Keskustelu

SaturnusMarjojen vaikutus ruokatorven muutoksissa16.10.2013 19.26
Pistikö kukaan muu merkille Iltalehden juttua (15.10.) marjojen hyödyistä ruuansulatuskanavan syöpien hoidossa ja ehkäisyssä? Laittaisin linkin, mutta netissä ei ole koko juttua (ainakaan en eilen löytänyt).

Paperilehdessä mainitaan mm. hyvistä tutkimustuloksista ruokatorvensyöpää, paksusuolensyöpää ja suusyöpää koskien. Ruokatorven muutoksille olisi näiden tutkimusten mukaan hyväksi etenkin mansikka. Kiinalaisille ruokatorvensyöpää sairastaville tehdyissä kokeissa heidän syöpämuutoksensa lievenivät mansikkajauhetta syömällä. Marjat yleensäkin ehkäisevät tutkimuksen mukaan tulehdusta. Mansikan ohella hyödyllisiksi mainittiin mustavadelma (meillä kai karhunvatukka) ja lakka.

Tutkimukset on lehden mukaan tehty Kiinassa ja Yhdysvalloissa. Lehti käytti lähteenään Wisconsinin lääketieteellisen yliopiston professoria Gary D. Stoneria.

Mitä ajatuksia tällainen herättää? Itse ajattelin ostaa mansikkajauhetta, kun sellasta löydän. Tuskin siitä haittaakaan on.

SitrusRe: Marjojen vaikutus ruokatorven muutoksissa16.10.2013 19.44
Mä syön hulluna marjoja aina kun mahdollista. Silläkin uhalla että ne on happamia. Tykkään mustikoista, mansikoista, vatuista ja karpaloista. Karpalo on hapan, mutta jostain syystä ei ärsytä läheskään niin paljon kuin viinimarjat. Niitä ei kykene syömään.

Saturnus, onko sulla joku erityinen syy syödä nimenomaan jauhetta. Jaa tuosta tuli mieleen että itsekin syön mustaherukkajauhetta. Rupesin käyttämään sitä siksi, että se auttaa suonenvetoon.

MinttuRe: Marjojen vaikutus ruokatorven muutoksissa16.10.2013 20.02
Mä huomasin, meinasin myös kokeilla jauhetta siksi että se on niin helppo sujauttaa johonkin sekaan.

SaturnusRe: Marjojen vaikutus ruokatorven muutoksissa16.10.2013 21.12
Siksi jauhetta minäkin, että se on jotenki "helppo" näin syksy/talviaikaan, ja paljon tavaraa tiiviissä muodossa. Kesällä tietty tuoreita marjoja. Pakastemarjoista en perusmuodossaan oikein välitä, mutta mikseipä niitäkin vois esim. puuron seassa käyttää. Syön ihan mitättömän vähän marjoja kesäaika pois luettuna. Tässäpä syy parantaa tuo tapa.

MyrttiRe: Marjojen vaikutus ruokatorven muutoksissa16.10.2013 21.21
Minä en syö juuri muita marjoja kuin karpaloita. Sitähän on perinteisesti käytetty ainakin Venäjällä nimenomaan happovaivoihin. Minulla ei oireet siitä pahene, joten eipä tuo ainakaan haittaa tee. :)

VaniljaRe: Marjojen vaikutus ruokatorven muutoksissa17.10.2013 8.14
Minä syön paljon marjoja, päivittäin, mustikka on suosikkini, mutta syön myös vadelmia, mansikoita, puolukoita ja mustaherukoita. Laitan marjoja puuron tai jogurtin päälle. Syön kaurapuuroa nykyään 3-4 kertaa viikossa joko aamulla tai iltapalaksi ja muina päivinä syön vähän luonnonjogurttia johon laitan marjoja päälle. Mustaherkukoita käytän smoothien joukossa.

Karpaloita en ole uskaltanut kokeilla. Puolukoita olen kokeillut vasta tänä syksynä varovasti, ei niistä mitään oireita ole tullut. Kerään ja ostan marjoja kesällä ja pakastan niitä. Mansikat syön vain luomuna, jos syön tavallisesti kasvatettuja mansikoita, niistä menee suun limakalvo rikki, luomuista ei mene.

Alkuun jätin marjatkin pois kokonaan, aloin käyttää niitä uudestaan kun tilanne helpotti oireiden osalta. Aloitin marjajauheilla, jauheita käytän myös jonkun verran edelleen smoothieissa. Mustaherkkajauheesta saa kauniin pinnan smoothien päälle, siitä tulee entistä herkullisemman näköinen.

refluksikurkkuRe: Marjojen vaikutus ruokatorven muutoksissa17.10.2013 9.00
Saturnus, meillä oli mansikoista täällä (Kiinan tutkimuksiin perustuva muistaakseni) uutisjuttu viime vuonna kanssa:

http://www.refluksi.fi/231

Mansikoista apua ......

Itsellä on ruokavaliossa mansikota, vadelmia ja mustikoita. Jauheena satunnaisesti kuivattua tyrniä smootheihin laitettavaksi.

refluksikurkkuRe: Marjojen vaikutus ruokatorven muutoksissa17.10.2013 9.17
Fytokemikaalit siellä takana kaiketi luuraa näiden mukaan :-)

refluksikurkkuRe: Marjojen vaikutus ruokatorven muutoksissa17.10.2013 9.31
Ja mitenkä pääsi unohtumaankin - mulberries eli kuivattuja silkkiäsipuun marjoja vai miksi niitä sanotaan. Tarviipa käydä tänään hakemassa purkki taas täyteen Punnitse ja Säästä - kaupasta.

MallaRe: Marjojen vaikutus ruokatorven muutoksissa17.10.2013 9.54
Mielenkiintoista. Mistä näitä jauheita löytää, luontaistuotekaupoistako?

SitrusRe: Marjojen vaikutus ruokatorven muutoksissa17.10.2013 11.23
Jauheita saa tavallisista ruokakaupoista, ainakin Stockalta. Ne on tosin kalliita. Halvemmalla niitä saa maalaismarkkinoilta, joita ainakin pk-seudulla on tämän tästä näin syksyisin.

refluksikurkkuRe: Marjojen vaikutus ruokatorven muutoksissa19.10.2013 18.26
Malla, kyllä sieltäkin mutta omani ostan vähän vaihtelevasti Anttilasta, Kauppahallista ym. Niitä on muutamiakin eri merkkejä. Ja eri marjoja tietty.

Itselläni viimeksi sellainen sinikorkkinen, jossa kätevästi kannessa sekä lusikalle aukko että toisella puolella reiät kuten maustepurkeissa.

Ihan halpaa homma ei tosiaan ole niinkuin Sitrus sanoikin. Hintavertailua kyllä tarvis tehdä enemmän. Yhdessä purkissa itsellä oli 80 gr/250 ml ja hinta 8+ euroa. Siitä oma annoskoko oli tasaruokalusikallinen/pvä.

SitrusRe: Marjojen vaikutus ruokatorven muutoksissa19.10.2013 20.39
Toisaalta jos ajattelen että itse poimisin, perkaisin, kuivaisin ja jauhaisin marjat, niin en ihan halvalla möisi.
Kuka on kuivannut sieniä? Ne katoaa lähestulkoon olemattomiin, kun kaikki vesi poistetaan. Eiköhän marjoissa ole sama juttu, että suuri osuus on vettä. Siis jauhe on tosi tiukkaa tavaraa.

Mitä tulee hintavertailuun, niin yhtenä vuotena ostin maalaismarkkinoilta mustaherukkajauhetta. Myöhemmin näin samaa Stockkalla, tosin pienemmässä pakkauksessa. Hinta taisi olla Stockkalla 2,5-kertainen.

VaniljaRe: Marjojen vaikutus ruokatorven muutoksissa20.10.2013 14.20
Minulla on Raitaniemen marjatilan tyrni- ja karpalojauhetta. Olen laittanut ne lasipurkkeihin ja säilytän kaapissa valolta suojattuna. Kalliitahan nekin ovat, mutta toisaalta niitä ei hirveästi tosiaan tarvitse käyttää. Heidän tyrnijauheensa oli niin kauniin tummankeltaista, että sitä ei vain voinut olla ostamatta. Laitan sitä jogurtin päälle tai smoothien sekaan. Tänään teen hedelmäsalaaattia, jonka päälle vatkaan hiukan kermaa, laitan tyrnijauhetta koristeeksi vielä kermavaahdon päälle. Ruokavieraita on tulossa, siksi täytyy vähän koristella:)

Ostin eilen mungpavuista tehtyä pastaa, se on gluteenitonta ja oli tosi hyvän ja täyteläisen makuista. Kallista sekin, mutta minun tekee mieli niin harvoin pastaa, että tuota raaskii hyvin silloin syödä. Tavallista pastaa en oikein voi syödä, se ei tee hyvää vatsalleni vaikka en söisikään sitä yhtäaikaa lihan tai kalan kanssa. Tämä oli oikein onnistunut pasta korvike.



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: