Keskustelu

MardeVeren oksentaminen 1.1.2021 21.27
Refluksi ilmoittelee itsestään pahemmilta oireilla muutaman kerran vuodessa. Sitten muu aika nielemis oireita, ruoan ylös nousua. Sitten oireettomiakin aikoja.
En ole tehnyt isoja muutoksia nyt lähiaikoina niin ainoa mikä oireet on nyt pahentanu voi alkoholi jota tuli useampanakin päivänä joulun aikaan otettua.
Kurkkua ja ruokatorvea korventaa, on pahoinvointia, polttelua, palantunnetta, nielemis vaikeutta ja tänään oksensin verta ekaa kertaa.

Terveyspalvelut ohjeisti kotihoitoon.

Onko teillä kellään kokemusta veren oksentamisesta?

GingerRe: Veren oksentaminen 1.1.2021 22.10
Hei,
En oo oksentanut verta, mutta olen liman mukana yskinyt verta.

Gastro sanoi että todennäköisesti veri on peräisin hengitysteistä, eikä mahasta.

Sitä ennen työterveyslääkäri kehoitti lopettamaan kahvin juonnin kokonaan sekä nostamaan Somac-annosta pariksi viikoksi.

Yritä nyt rauhoittaa ruokatorvea lempeillä ruuilla esim puurot ja kasvissosekeitot, piimä, juustot, jos ne sopii sulle.

NyymRe: Veren oksentaminen 1.1.2021 22.51
Terve, itelläki oli viimekeväänä vähäisessä määrässä verioksennusta. Kävin sitten akuutissa ja annettiin vaihtoehtoina jäädä sairaalaan tai kiirelliseen gastroskopiaan aika. olin pari päivää päivystysosastossa mutta parin vkon pääst ei gskopiassa näkyny mitään rtorven tulehdusta. Palleatyrä löytyi mutta oireet olivat kyl tosi rajuja.

Nyt on tosiaan ollut taas rajut oireet ja mietin, että alkaakohan taas tulehtumaan kun sattuu aika pirusti rintalastaan.

SitrusRe: Veren oksentaminen 2.1.2021 2.20
Veren oksentaminen on syy kutsua ab.

Kaksi krt näin on käynyt.

MardeRe: Veren oksentaminen 2.1.2021 7.51
En kutsunut ambulanssia. En tiedä oisko pitäny. Eilinen päivä jolloin oksensin verta oli kyllä hirmu kivulias. Tänään en ole enää oksentanut. Selvästi kuulostaa kaikkinensa ruokatorven tulehdukseta. On mulla esomepratzolit 20mg niin oon niitä ottanu nyt pari aamulla ja sitten gaviscon lisänä.
Hirveä kokemus toi veren oksentaminen että kyllä jos sama meno jatkuu niin soitan päivystykseen.

SaturnusRe: Veren oksentaminen 24.5.2023 11.55
Osaatteko kuvailla millaista se veri oksennuksessa on? Mulla alkoi mahatauti rajulla oksentamisella, ja ulos tullut neste oli tumman läpikuultavaa. Ei punaista eikä kahvimaista, kuten monesti kuvaillaan verioksennusta. Ennemmin tuli mieleen joku tuhka. Oksentaminen loppui vuorokauden sisään ja närästys alkoi. En älynnyt ihmetellä edes tuota oksennuksen väriä kuin vasta googlettelun jälkeen. Lääkäriajan sain huomiselle. Onkohan veren oksentaminen refluksikoilla yleistäkin mahataudin yhteydessä?



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: