Keskustelu
| Mari | Turvallinen ruokavalio pahaan hetkeen? | 10.7.2013 21.59 |
| En olekaan vähään aikaan kirjoitellut, on vastustanut terveyden saralla kyllä todella paljon nyt. Vatsa alkoi olla jo aivan kohtalaisessa kunnossa kunnes verikokeista selvisi että minulla on anemia. Aloitin siis syömään obsidania kerran päivässä. Tästä tietenkin tuli jo kurkun polttelua. Parin viikon rautakuurin jälkeen sairastuin kohtutulehdukseen johon söin 7 päivän ajan antibioottia (6kpl päivässä!!) ja tällöin myös rauta-arvot olivat edelleen laskeneet joten lääkäri määräsi ottamaan 2 obsidania päivässä. Jotenkuten siitä selvittiin, ehkäpä väsymys oli kaikista pahinta, en edes jaksanut miettiä närästääkö vai ei. Nyt, reilu viikko antibioottikuurin jälkeen on maha alkanut oireilla ja tänään tuli aamupalan jälkeen ylävatsa aivan sietämättömän kipeäksi ja sen jälkeen meni maha sekaisin. Suussa maistuu happo aamusta iltaan. Nyt on pakko laittaa ruokavalio aivan viimeisen päälle järkeväksi. Mitä syön?? Viljathan minulle ei käy joten kaurapuuron voi unohtaa. Banaani tuntuu ihan hyvältä, jos tekisin pirtelöitä niin mitä banaanin kaveriksi? Marjat tuntuvat nyt ärsyttävän, joten niitä ei. Avokado olisi varmaan hyvä juttu. Laittakaahan vinkkejä epätoivoiselle! |
||
| Mari | Re: Turvallinen ruokavalio pahaan hetkeen? | 10.7.2013 22.00 |
| Ja tosiaan vedän raskaita liikuntatunteja niin pelkällä banaanilla se ei onnistu. Tarvitaan vähän järeämpää ruokaa, mikä olisi sellaista? |
||
| Vanilja | Re: Turvallinen ruokavalio pahaan hetkeen? | 11.7.2013 9.14 |
| Banaani on pirtelön osana kyllä hyvä, avokado on myös hyvä. Voitko käyttää esim kuivattuja taateleita, niistä tulee vähän makeutta pirtelöön? Minä ostin Ruohonjuuresta tuoreita luomutaateleita, ne olivat muhkeita ja makeita, sopivat hienosti pirtelöihin. Luomutaateleita kuivattuna saa nykyään melkein mistä tahansa ainakin vähän isommasta tavaratalosta ja S-Marketeista. Pirtelön joukkoon kannattaa lorauttaa myös vähän hyvänlaatuista öljyä, minä käytä pellavansiemenöljyä tai vehnänalkioöljyä. Ne on hyvä säilyttää kylmässä. Voitko käyttää hunajaa, siitäkin saa makua ja energiaa pirtelöihin. Mitä käytät pirtelössä nesteenä? Miten pähkinät, cashew-pähkinä on rasvainen ja energiapitoinen, sopii hyvin myös pirtelöihin. Iltapalana on hyvä kun laittaa puolikkaan avokadon ja puolikkaan tai kokonaisen pienen banaanin ja siihen päälle cashewkermaa. Valmistuu niin että laitetaan hiukan vettä tai luomuomenamehua nesteeksi ja sinne pähkinät ja sekoitetaan, kunnes se on paksua ja kermamaista. Lesitiinjauheella saa myös ihanaa kermamaisuutta pirtelöihin. Sitä saa luontaistuotekaupoista. Parapähkinä ja saksanpähkinä ovat myös rasvaisia ja hyviä energian antajia. Minä käytän usein pirtelöissä mantelitahnaa, ostan sitä Ruohonjuuuresta. Käykö sinulle tumma riisi, siitä saisi hyviä hiilareita ja se pitää hyvin nälkää? Entäs gluteenittomat tummat pastat, sopivatko ne sinulle? Minäkin liikun paljon ja siksi on pakko saada noita hiilihydraatteja. Minä vain en voi syödä pastaa ja lihaa yhtäaikaa, se on liian rankka yhdistelmä ruoansulatukselleni. Jos syön pastaa, laitan siihen vain pestokastiketta ja lisään päälle kevyesti parmesania. Sinun liikuntasi on sitä varmaan sitä luokkaa että kulutat paljon myös kivennäisaineita ja mineraaleja. Kannattaa varmaan huolehtia siitä että saat tarpeeksi sinkkiä, se on tärkeää limakalvoille, samaten magnesiumista saattaa tulla herkästi puutetta. Maitohappobakteereja käytät varmaan jo noiden antibioottienkin takia. Voitko syödä juustoja? Minulle ne sopivat hyvin, esim. mozzarella, feta ja edam, emmental, kermajuustot ja yleensäkin nuo kypsytetyt juustot ovat sopineet minulle. Syön niitä yleensä uunissa tai höyryssä kypsytettyjen kasvisten kanssa. Halloumikin on ihanaa, mutta se on aika suolaista, joten sitä pitää hiukan liottaa ennenkuin sitä käyttää, se vie pahimman suolaisuuden. Lohi on myös hyvä ja siinähän on paljon hyviä rasvoja, kala yleensäkin on hyvä, samaten broileri ja kalkkuna. Ne ovat vain kovin kevyitä, mutta hyviä proteiineja niistä saa, samaten kananmunasta. Proteiinit ovat liikkujille myös tärkeitä. |
||
