Keskustelu
| Minttuinen | Nielemisvaikeudet | 23.6.2013 19.53 |
| Haen nyt apua täältä kun lääkäri tuntuu olevan ihan pihalla ongelmani kanssa. Eli minulla on ollut tammikuusta alkaen nielemisvaikeuksia. Kiinteän ruoan syöminen on erittäin hankalaa, pitää pureskella tosi pieneksi että saa nieltyä, muuten tuntuu jäävän kiinni tuonne nieluun tai ruokatorveen. Normaalikokoisia lääkkeitä en pysty nielemään ollenkaan. Välillä kun on pahempi päivä vedenkin nieleminen voi olla hankalaa. Lisäksi ongelmana on voimakas limaisuus, nenän takaa tuntuu "tippuvan" kurkkuun limaa, joka pahentaa ongelmaa entisestään. Kävin korva-nenä-kurkkutautien erikoislääkärillä työterveyden lähetteellä helmikuussa, joka katsoi peileillä kurkkuun ja totesi että ruokatorven yläosa (äänihuulten kohdalla) on turvoksissa. Olin tuolloin myös flunssainen ja lääkäri sanoi että myös poskiontelot ovat turvoksissa. Hän totesi, että todennäköisesti minulla on refluksi ja ruokatorvi päässyt tulehtumaan. Sain lääkkeeksi Parietin. Huomautan tässä vaiheessa, että minulla ei siis ole ollut ollenkaan kipuja, eikä ruoka korvenna, ei siis ennen eikä jälkeen lääkityksen alkamisen. Huomasin vasta diagnoosin saatuani, että ruokahan tosiaan seilaa ruokatorvessa ylöspäin syötyäni. Söin Parietia ja jouduin olemaan täysin sosemaisella ruokavaliolla n. 2 kk, tämän jälkeen sain lähetteen gastroskopiaan, joka tehtiin siis huhtikuussa. Siellä ei todettu muuta kuin että mahanportti on löysä, joka selittäisi refluksin, mutta mitään nielemisvaikeutta selittävää ei löytynyt, ruokatorvi ei näyttänyt lainkaan tulehtuneelta enää tuossa vaiheessa. Koska nielemisvaikeudet edelleen jatkuivat, vaihdettiin lääkettä, joka on nyt Nexium 40 mg iltaisin. Saan syötyä nyt jonkun verran kiinteämpää ruokaa, joka pitää pureskella kuitenkin ihan mössöksi ja niellä vähän kerrallaan. Nyt taas pari viikkoa sitten tilanne tuntui pahenevan, sain ilmeisesti jonkun flunssan. Lääkäri katsoi kurkkuun ja poskionteloita ultralla, kurkku punainen ja turvonnut, ja poskiontelot myös turvonneet. Lääkäri laittoi lähetteen poskionteloröntgeniin, kun alkoi miettimään että onko minulla sittenkin ollut kokoajan poskiontelot tulehtuneet, joka selittäisi osan oireista. Nieluviljelyt otettiin (bakteerit ja sienet), mutta mitään ei löytynyt. Lääkäri määräsi kuitenkin varmuudeksi antibiootin (sitä lasten litkua kun en voi niellä tabletteja). Suostuin antibioottiinkin ihan siksi että rukoilin sen tuovan apua ongelmaani. No ei tuonut, sain vaan hirveän ripulin. Seuraavaksi on siis poskionteloröntgen ja lähete korva-nenä-kurkkupolille, josta sitten eteenpäin gastroenteorologian polille refluksin vuoksi jos kurkusta ei löydy mitään. Alan olemaan todella väsynyt tilanteeseen, yli neljä kuukautta mennyt niin ettei voi syödä kunnolla, ja syömiseen liittyy nyt jo jatkuvaa jännitystä ja vastenmielisyyttä. Paino on tippunut tuossa ajassa 27 kiloa. Onneksi minulla oli painoa mitä pystyi lähtemään, mutta liian nopeasti se lähtee ja olen kokoajan ihan rättiväsynyt. Kovin tiukkaa refluksiruokavaliota en pysty noudattamaan, koska on niin vähissä ne asiat mitä pystyy esimerkiksi työpäivän aikana välipalaksi syömään, joten liikaa tulee syötyä rahkaa esimerkiksi. Kahvin, suklaan, alkoholin ja kaikki todella happamat jutut olen jättänyt. Juon enemmän maitoa kuin ennen koska se tuntuu auttavan. Onko kellään ollut samaa tilannetta, että nielemisvaikeus olisi se pääasiallinen oire refluksissa? |
||
| Selja | Re: Nielemisvaikeudet | 23.6.2013 23.43 |
| Hei! Onnistuisinkohan nostamaan sinulle aloittamani ketjun niin ei kaikkea tarvitsisi kirjoitella uudelleen. Kävisikö se? Täällä siis yksi nielemisongelmainen ja sittemmin myös on alkanut pahastikin närästää. Mutta kaikki alkoi siis yhtäkkisillä nielemisvaikeuksilla. Koitanpa jos saisin sen ketjun esiin sua varten. Voisit ainakin lukea sen. |
||
| refluksikurkku | Re: Nielemisvaikeudet | 24.6.2013 11.33 |
| Seljan ketju myös tämän linkin kautta http://www.refluksi.fi/keskustelu.html/22517?p=&c= Todella paljon jaksamista nielemisvaikeuksien kanssa, Minttuinen! Toivottavasti saat painon vakautettua. Onko sulla mikään aika nielemisen suhteen parempi? Ontelovaivat ja nielun takaosan limaisuus (PND eli postnasal drip) voi olla täysin omia vaivoja refluksin lisäksi vaikka ainakin ontelovaivat valitettavasti voivat olla myös refluksikuvion aikaansaamia (höyryyntynyt pepsiini lähinnä) ... Toivottavasti ovat erillinen vaiva. PND on ainakin melkoinen kurkun ärsyttäjä kaiken kaikkiaan, niinkuin lääkärisikin on varmaan kertonut. Jos refluksin suuntaan mennään, ylösnousun oireena ei tarvi tosiaan olla minkäänlaisia korvennuksia (tai sen puoleen kipuakaan) - ihan joku näistä muista kymmenistä oireista riittää :-) Selityksenä korvennuksen puutteelle tarjotaan mm. aines ei viivy ruokatorven puolella niin kauaa (kun se yläsulkija päästää aineksen sinne hengitysteiden puolelle) ja se, että ruokatorvi sentään kestää jonkinasteisesti happoa kun taas ulkopuolinen ylempi kudos ei niinkään ... yksilölliset vasteetkin varmaan kuviossa mukana. Eräs yhdysvaltalainen lääkäri käytti vertausta "ruokatorvi on kumiletku ja kurkun puoli talouspaperi" ... Vasemman sivupalkin "Refluksi"- osion alku sekä "Ruokatorvi" -osiosta tietoa lisää 2 refluksitaudin muodosta ... ensinnäkin GERD vs LPR/ruokatorven ulkopuolinen refluksit./silent reflux/epätyypillinen rt. (tai niiden sekamuoto) ja toinen tärkeä pari ERD vs NERD (ruokatorvessa tähytyksessä tulehdusta ym vs yleisempi "torvessa ei tulehdusta"). Vaikka siellä ruokatorvessa ei ole tulehdusta, siellä on luultavammin kuitenkin rikkoutuneita soluliitoksia, jotka päästävät ylösnousevan aineksen suoraan (tunto + liike-)hermopäätteisiin, mikä aiheuttaa sitten erilaisia ongelmia (tästä lisää myös päävalikon Ruokatorvi - osiossa). Onko sulle vilauteltu mahdollisuutta kunnollisiin nielemisen tutkimuksiin? Eli ruokatorven varjoainekuvaukseen, joka todella kuvantaa sitä nielemisliikettä ja sen etenemistä? Tai ruokatorven painetutkimus (manometria)? Ne voisivat tarkentaa myös onko sulla esim ruokatorven lihasliikkeessä jostakin syystä vajausta, jolloin se ruoka ei tietenkään pysty menemään aina nätisti alas kuten pitäisi. |
||
| selja | Re: Nielemisvaikeudet | 24.6.2013 22.07 |
| Hei vain! Voin vain toivottaa sulle kovasti tsemppiä ja jaksamista näitten nielemisvaikeuksien kanssa. Itekin niiden kanssa koitan tulla toimeen,ajoittain onnistun paremmin ja välillä taas menee kehnommin. En siis tiedä varmasti mistä johtuu,refluksistako? Olen kuitenkin menossa ruokatorven varjoainekuvaukseen ja ph-mittaukseen elokuun alussa. Niistä varmaan saan jotakin selvyyttä. Mulla alkoi tämä kaikki viime kesänä nielemisvaikeudella (ja myös tuntui että ahdistaa henkeä)ja olin ihan puulla päähän lyöty että mikä on. Syksyn mittaan kehittyi lisää oloja rintalastan takana,painetta,ahdistusta,kipua,pinkeyttä. Epämääräistä huonoa oloa. Lääketauon aikana tuntui ekan kerran viiltelyä kunnolla ruokatorvessa. Keväällä sitten närästys tuli mukaan ja sen kanssa edelleen tasapainoilen mikä sopii(ruoka)ja mikä ei. Aikamoista taiteilua tämä on ollut ja nämä nielemisvaikeudet meinaa välillä viedä hermon ja myös ahdistaa suuresti. Painokin tosiaan pysyy aika alhaalla,mutta ei nyt alipainon puolelle olla menty kuitenkaan. Mutta siis nielemisvaikeus oli se eka oire jostain. Olenkin ajatellut voisiko refluksin myötä kehitttyä ruokatorven lihasliikkeissä vajausta? Kovasti sulle tsemppiä ja jaksamista,tiedän että on aikaajoin hermojaraastavaa tämä vaiva. Varsinkin kun joutuu vain arvailemaan syitä siihen. |
||
| jamo81 | Re: Nielemisvaikeudet | 27.6.2013 1.57 |
| Hei mulla on tuolla yksi ketju josta puhutaan ruokatorven supistus lihas heikous http://www.refluksi.fi/keskustelu.html/23585?p=&c=0 |
||
| Minttuinen | Re: Nielemisvaikeudet | 4.7.2013 12.13 |
| Kiitos kaikille vastauksista, ja luin myös tuota toista ketjua, on siis näköjään paljon muitakin joilla on nielemisvaikeuksia. Post Nasal drip kuulostaa hyvin tutulta, on ilmeisesti nyt refluksiin liittyvä, ainakaan poskiontelotulehdusta ei nyt ollut poskionteloröntgenissä. Tilanne alkaa todella turhauttaa, tänään on erityisen huono päivä, kun eilen maistoin vahingossa wok-ruokaa, jossa olikin chiliä vaikkei pitänyt olla. Söin kaksi haarukallista ja hyvä luoja että nyt sitten korvensi, maito auttoi vähän. Nyt on tänään ollut paljon vaikeampi niellä, ja oikein tunnen kun mahansisältö velloo ruokatorvessa ylös-alas. Aamupalan jälkeen vatsalaukussa oli aikamoinen kipu, ja oikealla kylkikaarella myös, ja hikoilutti ihan pirusti. Alan epäilemään että tämä nielemisvaikeus on tosiaan "vain" refluksista, mutta menen nyt joka tapauksessa sinne kurkkupolille poissulkemaan kurkkuun liittyvät ongelmat nyt ensin, laittavat sieltä sitten lähetteen gastropolille eteenpäin. Onneksi sain ajan jo 23.7 kurkkupolille. Puhuin tänään työterveyslääkärin kanssa, joka mietti että vaihdetaan Nexium Somaciin, mutta epäselväksi jäi että onko se kuinka iso pilleri ja saako sitä sekoittaa veteen? Eli siis pystynkö edes ottamaan sitä? Nexiumissa on nimittäin se hyvä että rakeet voi ottaa veden kera. Mietin tässä vain että onko se oikeasti nyt niin, että joudun elämään näiden vaivojen kanssa loppuikäni, vai onko refluksiin olemassa helpottavia hoitoja muu kuin happolääkkeet ruokavalio ja leikkaus? Olen nimittäin nyt sitten vuoden sisään saanut kaksi kroonisen sairauden diagnoosia, ja ensimmäisenkin kanssa oli tekemistä että sain sulatettua asian, olen edelleen aika pahalla mielellä ja tunnen oloni katkeraksi. Nyt vasta alan heräämään että ei tätä refluksiakaan kai voi parantaa ja joudun nyt tämänkin kanssa elämään. |
||
| Selja | Re: Nielemisvaikeudet | 4.7.2013 23.10 |
| Voi ,jaan niin tuon ajatuksen että tätäkö tää nyt on loppuelämä:( Välillä ajatelen etten varmaan koskaan syö normaalisti. Kovin tuntuu pitkältä ja kiviseltä välillä tämä tie. Mutta hyvinä päivinä jaksaa uskoa etten anna tämän nujertaa vaan näytän koko refluksille pitkää nenää tai sitten sitä moottorisahaa:D En tiedä millaisia somacit on,mutta en minäkään ottais kovia kapseleita joita ei voi aukaista. Zoltinkin saa onneksi auki. Välillä olen varma että nielemisvaikeus johtuu refluksista ja välillä taas ties mistä. Ärsyttävää jokatapauksessa. Tsemppiä sulle,minttuinen! Musta oli huojentavaa huomata että tosiaan on muitakin joilla nielemisvaikeuksia. Se on ollut se vaikein asia mihin yrittää sopeutua. Ainakin mulle. |
||
| Minttuinen | Re: Nielemisvaikeudet | 10.7.2013 19.42 |
| Vaihdoin hetkellisesti Nexiumin Loseciin, oli kyllä vikatikki, järkyttävät polttelut ja sydän alkoi hakkamaan. Vaihdoin siis takasin Nexiumiin. Aattelin kysästä onko täällä kukaan kuullut niinkin suuresta Nexium-annoksesta kuin 160 mg/vrk. Mun työterveyslääkäri sano et sitä voi turvallisesti syödä noinkin paljon, eli 4 x 40 mg. Kokeilen nyt kuitenkin aluksi niin että otan 40 mg illalla ja 20 mg aamulla. Nyt nimittäin ongelmana ollut se, että polttelut alkavat iltapäivällä, ilmeisesti Nexium ei vaikuta 24 tuntia kuitenkaan. Nielemisvaikeudet ikävä kyllä aivan samanlaiset. Kortisoni-nenäsumute on hieman vähentänyt tukkoisuutta. Nyt lähinnä yritän lääkityksellä saada polttelut kuriin, joka on mulle siis täysin uusi oire. |
||
| Minttuinen | Re: Nielemisvaikeudet | 24.7.2013 11.50 |
| Kävin sitten eilen kurkkupolilla, ja lääkäri oli sitä mieltä että mun nielurisat ovat nyt syystä tai toisesta kasvaneet niin isoiksi, että se vaikeuttaa nielemistä. Eli nielurisaleikkaukseen nyt ainakin ensin. Jäin itse miettimään että voikohan tämä refluksi olla se syy, että nielurisat ovat kasvaneet? No, tiedä häntä, olen valmis ihan mihin tahansa että saisin syötyä! |
||
| mazzio | Re: Nielemisvaikeudet | 29.7.2013 10.54 |
| Tuo Nexiumin annostus 160 mg/vrk vaikuttaa suurelta. Olethan tietoinen, että Nexiumista on myös rinnakaisversioita, joiden hinta on huomattavasti halvempi kuin originaalin? Itselläni Somac auttoi enemmän, mutta sain siitä todella ikäviä sivuoireita. Minulla on vastaavaa nielemisongelmaa. Minulla niihin on auttanut fysioterapia ja hieronta. Niskavaivat heijastuvat joskus myös kurkkuun. Minulla on myös pahaa närästystä. |
||
| A.H | Re: Nielemisvaikeudet | 3.8.2013 10.27 |
| Mulla on otettu nielusta näytteet mutta tiedän vasta maanantaina. Mikä mulla on oikeesti ja minä sain somac 40 mg mut en tiedä voinko ottaa sen vielä. Voisitteko vastailla ja auttaa minua niin vastaan takaisin teille. Tarvitsen apua teiltä. |
||
| refluksikurkku | Re: Nielemisvaikeudet | 3.8.2013 14.43 |
| Mikä sun lääkäri suositteli? Heti aloitusta vai vasta nielunviljelyn tulosten jälkeen? Sinänsähän 40 mg ottaminen parina päivänä ei sisällä mitään "dramaattisempaa". Ei sitten vaan ota enää tiistaina, jos kurkkuvaiva onkin jotain muuta. Tai jos ei ota nyt, sinnittelee vaan maanantaihin oireiden kanssa. Neutraloivia itsehoitolääkkeitä voi tietty kokeilla esim Rennietä mutta sitäkin tietty tarvii ostaa apteekista erikseen. Niinkuin varmaan tiedätkin, (tavallinen) nieluviljelyhän ei paljasta refluksitautiin liittyen mitään. |
||
| Minttuinen | Re: Nielemisvaikeudet | 9.8.2013 11.25 |
| Uusina oireina mulla tullut ylävatsakivut, jotka heijastelee oikealle kylkikaarelle. Tänään kävin ylävatsan ultrassa, jossa löytyi sappirakosta sakkaa. Onkohan tällä joku yhteys tähän kaikkeen, vai onkohan tämä seurausta tästä nopeasta painonpudotuksesta, ken tietää. |
||
| Minttuinen | Re: Nielemisvaikeudet | 16.8.2013 10.40 |
| Tänään olin gastroenterologian polilla viimeinkin, ja seuraavaksi tehdään manometria ja vuorokauden ph-mittaus. |
||
| Selja | Re: Nielemisvaikeudet | 16.8.2013 20.17 |
| Hieno homma,että pääset tutkimuksiin,Minttuinen! Millainen vointi sulla on tällä hetkellä? Saatko syötyä? |
||
| refluksikurkku | Re: Nielemisvaikeudet | 16.8.2013 23.48 |
| Minttuinen, suurentuneet nielurisat on ainakin tutkimuspuolella yhdistetty refluksitautiin Näitä löytyy taatusti enemmänkin mutta tässä asiasta ihan perusartikkelia (englanniksi) http://www.medicalnewstoday.com/releases/82950.php Koska sulla on leikkaus? Hyvä juttu, että pääset tutkimuksiin! |
||
| Minttuinen | Re: Nielemisvaikeudet | 20.8.2013 17.15 |
| Selja: Ikävä kyllä vointi on tosi heikko, lähinnä nestemäinen ruokavalio, ja tosi huonosti saan alas enää sitäkään. Kävin tänään lääkärillä anelemassa että laittaisi kiirehtimislähetteen sinne nielurisaleikkaukseen, jos se nyt kuitenkin auttais edes vähän tähän nielemisvaivaan. Painoa lähtenyt nyt 40 kiloa. Refluksikurkku: kiitos tästä tiedosta, mietinkin et on se nyt kumma että samaan aikaan todetaan refluksi ja nielurisat kasvaa. Tuntu tosi oudolta yhdistelmältä jotenkin. Nielurisaleikkaus on 17.9, toivon että sitä aikaistettaisiin niin päästäisiin eteenpäin asiassa. Olen nyt kesälomalla, ja jos en olisi niin joutuisin olemaan sairauslomalla, niin huono kunto on, istuskelen sohvalla päivät pitkät kun en mitään muutakaan jaksa tehdä. Yleiskunto on huonontunut niin paljon että eilisen kauppareissun jälkeen odottelin tunnin että hengitys ja pulssi tasaantuisivat, kun oli niin iso rasitus. Tänään otettiin sitten EKG kun sydän tykyttelee kokoajan. Ph-tutkimus alkoi pelottamaan, vaikeuttaakohan se anturi entisestään nielemistä? Gastroenterolääkäri käski kokeilla pienempää lääkeannosta, no otin yksi ilta tuossa vain 20 mg Nexiumia, ja kärsin siitä kaksi päivää, en näköjään tosiaan voi yhtään laskea annostusta. Lekuri sano kanssa, että mulle ei voida tehdä ruokatorven kiristystä näillä nielemisvaikeuksilla, eli se on nyt ainakin poissuljettu vaihtoehto tällä hetkellä. Onko joku tutkimus, jossa tutkittaisiin kurkunpää/äänihuulet tarkemmin, jos ongelma kuitenkin olisi siellä? |
||
| refluksikurkku | Re: Nielemisvaikeudet | 20.8.2013 17.59 |
| 100 x jaksamista Minttuinen!! Sun syöminen kuulostaa vähän huolestuttavalta. Kuinka paljon ja mitä pystyt nielemään päivässä? Meneekö alas vielä sosekeitot ja lese/hiutalesmoothiet? Entä perunasosekeitto (perunamuusin jotain nestettä niin paljon että on lusikoitavaa velliä) ... tai vastaavasti mikä vaan, jonka ohennat jollakin itselle sopivalla nesteellä tai soseutat (kuten aivan pikkulapsille tehosekoittimella) ? Bonaa/pilttiä? Apteekista saa Nutridrinkkiä, josta saa monipuolisesti sitä ja tätä. Hätätapauksessa (ja lomalla ollessa mahdollista) erittäin pientä määrää (desi pari) syödessä, lisäisin näissä oloissa syöntikertoja reilusti päivässä. Kurkunpäätä voidaan tutkia tarkemmin nenän kautta vietävällä ohuella letkulla (ei koske kurkunpäähän ja on - omasta - mielestäni helppo nakki verrattuna vatsatähystykseen!!) sekä myös suun kautta vietävällä jäykällä skoopilla (siihen voi saada nielupuudustusspraytä, jos tuppaa vähän yökötyttään). Ei osu kuitenkaan seinämiin. Nielemisen tutkimiseen on myös sitten se ruokatorven varjoainekuvaus (valkoisen litkun nielemistä käskystä + kuva samalla), josta saadaa selville myös (kenties jopa paremmin?) nielemisliike suuontelosta asti, mistä homma kielenliikkeineen alkaa. Pidin itse siitä tutkimuksesta. Miten sun muut 2 kroonista tautia (mainitsit tuolla yllä)? Eihän ne voi pahentaa sinänsä tai lääkityksen kautta nielemistä? Mikä sun lääkemäärä/rytmi on tällähetkellä? Itse otin joskus alussa 40 mg Nexiumia (aamulla tunti ennen aamiaista) ja lisäksi vielä pienen ajan tuntia ennen iltapalaa (n. 21.00, nukkumaanmeno n 01 tai 02) 20m g (vähän aikaa kokeilin myös toista 40 mg, jos muistan oikein .... näitä kokeiluita on piisannut vuosien aikana). Isoin mitä täällä on määrällisesti lukenut on ollut 120 mg/vrk teitty aika ennen (!) leikkausta. |
||
| refluksikurkku | Re: Nielemisvaikeudet | 20.8.2013 18.07 |
| Aikaisemmasta kirjoituksestani kopioiden, Nexiumin vaikutuksen (pH suurempi kuin 4) kestoaika, jos imeytyy suht normaalisti: "Kun esomepratsolia annettiin 20 mg suun kautta viiden päivän ajan potilaille, joilla on oireinen gastroesofageaalinen refluksisairaus, mahan pH-arvo oli yli 4 keskimäärin 13 tuntia vuorokaudesta, ja annoksella 40 mg keskimäärin 17 tuntia vuorokaudesta. Kun potilaille annettiin 20 mg esomepratsolia, mahan pH-arvo oli yli 4 vähintään 8 tunnin ajan 76 %:lla, vähintään 12 tunnin ajan 54 %:lla ja vähintään 16 tunnin ajan 24 %:lla potilaista. Vastaavat luvut 40 mg:n esomepratsoliannoksen osalta olivat 97 %, 92 % ja 56 %." |
||
| Saturnus | Re: Nielemisvaikeudet | 20.8.2013 18.57 |
| Minttuinen, onko sulta tutkittu mitään muita sairauksia nielemisvaikeuksien taustalla? Esim. jotkut neurologiset sairaudet voivat aiheuttaa nielemisvaikeuksia, kuten myös niska- ja selkävaivat. Onko sulla niskat tai yläselkä jumissa? Itselläni on niska- ja selkäongelmaa hoidettu vuoden verran ja aina kun rintarangasta ruksautetaan lukkoja auki, nieleminen helpottuu huomattavasti. Lääkärien mukaan nuo ei vaikuta nielemiseen, mutta mun fysioterapeutti on eri mieltä ja käytännössä oon itsekin huomannut, että jumitukset vaikeuttaa nielemistä/jumiuttaa ruokaa matkalle. |
||
| refluksikurkku | Re: Nielemisvaikeudet | 20.8.2013 19.46 |
| Saturnuksen mainitsemia neurologisia juttuja selvittelee omana alanaan neurologi. Käytännön nielemisenkuntoutus apua puheterapeutilta, jolla on todella suuri tietomäärä nielemisestä ja harjoitteita. Puheterapeutteja on myös yksityisiä, joille pääsee nopeastikin. Jos epäillään jotain muuta häikkää, kurkun/kaulan tutkimiseen voidaan käyttää myös apuna kaulan ultra (kilpirauhaset ym) sekä myös niskan röntgenkuva (esim kulumia, luupiikitkin ym; itsellä otettiin myös tämä heti aluksi). Viimeisimpänä tutkimuksena on tämän alueen magneettikuvaus. |
||
| Minttuinen | Re: Nielemisvaikeudet | 21.8.2013 17.56 |
| Saan alas välillä hieman sosekeittoa, mutta pääsääntöisesti teen nyt soseestakin nestemäistä, eli sekoitan maitoa mukaan ja eikun blenderiin. Lisäksi juon nutriletin vanilla shake- juomia, joissa on ravintoaineita ja vitamiineja. Sosekeittoa menee alas ehkä n. 4 ruokalusikallista, sen jälkeen tökkii ja pahasti, välillä en saa sitä alas ollenkaan. Jotkut päivät olen ollut pelkillä nesteillä, maitoa ja nutrilettia siis. Vesi närästää pahasti, sitä en juo melkein ollenkaan. Nyt siis manometria ja ph-tutkimus ens viikolla, sitten nielurisaleikkaus 17.9, eilen tosin lähti omalta lekurilta kiirehtimislähete, kun olen niin huonokuntoinen että leikkaus ois parempi tehdä mahdollisimman pian. Sanoivat et sitten tehdään se nielemisen varjoainekuvaus jos leikkaus ei auta tähän. Ja gastrolekuri oli laittanut kertomukseen että sitten lähete neurologiselle jos ei syy selviä näillä tutkimuksilla. Pitää kyllä pyytää vielä toi kurkunpään tähystys, kun siellä tuntuu "olevan jotain", vaikeaa selittää tuntemusta. Kaulan ultra on tehty, ja siinä ei ollut poikkeavaa. Niska mulla on aina jumissa (teen toimistotyötä), ja nyt se ei ole sen enempää jumissa kuin mitä se on aina ollut.. en sitten tiedä voiko olla että sielläkin jotain häikkää nyt. Kävin tänään vielä yhdellä lekurilla, puhumassa mun masennusoireista jotka siis syntyneet tästä tilanteesta, masentaa pirusti ja ahdistaa välillä aivan älyttömästi. Ahdistus iskee etenkin kun olen yksin ja pitäisi syödä, kun pelkään tukehtuvani. No, lääkäri määräsi nyt sitten Cipralexin nesteenä ja diapamia nesteenä, kai se on pakko noikin aloittaa kun tuntuu ettei tästä tule yhtään mitään. On vain hieman nurinkurista, että joudun masennuslääkitykselle siksi etteivät löydä syytä mun nielemisongelmaan. Koska suoraan sanottuna en voi kuvitella ihmistä jota ei ahdistaisi ja masentaisi kun ei oo pystynyt näin pitkään aikaan syömään, monethan olis varmaan vieläkin pahemmassa kunnossa henkisesti kuin minä. Tai tiedä häntä, kukin reagoi toki omalla tavallaan. Cipralex ilmeisesti ärsyttää mahaa, lekuri suositteli sen ottamista aamulla ettei nouse yön aikana refluksin kanssa kurkkuun. |
||
| Selja | Re: Nielemisvaikeudet | 21.8.2013 21.52 |
| Hei Minttuinen! Kamala kun tuntui pahalta lukea sun voinnista:( ihan hirveästi voimia ja tsemppiä sinne. Hyvä että kiirehtivät leikkausta ja pääset noihin muihinkin jo ens viikolla. Pikkusen voin arvailla miltä susta tuntuu,vaikka oma nielemisvaikeus ei ole ihan tuota luokkaa. Mutta on kuitenkin kokoajan olemassa,ja jo se ahdistaa välillä ihan hirveästi. Eipä ole vaikea uskoa että masentaa. Myös mulla on ollut kausia kun olen ollut aika alamaissa,ja ei ainakaan ole näkynyt valoa tunnelin päässä,jos siellä sitä on ollutkaan sillä hetkellä. Tämä on asia jolle en ole ikinä uhrannut ajatustakaan ennen kuin se iski kohdalle kuin salama. Ihan puskista ja yllättäen ja sillä tiellä ollaan edelleen. Mulla myös tuo ruokatorven röntgen tulossa ja oikeastaan odotan sitä,kun se varmaan kertoo aika paljon. Nyt on pakko kysyä vielä.että millaisia tuloksia sinä sait refluksikurkku tuosta,eikös sullakin ollut alussa nielemisvaikeuksia? Ihan hirveästihän olet laihtunut,Minttuinen! Varmasti myös kunto huononee. Oletko puhunut ihmisillä tästä nielemisongelmasta? Mulla oli alussa aika korkea kynnys puhua siitä,mutta sitten pikkuhiljaa lakkasin häpeilemästä ja joillekin puhun joillekin tietysti en,mutta huomasin ettää se auttoi ahdistukseen. Välillä kun oikein tuntui että kurkkua kuristaa pelkästä ahdistuksesta(henkisestä) helpotti kun sai puhua asiasta. Jotenkin se peikko hävisi näiden oireiden yltä. Tietysti se ei poista oireita,mutta joskus sain jopa syötyä paremmin jonkun tutun ja ihanan ihmisen luona. Toivon kovasti voimia sulle ja ratkaisua tähän nielemisongelmaan. |
||
| Minttuinen | Re: Nielemisvaikeudet | 22.8.2013 8.31 |
| Olen pakostakin joutunut kertomaan kaikille, myös työpaikalla, ja siellä ollessani olen jo pitkään syönyt lounaan huoneessani, ei tuu syömisestä mitään työkavereiden seurassa, se on niin vaivalloista ja joudun kröhimään kokoajan. Parhaiten saan ruokaa alas kotona kun mieheni on paikalla, kun keskityn johonkin muuhun samalla (eli esim telkku on päällä). Pahinta syöminen on yksin kotona ollessani. Asumme siis ihan landella tällä hetkellä, joten ihmisiä ei ole ympärillä täällä, jos jotain tulisi. Onneksi olemme muuttamassa pian kaupunkiin, ehkä ahdistuskin helpottaa hieman kun on tieto että on edes naapureita ympärillä, joilta hätätilanteessa voisi saada apua.Kuulostaa ehkä hassulta, mutta näin mun aivoni tätä käsittelevät. Eilen illalla alkoi kaamea polttelu rintakehällä, juuri ennen kuin otin iltaisen Nexiumin. Ekaa kertaa kävi niin ettei Nexium tuntunut tepsivän poltteluun lainkaan, jatkui yli tunnin, sitten otin Gavisconia ja helpotti hieman. Sain lopulta unen päästä kiinni ja heräilin muutaman kerran yön aikana poltteluun, vaikka nukuin lähes istuma-asennossa. Aamusta join hieman maitoa, ja polttelu äitiy taas, otin taas gavisconia joka hieman helpottaa kyllä, mutta ihmettelen että mikä nyt oikein on, en ole syönyt tai juonut mitään mikä tätä aiheuttaisi? Onko kokemuksia Litalginista, ja saako sen murskata ja ottaa vaikka veteen sekoitettuna? |
||
| selja | Re: Nielemisvaikeudet | 22.8.2013 13.11 |
| Minttuinen,olen ajatellut välillä ihan samoin kun sinä. Myös mulla on ollut aikoja että yksin kotona syöminen..ei houkuttele:( Ja tosiaan on varmasti tässä kohtaa hyvä kun voi katsoa telkkaa/tietsikkaa/lukea kirjaa samalla kun syö. Mulla se on tiettyjen ihmisten seurassa kans parempi. Joskus taas seura saattaa haitata,mutta ei siinä määrin että en pystyisi jotain pientä syödä. Miten ihmiset on suhtautunu tällaiseen ongelmaan? Toivottavasti saisit helpotusta pian oloosi. |
||
| jamo81 | Re: Nielemisvaikeudet | 22.8.2013 13.38 |
| Mintunen tiedän miltä sinusta tuntuu. Olen laihtunut 35kiloa. Suosittelen ruokatorven varjoaine kuvausta se kertoo. Itselläni selvisi siitä että sairastan ruokatorven supistus lihas heikkoutta ja sairauteen ei ole parannuskeinoa, mutta ruokavalio muuttuu soseet ym.. Mutta pitää useammin syödä. Käytän apteekista saatavia nutricia nutridrink juice style josta saa energiaa, ja ne saa erityiskorvattavaksi lekuri jos kirjoittaa B-lausunnon omani on kelassa vetämässä, mutta niitä saa käyttää 2 päivässä, 200ml pullossa on 300 kaloria, ja voit käyttää nutriletin smoottejen kanssa ym.. Itselläni on sama tuo turvattomuuden tunne jos kumminki tukehtuu ym. Litalginen voi murskata ja sekoittaa jogurtin joukkoon. Itse teen niin välillä. |
||
| Saturnus | Re: Nielemisvaikeudet | 22.8.2013 18.23 |
| Nuo eiliset polttelusi voivat johtua siitä sappivaivasta. Se voi aiheuttaa närästyksen tapaisia oireita, mutta närästyslääkkeestä ei välttämättä ole apua. Litalgin on kyllä tehokas niihin ja sen voi hyvin murskata. Vaikutuskin alkaa nopeammin. Oletko huomannut Minttuinen mitään muita nieluun/kurkunpäähän liittyviä oireita, esim. puheen tuotossa? |
||
| Minttuinen | Re: Nielemisvaikeudet | 23.8.2013 15.11 |
| Selja: Ihmiset on suhtautuneet yllättävänkin hyvin, no mitä nyt anoppi jaksaa kokoajan muistuttaa siitä että on niin vaikeeta kun mulle ei voi nykyisin tarjota mitään ruokaa (onpa ISOT ongelmat hänellä). Mutta ihmiset on ymmärtäväisiä ja työkaveritkin tajuavat että syön omassa huoneessani kun en muuten pysty syömään sitäkään vähää. Jamo: Miten noi nutridrink Juice-juomat, närästääkö ne? En ole niitä uskaltanut kokeilla kun kaikki tuoremehut närästävät. Kiitos Litalgin vinkistä! Otin eilen sen murskattuna veden kera ja vitsi että oli pahanmakuista, kannattaa selkeästi sekoittaa se johonkin muuhun. Saturnus: Se mullekin tuli itseasiassa tänään mieleen, enää ei siis polttele, mutta sappeen sattuu. Litalgin auttoi poltteluun hieman, ja sain ainakin nukuttua. Puhe mulla särkyy jatkuvasti, ääni on joko maassa, ja puhuminen on paljon työläämpää kuin ennen. Varsinkin puhelimessa puhuminen on aika vaikeaa. Töissä olen huomannut että vielä aamusta jaksan puhua, mutta iltapäivällä alkaa ääni särkymään ja kurkku tulee kipeäksi jos puhun liikaa. Olen siis sosiaalityöntekijä, niin puhumattakaan ei oikein voi olla. Tänään sain hyviä uutisia, leikkausaikaa aikaistettiin, eli nielurisat poistetaan jo ensi viikon torstaina! Kertoi myös puhelimessa, että mulle tehdään samalla kun olen nukutuksessa gastroskopia vielä kertaalleen.Sanoin että tehkää vain kunhan olen tosiaan nukutettuna niin etten tiedä asiasta mitään. Elikkäs ens viikon tiistaina manometria, ja 24 h ph-tutkimus, ja torstaina leikkaukseen. Pitävät mua yön osastolla leikkauksen jälkeen, kun olen niin huonokuntoinen. |
||
| refluksikurkku | Re: Nielemisvaikeudet | 23.8.2013 15.21 |
| Hyvältä kuulostaa, kun sait ne aikaisemmaksi!! Nyt vaan sinnittelyä sinne asti. En tiedä oletko maistanut näitä nutridrinkkejä (ihan perus ja proteeiinilisättyjä) ... näissä myös sisältö + maut selitetty tarkasti (niitähän voi myös lantrata maidolla tai vedellä).: http://www.apteekkituotteet.fi/Nutridrink-Protein-200-ml |
||
| refluksikurkku | Re: Nielemisvaikeudet | 23.8.2013 15.23 |
| Tsemppiä Jamolle kanssa - "laiska ruokatorvi" ei ole kiva juttu ! |
||
| jamo81 | Re: Nielemisvaikeudet | 23.8.2013 17.10 |
| kylmä on se avain sana noissa juomissa eli kun haet ne niin heti kylmään ja sitten kun ovat olleet riippuu jääkaapin tehosta n.vuorokauden voit juoda ne ihan sillai. Noita proteenipohjaisia en pysty juomaan kun ovat maitopohjaisia joten niistä en tiedä. Kiitos refluksikurkku, mulla on ruokatorvi joka eivedä ruokaa:( |
||
| Minttuinen | Re: Nielemisvaikeudet | 26.8.2013 22.37 |
| Huomenna manometria ja PH-tutkimus ja nyt jännittää, toivottavasti pystyn nielemään ollenkaan kun se letku on kurkussa vuorokauden.. Muutenkin alkaa leikkaus jännittämään, vaikka ei oo kyseessä "kuin" nielurisojen leikkaus ni kyl se vaan pelottaa. Mulle tehtiin tuossa puoltoista vuotta sitten todella iso avoleikkaus vatsan seudulle, joka tuli yllätyksenä kun menin pieneen tähystysoperaatioon. Sitten vielä sen jälkeen haava aukesi ja sen paranemiseen meni 7 viikkoa, ja mulla on jääny ihan hirveet traumat tosta leikkauksesta, oli älyttömät kivut sen jälkeen. Vaikka tiedän et nyt on kyseessä ihan eri asia, ni silti huomaan että pelkään ihan pirusti tuota leikkausta. |
||
| refluksikurkku | Re: Nielemisvaikeudet | 27.8.2013 1.43 |
| Tsemppiä kovasti! ilman muutahan se jännittää ... Manometriasta saatetaan jo heti kommentoidakin jotain. Ilmestyhän linjoille sitten huomenna/tänään kertomaan miten meni ja miten menee. |
||
| Minttuinen | Re: Nielemisvaikeudet | 27.8.2013 12.18 |
| Lekuri päätti tehdä sittenkin vain manometrian, pH-tutkimus saa nyt odottaa kun olen menossa ylihuomenna leikkaukseen niin pelkäsivät että 24 h-tutkimus saattaisi ärsyttää kurkkua liikaa. Sanoi heti manometrian jälkeen että vesi kulki ylhäältä alas saakka hyvin ja akalasiaa ei ole, eli mitään selitystä manometriasta ei saatu nielemisvaikeuteen. Olipahan kyllä ikävä tuo manometria, johtunee mun kurkun tän hetkisestä ahtaudesta, mutta se letku tuolla kurkussa tuntui aivan kamalalta. Onko se pH-tutkimuksen letku yhtä paksu? En nimittäin olis kyllä nyt voinut pitää sitä kurkussa niin kauaa, ehkä leikkauksen jälkeen kurkussa on enempi tilaa niin sitten ei tunnu ihan niin pahalta. |
||
| refluksikurkku | Re: Nielemisvaikeudet | 27.8.2013 12.26 |
| No onpas jännä juttu, kun lihasliikkeessä ei ollut vajausta eikä ylitoimintaa missään kohtaa - toivottavasti nielurisojen poisto helpottaa sitten!! Hyvä, että manometria saatiin kuitenkin tehtyä ja nuo paineet selvitettyä. Ph (-imepdanssi) tutkimuksesta löytyy linkki tuolta päävalikon Refluksi/ Tutkimuksen - osiosta eli tämä samainen kuin tässä. Antaa vähän osviittaa (huonolla kuvalla tosin): http://ohjepankki.vsshp.fi/fi/2911/40110 Pystytkö syömään sulanutta jäätelöä tai esim oikein kylmää juomaa (sillä perinteisesti helpotetaan ennen ja kesken ruokailun kurkun ja nielun toimintaa)? Sitä kaiketi myös edessä leikkauksen jälkeenkin (tai näin ainakin lasten puolella aina :-)) Auttaako pään painaminen vähän rintaan päin nielemisen yhteydessä mitään? |
||
| Minttuinen | Re: Nielemisvaikeudet | 27.8.2013 13.41 |
| Pystyn syömään jätskiä jonkun verran, tosin se närästää ikävän paljon sitten vähän ajan päästä. Olen tehnyt sitä että ruokailua ennen juon hieman kylmää maitoa, että stimuloisi tuota kurkkua, ehkä hieman ollut hyötyä. Olen maaliskuusta asti aina nielaistessa painanut hieman päätä rintaan, muuten on vieläkin vaikeampaa nielaista. Mutta mun mielestä on kummallista kun tuo ruoan juuttumisen taso on paitsi heti kurkussa siis ihan ylhäällä, mutta myös keskivaiheilla kurkkua, ei kai ne nielurisat nyt siellä kuitenkaan enää vaikuta? No, onneksi tekevät uuden gastroskopian leikkauksen yhteydessä, ehkä näkisivät nyt jos siellä on jotain. Kun siellä ihan selvästi tuntuu jotain kurkun keskivaiheilla sisäpuolella, ja sinne se ruoka jää jumiin. |
||
| refluksikurkku | Re: Nielemisvaikeudet | 27.8.2013 14.49 |
| Muistan itse valuttaneeni sulanutta jäätelöä pää voimakkaasti taaksepäin ja aivan viime hetkillä vasta nielaisu. Tuntui ihanalta tulehtuneen oloiseen kurkkuun. Täyspakkasilla vedin suu auki (ikipäivänä en tekisi sitä nykyään) kun kylmä ilma tuntui ihanalta (enkä sitten kyllmettänyt kurkunpäätä kertaakaan näillä lukuisilla kävelyillä!). käytin samaa keinoa kuin sinäkin eli lehteä/tv ym ... keittiössä syödessä söin joskus myös seisovilteni, niin että lautanen sivupöydällä ja puuhastelin erittäin kevyesti tai luin lehteä. Useimmiten tietenkin ruoka oli jäähtynyt kun pääsin loppuun. Ei puhettakaan, että olisin syönyt mieheni kanssa niin, että hän olisi istunut vastapäätä ylimääräiset 20 min. Aina ollut itse kyllä hidas syöjä mutta nielemisvaikeudet teki superhitaaksi. Annoskoko säilyi kuitenkin suht ok (jos muistan oikein, esim desi muusia, 2 pientä lihapulla, desi soseutettua höyrytettyä porkkanaa kesti syödä n 30 min). Missä sitten söikin, nielemisasento piti olla niin että röörit suorassa linjassa, ja kyllä itse asiassa tuo perinteinen molemmat jalat maassa oli aina mukana. Päätä laitoin kanssa vähän joskus alemmaksi. Tuntemuksiin voi viakuttaa tietty hermotkin sillä aluella. Varjoainekuvaus paljastanee jos keskivaiheella jotakin lihashäikkää. |
||
| refluksikurkku | Re: Nielemisvaikeudet | 28.8.2013 7.45 |
| Minttuinen, tsemppiä risaleikkaukseen!!! "Heti heräämöstä sitten linjoille" on täällä ollut meillä tapana :-) |
||
| Minttuinen | Re: Nielemisvaikeudet | 28.8.2013 21.33 |
| Kiitos tsempistä, toivotaan nyt että risaleikkaus todella auttaa! Laitan viestiä heti kun pääsen netin äärelle huomenna että miten sujui :) |
||
| Selja | Re: Nielemisvaikeudet | 28.8.2013 21.44 |
| Tsempit Minttuiselle täältäkin:) |
||
| Minttuinen | Re: Nielemisvaikeudet | 1.9.2013 7.44 |
| Leikkauksesta nyt kolme päivää, kurkku edelleen tosi kipeä, mikä kuuluu toki asiaan. Huomaan selvästi että paineen ja kuristamisen tunne kurkussa hävinnyt, eli uskon että leikkaus auttoi! Tokihan nieleminen siis vaikeaa nyt kivun vuoksi, odotan innolla että kipu ja turvotus lähtevät niin pääsen kokeilemaan miten nieleminen sitten sujuu. Voipunut ja väsynyt olen, lähinnä vähäisen ravinnonsaannin vuoksi. Sairaalassa en saanut ensin muuta kuin juoda vettä vuorokauden leikkauksen jälkeen, eilen sitten join nutridrinkkejä, jotta sais kaloreita ja ravinteita. Toki kipulääkkeetkin väsyttää, otan 3 x 1g panadol + 3 x 400 mg burana + 3 x 50 mg tramal vuorokaudessa, tää kurkkukipu on siitä jännä että tälläkään määrällä kipulääkkeitä ei kipu lähde kokonaan pois, muuttuu lähinnä vain siedettävämmäksi. |
||
| refluksikurkku | Re: Nielemisvaikeudet | 1.9.2013 8.33 |
| Jaksamista kivun kanssa - se on kohta taatusti ohitse. Olisi tosi upeata, jos vaivat häipyisi tällä! Pidetään peukkuja! Mitä muuten leikkauksen virallisissa potilasohjeissa sanottiin syömisistä? Nestemäistä, sosemaista ja kylmää ....? |
||
| jamo81 | Re: Nielemisvaikeudet | 1.9.2013 14.35 |
| Itse käytin panadol porea ja jäätä kun nielurisat vietiin jo 12-vuotiaana. Sekä laitin pakkaseen vesilasista niin että pohjassa oli joku 2cm vettä niin jäätyi ja mehua siihen niin pysyi kauan kylmänä. Ennen syöntiä otin panadol poreen ja jäätä niin se puunnutti sen kurkun että sain syöty. |
||
| jamo81 | Re: Nielemisvaikeudet | 1.9.2013 14.36 |
| parantumisia |
||
| potilas75 | Re: Nielemisvaikeudet | 23.10.2015 7.55 |
| Ottakaa Zantac :ia ... toimii parhaiten tuohon vaivaan. |
||
