Keskustelu

MyrttiRefluksi ja huono vastustuskyky + tulehdukset3.9.2013 8.28
Olisiko teillä muilla refluksikoilla näkemystä seuraavaan:

Minulla on siis refluksi, joka on todettu kymmenisen vuotta sitten. Koko vaiva on mielestäni vielä lievä, sillä se ei merkittävästi elämääni häiritse. Nyt olen kuitenkin saanut riesakseni toistuvat flunnsat ja tulehdukset. Flunssia, ihan sellaisia kunnon veto pois -flunssia, on ollut 10 kuukauden sisällä seitsemän. Nämä ovat sisältäneet 3 poskiontelotulehdusta, yhden korvakäytävän tulehduksen ja yhden välikorvan tulehduksen. Suurimpana ongelmana ovat nuo poskiontelot, jotka ovat jatkuvasti ärtyneenä. Nyt vihdoin olen menossa röntgeniin, kunhan saan taas yhden antibioottikuurin napsittua. Erilaisia syitä tälle on pyöritelty, tuloksetta. Nyt olen itse alkanut miettiä, että voisiko refluksi aiheuttaa tätä? Voivatko jotkut "refluksihöyryt" nousta aina poskionteloihin asti aiheuttaen siellä limakalvoärsytystä, jonka seurauksena tulehdukset iskevät minuun helpommin? Entä voiko refluksi olla myös tämän flunssa-alttiuden takana? Lääkityshän (minulla tarvittaessa 20 mg Nexium) alentaa mahahappoja ja laimeammat hapot eivät kykene tuhoamaan viruksia ym. niin helposti. Ja toisaaltahan joidenkin ravintoaineiden imeytyminen voi heikentyä ja aiheuttaa siten jonkinlaisen puutostilan. Refluksioireina minulla ovat ihan perinteinen kunnon närästys sekä ajoittainen kurkkukipu ja/tai yskä. Eli tuostakin voisi päätellä ongelman pyrkivän kurkun suunnalle ja sieltä ehkä edellen poskionteloihin.

Aiemmin minulla ei ole ollut minkäänlaisia poskiontelo- tms. vaivoja. Ensimmäisen korvatulehduksenikin koin pari vuotta sitten 27 vuotiaana ja ensimmäinen poskiontelotulehdus oli viime joulukuussa. Alkaa lievästi mennä hermot tähän jatkuvaan poskionteloahistukseen. Toistuvan tulehdustilan vuoksi en oikein voi kunnolla urheillakaan, mikä taas ei edistä vastustuskyvyn kehittymistä millään lailla. Mikäli röntgeneistä ei selviä mitään ihmeempiä, marssin yksityiselle korva-, nenä- ja kurkkulääkärille.

ViivinRe: Refluksi ja huono vastustuskyky + tulehdukset3.9.2013 11.57
Moi, minullakin joskus kahdeksan vuotta diagnisoitu refluksi, mutta mitään letkua en joutunut nielemään. Nyt on ihan hirvee tulen tunne nielussa, pala kurkussa, niska jumittaa, ääni käheä ja äääääretön väsymys. Sain Somac 40mg kuurin pari päivää sitten. Auttoi hieman tuohon tulen tuntuun suussa ja pystyy edes jotain syömään. Ruokahaluahan minulla ei ole yhtään ja viikossa painoa lähtenyt 4 kg.

ViivinRe: Refluksi ja huono vastustuskyky + tulehdukset3.9.2013 11.57
Moi, minullakin joskus kahdeksan vuotta diagnisoitu refluksi, mutta mitään letkua en joutunut nielemään. Nyt on ihan hirvee tulen tunne nielussa, pala kurkussa, niska jumittaa, ääni käheä ja äääääretön väsymys. Sain Somac 40mg kuurin pari päivää sitten. Auttoi hieman tuohon tulen tuntuun suussa ja pystyy edes jotain syömään. Ruokahaluahan minulla ei ole yhtään ja viikossa painoa lähtenyt 4 kg.

ViivinRe: Refluksi ja huono vastustuskyky + tulehdukset3.9.2013 12.20
Anteeksi, tuli kahteen kertaan. Mutta tuosta vastustuskyvystä... Kaikki nämä oireet tulivat heti flunssan jälkeen.

refluksikurkkuRe: Refluksi ja huono vastustuskyky + tulehdukset3.9.2013 13.31
Myrtti, tuolla oirepuolella ja refluksitaudin virallisessa määritelmässä on mainittu tosiaan nuo ontelotulehdukset, jotka seuraa siis siitä, että vatsan ainesta nousee ylös (pepsiini tässäkin kuviossa hapon kanssa se tulehduksia aiheuttava tekijä). Tämän kannalta ei ole väliä syötkä salpaajia vai et. Tai totuus olisi kai se, että ilman salpaajia tulehdukset voisi olla tällä alueella vaikeasteisempia.

Ettei sulla ole jotain samantyyppistä pöpöä, joka jyllää nyt muodossa tai toisessa (noin lyhyellä aikaa viittaa siihen)?? Ja edellisestä sairastumisesta ei vaan ehdi elimistö toipua kunnolla? Harmittava juttu, oli syy mikä tahansa.

Tuon alueen tulehduksen aiheuttavat pöpöt ei taida tarttua ollenkaan vatsan kautta vaan ylähengitysteiden kautta; niissä siis ei ole vatsahapoista suoraan mitään hyötyä.

Kuinka monipuolisesti pystyit syömään taudin kanssa ennen tätä 10 kuukauden jaksoa, jona aikana nuo ilmeistyivät, ja nyt? Eikä ympäristössäkään ole mitään flunssaa edistäviä tekijöitä?

Viivin, itselläni on refluksitauti puhjennut nimenomaan aivan normiflunssasta alunperin. Ylätiehengitystulehdus voi toisilla refluksikoilla ja muillakin ärsyttää/lisätä/pahentaa refluksioireilua, joka sopisi hyvin kuvailemaasi. Meinaatko tehdä niskajumeille mitään (venyttelyt, erityyppiset hieronnat + fysiot ym)?

VaniljaRe: Refluksi ja huono vastustuskyky + tulehdukset3.9.2013 14.13
Myrtti, ei tuo ihan normaalilta kuulosta jos noin monta flunssaa on peräkkäin noin lyhyen ajan sisällä. Minä olen ymmärtänyt että happosalpaajat estävät ruokamassan sulamisen kunnolla ja silloin eivät tärkeät ravintoaineet pääse imeytymään, jos se pitää paikkansa niin se voisi selittää tuon flunssakierteen. Vastustuskyky heikkenee jos ravintoaineet eivät imeydy ja siksi saat kaikki pöpöt. Toki se voi johtua muustakin syystä.

Oletko kokeillut poskiontelotulehdukseen apteekista saatavaa vesikannua, siitä on ollut apua monille, jotka kärsivät noista poskiontelontulehduksista.

VaniljaRe: Refluksi ja huono vastustuskyky + tulehdukset3.9.2013 14.25
vesikannulla tarkoitan siis tuota nenäkannua, jota sarvikuonoksikin kutsutaan

MyrttiRe: Refluksi ja huono vastustuskyky + tulehdukset3.9.2013 16.13
Loogistahan olisi se, että se joulukuinen poskiontelotulehdus olisi jotenkin "jäännyt päälle" ja kiusaa edelleen. Flunssille olen ainakin lähes aina pystynyt osoittamaan jonkin lähteen eli esim. joku läheinen on ollut flunssassa ja tauti on sitten tarttunut minuun. Ja kun kroppa ei kerkeä toipumaan yhdestäkään flunssasta ennen kuin toinen on päällä, on kierre valmis. Tämän hetken ab-kuuri vetelee loppujaan ja liiempää helpotusta ei ole havaittavissa. Toivottavasti pääsen pikaisesti röntgeniin ja kuvista selviäisi jotain. Lisäksi olen alkanut epäillä, voisiko tämä olla mykoplasmaa. Joskus jostain luin, että se voi ilmetä nimenomaan toistuvina poskiontelotulehduksina. Noh, toivotaan, että jotain selviää ja pian.

Olen aina pyrkinyt syömään monipuolisesti enkä ole oikeastaan sulkenut mitään ruokaa pois refluksin takia. Kaikki menee hyvin, kunhan pysyy kohtuudessa. Lisänä otan b-vitamiinia, sinkkiä, c-vitamiiniä, kalkkia, magnesiumia ja d-vitamiinia. (Hui, mikä lista!)

MyrttiRe: Refluksi ja huono vastustuskyky + tulehdukset3.9.2013 16.14
Niin ja nenäkannua tulee käytettyä. Se auttaa, mutta en ole sen avulla onnistunut välttämään noita tulehduksia.

ViivinRe: Refluksi ja huono vastustuskyky + tulehdukset3.9.2013 16.38
Niskajumeille teen normi venytykset, hieronta on auttanut paremmin kuin ihan fysikaalinen.

Hitsi kun vaan sais helpotusta tähän huonoon oloon, ja "päänsärkyyn" johtuneekohan sitten tosta Somacista täytyy varmaan kokeilla Nexiumia
.

refluksikurkkuRe: Refluksi ja huono vastustuskyky + tulehdukset4.9.2013 8.51
Myrtti, sulla on kyllä erittäin hyvä pohja ruokavalion ja pilleri/kapselivalikoiman perusteella :-)

Keho tekee kyllä melkoisen tuon joka päivä torjuessaan noita viruksia mutta flunssat leviää tehokkaasti perheiden sisällä ... Ja joskus ei tarvi kuin se yksi työkaveri, joka raahautuu töihin levittämään sen kaikille otollisille (ystävä on saanut 3 vuoden aikana aina tartunnan, kun samaan toimistohuoneeseen tulee flunssainen päiväksi töihin).

Itsellä flunssia on refluksiaikana ollut sama määrä tai vähemmän. Flunssia on itsellä vähentänyt tehokkaampi käsien pesu ja flunssaisten välttely - sekä vitamiinien puolesta monimuolisempi saanti.

Toivottavasti pääset röntgeniin!

Vanilja, oletko itse kokeillut tuota sarvikuonoa?

Viivin, toivottavasti olo helpottuu!

MyrttiRe: Refluksi ja huono vastustuskyky + tulehdukset4.9.2013 9.20
Röntgeniin on siis jo lähete. Ensin pitää vain lääkärin käskystä napsia nuo antibiootit loppuun. :)

ViivivRe: Refluksi ja huono vastustuskyky + tulehdukset4.9.2013 10.16
Olo jo helpottunut pelkästään teidän tuesta. Hyvä että eksyin sivuille.

OksamiesRe: Refluksi ja huono vastustuskyky + tulehdukset4.9.2013 10.55
Heoo tuli vain mieleen tuosta kannujutusta mieleen että en usko että se kauhean kannattava koska sekin voi uusia tautia paras vanha kunnon keino on ei niiskuttelua ja kunnolla niistää kaikki ulos =). Turha kosteus nenä on telossa aiheuttaa helposti bakteerien kasvua. Nexium alentaa aika paljon vastustus kykyä että kannattaa käyttää varoen ja tuohon poltteluun auttaa syöminen syöt vain paljon kerralla ja ainakun vatta tyhjä. =)

ViivinRe: Refluksi ja huono vastustuskyky + tulehdukset4.9.2013 12.47
No paljon kerralla ei kyllä onnistu syöminen. Sitten vasta ihan hirvee olo on.

MyrttiRe: Refluksi ja huono vastustuskyky + tulehdukset4.9.2013 13.32
Eikä kannatakaan. Refluksikon pitäisi nimenomaan mielummin yrittää syödä pieniä annoksia ja usemmin.

OksamiesRe: Refluksi ja huono vastustuskyky + tulehdukset4.9.2013 15.46
Tiedän kyllä ja monta kertaa on neuvottu tekemään noin mutta huomaan sen että sitten tulee vain syötyä sen takia että kurkussa polttaa. Sen ruoan tarkoitus onkin vain saada sinne mahaan jotain että niillä mahapoilla olisi tekemistä niitte ruokien kanssa eikä kurkun =D. Jos kurkussa polttaa pitkin päivää niin sitten vain pitää mukanaan jotain juotavaa kuten itse pidän mehukatti kanussa aina mehua tai vettä sen takia jos polttaa kurkussa. Jos sen kuvitteellisesti haluaa kuvitella niin miettikää kun pudotatte ison palan jotain metallia johonkin happoon ja sen "sulamisessa" kestää kauan useita tunteja nyt tässä tapauksessa kun taas jos syö hiukan kerralla useasti niin se ruoka vain sulaa nopeasti ja hapot ovat taas vapaalla. Ihmisen kevo myös tuottaa vatsahappoja enemmän kun se syö jotta ruoka sulaisi paremmin joten kun syö paljon kerralla niin happojen määrä myös vähenee koska keho ei tee niitä koko ajan =).

Tämä on minun teoriani ja on minulle toiminut hyvin suosittelen että kokeilee ainakin. =) Ja paljolla syömistä tarkoitan ihan kunnon ateriaa. =)

MyrttiRe: Refluksi ja huono vastustuskyky + tulehdukset4.9.2013 16.51
Yksilöllisiä tietysti ollaan. Itse olen kaukana mistään oppikirja-refluksikosta ja monista "kärsimyksistä" saa syyttää itseään. Ja minullakin oireet usein helpottuvat ihan vain syömällä jotain. Silloin on hapoillakin parempaa tekemistä kuin pelkkä limakalvojen korvennus.

VaniljaRe: Refluksi ja huono vastustuskyky + tulehdukset4.9.2013 17.05
Silloin kun minulla on ollut sellainen tilanne että on närästänyt jonain päivänä, huomaan että kun vatsa on tyhjä, niin saattaa närästää ihan sen vuoksi. Minun ei tarvitse syödä paljoa, joskus riittää pelkkä näkkileivän palanen, niin närästys saattaa loppua siihen.

VaniljaRe: Refluksi ja huono vastustuskyky + tulehdukset4.9.2013 17.10
Refluksikurkku, minulla on sarvikuono, olen käyttänyt sitä silloin kun on ollut flussa, nyt ei ole tainnut vuoteen oikeastaan ollut sellaista tilannetta että olisin sitä tarvinnut. Olen säästynyt flunssalta, yhden kerran viime talvena flunssa yritti tulla päälle, mutta kolminkertaistin D-vitamiiniannokseni muutamaksi päiväksi ja flunssa hävisi. Normaali annostukseni on 50 mg. Pitäisi käydä mittauttamassakin se jossain välissä. Tuosta sarvikuonosta vielä, että kun sinne lämpimään veteen lisää suolaa vähän, niin että se sulaa, niin se desinfioi limakalvoja ja pitää bakteerit loitolla.

MyrttiRe: Refluksi ja huono vastustuskyky + tulehdukset13.9.2013 14.21
No niin, röntgenin tulos: kaikki normaalisti. Ihmettelen kyllä suuresti, koska nuo ontelot ovat olleet antibioottikuurin jälkeen aivan tolkuttoman kipeät. Mutta ilmeisesti nenäsuihke on pistänyt limakalvot hajalle ja siksi on oireita ollut. Saa nähdä, minkälaisena meno jatkuu. Seuraavalla kerralla pitää kyllä mennä jo koputtelemaan erikoislääkärin ovea...

MyrttiRe: Refluksi ja huono vastustuskyky + tulehdukset26.9.2013 13.48
Pitää tulla raportoimaan. ;) Kävin nyt kurkku-, nenä- & korvatautien erikoislääkärillä. Kysyin tältä vanhemmanpuoleiselta, ja siten oletettavasti melko kokeneelta, herralääkäriltä poskiontelovaivojen mahdollista yhteyttä refluksiin. Vastaus oli, että ei ole ikinä kuullut, että refluksi olisi aikuisella aiheuttanut nenä-/poskiontelo-oireita. Vain pienillä vauvoilla joskus törmää refluksiperäiseen nenäoireiluun. Melko jännittävää sinäänsä, kun täälläkin on muistakseeni useammalla ollut esim. pitkittyneen nuhan tunteen taustalla refluksi.

VaniljaRe: Refluksi ja huono vastustuskyky + tulehdukset26.9.2013 15.57
Kaarlo Jaakkolan kirjassa on seuraavaa:

"Ylähengitystiesairaudet, kuten pitkittynyt nuha ja poskiontelotulehdukset sekä ruoansulatuskanavan alueella refluksitauti, voivat olla syynä nenänielun limaisuuteen. Se on suomalaisten lääkäreiden melko vähän tuntema oireyhtymä, josta englanniksi käytetään nimitystä "postnasal drip" tai "upper air way cough syndrome".
Tulehdukset nenässä ja poskionteloissa sekä nenänielun sairaudet aiheuttavat liman valumista nieluun. Refluksitauti saattaa aiheuttaa nenänielun limaisuutta joko yksinään tai yhdessä ylähengitystiesairauden kanssa."

MyrttiRe: Refluksi ja huono vastustuskyky + tulehdukset26.9.2013 16.26
Niin siis tarkoitin tässä tapauksessa nenä-\poskiontelo-oireilla esim. kyseisen alueen limakalvoärsytystä ja tulehduksia.

VaniljaRe: Refluksi ja huono vastustuskyky + tulehdukset26.9.2013 16.36
jos refluksitauti voi aiheuttaa tuota limaisuutta, niin tuon limaisuuden luulisi olevan syyllinen juuri noihin poskiontelon tulehduksiin, silloinhan refluksitaudilla olisi yhteys noihin ongelmiisi, vaikka lääkäri ei sitä uskonutkaan

MyrttiRe: Refluksi ja huono vastustuskyky + tulehdukset26.9.2013 17.43
Paitsi että minulla on nielun limaisuutta äärimmäisen harvoin. Poskiontelovaivani taisivat mennä työpaikan sisäilmaongelmien piikkiin, mutta tiedoksi kaikille tuo lääkärin refluksikommentti.

VaniljaRe: Refluksi ja huono vastustuskyky + tulehdukset26.9.2013 19.01
No niin, kaikkea ei tietysti voi laittaa refluksin piikkiin, parasta on ottaa huomioon muutkin mahdolliset syyt oireisiin. Tuttavallani on reuma, hänellä on usein kiputiloja siellä sun täällä. Jalkakivut laitettiin ensin reuman syyksi, mutta hänellä olikin veritulppa-arvot koholla, onneksi koe otettiin, nuo veritulppajutut saattavat olla vaarallisia.

MyrttiRe: Refluksi ja huono vastustuskyky + tulehdukset27.9.2013 12.35
Minulla on koko ajan ollut tuo työpaikan sisäilma pääepäiltynä, mutta halusin käydä erikoislääkärillä varmistamassa, että mitään muuta rakenteellista tms. vikaa ei ole. Hyvä niin. Olipa muuten melko karmea kokemus tuo lääkärikeikka. Nieluun tungettaan ties mitä oksennusrefleksistä piittaamatta. Eilen en pystynyt pahoinvoinnin takia juuri syömään mitään ja tänäänkin olo on vielä melko huono. Jotenkin tuntuu kuin koko nielu olisi krampannut ja hapot jyllää. Tuli mieleen tähystys, tässä tapauksessa ei vain käytetty puudutetta. :/

refluksikurkkuRe: Refluksi ja huono vastustuskyky + tulehdukset27.9.2013 17.03
Myrtti, mikä peilaus sulle tehtiin? Kunnollinen nenän kautta letku vai jäykällä skoopilla (siihen saa nielupuudutesprayn täälläpäin pyytämättäkin)? Olisko lääkärin iällä ollut vaikutusta, koska puudutusta ei käytetty?

Jäykkä skooppi on hankalampi mutta se ei onneksi koske seinämiä foniatrin tekemänä ainakaan. Itse olen ollut muistaakseni kolmisen kertaa siinä nyt kaiken kaikkiaan. Kerran vain nenän kautta ja pikkupeilauksia ... no jaa, parisenkymmentä??


Se perinteinen nielun takaosan limaisuus (PND eli postnasal drip), jota kurkkulääkärit aina katsoo, ja joka perinteisesti myös kurkkurefluksiin (ja onteloiden vuotamiseen) liitetään, on ollut täällä aikaisemmin muutamalla vaivana (haulla saa aikaisempia keskusteluita asiasta).

Ontelovaivat (ei samat kuin tuo PND) on kv. virallisessa määrittelyssä (Montreal 2006) liitetty tähän tautiin (vähäisemmällä näytöllä) mutta uskoakseni kyse on kuitenkin juuri aikuisista.


Mitäs aiot tehdä seuraavaksi? Toivottavasti olotila rauhoittuu.

MyrttiRe: Refluksi ja huono vastustuskyky + tulehdukset27.9.2013 17.36
Ihan sellaista pientä peiliä tuonne nieluun tungettiin. En ollut ollenkaan varautunut siihen enkä siten osannut mitään puudutuksia pyydellä. Oli kyllä ikävä kokemus - ja tämä oksettava tunne mikä siitä jäi! Mitenhän tätä helpottaisi?

Poskiontelot on nyt viikon verran tuntunut paremmilta. Seurailen tilannetta ja menen taas valittamaan työterveyslääkärille, jos siltä tuntuu. Jos vaikka jossain vaiheessa ymmärtäisivät tehdä sille sisäilmaongelmalle jotain!

YskijäRe: Refluksi ja huono vastustuskyky + tulehdukset7.2.2015 17.17
Voiko nenähuuhtelu aiheuttaa sen, ettei flunssavirus pääse tarttumaan nenän limakalvoilta, vaan vasta jos virus pääsee jotenkin vatsaan asti? Ja kun ei ole mahahappoa, eivät virukset kuole, vaan flunssapöpöt nousevat sitten alakautta hengitysteihin?
Minulla siis todettiin tähystyksessä ruokatorven tulehdus ja refluksitauti. Somac säännöllisessä käytössä nyt 3 vuotta, jo vuosikymmeniä astmapiippu. Flunssia sain ennen vähintään 5 kertaa vuodessa, kunnes aloin käyttää nelisen vuotta sitten joka ilta nenähuuhtelua, siis sarvikuonoa. Siihen loppuivat nuhekuumeet.
Mutta nyt minulle tulee tavallisen flunssan sijasta vatsaflunssa. Onneksi se tulee vain noin kerran vuodessa, mutta on siinäkin kestämistä. Pari yötäpäivää oksentelua, kuume siinä 39 astetta, yskimistä. Ei ripulia. Tauti kehittyy sitten nuhan suuntaan, mutta kun olen tiuhentanut nenähuuhteluita, ei siitä pahempaa nuhaa tule. Yskä on kumminkin hirveä ja pallea kovilla.

HansuRe: Refluksi ja huono vastustuskyky + tulehdukset7.2.2015 19.31
Olen menossa kans kurkku-nenä-korvalääkärille. Viime vuonna 6 ab-kuuria ja joulukuussa punktoitiin ontelot. Nyt just kova kurkkukipu päällä, koko ajan pitää nieleskellä, enkä tiiä, tuleeko tuo lima ylhäältä ( onteloista ) vai alhaalta ( mahasta ). Ja kun tätä limaa on tuola kurkussa, alkaa hirveä yskiminen ja sitten pitää sylkeä sitä limaa ulos, hyi hemmetti, että on taas!!! Ennää ei tiiä, mikä mihinki vaikuttaa ko tuntuu välillä, ettei mikään auta- ehkä sittekin jätän sen Somacin pois.... Pitää ottaa tuo nenäkannu jokapäiväiseen käyttöön.
Ja nyt alkoi hermostuttaa se lääkärille meno, varmasti oksennan jos kurkkuun jotain työnnetään....

juissiRe: Refluksi ja huono vastustuskyky + tulehdukset7.2.2015 19.33
Mulla on nokka tukossa ja räkäinen koko ajan eikä paljoa nokkakannut auta. Minäkään en saa selvää mistä sitä limaa tulee vai tuleeko sitä joka rööristä, mutta nieleksiä saa ja sitten on ilmaa mahassa viistoista baria.

HansuRe: Refluksi ja huono vastustuskyky + tulehdukset7.2.2015 19.40
Joo, asiakaspalvelutyössä se lima pittää vaan niellä ja kyllähän se sitten oksentamiseen päättyy :( tämmöstä mulla ei ole ollu pitkään aikaan, pitää hakea taas koivuntuhkauutetta.

juissiRe: Refluksi ja huono vastustuskyky + tulehdukset7.2.2015 19.48
Ei mulla kyllä mitää oksenteluja ole.

Mihin tuo koivuntuhkauute auttaa? Olen ollut siitä puoliksi kiinnostunut.

HansuRe: Refluksi ja huono vastustuskyky + tulehdukset7.2.2015 20.15
Ai, kyllä mää välillä oksennan kaiken ku tätä limaa vaan tulee. Jos sitä limaa siis joutuu nieleen.
Mää jätin Somacin pois ku aloin käyttään koivuntuhkauutetta, mulle oli kyllä tosi hyvä apu. Nyt se on sitte ollu tauolla joulukuusta asti, mutta aion taas ottaa käyttöön. Suosittelen lämpimästi!

YskijäRe: Refluksi ja huono vastustuskyky + tulehdukset7.2.2015 20.22
Minulla on tosi hyvät kokemukset nenäkannusta. Monta nuhaflunssaa on jäänyt tarttumatta.
Ihmettelen vain näitä "vatsaflunssia". Mistä ne tulevat? En pysty liittämään niitä mihinkään ruokamyrkytykseenkään.

@Hansu, pyydä että suihkuttavat ruokatorveen ensin puudutusainetta. Toki se letku edelleenkin yököttää, mutta kyllä sen kestää.

Lääkäri sanoi, että ruokatorven tulehdus altistaa syövälle. Jos Somac vähentää syöpäriskiä, niin miksi sen jättäisi pois? Tähystyksessähän sen tulehdustilanteen sitten näkee.

HansuRe: Refluksi ja huono vastustuskyky + tulehdukset7.2.2015 20.28
Puhutko nyt mahan tähystyksestä, ei kait mulle semmosta tehä. vai tekeekö tuoki lääkäri ( nenä-korva-kurkku) jonku tähystyksen? Apuva!

YskijäRe: Refluksi ja huono vastustuskyky + tulehdukset7.2.2015 20.46
@Hansu, en tiedä, tarvitsetko tähystystä, mutten käsitä, miten ilman tähystystä saisi oikeaa kuvaa, onko refluxia vai jotain ihan muuta.
Totta kai sinä sen tähystyksen kestät. Kestihän Rantalainenkin, jolle ao juttu tehtiin tv-kameroiden edessä. Nykyisin voi pyytää kaikenlaista esilääkitystäkin tuon puudutuksen lisäksi. Rutiinihommia lääkäreille.

HansuRe: Refluksi ja huono vastustuskyky + tulehdukset7.2.2015 20.58
siis kyllä mulle on tähystys tehty neljä kertaa ja olen kyllä kestäny! ja refluksi on diagnosoitu. nyt menenkin jatkuvan yskän ja poskiontelotulehdusten takia. tämmösellä erikoislääkärillä en ole aikaisemmin käynyt, gastrolääkäri on tähystykset tehnyt.

refluksikurkkuRe: Refluksi ja huono vastustuskyky + tulehdukset7.2.2015 21.38
Hansu, se lima voi tulla myös ihan kurkunpäästä ja ruokatorvesta (limakalvollisia) - ikävää kun aiheuttaa ärsytystä! Hyvä kun menet tuonne knk - puolelle -se jää monelta oireilijalta tarkistamatta ja vatsatähystyksessähän sitä ei ehdi sitten millään tarkistamaan kun on kiire "runnoa" sitä letkua ruokatorveen ja vatsaan ;-( Sulla on ollutkin pitkään oireetonta kautta!

Ei sulle tehdä vatsatähystystä missään nimessä siellä knk - lääkärin tykönä :-) :-) Vatsaatähystykset kuuluu gastron puolen juttuihin.

Niinkuin tuossa just aikaisemmin oli puhetta, KNK - lääkärin tykönä tehdään kolmenlaista kurkunpään ja nenänielun (!!) tähystystä. Peilaus (eli se alle minuutin kestävä pikkupeili suun takaosaan lääkärin pitäessä kiinni kielestä ja pyytäessä potilasta sanomaan esim hii, haaa jne) on se helpoin - kurkkaus myös nenänieluun yläsuuntaan. Ihan ok tutkimus on mielestäni myös toisen sieraimen kautta vietävä ohut letku kurkunpään tienoville - ei koske kurkussa seinämiä, joten siinä mielessä on ihan toista luokkaa kuin vatsatähystys - ei aiheuta yökkimistä (puudute tässä on lähinnä nenäsieraimeen topsulla pieni pyöräytys siihen kohtaan missä letku menee alaspäin). Näihin kahteen menisin vaikka joka päivä.
Ja niissä olen ollut kyllä molemmissa monenmonituista kertaa näiden vuosien aikana ...

Kolmas tutkimus on tehty aina itselleni foniatrin tykönä eli jäykällä skoopilla, joka vaatii itselläni sen nielusuihkeen (peruspuudutuskamaa). Vaatii vähän enemmän mutta kyllä tähänkin tottuu.

Yskijä, normi hengitysteidenflunssavirukset taitavat kyllä tarttua aika tehokkaasti siinä matkalla jo heti nenässä ja nenästä eteenpäin. hieno juttu että sulla on vaan n yksi mahaflunssa kerran vuodessa!

CurtisRe: Refluksi ja huono vastustuskyky + tulehdukset8.2.2015 13.31
Mä olen ihmetellyt samaa. Mulla jo kolmas vatsaflunssa tämä vuoden puolella ja joka kerta nostanut kuumeen. Toisaalta tämä on positiivista, koska vuosi sitten elimistö ei pystynyt nostattamaan kuumetta. Oli vain huono olo pitkään ja vatsa aivan sekaisin. Ehkä tässä alkaa pikkuhiljaa vastustuskyky päivittymään.



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: