Keskustelu
| Pohje | Pohkeiden heikkous | 26.9.2013 18.20 |
| Hei! Minulla on ilmeisesti refluksitautia jossakin muodossa.. Jatkuvaa röyhtäilyä on ollut pidemmän aikaa ja satunnaisesti myös närästystä ja outoja tuntemuksia rinnassa. Sain tuohon äskettäin Nexium-reseptin....katotaan miten se alkaa oireita helpottaa. Mutta yksi asia jäi lääkärikäynninkin jälkeen vielä arveluttamaan kun lääkäri ei ottanut asiaan kantaa, eikä pitänyt asiaa mitenkään vakavana. Minulla on kohta viikon ollut molemmissa pohkeissa käsittämätön "heikotus"... kävely on kuin jalat olisivat puupökkelöt, mutta silti myös veltot kuin makaroni.. Lisäksi pohkeissa ihmeellistä, ikävän tuntuista "kihelmöintiä" ja välillä saattaa tuntea pulssin jyskyttävän pohkeessa. Mistähän tuo voisi johtua, voisiko liittyä refluksiin.. Jostain luin, että paheneva refluksi näyttää olevan yhteyksissä subjektiivisiin alaraajaoireisiin..mitä ne sitten lienevätkään.. Nuo laskimotukokset/veritulpatkin käsittääkseni tulevat kerrallaan vain yhteen raajaan..? |
||
| Sitrus | Re: Pohkeiden heikkous | 26.9.2013 19.31 |
| Lukaisepa lista happposalpaajien sivuvaikutuksista - on melko pitkä. Veritulpat tulee tosiaan vain yhteen raajaan, olisi aikamoinen potti, jos sellainen olisi kummassakin jalassa. En usko. Mutta pahaan r-tautiin liittyvä yleinen voinnin laskeminen pitää sisällään monenkirjavia oireita. Kyllä mullakin on monenlaista heikotusta ja pyörrytystä ja vaikka mitä ollut pahimpina aikoina. Sitten vielä: tämä sairaus on todella hermostuttava. Siitä voi seurata monia oireita, jotka ovat psyykkisen pahoinvoinnin oireita. |
||
| refluksikurkku | Re: Pohkeiden heikkous | 26.9.2013 21.18 |
| Pohje, onko sulla mitään veritulpalle altistavia tekijöitä? E-pillerit, pitkät lennot, perimä (?), leikkaus takana ym ..... minkäikäinen olet? Jos kävit yksityisellä lääkärillä, soita huomenna ja pyydä varmuudeksi verikoe, joka otetaan jos tulpaa/tulppia epäillään (P-FIDD P-Fibr D-dimeerit. Omavastuu (Mehiläinen) 47,80e. Minkälaisia jalkavenytysliikkeitä teet? Auttaako ne mitenkään tuntemuksiin? |
||
| refluksikurkku | Re: Pohkeiden heikkous | 26.9.2013 21.53 |
| Onneksi tukoksia sun ei tarvi sinänsä tuon lukemasi "paheneva refluksi ....." perusteella pelätä. Meidän refluksitautisten "refluksi" tarkoittaa vatsan sisällön takaisinvirtausta. Sanaa refluksi (takaisinvirtaus) käytetään myös esim verisuonien ym puolella. Se, mitä sinä luit, on verisuonien sisällä tapahtuvaa refluksia, jolla ei ole mitään tekemistä tämän meidän taudin vatsan sisällön ylösnousun kanssa. |
||
| Pohje | Re: Pohkeiden heikkous | 27.9.2013 14.12 |
| Kiitoksia tähänastisista vastauksista. Pitkähkö bussireissu oli pari-kolme viikkoa sitten jos altistavia tekijöitä haetaan, mutta ei ne oireet ihan vielä silloin alkaneet.. Ikää reilu 30. Perimää sen verran, että äidillä oli aikanaan veritulppa.. Olihan noita pyörrytysoireita myös jokunen viikko sitten.. Monenlaista jalkavenytystä kokeillut, mutta ei niistä apua tunnu olevan. Pitänee tuota verikoetta ehdottaa vielä lääkärille, vaikka tosiaan sen verran mitä asiaa itse yrittäny selvittää, niin aikamoinen "sattuma" lienee, jos tuollaista tukos/tulppajuttua molempiin jalkoihin täsmälleen samaan aikaan tulis. Periaatteessa vois tosiaan johtua jostain happosalpaajien sivuvaikutuksistakin, kun olin syönyt Somacia vajaan viikon verran kun oireet alkoivat. Nyt tosiaan pari päivää Nexium-kuuri päällä.. Pelottavia oireita tähän kuuluu, jos ne tosiaan refluksitautiin liittyvät :/ Itselläni näitä refluksin tapaisia oireita alkanut olla pikkuhiljaa lisääntyvässä määrin viime vuosina, mutta mitään testejä/kokeita ei ole tehty. |
||
| Vanilja | Re: Pohkeiden heikkous | 27.9.2013 17.22 |
| Jos oireesi alkoivat samaan aikaan happosalpaajien kanssa, niin luulisi niiden liittyvän siihen. Happosalpaajat ymmärtääkseni estävät hiven- ja kivennäisaineiden imeytymistä, jolloin saattaisi tulla puutetta esim. magnesiumista. Sehän vaikuttaa lihaksiin, minun on pakko syödä koko ajan magnesiumia, muuten saan suonenvetoa ja kramppeja lihaksiini, en uskalla paljon taukoja pitää magnesiumin kanssa. Sitä vain en tiedä, että onko siitä hyötyä että ottaa magnesiumlisän, jos happosalpaajat estävät niiden imeytymistä, niin luulisi silloin että ne estäisivät magnesiumilisänkin imeytymisen. Tosin ei kuvittelisi että magnesiumarvon vielä viikossa mihinkään muuttuisivat. |
||
| Vanilja | Re: Pohkeiden heikkous | 27.9.2013 17.24 |
| Niin ja vielä noista sivuvaikutuksista, minun kokemukseni happosalpaajista oli se, että sain niistä niin paljon sivuvaikutuksia, etten voinut niitä käyttää. Kokeilin tosin vain Zoltia, joten en tiedä olisiko joku muu merkki sopinut paremmin. |
||
| Metsämies | Re: Pohkeiden heikkous | 8.10.2013 20.25 |
| Hei täällä kohtalotoveri E-Savosta. Oireet alko mulla elokuusta heikottelu ahdistuksen tunne yskiminen tarve. Palan tunne ja aamuyöstä herääminen aina n 5 maissa. Lääkärissä ja vinkumista kuulu keuhkoista astmaepäilyt ja keuhkopoli lähete keuhkot ok spirot ja kuvat sekä tt normaalit. Epäili lääkäri refluksia ja nyt aika tähystykseen ja oon viikon ollu zoltkuurilla ja nyt eilen pohkeita alko Jomotella. Itellä kesä näin jälkeenpäin aika paha: kahvia olutta tomaatteja grilliruokaa sitruunaa vichyjä...jne. Voimia kamppailuun ja muuten mitä hyviä ruokavinkkejä teillä muilla? |
||
