Keskustelu
| Minttu | Uutena täällä | 17.10.2013 12.36 |
| Heips, olen jonkun verran jo täällä kirjoitellutkin, mutta ajattelin laittaa oman aloituksen tilanteestani. Mulla ei siis ole todettu refluksia, eikä ole ikinä tähystetty. Mulla alkoi flunssan yhteydessä pari viikkoa sitten palantunne rintalastan kohdalla, ja kova ähky aina pienenkin aterian jälkeen. Siitä sitten eksyin tänne. Kävin lääkärissä maanantaina ja sain kokeeksi Nexiumia (halvempaa rinnakkaisvalmistetta) 2 viikoksi, ja jos ei auta niin uudelleen lääkäriin. Minua ei närästä ollenkaan, eikä polttele mistään. Mua on närästänyt kerran voimakkaasti 2 viikon ajan kn oli hää- ja työstressi v. 2005, silloin sain lääkäriltä Nexiumit ja se meni ohi. Voimakkaat närästykset olleet myös molemmissa raskauksissa. Olen lueskellut viime päivät tätä palstaa ja monta asiaa ja yhtäläisyyttä löytyy itseenikin ja on saanut minut epäilemään refluksia. Mulla alkoi elokuussa korvasärky, mutta ei ollut vikaa korvissa eikä poskionteloissa, eikä kurkussa. Lääkäri epäili että lihaksissa jumia, ja määräsi tulehduskipulääkekuurille 3x 600mg per päivä sekä lihasrelaxanttikuurille. Kävin myös hierojalla ja fysioterapiassa. Niskavaivat helpotti kyllä. Yläselkävaivat ja jumit jäi. Sitten kuukausi siitä tuli viikon kestävä ripuli, joka ruaon jälkeen piti juosta vessaan. Kun se loppui niin sairastun flunssaan ja flunssan aikana alkoi tämä palantunne ja ähky. Myös röyhtäyttää mutta aina aika vaikea saada se kunnolla tuolta alhaalta tulemaan. Mulla on on jatkuvasti limakalvoturvotusta poskionteloissa ja oon herkkä saamaan poskiontelontulehduksia. Lisäksi usein ruoan jälkeen pitää rykiä. Niska-hartiajumit vaivanneet aina, samoin kaulan lihasten jäykkyys ja aikoinaan oli voimakas palantunne kurkussakin, mutta epäiltiin globukseksi. Tällä hetkellä siis palantunne rintalastan alla. Se alkaa aina n. 1-3h aterian jälkeen ja helpottaa kun taas syö seuraavan ruoan. Enpä tiedä nyt sitten auttaako Nexium vai ei. Ei ainakaan vielä ole auttanut mitään. Ehkä pahin ähky on saattanut lieventyä, mutta palantunne jatkuu. Voiko refluksia diagnosoida ilman tähystystä, jos lääkkeet alkaa auttamaan? Vai onko se jokatapauksessa hyvä tehdä? Mä tietty oon pelännyt syöpää ja kaikkea mahdollista, mutta kai sitä olisi muitakin oireita. Iältäni olen 35v ja hyvin taipuvainen stressaamaan ja panikoimaan. Nyt koitankin itseäni rauhoitella tämän asian kanssa. Voiko tämä olla mielestänne refluksia vai mikä muu voisi tuota palantunnetta aiheuttaa? Täällä palstalla olenkin saanut paljon jo vastauksia, ja Sitrus ystävällisesti kertoi että tuo tunne vois olla ärtynyt mahanportti. Yöllä ei ole mitään vaikeuksia, en ole sänkyäkään kohotellut. Ruokavaliota en ole kovasti nyt muutellut, mutta täytynee vissiin sekin aloitella tällä viikolla. Nyt olen ainoostaan vähentänyt kahvia. |
||
| Sitrus | Re: Uutena täällä | 17.10.2013 19.16 |
| Ei tuo minusta mitenkään kauhean pahalta kuullosta. Saan vaikutelman ettei refluksi juurikaan vaikeuta sun elämää, eikä oireitakaan oikein ole. Turha silloin on tähystykseenkään mennä, tuskin saisit siihen lähetettäkään. Yksityiselle voi tietysti aina mennä jos tahtoo. Yleensä politiikka on se, että aina on ensin salpaajakokeilu. Tietysti lääkäreiden käytännöissä on eroja, samoin eri kunnissa. Itse en millään meinannut päästä tähystykseen, vaikka lääkkeestä huolimatta olo oli koko ajan tukala: nieleminen oli vaikeaa, puristi ja kiristi, mahaan koski (mikä kyllä alkoi lääkkeen käytön myötä). Ja sitten tähystyksessä todettiin vaikea r-tauti komplikaatioineen. |
||
| Minttu | Re: Uutena täällä | 17.10.2013 19.38 |
| Totta, ettei vaikeuta juurikaan, mutta tuo palantunne ja ähky häiritsee, joten toivottavasti Nexium auttaa. |
||
| Vanilja | Re: Uutena täällä | 18.10.2013 10.15 |
| Minttu, palan tunne rintalastan kohdalla ei ole minulle tuttua, mutta palan tunne kurkussa on ihan tuttu tunne. Oletko kokeillut ruoansulatusentsyymejä, voisikohan se auttaa tuohon ähkyyn oloon. Entä maitohappobakteerit, voisiko ongelmana olla suoliston bakteerikannan epätasapaino jos ruoka ei siksi sula kunnolla? Nuo vatsajutut näyttävät olevan vaikea lääkärinkään selvittää saati sitten maallikon, joutuu kokeilemalla selvittää asioita. Arvailuksi menee mutta ei ruoansulatusentsyymeistä ja maitohappobakteereista ainakaan haittaa ole. |
||
| Minttu | Re: Uutena täällä | 18.10.2013 10.44 |
| Olen syönyt maitohappobakteereita koko ajan, täytyy kokeilla ruoansultausentsyymejä vielä, ehkä aavistuksen se nexium on vähentänyt ähkyä, mutta palantunne on ja pysyy. Vaikka tämä ei ole niin häiritsevää niin ehkä se häiritsevin ajatus on se kun ei tiedä mikä vaivaa, siksi toivon että nexium auttaisi, niin se ehkä olis jotain refluksityyppistä, ettei tarvitsisi huolestua ja miettiä mitä muuta se voi olla :/ |
||
| Vanilja | Re: Uutena täällä | 18.10.2013 12.34 |
| Sehän se on kun ei tiedä mistä mikäkin johtuu. Epävarmuus on kaikkein rasitttavinta. Useinhan noita vatsajuttuja ei oikein saadakaan selville kun käy lääkärissä. Usein ne purkitetaan kaikki samaan purkkiin, eli toiminnallisiin vatsavaivoihin, ärtyvään suoleen jne, jne. Minäkään en millään meinannut päästä tähystykseen vaikka oireeni olivat alkuun tosi rajut, siitä jo näin että lääkäriä ei kauheasti kiinnostanut koko tilanteeni. Kai heitäkin turhauttaa kun ei ole aikaa paneutua kunnolla yhteen potilaaseen ja varsinkin kun kyseessä on suoliston oireilu, joka todellakin vaatii enemmän asiaan paneutumista, kun niitä on niin vaikea selvittää. Kyllähän lääkärit yleensä ensin sulkevat pois kaikki vakavammat jutut, joistain oireista tai niiden puuttumisesta he tietävät kyllä ettei kyseessä ole mikä erityisen vakava asia. Siinä suhteessa voit varmaan olla rauhallisin mielin. |
||
| santtu- | Re: Uutena täällä | 19.10.2013 8.53 |
| Kuullostaapa tutulta! Minulla alkoi kesän alussa tulemaan "outoja" jatkuvia oireita: jatkuva limakalvoturvotus-> poskiontelontulehdukset, korvakipua mihin ei löytynyt syytä, aamuisin liman rykiminen, kovat niskajumit yms. Niskajumeihin jouduin käyttämään paljon särkylääkkeitä ja siitä alkoi oireet pahenemaan: jatkuva vatsakipu/polttelu, paineentunne rintalastan alla ja polttelu ruokatorvessa. Olen kokeillut vaivoihini somaccia, nexiumia ja parietia mutta mitkään ei poista kunnolla oireita, pariet on ollut tähän mennessä minulla toimivin. Tähystyksessä olin, hakeuduin yksityisen kautta ja siellä löytyi selvää tulehdusta vatsalaukun ja ruokatorven päästä. Nyt yritän parietin ja ruokavalion avulla saada oireita kuriin mutta koko ajan epäuskoinen olo että mitä tämä on koska lääkkeet ei auta. Minun oireet ei ole todellakaan pahimmasta päästä mutta haittaavat silti elämää ja paljon stressaan niitä! Voimia selvittelyyn! |
||
| refluksikurkku | Re: Uutena täällä | 19.10.2013 11.45 |
| Santtu, voimia sullekin sinne!! |
||
| Minttu | Re: Uutena täällä | 19.10.2013 16.49 |
| Voimia Santtu sullekin! Epävarmuus on kyllä kamalinta... Onko kellään ollut kaulassa kipua? Mulla on alkanut tuikkimaan kipua vasemmalla kaulassa leukaluusta vähän kaulaan päin...vaikea kuvailla, oon koittanu tunnustella ja en tiiä onko ne suonia vai imusolmukkeita mitä tuntuu...liittyykö tällainen refluksiin? |
||
| Vanilja | Re: Uutena täällä | 19.10.2013 16.59 |
| Minttu, minulla oli kaulassa kipuja, siksi olin niin pihalla alkuun oireidenki kanssa, ne olivat niin outoja. En ymmärrä vieläkään sitä muuten, kuin hapot nousevat ruokatorveen ja nieluun, niin limakalvo menee rikki ja kipu heijastelee kaulaan leukaan ja korviin asti. Minulla oli pari kuukautta keskellä leukaa kipukohta, jota myös ihmettelin. Sitten kun vatsan tilanne parani, hapot lakkasivat nousemasta ja kivutkin hävisivät. |
||
| refluksikurkku | Re: Uutena täällä | 19.10.2013 17.30 |
| Minttu, refluksitautisilla on ollut myös nettikirjoitusten perusteella suurentuneita rauhasia kaulalla. Joskushan kipeitä kohtia voi löytää myös yllättäen tunnusteltaessa vaikka muuten niistä ei tietäisi mitään. voiko sulla ne mainitsemasi kaulajumit olla mukana kuvioissa? Venytteletkö kaulan etu/sivupuolen lihaksia? Purentalihaksia voi myös irrotella hieromalla vastakkaisella kädellä toista puolta eli aivan leukaluun alta ja reunasta ... samoten hellästi hieroen (! eli ei saa painaa paljon) leuankärjestä n 3 cm matkalta ainakin ... Onko se tullut nyt tänään vai jo viikolla? |
||
| Minttu | Re: Uutena täällä | 19.10.2013 17.50 |
| Kipu on nyt tuntunut kolmena päivänä, pientä särkyä, tulee ja menee...voi hyvinkin olla jumeistakin. Ja tässä tarkkailee itseään nyt ehkä liikaakin, pitäis vähän osata rentoutuakin....ja aina mielessä kummittelee kaikki syövät, vaikka todennäköisempiä on kaikki muut vaihtoehdot. |
||
| Minttu | Re: Uutena täällä | 20.10.2013 18.09 |
| Takana viikko täynnä nexiumia. Nyt tuntuu siltä että auttaa aavistuksen. Palantunnetta ei ole enää ihan jokaisen aterian jälkeen, joka päivä kyllä tuntuu. Röyhtäily sekä ähky myös vähentyneet, mutta eivät loppuneet kokonaan. Kaulakipua on välillä. Nyt koitan olla tunnustelematta kaulaa, koska se kipeytyy siitä vaan lisää...ja koitan nyt hetkeksi rauhoittaa mieleni tästä itseni jokaisen oireen tarkkailusta. |
||
| Minttu | Re: Uutena täällä | 22.10.2013 8.27 |
| Täällä edelleen se tilanne että Nexium taitaa auttaa oireisiin, palantunnetta on ollut enää satunnaisesti, ähkyä ei ollenkaan. Vielä viikko pitäisi syödä 2 tabua päivässä, sitten jonkin aikaa 1 päivässä. Noh, jotta ei liian hyvin menisi, niin tuo kaulakipu jatkuu edelleen Nyt se on muuttunut että kipua tuntuu kaulalla, tuossa korvan alapuolella, leukaluun suuntaisestu kaulaan päin, korvassa, poskiontelossa, nielussa....eli koko vasemmalla puolella. Elokuussa oli samantapaista oikeella puolella, joka johtui lihaksista. Tämä on ehkä vähän erilaista, ja tuntuu enemmän tuolla ''sisällä''. Eli nyt sit on varmaan joko hammas/poskiontelo/lihas/korva- tai joku muu vaiva....ikävän tuntuista pistelyä koko ajan. Tämä tuskin liittyy tähän, mutta kirjoitinpa ylös kuitenkin :) |
||
| refluksikurkku | Re: Uutena täällä | 22.10.2013 12.59 |
| Hienoa Minttu että r-oireilu helpottaa :-)!! |
||
