Keskustelu
| Helba | Oireet palasi kun vaihdoin lääkettä ja lääkäri sählää reseptien kanssa | 10.8.2013 11.53 |
| Olen tarinani kertonut jo aikaisemminkin täällä, mutta tässä lyhyesti lähtötilanne ja tilanne tällä hetkellä. Oireeni alkoivat juhannuksen tienoilla (hapan maku suussa, voimakas palan tunne kurkussa, refluksointia yms). Päivystävälääkäri määräsi Pariet 20mg ja Gaviscon. Oireet jatkuivat. Viikko siitä eteenpäin kävin uudelleen lääkärissä joka vaihtoi lääkkeet Zolt 30mg. Heinäkuun aikana oireet lievenivät, että oli jo ihan siedettävä olo. Zoltit loppuivat, aloin ottamaan taas sitä alotettua pakkausta Pariettia. Olin ottanu muutaman päivän kun miulla oli lääkäriin aika. Vielä ei laittanut tähystykseen enkä vielä tahtonutkaan. Oloni oli ihan siedettävä ollut Zolttien avulla, mitä nyt edelleen refluksointi oli päivittäistä. Lääkäri pähkäili pitkään lääkeannostustani ja laittoi sitten e-reseptin Zolt 30mg kahden kuukauden ajan kerran päivässä ja sen jälkeen vähennys joka toiseen päivään. Lisäksi kävin verikokeessa, jossa katsottiin helicobakteeri, tulehdusarvot, maksa-arvot(? en ole näistä varma, mutta sanoi, että suljetaan pois sappioireilut) ja ilmeisesti nestetasapaino. Olen siis nyt käyttänyt Parietia reilun viikon ja kaikki oireet ovat palanneet tässä muutaman päivän aikana. Eilen sitten päätin hakea apteekista lääkärin määräämät 30mg Zoltit, mutta kappas, lääkäri olikin mitätöinyt reseptin ja laittanut tilalle 15mg Zolttia samalla ohjeella eli yksi päivässä kahden kuukauden ajan. Hämmästyin siitä niin, että päätin olla ottamatta niitä ollenkaan. Ajattelin, että tiistaina kun lääkäri soittaa miulle verikokeen tuloksista niin kysyn samalla tuosta lääkityksestä, kun en usko pärjääväni 15mg Zoltilla per päivä. Ajattelin, että kituutan Parietilla tiistaihin asti. No eilen illalla sain tarpeekseni oireista (palantunne kurkussa, paha maku suussa koko ajan, kurkku on karhea ja "kireä", lievää polttelua kurkussa ja ruokatorvessa, vatsan kipuilua yms) ja päätin tänä aamuna hakea ne lääkärin määräämät 15mg Zoltit. Ja niin tein. Otan niitä kaksi kappaletta tiistaihin asti kunnes olen jutellut lääkärin kanssa. Lisäksi käytän/olen koko ajan käyttänytkin päivittäin joko Gavisconia ja Galievea. Harmittaa vaan se, että 96kpl pakkaus 30mg Zolttia maksaa suunnilleen saman verran kuin 96kpl pakkaus 15mg Zolttia. Eli nyt kun otan kaksi 15mg päivässä niin tulee kalliimmaksi. Toivottavasti nämä Zoltit alkais nyt tehoamaan pian, että saan nämä Parietin aiheuttamat oireilut pois. Enkä käytä sitä enää ikinä! Harmittaa vaan siinäkin rahallisesti kun puolet niistä lääkkeistä jäi käyttämättä ja kuukauden pakkaus oli puolta kalliimpi kuin tuo iso paketti Zoltteja. Näin opiskelijalle joku 10 euronkin tappio on iso raha. :( |
||
| refluksikurkku | Re: Oireet palasi kun vaihdoin lääkettä ja lääkäri sählää reseptien kanssa | 12.8.2013 11.46 |
| Helba, harmi, että oireilu taas pahempi tuollaisten veksailujen takia :-(! Olisi niin kiva Onko havaittavissa mitään parannusta vielä? Kyllä se sieltä tulee taas!! Onpas melkoinen hinta, jos eri annoskoot ovat melkein samanhintaisia. Opiskelija joutuu useimmiten venyttään penniä muutenkin, niin varmaan ärsyttää turhien lääkkeiden osto. Kerrohan huomenna, mitä lääkäri sanoi tuloksista! |
||
| Helba | Re: Oireet palasi kun vaihdoin lääkettä ja lääkäri sählää reseptien kanssa | 17.8.2013 22.21 |
| Verikokeen tuloksista selvisi, että miulla on helikobakteeri. Sain viikon antibioottikuurin kahta eri antibioottia + vatsansuojalääke (Zolt). Aloitan uuden keskustelun kun tahtoisin tietää yhden asian helikobakteerista ja refluksista. |
||
