Keskustelu

PirpanaPylorus, hiatus, cardia?23.7.2013 13.05
Hei!

En löytänyt Pyloruksesta asiaa, joten kysynpä teiltä viisaammilta, mitä tarkoittanee Pylorus normaali? Mielestäni mahanportti, mutta kun luulin, että hiatus on mahanportti, niin varmistelen teiltä.

Aikoinaan hiatus oli tiukka, sitten toisessa lausunnossa pylorys normaali.

Mikä on sitten cardia?

Vanhoista tähystyslausunnoista nuo kaivoin esille.

Kävin eilen tähystyksessä ja oli niin kiireinen lääkäri, ettei ehtinyt edes nimeään sanoa, eikä kätellä. Kun tähystys ohi ja oletin, että pääsen kysymään jotain, niin lääkäri sanoi, että kolmen viikon kuluttua voi kysellä koepalojen tulokset tk:sta, mutta mitään hälyttävää ei näkynyt. Mitään en ehtinyt kysyä, kun lääkäri vilahti ulos tutkimushuoneesta. Yksityislääkärillä kannattaisi käydä...

Kiitos neuvoista.

refluksikurkkuRe: Pylorus, hiatus, cardia?23.7.2013 20.06
Vatsan anatomiasta kertoo hyvin tämä kuva, josta näkyy sekä cardia että pylorus selkeästi eroteltuna. Ne on ikäänkuin vatsalaukun vastakkaiset päät.

http://www.solunetti.fi/fi/histologia/maha_1/


Palleassa on puolestaan 3 aukkoa, josta yhdestä kulkee se ruokatorvi. Sitä aukkoa sanotaan hiatus(aukoksi). Se on merkittävä tukirakenne siihen ruokatorven alasulkijaan (joka siis on todellisuudessa vain korkeapaineisempi alue siinä tietyssä kohtaa).

Harmi ettet saanut heti kysellä lääkäriltä mitään :-(

refluksikurkkuRe: Pylorus, hiatus, cardia?23.7.2013 20.10
Palleasta ja sen toiminnasta lisää tietoa täältä:

http://www.refluksi.fi/227
http://www.refluksi.fi/229

PirpanaRe: Pylorus, hiatus, cardia?23.7.2013 20.53
Voi kiitos refluksikurkku. Sinähän hyvän kuvan löysit ja hyvin selitit myös hiatuksenkin.

Soitin tänään vielä sinne tutkimuspaikkaan, mutta en saanut lääkäriä kiinni. Kysyin sitten hoitajalta, että lukeeko lausunnossa mitään siitä, onko ruokatorven alasulkija löysä ja täti luki lausunnon ja sanoi, että ei ole löysä, kun täällä sanotaan selvästi, että hiatus on tiukka. No joo.. Olin siinä vaiheessa siinä käsityksessä, että hiatus on aukko eikä se alasulkija, joka käsittääkseni on lihasta - kai.

Käsitänkö tämän vieläkin ihan hassusti - pitäisikö jo nolostua. =)

Eiköhän lääkärit sitten merkkaa noihin lausuntoihin välttämättä mitään alasulkijasta? Kuulin, että siksi niitä ei edes aina mainittaisi alasulkijan tilaa tai pientä palleatyrää kun ovat niin yleisiä, mutta ei kai se niin voi olla.

Monille on kirjoitettu lausuntoon, että hiatus on löysä, ja silloin aina ajattelin, että alasulkija olisi heillä löysä. Voi hyvät hyssykät - olisipa mukava, kun lääkärit käyttäisivät ihan näitä tavallisia sanontoja.

Muistan kun lääkäri sanoi, että kylläpä tämä ruokatorvi supistelee miten sattuu ja sitten hän joutui odottamaan, että se alasulkija suostuisi avautumaan. En oikein tiedä mitä ajatella - akalasia ja pähkinänsärkijäkin pyrkivät mieleen...

Ruokaa jää sekä nieluun että vähäksi aikaa myös rinnan kohdalle ruokatorveen, missä tuntuu kipua.

Mystiset ovat nämä närästyksen tiet.

refluksikurkkuRe: Pylorus, hiatus, cardia?23.7.2013 23.05
Termejä käytetään tässäkin kohtaa sekaisin ja painopiste voi vaihdella termeissä, jos oikein pilkun päälle katsotaan (lausunnoista on löytynyt esim hiatusta, alasulkijaa, aukkoa ... ). Niillä ei ole merkitystä ehkä ihan perusmaallikolle (ei tämän sivuston käyttäjät) muuta kuin se, onko siellä yhdessä kohtaa tavallista enemmän väljyyttä.

Jos hiatus on tiukka (eihän sitä tietenkään näe muuta kuin sen ruokatorven sisäpuolen toiminnan kautta), silloin (useimmiten samalla tasolla oleva) ruoakatorven alasulkijalla on hyvä tuki ja luultavammin toimii ok - se ei estä kuitenkaan aluetta avautumasta tahottamasti, joka ilmiö on sitten useimmiten tutkimusten mukaan nimenomaan refluksitaudin taustalla.

Ellei palleatyrä ole iso, tähytyksessä voi olla hankala määrittää tyrän kokoa tai tosiasiallisesti joskus myös sen olemassaoloa (yleisintä tyyppiä kutsutaan liukuvaksi, joten pienissä voi kyse olla sentistä parista. Ei niin usein määrättävä ruokatorven varjoainekuvaus näyttää palleatyrän kokoa ja tyyppiäkin itse asiassa paremmin.

Refluksikoilla epäillään ylipäätänsäkin taustalla myös esiintyvän jonkinasteisia ruokatorven liikeähäiriöitä, jotka nekin voivat olla siis vaihtelevia/ajoittaisia - ja sen lisäksi sitten vielä nuo pitkäaikaiset mittauksessa (tai mittauksissa, jos näitä tehtäisiin) havaittavat nimetyt vajaa/ylitoiminnan muodot (diffuusi spasmi, pähkinänsärkijä, akalasia).

Pyytäisin perustellusti sinuna manometriaa, joka paljastaa lukuina paineet eri kohdissa (myös ala ja yläsulkijoiden kohdissa). korosta ruoan takertumista, rinta/nielemiskipua ja sitä ettei sulkija avautunut tyypillisesti.

Pyysitkö tuloksen itsellesi myös kirjallisena? Olisikohan se myös KanTassa omissa tiedoissa luettavissa pankkitunnuksilla jossakin vaiheessa?

PirpanaRe: Pylorus, hiatus, cardia?24.7.2013 18.39
Kiitos taas refluksikurkku. Olisipa lääkärilläkin ollut aikaa selvittää asia noin hyvin. Toisaalta hyvä, ettei hän kertonut, sillä nyt vastauksestasi hyötyy useammat.

KanTa:ssa kävin, mutta siellä ei ollut vielä mitään tietoja nähtävillä. Pyysin tutkimuksesta lausunnon kotiin.Kolmen viikon kuluttua on aikaisintaan saatavilla lopullinen lausunto, jossa on ne koepalavastaukset, mutta jonkun alkulausunnon saan aiemmin postissa.

Manometriaan pääseminen olisi tärkeää, kiitos vain vinkistä. Tuntuu, että alasulkija ei aukea läheskään normaalisti. Jotenkin hirvittää jo syöminen, että onko joku kerta ruokatorvi täynnä ruokaa, joka ei mene alas, mutta saako sitä oksennettua uloskaan - hui!

Rentoutusharjoituksia ja magnesiumia ajattelin kokeilla ja itsesuggestiotakin. Nieleminen on minulle helppoja.... Toivottavasti kaikille muillekin. :)

tuutikkiRe: Pylorus, hiatus, cardia?2.4.2015 11.35
Olisi kiva tietää mitä manometrian arvot tarkoittavat. Itselleni sanottiin että on jonkinlainen ahtauma, mutta lukemia en ole nähnyt missään.
Sitten taas kirurgi sanoi ettei ole varsinaista ahtaumaa, mutta ruokatorvi ei vaan pumppaa kuten pitäisi.....

refluksikurkkuRe: Pylorus, hiatus, cardia?2.4.2015 14.41
tuutikki, oletko käynyt tarkistamassa Kanta.fi arkistosta tietosi -
voisiko siellä olla vähän tarkemmin asiasta? Tai pyydä sähköpostitse tietojasi paperiversiona kotiin?

ÄitiRe: Pylorus, hiatus, cardia?22.9.2016 8.34
Väljä hiatus systeemi... Meinaako se sitte refluksia? Varsinkin aamuisin, ja muulloinkin yököttää mutta mitään ei tuu ulos. Tämä ennen ruokaa, voiko silloin olla rfluksia vai jotain muuta...? Koepala-vastauksia en oo vielä saanut. Oikein mikään ruoka ei passaa, maito- ja vehnäallergia on. Syön nyt lähinnä karppaamalla, kasviksia ja lihaa. Leivän silloin, tällöin. Aamulla puuroa tai desin mysliä. Liikun pyörällä, mutta paino ei liiku mihinkään! :/



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: