Keskustelu

AhdistaaRefluksi pahenee18.10.2013 14.19
Kirjoittelen ensimmäistä kertaa tänne, mutta itse palstaa olen seurannut jo useamman vuoden ajan. Tuntuu refluksi vain pahentuvan ja mielenterveys kärsii kun luulee, että kyse on jostain vakavammasta taudista.

Kysyisinkin nyt palstalaisilta onko teillä ollut vastaavanlaisia oireita? (en edes ala mitään perusoireita luettelemaan)

-Liikkuessa alkaa polte/pistely joka käsittää ylävatsan sekä rinnan, rinnan alta puristaa. Pari päivää sitten tuli jo syödessäkin
-Puhuminenkin jo pistää välillä hengästyttämään
-Väsymys/voimaton olo
-Eräs päivä makasin mahallani ja nostin yläkroppaa ylöspäin niin tuntui aivan kuin ruokatorvi olisi "muljahdellut"

Muita oireita on niin paljon etten jaksa edes luetella. Lääkkeenä somac 40mg ja tähystystä odotellessa!

Testeissäkin juossut: verikokeet, keuhkot, astma, heliko, ekg yms.
Viimeeksi kun kävin lääkärissä niin nauroi minulle kun esitin, että pitäisi päästä rasitus ekg testiin ettei olisi sepelvaltimotautia. Sanoi vaan, että olet niin nuori (27) ja määräsi pari päivää sairaslomaa. Luulosairaana pitävät.

Fasettilukkoja availtu useampaan otteeseen ja varmasti olisi taas aihetta sillekin.

AhdistaaRe: Refluksi pahenee18.10.2013 14.47
Ai niin ja kolonoskopiakin vielä kun vatsa/suoli oireilee. Tuloksena yllättävä ärtyvä suoli..

SitrusRe: Refluksi pahenee18.10.2013 21.16
Joku kertoi että mahassa on kuin elohiiri. Tuttua mullekin. Tuo ruokatorven muljunta on ennen mainitsematon oire, mutta kuvaa oikein hyvin sitä miltä joskus tuntuu.

Mulla on myös sellaisia nielaisuja, jotka tuntuu voimattomilta, tehottomilta. Joskus nielaisu tulee jotenkin väärällä hetkellä, ja silloin tuntuu siltä että ruoka menee heikosti alas tai melkein väärään kurkkuun. Mulla on diagnosoitu ruokatorven vajaatoiminta osana refluksia, ja siihen tämä varmaankin liittyy.

Toi väsymys ja voimattomuus on usein mainittu oire. En tiedä mistä se johtuu. Ehkä lääkkeistä, ehkä huonounisuudesta, ehkä elimistön jatkuvasta stressitilasta jonka piinallinen sairaus aiheuttaa.

En mä ymmärrä mikset sä voisi mennä rasitusekg-hen jos haluat. Järjestäähän jotkut työnantajat kuntotestejä, joihin se kuuluu osana. Tosin en ole varma onko se samanlainen kuin lääketieteellisistä syistä tehty sydämen rasituskoe, siinähän on lääkäri valvomassa. Kyllä se rasitusEKG paljastaa muutakin kuin sepelvaltimotaudin.

Tsemppiä sulle!

TepsuRe: Refluksi pahenee19.10.2013 0.53
Minulla on ollut paitsi sydämen, myös ruokatorven muljahtelua. Samoin tuo ylävatsan ja rinnan puristus ja polte liikkuessa on tuttu oire. Minulla tuli pahimpana silloin kun ajoin pyörällä jossa on tanko aika alhaalla, varsinkin ylämäessä. Ajaminen loppui siihen kun tuntui niin pahalta ja hengästytti suhteettoman paljon.

Oletko ruokavaliota muuttanut? Minulla se auttoi paljon. Tiukimmillaan vedin suunnilleen pelkkää perunaa ja porkkanaa ja riisikakkuja, mutta kannatti, koska pikkuhiljaa alkoi pahin helpottaa. Tosin kovassa rasituksessa oireita tulee edelleen, ei auta kuin kuunnella kroppaa ja tehdä sen mukaan. Minusta tuntuu ihan loogiselta että kun refluksi on pahana niin hengästyy tavallista helpommin, samoin syke saattaa nousta ja sitä myötä verenpainekin. Kun voi huonosti, pitää ottaa rauhallisesti.

VaniljaRe: Refluksi pahenee19.10.2013 8.46
Askeettinen ruokavalio saattaa olla avuksi jonkin aikaa, silloin kun oireet ovat pahimmillaan. Minulla oli ihan sama kuin sinulla Tepsu, söin todella askeettisesti, taisi minullakin olla juuri perunasta ja porkkanasta tehtyä sosekeittoa, jossa mausteena hiukan ranskan kermaa ja ruususuolaa ja basilikaa. Söin sitä silloin kun tuli nälän tunne, ruoansulatuselimistö sai toipua rauhassa ja oireet alkoivat helpottaa. Tosiaan, huonokuntoisena on hyvä ottaa rauhallisesti ja keskittyä huolehtimaan itsestään.

AhdistaaRe: Refluksi pahenee23.10.2013 6.54
Kiitos kaikille vastauksista. Helpottaa kuulla, että muilla vaivasta kärsivillä on samanlaisia oireita. Parin viikon päähän nyt varattu tähystys niin toivottavasti se selkiyttää tilannetta

mazzioRe: Refluksi pahenee24.10.2013 11.28
Väsymys/voimaton olo:
Minulla tähän on usein syynä pallean alueen turvotus. Vatsassa on ilmaa. Kun sen saa röyhtäistyä ulos, olo helpottuu kuin taikaiskusta. Huono olo vaikuttaa sydänoireelta ja voi tavalalan sitä ollakin, koska sydän ja verenkierto häiriintyvät, kun palleassa on ilmaa.

AhdistaaRe: Refluksi pahenee22.11.2013 10.13
Tähystyksestä nyt reilu pari viikkoa aikaa. Tuloksia ei vaan ole vielä kuulunut. Tähystäjä ainakin sanoi että tulehdusta oli huomattavissa -> syönyt somacia säännöllisesti kuitenkin jo pari kuukautta ja sitä ennen säännöllisen epäsäännöllisesti :)

Oireet välillä tosi pahana ja luulee että henki lähtee. Ilman tupakkaa ollut jo kesästä asti ja kahvitta varmaan jo kohta vuoden.. aargh. Pitänekkö teestäkin luopua ja juoda "kahvitauolla" vettä. Alkaa jo sisu loppumaan tämän taudin kanssa :/

AhdistaaRe: Refluksi pahenee4.12.2013 21.36
Kuukauden päivät odottanut tuloksia. Eikö sieltä jonkun pitäisi soittaa tuloksista? Alkaa vähän turhauttamaan :/

TepsuRe: Refluksi pahenee4.12.2013 21.49
Kannattaisikohan kysellä perään?

SakkeRe: Refluksi pahenee20.12.2013 10.56
Onkos tuloksia kuulunu? Kiinnostais kuulla.



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: