Keskustelu
| Tinttarus | PH-mittaus käynnissä | 28.8.2013 10.25 |
| Aamulla tehtiin TYKSissä manometritutkimus. Tuntuim aika ilkeältä. Varsinaiset tulokset saa vasta syyskuun lopussa, kun on lääkärin soittoaika, mutta tutkimusta tehnyt lääkäri vinkkasi, ettei siellä ruokatorven toiminnassa mitään ihmettä ollut. Palleatyrä löytyikin jo tähystyksessä. Nyt on PHmittaus meneillään ja onneksi päädyin olemaan täällä saadun vinkin myötä pois töistä. Ei pikkulasten kanssa olisi tullut työpäivästä kyllä mitään tämän kanssa. Aamupalan sain työläästi syötyä mutta koko ajan on nielemisen tarve ja letku ärsyttää nenän limakalvoja ja tuntuu palalta kurkussa. Taitaa olla edessä tukala vuorokausi. |
||
| refluksikurkku | Re: PH-mittaus käynnissä | 28.8.2013 11.02 |
| Voin hyvin kuvitella, että on hankalaa olla :-( Hyvä että et mennyt töihin. Miten puhuminen sujuu letkun kanssa? |
||
| Tinttarus | Re: PH-mittaus käynnissä | 28.8.2013 11.46 |
| Aika lailla hiljainen nainen täällä:) Jutellessa letku liikkuu ja mulla tuntuu, että nenä on verillä. Vuotaa kirkasta koko ajan ja hirmuinen nielemistarve kaiken aikaa. Sitten tulee nieltyä ilmaa ja röyhtäyttää. En niitä painele mittariin enkä kirjaa kun eivät tunnu närästysröyhtäisyiltä, vaan ehkä enemmänkin siitä ilman nielemisestä. Kauhulla aattelen ensi yötä, kun muutenkin olen nukkunut viime aikoina kehnosti, sillä tämä kohta 2 kuukautta jatkunut järkyttävä hiustenlähtö hirvittää!!!!!Kurkistelen jo kauhulla peruukkiliikkeen sivuja..... |
||
| refluksikurkku | Re: PH-mittaus käynnissä | 28.8.2013 13.01 |
| Tinttarus, jos on ymmärtänyt oikein, eikö kaikki röyhtäilyt (jollakin keinoa) pitäisi merkitä ? Jos ei muuten, niin antamaan osviittaa, että mittaus lisäsi sitä ja tätä yllättäen. |
||
| Sitrus | Re: PH-mittaus käynnissä | 28.8.2013 14.21 |
| Kyllä ne röyhtäykset vaan kannattaisi kirjata - siitä näkisi nouseeko röyhtäyksen mukana hapanta. Kannattaa todella nähdä vaivaa ikävän tutkimuksen aikana, että saa siitä hyödyn irti. |
||
| varautuminen pettymykseen | Re: PH-mittaus käynnissä | 28.8.2013 14.42 |
| Mulla ei todettu mitään noissa tutkimuksissa, eikä mahalaukun tähystyksessä, silti oireita. |
||
| Tinttarus | Re: PH-mittaus käynnissä | 28.8.2013 15.16 |
| Painelen nyt mittariin kaikki pikkuisetkin röyhtäisyt. Hyvähän sekin, ellei tutkimuksissa mitään löydy, niin tietää, ettei tarvitse syödä lääkkeitä turhaan . Itsellä tähystys jo paljasti sen palleatyrän sekä sappinesteen vatsalaukussa. Nyt katsotaan, miten voimallisesti hapot nousevat, jotta voidaan arvioida jatketaanko vain lääkkeillä vai pitäisikö suunnitella leikkausta. |
||
| refluksikurkku | Re: PH-mittaus käynnissä | 28.8.2013 15.16 |
| varautuminen pettymykseen, endoskopianegatiivisissa (ei-erosiivista refluksitautia sairastavissa) on juuri tuo yksi iso alaryhmä, johon ehkä sinäkin sitten kuulut (?): "Yksi iso endoskopianegatiivinen alaryhmä muodostuu nk. toiminnallista närästystä sairastavista, joita on n. 30-50% endoskopianegatiivisista. Käytännössä näillä refluksikoilla esiintyy refluksioireita ilman nykyisillä laitteilla havaittavia "todisteita" ylösnoususta. Ilmiön taustasyytä ei edelleenkään tiedetä." (lisää tästä ja taustailmiöistä : Uutisia 2010; http://www.refluksi.fi/83 ) Sitrus, koska sulla tehtiin tuo tutkimus? Itse en ole siihen päässyt. |
||
| Tinttarus (siirto) | PH-mittaus ohi (siirto) | 29.8.2013 17.05 |
| Tinttarus PH-mittaus ohi 29.8.2013 12:40 Loppujen lopuksi nyt kun aattelen viime vuorokautta tuon mittarin kanssa, niin kaikille jotka siihen ovat menossa ja jännittävät, niin ei se niiiiin kamalaa ollutkaan. Syöminen ja puhuminen olivat hankalia, varsinkin kun piti nielaista esim.leipää, se juuttui letkuun ja ryki sitä ilkeästi. Nukuttuakin sain peräti 6 ja puoli tuntia katkeamatonta yöunta. Nyt se on ohi ja syyskuun 24.päivä vasta saan tietoa, kun lääkäri soittaa. Koitan työntää ajatuksista pois siksi aikaa. Tsemppiä jokaiselle mittaukseen menijälle. Jos minä sen kestin, kestää kuka vaan:) Sen verran on alhainen kipukynnys ja pelkokynnys täällä. |
||
| Sitrus | Re: PH-mittaus käynnissä | 29.8.2013 18.59 |
| Mulle impedanssimittaus oli yksiselitteisesti karsea koettemus. Pisteenä i:n päälle oli terävä kipu ruokatorvessa, missä anturi ilmeisesti oli. Mua pelotti että se vahingoittaa ruokatorvea tai vaikka puhkaisee sen. Ruokatorvihan on hauras eikä nämä tutkimukset mitään vaarattomia ole. Muistaakseni tutkimuksen jälkeen oireet oli normaalia pahemmat jonkin aikaa. Mutta varmaan juttu on helpompi niille joilla ei ole kovin pahaa refluksia tai tulehtunutta ruokatorvea. Onnea heille vain. |
||
