän turvonneelta. Öisin herään kovaan ylävatsakipuun joka pitää hereillä muutaman tunnin, kipu säteilee myös hieman rintaan ja selkään. Sängynpäätyä olen nostanut n. 15cm. Kuulostaako siis gastriitilta vai refluksilta..? Gastroskopia on luultavasti joulu-tammikuussa. Humautuksessa siitä kai selviää hengissä.. =D |
||
| Vanilja | Re: Neuvoja vailla | 29.10.2013 15.05 |
| En tiedä millä esim. lääkärit tuon gastriitin toteavat, ilmeisesti se näkyy tähystyksessä. Minun kohdallani lääkäri vain otaksui että on gastriittia kun oli tuota ylävatsan turvotusta, pahoinvointia ja refluksivaivoja. Löysä läppähän tähystyksessä sitten selvisi, mutta sekavana vyyhtinä on mielessäni edelleenkin että mikä mitäkin aiheutti. Kovia kipuja minulla ei ollut, mutta lieväkin jomotus ylävatsalla riitti jo viemään ilon elämästä. Jostainhan nuo oireet johtuvat, kivunhan sanotaan olevan aina varoitusmerkki. Syy pitäisi hoitaa, mutta ongelmanahan monella onkin se, ettei tiedä mikä se syy on. |
||
