Keskustelu
| Malla | Miten alkushokista eteenpäin? | 28.9.2013 14.58 |
| Lueskelin tuota sopeutumisosiota, mutta edelleenkin päätunne on alakulo ja masentuneisuus. Jouduin syömään antibioottikuurin 1,5 kk sitten ja siitä lähtien refluksioireet (närästys, kurkkukipu, ruokatorven/rinnan särky) ovat vaivanneet. Edelleen elättelen toiveita, että tämä on ohimenevää. Gastroskopiaa ei nyt ole tehty, aikaisemmin vuotavan vatsahaavan yhteydessä kyllä. Kiinnostaisi kuulla millaisilla ajatuksilla olette itseänne tsempanneet alkuvaiheessa ja myöhemminkin pahimpina aikoina. |
||
| refluksikurkku | Re: Miten alkushokista eteenpäin? | 28.9.2013 19.02 |
| Ja täältä oikein kunnolla vuodatusta ja mietteitä lauanta-iillan ratoksi :-) Neutraalimielellä kirjoittelen - huonona kautena voisi olla synkempääkin tekstiä ... Ihan oikein mielestäni elätteletkin toivetta, että refluksioireilu on ohimenevää. Kuutisen viikkoa on lyhyt aika näissä kuvioissa, joten kovasti voimia olotilaan! Aikakäsite on muuten yksi mitä tämän oireilun kanssa on oppinut itse venyttämään aivan toiselle tasolle. Pahin vaihe oli itselläni ennnen diagnoosia. Psyykkisiä voimia vievässä epätietoisuudessa eläminen kesti itselläni 1v 11 kk, kun tautidiagnoosia etsittiin. Rasittavaa painajaismaista erittäin kivuliasta aikaa, kun vaihtoehtoina oli neurologisia tauteja, luupiikkejä (kurkku) ym. Olin ollut sitä ennen perusterve, joten tämäntyyppinen krooninen oireilu (normiflunssasta puhjenneena kurkku; vatsa ja suolisto on toiminut aina hyvin kuten myös nykyäänkin) oli täysin uutta. Sairastuessani olin 37v. Nk supermuisti on tietyistä alkutilanteista. Tuona noin 2 vuoden aikana tsemppasin itseäni kovemmin kuin koskaan aikaisemmin. Pakotin itseni menemään lähes kaikkeen mukaan "tavallisesti", 100 x rentoutumiset (mitä kaikkea sitä tuli kokeiltuakaan!) ja hieronnat ym. Sinnittelin ajatuksessa, että tunnelin päässä on oltava valoa ja diagnoosin on pakko hahmottua jossakin vaiheessa, kun vaihtoehtoja eliminoidaan pois. Kirjoitin myös tuskallista oloa pois. Ystäville purin mieltäni kanssa mutta heillä ei ollut kokemusta näin voimakkaasta oireiden puhkeamisista. Suomen Refluksia ei vielä silloin tietenkään ollut. Noin kivuliaana en varmaankaan olisi jaksanut elää vuosiakausia. Kadulla oppi tunnistamaan mikroilmeitä, jotka olivat peiteltyä kipua. Kävelin joskus kipuisena tuntikausia huomatakseni, että olen ilman rahaa jossakin lähiössä (onneksi oli sentään kännykkä). Valitettavasti en kokenut vielä alkuaikoina Internetiä välineeksi, jolla voi päästä diagnoosista kiinni. Kun siihen päästiin, alkoi onneksi kansainväliseltä puolelta löytyä ääneen ja nielemiseen erikoistuneita keskuksia, joissa LPR eli kurkkurefluksi oli ilman muuta mainittu. Diagnoosin (tai jonkinlaisen sellaisen) ja lääkityksen saatuani aloin opiskelemaan tautia ja lisäämään noita itsehoitovinkkejä (päävalikko). Tiedonhaku kansainvälisellä tutkimus ja ammattilaismaailmasta on ollut itselläni erittäin voimakas sopeutumiskeino, jolla olen pystynyt myös "ulkoistamaan" tautia. Kun en ollut kroonista tautia ennen sairastanut (ja taisin ihan alussa osua aina vaan noihin pelkkiin pinnallisempiin närästystä käsitteleviin juttuihin), olin kuitenkin 250% varma että minulla ei voi olla sitten mitenkään hankalampaa versiota taudista. Tällainen ajattelu on varmaankin aika tyypillistä ensimmäisen kroonisen tautiin sairastuvalle. Kävin puolen vuoden välein kurkkulääkärissä runsaat kaksi kolme vuotta, kun kurkun limakalvon kuntoa seurattiin. Vaikeammat oireet helpottivat runsaan kolmen kuukauden kuluttua lääkityksen ja itsehoidon avulla niin että jaksoin jo jotenkin olla (koskaanhan ne eivät täysin ole häipyneetkään; niitä oppii ehkä sietämään?). Kivun lievittyminen näihin nykyisiin oireisiin tuntui ihanalta (vaikkakin tauti on aiheuttanut myöhemmin astman vuosien aikana sekä raisitusmuutoksen kurkunpäähän). Alkusopeutumisprosessi vei varmaankin ehkä pari vuotta? Joskus kun on huonoa kautta meneillään (6-8 viikkoa), muistelen tuota huonoa alkuaikaa ja sen avulla pystyn jotenkin olemaan (+ on sentään diagnoosi, lääkitys, oireiden synty selvillä, vielä samassa ammatissa sekä tämä sivusto). Vaikka kyllä viikkojen huono kausi yleensä lopussa pudottaa polville henkisesti (vaikka koko sinä aikana tapahtuisi muita huippupositiivisia asioita) ... yleensä ottaen oireiat vaan on oppinut kestämään ja ajattelemaan "enää 4 viikkoa ja sitten helpottaa" .. ;-) Tietyn sopeutumisprosessin jälkeen + edelläolevien kokemusten vuoksi syntyi sitten tämä sivusto marraskuussa 2009 (alunperin kirjaprojekti mutta allekirjoittaneen käsi tulehtui ja projekti siirrettiin suoraan tänne verkkoon, jotta saataisiin nopeammin luotua kunnon kohtauspaikka refluksikoille). Ja pieni romaanin alkuhan tästä kirjoituksesta taas tuli :-) |
||
| Malla | Re: Miten alkushokista eteenpäin? | 28.9.2013 22.20 |
| Kiitos refluksikurkku syvällisestä vastauksestasi. Oikeassa olet, että olen turhan hätäinen. Kärsivällisyyttä on opeteltava tämän(kin) asian kanssa. Mutta kun nykyihminen on oppinut, että pilleri naamaan vie oireet oitis. Ja kun niin olekaan alkaa pinnaa kiristää... Hiukan hävettää oma marmatus, täällä on sinun lisäksesi tuhottomasti muita, jotka ovat kärsineet vuosikausia. Joten yritän ajatella, että tämänkin tunnelin päässä on valoa ja paistaa se aurinko vielä joskus risukasaankin :D Hienoa että olet ollut perustamassa tätä sivustoa! Me olemme todella onnekkaita kun on internetti tietoa ja vertaistukea tulvillaan. Miten ihmeessä ihmiset selvisivät ja jaksoivat yksin aikaisemmin? On ollut todella rankkaa painia yksin ja vähien tietojen varassa. Kiitos vielä toistamiseen. Juuri nyt ei alakulota eikä kurkkuakaan kurista :D Hyvää yötä! |
||
| refluksikurkku | Re: Miten alkushokista eteenpäin? | 29.9.2013 10.13 |
| Kyllä siellä tunnelin päässä on taatusti valoa - sinne on vaan ryömittävä sentti sentiltä ja varauduttava, että matkalla voi olla yllätyksiä ... Olkoon tämä sivusto kirjoittajineen se vähän avustava taskulamppu :-) Huumorilla muistaakseni nimimerkki Arnold totesi, että mistä sitä tietää, että se valo ei ole lähestyvä pikajuna :-)!? Jos en olisi äänityöläinen, oireilu olisi itsellä huomattavasti helpompaa kestää. En näe että pystyisin loppuun asti ääntä näin käyttämään ja työskentelemään kuin nyt :-( Ei omia marmatuksia pidä väheksyä ollenkaan; silloin kun ärsyttää, pitää saa purkautua .... Tosi kyllä on, että kaiken kaikkiaan tämä sivuston kirjoittajat on pääsääntöisesti melkoisen rankkoja kroonisia lääkitystä vaativia tapauksia, joissa tauti vaikuttaa elämänlaatuun aikamoisesti. Heillä oletettavasti se vertaistuen tarve on myös isompi. Vertaistuki voimauttaa on vanha hokema mutta pitää paikkansa! Ilman omaa rajua sairastumista ja selvää monitieteellista/alaista tiedotuksen puutetta en varmaankaan olisi kyllä perustanut tätä sivustoa. Aikaahan se toki vei/vie ja lompakkoa keventää mutta taudista tulee (järjestö)aktiivisilla aina myös harrastus, niinkuin minun kohdalla on käynyt. Järjestö- ja vapaaehtoistoimintataustaa löytyy kyllä muutenkin (SPR, Vapepa ym). Toinen täyttymätön tavoite on se virallinen potilasjärjestö, jolle voitaisiin hakea kunnon RAY:n rahoituksia jne. No, ei Roomakaan rakennettu päivässä. Onneksi on Internet ja englanti :-) |
||
| Malla | Re: Miten alkushokista eteenpäin? | 29.9.2013 14.56 |
| Refluksikurkku, sinä sen sanoit: 'onneksi on internet ja englanti' sekä 'vertaistuki voimaannuttaa'. Ja hyvä että ihmisen muisti toimii hyvinkin armollisesti. Pitkätkin oire/kipujaksot unohtuvat (tai ainakin pahin) kun ne ovat helpottuneet. Huono puoli ettei sitten enää jaksa olla kiitollinen. Itsellä on ollut hankalia kausia lannerangan kanssa. Kun tuli parempi jakso, olin alkuun hyvinkin kiitollinen. Sitten kiitollisuus hävisi ja aloin pitää itsestäänselvänä että selkäni kuuluukin olla kivuton. Oikeastaan aika röyhkeää. Jos niin hyvin käy, että tämä oireiluni on ohimenevää... Kauankohan jaksan tuntea kiitollisuutta? Kärsimys ei jalosta ketään, mutta joskus on hyvä tuntea kiitollisuutta. Tämä muistutuksena lähinnä itselleni. |
||
| MS-refluksi | Re: Miten alkushokista eteenpäin? | 29.9.2013 19.49 |
| Minäkin puutun keskusteluune kertoen omia kokemuksia. Itsellä gastroskopian jälkeen vasta alkanut oikein kunnon paha kausi kesti 4-5 viikkoa. Silloin en pystynyt syömään kuin kaurapuuroa, bataattia, kanaa, kalaa ja Piltti soseita. Ei mitään maitotuotteita eikä muita viljoja kuin kauraa. Aika epätoivoiselta tuntui, niinkuin sinustakin, Malla. Nyt on mennyt n kaksi kuukautta ja pystyn jo juomaan kahviakin ! Maitoa en juo enkä mitään maitotuotteita, myös vehnää vältän. Varuillaan saa olla, kyllä se siellä muistuttelee olemassa olostaan aika-ajoin. Nyt osaan olla kiitollinen tästä hetkestä - tänään söin ruishampurilaisenkin :) kyllä se sinullekin vielä koittaa päivä, jolloin sen pystyt syömään, usko pois ! |
||
| Quarterturn | Re: Miten alkushokista eteenpäin? | 29.9.2013 21.23 |
| Itselläni ei mitään diagnoosia virallisesti ole, tähystykseenkin vasta odottamassa, mutta oireet ovat olleet nyt lähemmäs 5 kuukautta läsnä joka päivä, välillä pahempana ja välillä lievempänä. Varmasti ensimmäiset 3 kuukautta käytännössä itkin, enkä oikein uskaltanut olla yksin kotona, etten tipauta päätäni lattiaan - niin kovasti tämä vaiva ja sen aiheuttamat unelmien museeraukset satutti. En voi kieltää, etteikö tämä päivittäin vituttaisi - vaikka ei nyt todellakaan missään pahimmassa vaiheessa olekaan - mutta elmässä on pari sellaista faktaa; asiat voivat olla AINA huonomminkin, suurin osa ihmisistä tässä maailmassa saa jonkun taudin ja väittäisin, että pahimmillaankin ei ole pahin. Pystyn kuitenkin kävelemään, näkemään, puhumaan. Voin hymyillä, ja minulla on kädet, joilla halata. Tätä en saa enää pois, vaan näillä mennään. Kuitenkin joku päivä kuolen, joten koitan vaan porskuttaa niin kauan kun porskutan. Sitten kun ei enää porskututa, voin aina hypätä sillalta. Kick ass. :) |
||
| MS-refluksi | Re: Miten alkushokista eteenpäin? | 29.9.2013 23.43 |
| Asiat tosiaan voisivat olla huonomminkin - niin itseänikin yritän aina muistuttaa kaikien sairauksieni keskellä. Minäkin pystyn vielä muutaman sata metriä kävelemään, mutta olisin voinut olla jo 20 vuotta pyörätuolissa. Tämän kun muistaa, niin pysyy siitäkin mihin vielä pystyy, kiitollinen mieli :) |
||
| Malla | Re: Miten alkushokista eteenpäin? | 30.9.2013 7.42 |
| Kiitos MS-refluksi ja Quartetum kun jaoitte kokemuksianne. Erittäin hyvä oivallus todellakin kaiken tämän ketutuksen keskellä olisi muistaa, että asiat voisivat AINA olla pahemmin. Kiitollisuus mielessä uuteen viikkoon! Iloitsen puolestasi MS-refluksi, että sinulla on nyt parempi vaihe. Nauti siitä - ja niin varmasti teetkin! |
||
| Malla | Re: Miten alkushokista eteenpäin? | 30.9.2013 7.58 |
| Vähän vielä jatkoa ajatuskuluilleni. Äitini sanoi että jos elämä ei muuta opeta, niin hiljaa kävelemään. Eli siis nöyrtymään. Ihminen on niin pieni hippunen tässä maailmankaikkeudessa. Luulee itse hallitsevansa elämänsä kaikki puolet. Mutta on kuitenkin hasardeja/odottamattomia juttuja, joihin itse ei voi vaikuttaa. Toki voi itse tehdä paljonkin esim. refluksin eteen, mutta nöyräksi ja hiljaiseksi vetää. Mutta kuten Quartetum sanoi, näillä leluilla mennään. |
||
| Sitrus | Re: Miten alkushokista eteenpäin? | 30.9.2013 14.59 |
| Tämä on todella hyvä kysymys! Rehellinen vastaus on se, että kukin omalla tavallaan ja omaan tahtiinsa. Muiden ei kuulu tyrkyttää asenteita (älä ajattele noin, ajattele näin). Ihminen kai vaan lopulta alistuu siihen mitä ei voi muuttaa, koska elämän on jatkuttava. Sitä voinee nimittää sopeutumiseksi. |
||
| Runtula | Re: Miten alkushokista eteenpäin? | 30.9.2013 16.15 |
| Itselleni oli kuin lottovoitto, että refluksi diagnosoitiin. Se epätietoisuudessa eläminen 3kk oireiden kanssa jotka eivät helpotu millään kuurilla, eikä millään lääkärikäynnillä, ei levolla, eikä millään. Se vasta masensi! Kun vihdoin syy selvisi, (kiitos oman tutkimustyön ja minua kuunnelleen lääkärin) voitiin aloittaa lääkitys ja uusi ruokavalio sekä muut elämäntapamuutokset. Nyt on voitu jättää lääkkeetkin pois kunhan vaan pitäytyy tietynlaisessa ruokavaliossa ja muistan noudattaa muitakin seikkoja. Jotkut ihmiset surkuttelevat esimerkiksi, että nyt en voi syödä enää tätä tai tuota. Itselleni tämä on ollut mielenkiintoinen ja jännittävä matka uusien makujen ja reseptien maailmaan, sekä selkeästi terveelliseempään elämään. Viikonloppuna vasta innostuin, kun tein oikein hyvää maissileipää ja se ei närästänyt yhtään! (kotimaiset viljat närästää). |
||
| Runtula | Re: Miten alkushokista eteenpäin? | 30.9.2013 16.21 |
| Niin ja tämä ei ole edes pahin tai hankalin krooninen sairaus mitä voi kohdalle sattua niin, eihän tässä mitään hätää ole! Meillä on perheessä ollut paljon vakavia sairauksia, niin tuntuu että olen itse päässyt nyt vähällä. Vaikka onhan sitä itsellänikin ollut sellaisia tautikierteitä jotka on paljon kivuliaampia, eikä lähde kipulääkkeillä ohi, ja jotka todella rajoittavat sinut yhtäkkiä sängyn pohjalle, niin, että kaikkea normaalirutiineista poikkeavaa kuten matkustamista saa aina erikseen jännittää. |
||
| Malla | Re: Miten alkushokista eteenpäin? | 30.9.2013 16.56 |
| Aivan Sitrus ja Runtula: sopeutumista, jonka nopeus/helppous/vaikeus on yksilöllistä. Mutta käy järkeen, että kuuntelee omaa kehoaan eikä juo kahvia tai syö kotimaisia viljoja, jos ne aiheuttavat oireita. Opituista/totutuista tavoista irtipääseminen ei kylläkään käy kitkatta. Loppukevennykseksi vielä yksi 'vanhan polven' neuvo, jonka olen saanut ensimmäiseltä apeltani: "Ihminen tottuu mihin vaan, vaikka pitämään jääpuikkoa per-----ssään!' Ei järin kauniisti ilmaistu, mutta niin totta. |
||
| Malla | Re: Miten alkushokista eteenpäin? | 30.9.2013 17.10 |
| On pakko vielä sanoa, että ei mene niinkuin Strömsössä tämä pääkopan ja ajatusten uudelleenorganisointi. Kait se on hyväksyttävä, että tämä on prosessi joka vie aikaa. Kuinka kauan, ei ole hajuakaan :( Näin akuutissa vaiheessa tuntuu haikealta hyvästellä monta 'herkkuystävää'. En voi tunteelle mitään, en ole tarpeeksi vahva. |
||
| Vanilja | Re: Miten alkushokista eteenpäin? | 30.9.2013 17.43 |
| On helppoa olla positiivinen ja toiveikas silloin kun olo on hyvä ja oireita on vain silloin tällöin ja nekin hyvin lieviä. Mutta kun oireita on paljon ja olotila on huono ja vielä jaksaa vain olla positiivinen, saati että on vielä jotain muitakin hankalia ja elämää rajoittavia sairauksia niin se vaatii jo todellista asennetta. Muistan parin vuoden takaa kun omat lamaannuttavat oireeni alkoivat, minäkin ajattelin että tätäkö tämä elämä nyt tulee olemaan. Masentavaa oli ajatella sitä mistä kaikesta joutuisin luopumaan ja ettei voinut elää enää huoletonta elämää ja syödä ja juoda samalla tavoin kuin olin tottunut. Muutin ruokavalioni ja tapani elää ihan toisenlaiseksi, mutta se ei sitten osoittautunutkaan niin negatiiviseksi kuin alunperin ensin luulin. Voisin sanoa nyt että olen tyytyväinen tästä muutoksesta, tosin se olisi saanut tapahtua, ilman tätä refluksitautia. Olen löytänyt kokonaisen uuden maailman ruoan ja ravinnon suhteen ja muutenkin elämäni on muuttunut parempaan suuntaan. Olen hidastanut tahtia työelämässäni ja vapaa-ajallaniki. Suorittaminen on jäänyt paljon vähemmälle ja suhtaudun paljon tyynemmin ja rauhallisemmin asioihin. Olen opetellut elämään enemmän hetkessä, nauttia siitä mitä milloinkin teen, enkä ole koko ajan ajatuksissani jossain muualla. Helppoa se ei ole, eikä onnistu kuin ajoittain, mutta välillä kuitenkin. On tosiaan muistaa silloin tällöin mitä kaikkea hyvää elämässä on. Minä saan nykyään hirveästi iloa oranssista ja keltaisesta väristä, en tiedä mistä se johtuu, mutta kaipaan ihan selkeästi niitä värejä ympärilleni. Teen usein myös smoothieita, jotka ovat keltaisia, laitan niihin, banaania, kaura- tai mantelimaitoa, kuivattua aprikoosia, lakkoja tai tyrnimehua tuomaan väriä ja hunajaa makeutukseksi. Jouduin päästämään irti vanhoista elämäntavoistani, ne eivät enää oireiden alettua tulleet kysymykseenkään. Tein siis muutoksia, ensin keskityin vain hoitamaan närästystä, mutta kun se ei hirveästi muuttanut mitään, aloin hoitaa suolistoani ja pitämään huolta vatsani hyvinvoinnista, siihen liittyikin paljon muutakin kuin ruokavaliomuutokset. Aluksi ei tapahtunut oikeastaan mitään, olin ajatellut että muutos tulisi tapahtumaan muutamassa päivässä, niin ei käynyt, mutta se ei tarkoittanut sitä etteikö muutoksia olisi ollut tulossa, se vei vain aikaa enemmän kuin mitä olin ajatellut. En vain ollut tarpeeksi kärsivällinen. Kun hoidin vatsaani, pääsin eroon muistakin oireistani ja niitähän riitti. Nyt monien muutosten, kokeilujen, myös monien epäonnistumisien ja myös onnistumisien jälkeen olen hyvässä kunnossa. Minulla oli alkuun hirveästi erilaisia oireita, muistan että joskus vain makasin sängyssä ja odotin että kivut ja pahoinvointi menisivät ohi, niihin ei tuntunut auttavan mikään. Minua sattui pelkkä puhuminen, ääni oli käheä ja joskus koko kitalaki ja kieli olivat kuin palaneet. Minulla oli kaulassa ja kasvojen alueella kipuja, voin usein pahoin ja kärsin ylävatsaoireista, sekä jatkuvasta palan tunteesta kurkussa, kurkkukivusta, liman noususta, kuivasta yskästä ja yöheräilemisistä. Heräsin useita kertoja yössä siihen että otsalla oli kylmä hiki ja olo oli muutenkin todella surkea. Aamuyöstä oli oli pahimillaan, enkä nukkunut oikeastaan kuin suurin piirtein neljään asti. Se oli kamalaa aikaa. Malla, toivottavasti jaksat pysyä toiveikkaana, se mahdollisuus on olemassa että asiat muuttuvat parempaan, siihen tarvitaan kyllä varmasti elämäntavan muutoksia. On normaalia tuntea haikeutta kun hyvästelee vanhat jutut, mutta niiden tilalle tulee jotain uutta ja kenties parempaa. Sitäpaitsi kun tilanne tasaantuu, voi olla ihan mahdollista että voit välillä herkutella vanhoillakin jutuilla. Minäkin jätin kahvin aluksi pois joksikin aikaa, mutta nyt juon sitä joka päivä vähän, eikä se aiheuta ongelmia. |
||
| Malla | Re: Miten alkushokista eteenpäin? | 30.9.2013 18.21 |
| Voi miten viestisi lämmitti mieltä Vanilja! Vähän kuin mannaa olisi taivaalta satanut :D KIITOS' |
||
| Vanilja | Re: Miten alkushokista eteenpäin? | 30.9.2013 19.05 |
| :) |
||
| Sitrus | Re: Miten alkushokista eteenpäin? | 30.9.2013 19.48 |
| Musta ei ole kauheasti hyötyä yrittää ajatella miten paha refluksitauti on muiden tautien joukossa. Jokaisella on oikeus surra oman terveytensä menettämistä. Tunteiden kieltämisellä ei pääse eteenpäin. Tunteiden läpikäymisellä pääsee. Voisihan sitä samantien kuitata kaikki eteentulevat vaikeudet vaikka sillä, että joo, pitää muistaa olla kiitollinen vaikka siitä ettei kuollut jo synnytyksessä. |
||
| Malla | Re: Miten alkushokista eteenpäin? | 1.10.2013 7.40 |
| Ei me nyt aivan tuota tarkoitettu Sitrus. Kyllä minusta ylempänä käy selvästi ilmi, että tähän keskusteluun osallistuneet ovat läpikäyneet tunteensa/tunteitaan eivätkä kieltäneet niitä. Sitähän minäkin tässä yritän tehdä. Kuitenkin jos katsoo ympärilleen, muitten ihmisten kohtaloita, voi saada lisää suhteellisuudentajua/perspektiiviä niin ettei tuijota vain omaan napaansa/omaan sairauteensa. |
||
| Runtula | Re: Miten alkushokista eteenpäin? | 1.10.2013 8.49 |
| Eikä minunkaan kommenttini tarkoitus ollut vähätellä muita, mutta ketjun aloittaja kysyi miten on itse päässyt alkushokista eteenpäin ja kerroin puhtaasti oman kokemukseni. Se sattui olemaan tuollainen, jollain toisella on sitten erilainen. Kaikki kokee sairautensa omalla tavalla ja se heille suotakoon. |
||
| Vanilja | Re: Miten alkushokista eteenpäin? | 1.10.2013 15.48 |
| Kyllä tässä kaikki varmasti joutuvat käymään läpi koko tunnekirjon, joka väistämättä seuraa, kun usein terve ihminen alkaa oireilla yht'äkkiä kaikenlaisin epämääräisin oirein, eikä sille aina edes löydy mitään selkeää syytä. Eikä varmasti ole yhtään helpompaa jos jo ennestään on muita sairauksia ja siihen vielä lisäksi refluksitaudin. Kaikki me kirjoitamme tänne omista kokemuksistamme ja niinkuin Runtula sanoikin, jokainen kokee asiat eri tavoin. On tärkeää käydä nuo tunteet läpi, sopeutuminen tilanteeseen vaatii ehdottomasti sitä. Niihin katkeruuden ja negatiivisuuden tunteisiin ei kannata kuitenkaan jäädä kiinni. Jostain syystä aika varhaisessa vaiheessa aloin itse uskoa omaan toipumiseeni. Joku asiantuntija on sanonut että, ihmisen pitäisi uskoa parantumisen mahdollisuuksiin, koska 70 prosenttia parantumisesta riippuu psyykestä. Paljonhan tuosta mielen voimasta on viime aikoina puhuttu ja kovasti sitä on tutkittukin. Asioihin kai kannattaa suhtautua muutenkin niin, että muuttaa ne asiat, joihin itse pystyy vaikuttamaan ja niitä asioita joille mitään ei mahda, on turha murehtia, sillä siitä ei kuitenkaan ole mitään hyötyä. Jos elämä on kerran yhtä kärsimystä, niin voi kuitenkin valita kaikkein mukavimman tavan kärsiä, vaikka uskomalla lujasti että jonain päivänä tästä vielä noustaan. |
||
| Malla | Re: Miten alkushokista eteenpäin? | 1.10.2013 16.50 |
| '... suo minulle tyyneyttä hyväksyä asiat, joita en voi muuttaa; rohkeutta muuttaa mitkä voin, ja viisautta erottaa nämä toisistaan.....' Siinäpä sitä on ohjetta elämän ja kriisien ja sairauksien varalle. Aitoon hyväksymiseen päästäkseen joutuu todella tekemään töitä. Mutta oikeastaan ei ole muuta vaihtoehtoa. Olen elänyt sen verran kauan, että kohdalle on sattunut 'kriisi' jos toinenkin. Tähän astisista pahin on ollut se kun nuorin poikani sairastui parantumattomasti. Minulta vei ainakin viisi vuotta ennenkuin edes jotenkin pystyin hyväksymään asian. Siihen verrattuna koen, että tämä refluksi on paljon pienempi kriisi - vaikka hankala ja kiusallinen onkin. Ja ehei Vanilja, elämä - refluksikonkaan - ei ole yhtä kärsimystä! Oletan toki että sanoit sen pilke silmäkulmassa... On meillä jokaisella varmasti paljon mistä iloita. |
||
| Vanilja | Re: Miten alkushokista eteenpäin? | 1.10.2013 17.24 |
| Malla, ikävä kuulla vastoinkäymisistäsi, kaikkea muuta kyllä kestää, muttei sitä että lapsille tulee vakavia ongelmia. Toki tarkoitin tuolla kärsimyksellä vain sitä, että aina voi valita sen mukavamman tavan elää, oli ihmisen tilanne mikä tahansa. Minun kohta yhdeksänkymppinen äitini on sen minulle omalla esimerkillään opettanut. Ilon aiheita on elämässä yllin kyllin, kun ne vain huomaa. Vanhemmiten huomaa ettei niiden tarvitse olla kovin kummallisia asioita, kovin pienistä ja arkisista asioista voi löytyä paljon iloa. |
||
| Quarterturn | Re: Miten alkushokista eteenpäin? | 1.10.2013 18.24 |
| Todettakoon vielä lisäksi, että myöskään minun tarkoitukseni ei todellakaan ollut vähätellä kenenkään vaivaa saati tuputtaa omia ajatuksiani muille niin kuin niissä piileisi joku totuus. Pahoittelen, jos joku asian niin tulkitsi. Henkilökohtaisesti olen todella kiitollinen paitsi koko palstasta, myös siitä, että ihmiset jakavat täällä ajatuksiaan aiheesta kuin toisesta. Positiivisista asenteista joskus voi saada tartunnan itsekin :) |
||
| Malla | Re: Miten alkushokista eteenpäin? | 2.10.2013 9.14 |
| Myös minä kiitän tätä palstaa mahdollisuudesta tuuletella kruisailevia ajatuksiani. Sekä mahdollisuudesta lukea muitten oireista. Olen nimittäin ollut varsin yksin näiden epämääräisten oireiden kanssa, koska en ole halunnut kuormittaa perhettä. Esim. mieheni on hyvin empaattinen ja huolestuu kovin jos minulla tai lapsilla on jotain. Uskonkin että tämän palstan käyttäjät sietävät enemmän marmatusta ja valitusta kuin siviilit. Kaikki me välitämme omia kokemuksia ja omaa elämänkatsomusta. Ne ovat 'totuus' itselle - ei välttämättä toisille. Olen pahoillani jos jankutukseni on aiheuttanut mielipahaa. Silti otan itsekkäästi vastaan tämän palstan tarjoaman vertaistuen: puhuminen on vähentänyt alakuloa ja turhautumista, vaikka viheliäiset oireet jatkuvat. Tuntuu että hallitsen mielialaani ja sitä myötä myös oireitani paremmin. Kiitos teidän! |
||
| Vanilja | Re: Miten alkushokista eteenpäin? | 2.10.2013 12.11 |
| Malla, sinun aloittamasi ketju tuosta alkushokista on tärkeä ja mielenkiintoinen. Nuo alun tuntemukset ja ajatukset ovat varmasti kaikille kova paikka, joten niistä on hyvä puhua. Kaikkien kirjoitukset tässä ketjussa ovat olleet hyviä ja tarpeellisia. Hienoa että otit asian esille ja hienoa että muut ovat omia kokemuksiaan tästäkin aiheesta kertoneet. Tämä palsta on juuri sitä varten että täällä voi kirjoittaa omista tuntemuksistaan, sekä negatiivisista että positiivista. Varmasti oireesikin helpottavat jatkossa, aina tulee kuitenkin niitä parempiakin päiviä. |
||
