Keskustelu

LaaLaaFundoplikaation jälkeen10.6.2020 14.34
Minule tehtiin 9/2019 fundoplikaatio aj en voisi enempää olla siihen tyytyväinen, yli 10v happosalpaajien käyttö loppui leikkauspöydälle laakista.

Nyt kuitenkin kun siitä on jo aikaa, ihmettelen vatsan alueen toimintaa, ilmeisesti(kö) nyt on palattu normaaliin? Ruokailujen päälle alkaa hillitön mekkala vatsassa, kurinaa, lorinaa, vaikerrusta jne., aivan kuin olisi jotain isompaakin meneillään. Vatsa ei ole kuitenkaan kipeä. Oikein hävettää välillä se kakofonia mitä vatsasta kuuluu..

Lääkäri varoitteli ennen leikkausta, että ilmavaivat lisääntyvät ainakin pariksi vuodeksi. Tätä en suoranaisesti kuitenkaan ole huomannut, mutta järkyttävän turvotuksen kyllä. Syömisen jälkeen ylävatsa on kuin olisi rantapallon nielaissut ja todella pinkeä, ja suolisto 'ujeltaa'. Ei kuitenkaan pieretä, eikä röyhtäisytä, mitenkään normaalia enempää. Pikkuruisia röyhtyjä joskus tulee, muttei mitään sellaista mitä ennen leikkausta.

Happosalpaajien pitkästä käytöstäkö vai mistä, mutta sain ärtyvän suolen vaivakseni joka sekin tietenkin aiheuttaa omat ruokavaliorajoitteensa. Pääsääntöisesti koitan syödä sopivia ruokia tietenkin.

Kysymykseni onkin, että onko tällainen vatsan toiminta sitä normaalia? Kuuluuko kaikenlaiset sinfoniat normaaliin ruuansulatukseen ja siihen, että vatsahapot nyt toimivat 100%?

Ja leikkausta kentied empiville, en voi kun lämpimästi suositella :-)

VäinämöinenRe: Fundoplikaation jälkeen10.6.2020 16.54
Hienoa kuulla näitä tarinoita, toivotaan että nuo kaikki muutkin oireilut hakevat paikkansa. Tai kuten mietit, että mikä sitten normaalia ja mikä taas ei.

Mites nyt sitten urheileminen tuon operaation jälkeen. Pystyykö ihan entiseen malliin treenaamaan rankemmin vaikka punttia ja lenkkiä, vai jääkö näihin edelleen jotain rajotteita? Kun tässä itsekin miettii diagnoosien tarkentuessa, että mikä mahtaa olla lopputulemani, jotta mies saataisiin taas takaisin treenaamaan täysipainoisesti.

GingerRe: Fundoplikaation jälkeen10.6.2020 21.34
Sen olen täällä olevista kirjoituksista ymmärtänyt, että leukoja ei kannata vetää, jos on leikattu. Nissenin solmu saattaa avautua.

Mutta muuten aika hyvin voi treenata, kunhan on ensin toipunut leikkauksesta.

MaisaliisaRe: Fundoplikaation jälkeen11.6.2020 22.02
Hienoa LaaLaa kuulla positiivista kommenttia leikkauksen jälkeen.
Luin mielenkiinnolla kun edessä myös sama toimenpide syksymmällä.
Mulla ajoittain nytkin vatsan ääntelyä, eli hauskaa, jos se saattaa lisääntyä. 👍
Olen itse diagnosoinut ärtyvän suolen itselleni, eli se vaiva löytyy jo...
Odotan leikkaukselta juuri sitä, että pääsisi happosalpaajista eroon.

JenskuRe: Fundoplikaation jälkeen4.7.2020 13.18
Ihana kuulla hyviä uutisia❤️❤️ Minulla vasta vajaa vko takana leikkauksesta ja olo oikein mainio. 8vuotta kului hurja määrä lääkkeitä joista jokaisesta lopulta hyytyi teho eli leikkaus oli viimeinen vaihtoehto. Onneksi pääsin toimenpiteeseen kiireellisenä ja odotusta ei ollut pitkään. Nyt vaan nesteitä ja soseita, ei kyllä muu alas menisikään.. Ja annoskoot muutamia lusikallisia 😅 Mulla pötsi murissu aina syömisen jälkeen, ennen ja vieläkin, ei mitään väliä kun ne kauheat kivut ovat historiaa! Osaatteko leikatut sanoa koska pystyitte palautumaan edes hiukan ns. Normaaliin ruokailuun? Minulla myös nieleminen hiukan tietenkin vielä vaivalloista. Leikkaus sujui hyvin kivut sen jälkeen hyvin kohtuulliset, kotona pärjännyt hyvin panadolilla. Mutta vielähän tässä toivutaan rauhassa, nou hätä.

MaisaliisaRe: Fundoplikaation jälkeen4.7.2020 23.41
Heippa Jensku ja hieno kuulla, että hyvin on leikkaus mennyt ja toipuminen hyvässä vauhdissa.
Moni asia mietityttää kun leikkaus vielä edessä, mutta miten särkylääkkeet menevät leikkauksen jälkeen alas jos nieleminen on hankalaa ?
Ehkä tyhmä kysymys...sain nyt keväällä kyllä sellaista parasetamolia joka suli ikäänkuin suussa, olisko ollut Pamol...että se saattaa sopia.
Aattelin kuukauden syödä just vaan nesteitä ja soseita leikkauksen jälkeen.
Sitten hermoilen vatsan toimintaa, että miten se mahtaa lähteä pelittämään kun syöminen nestepitoista vaan...eli ei esim.puuroa tai luumuja voi syödä.

JenskuRe: Fundoplikaation jälkeen5.7.2020 9.06
Maisaliisa.. Juu, just kotona syöny niitä pureskeltava Pamoleja, ihan kätsyjä. Kaikki lääkkeet otetaan murskattuna. Sairaalassa sain myös vahvempia, iv ja ruiskulla suuhun, jotain opioidipohjasia. Kyllä sen leikkauksen jälkeen ymmärtää miksi pehmeää ruokaa oikein hitaasti, muu kun ei oikeasti mene alas.. Ja vatsa kyllä täyttyy siitä pienestä määrästä, se ollut hassu tunne. Ensin kauhistelin etukäteen keittokuuria mutta eipä ole nälkä jäänyt, vaihtoehtoja kuitenkin paljon mitä syödä. Juoda pitää muistaa melkein kokoajan, koska vesilasilliseenkin saa kuluun yllättäviä aikoja. Tärkeää myös että vatsa toimii, itse otin siihenkin alusta asti vähän troppia niin ei ongelmia. Myös huomasin että liikkua kannattaa, käynyt pikku lenkeillä heti kotiin päästyäni.
Mulla jäänyt heti kaikki Zoltit dosettiin, niin hyvä olo. 8 vuoteen en pärjännyt päivääkään ilman niitä ja välillä vielä kasa muita lääkkeitä..

MaisaliisaRe: Fundoplikaation jälkeen5.7.2020 16.34
Heips ja kiitos vastauksesta. ☺
Helpottaa, kun saa etukäteen vähän tietoa asioista. 👍
Just sitäkin oon miettinyt, että miten paino putoo tuon nestemäisen kuurin aikana ja meneekö sitä sitten ihan heikkoon kuntoon.
Ei oo meinaan ylipainoo yhtään ja en haluis mielelläni olla alle 50 kg tyyliin luuta ja nahkaa. No, sitten sen näkee....
Mutta oli hyvä kuulla kokemuksistasi, kiitos 🌸
+ tsemppiä toipumiseen.

LaaLaaRe: Fundoplikaation jälkeen7.7.2020 23.12
Voi harmin paikka, pitkä kirjoitus haihtui bittiavaruuden tuuliin äsken!

Noh joka tapauksessa, urheilusta en osaa sanoa koska en sellaista harrasta; kevyempi liikunta onnistuu normaalisti :-) Eikä siitä koskaan taidettu mitään mainitakkaan.

Minulle tuli yllätyksenä, että protonipumpun estäjien pitkäaikainen käyttö saattaa aiheuttaa raudanpuutosanemiaa, ja minulla sellainen todettiinkin juuri äsken (hiukan vahingossa, ei osattu edes epäillä, mutta selittää paljon nyt kun tietää). Ehdin käyttää happosalpaajia yli 10v. päivittäin ja loppua kohden se alkoi enenevissä määrin mietityttää itseäni. Ärtyvän suolen ainakin sain kiitokseksi.

Särkylääkkeistä sen verran, että minullakin oli Pamolf 500mg joka sulaa suuhun (karmeen makuinen :-D) ja pistin kyllä morttelissa buranaa sileeksi ja lusikoin jogurtin kanssa. Varoittelivat, että saattaa burana ärsyttää vatsaa ja närästää, mutta enpä huomannut.

Ei mitään valittamista fundoplikaatiosta :-)

Jenskujennajosefiina84@gmail.com10.7.2020 12.59
LaaLaa! Kysymys 😁 Koska sulla palautua ruokailu ns, edes vähän normaaliksi? Mulla ton ruokailun kanssa tietystikin vielä aika haasteita, saa kyllä hyvän tovin nieleskellä ennenkuin edes soseet löytää perille, alkaa jo ärsyttään.. Mä nyt parin vko jälkeen jouduinkin aloittamaan zolt 15mg uudestaan, se nyt vähä harmittaa, mutta kun vaan ylävatsaa alkoi korventaan.. Myös panadolia/burana vielä päivittäin koska se auttaa tuohon hulluun turvotukseen. Ei löydä muuten ilmat ulos🤭 Mulla toi Burana ollut viimeiset vuodet kyllä elinehto, sillä saanu aina kovat vatsa ja närästys kivut hallintaan, ja edelleenkin käytän vaikka joka lääkäri sitä koittaa kieltää😅 Oon varmaan joku luonnonoikku.. Toistaiseksi leikkauksen jälkeen närästysvaiva, jatkuva röyhtäily ja ruokatorvikipu poissa, mutta vatsan polttelu ja turvotus jäljellä. Eli leikkaus toistaiseksi poistanut puolet vaivoista, saas nähdä tässä toipumisen edetessä miten käy. Kohta vasta 2vko takana.

Kyssäri muille leikatuille, onko joltakin ehkä poistettu sappirakko fundoplikaatio yhteydessä!?

25-v. leikattuRe: Fundoplikaation jälkeen14.8.2020 11.12
Heippa, haluaisin tuoda myös omat kokemukset esille, kun erilaisia kokemuksia näyttää löytyvän. 😊 Yksilöllistähän toipuminen taitaa olla. Varsinaisesti tämä ei vastaa aloittajan kysymykseen, mutta muiden kyllä.

Minut leikattiin 3 päivää sitten (Nissenin fundoplikaatio), heti leikkauksen jälkeen nesteet ja puurot meni kohtuullisessa ajassa, tietenkin rauhallisesti pieniä määriä niellen. En koe kuitenkaan, että erityisen pitkään ruokailuun menisi aikaa. Ruokamäärä on tosiaankin pienempi, mutta aamupalaksi meni ihan hyvin puurolautasellinen voinapilla, mehua ja maitoa. 😊 Lisäksi kahvin kanssa suklaakeksi, jonka pureskelin ihan mössöksi suussa. 😄 Iltapalaksi keitetty kananmuna haarukalla muussattuna. Lääkkeet olen ottanut (myös sairaalassa) tabletteina, toki osan puolittaen. Hetken odottelee niin menee napit alas. Täysin nestemäisellä ruokavaliolla ei siis ole tarvinnut mennä ja nälkää en ole nähnyt.

Urheilen suht paljon, varsinkin tavoitteellinen kuntosalitreeni on lähellä sydäntä. Kirurgi sanoi, että kuukauden jälkeen myös maastavedot, penkit, ym. ovat sallittuja. Erikoiselta kuulostaa tuo leuanvetokielto. Katsellaan sitten miltä tuntuu niitä tehdä.

VäinämöinenRe: Fundoplikaation jälkeen14.8.2020 12.58
Lupaavalta kuulostaa 25-v. leikattu! Eli leuanvetokielto toistaiseksi kun leikkauksesta tarpeeksi kauan vai pysyvä leuanvetokielto, mutta ajattelit silti kokeilla niitä tehdä mansetin kanssa?

25-v. leikattuRe: Fundoplikaation jälkeen14.8.2020 13.08
Eli siis minun kirurgi ohjeisti, että kuukauden jälkeen ei ole ns. kiellettyjä liikkeitä. Oman voinnin mukaan voi siis mennä. En ehkä ihan heti treenikiellon poistuttua lähde leuanvetoja kokeilemaan, mutta tulevaisuudessa pyrin palauttamaan treeniohjelman entisen kaltaiseksi (jos siis toipuminen ym. menee suunnittelusti). Henkilökohtaisesti en ymmärrä, miksi leanveto eroaisi esim. maastavedosta, painettahan siinä molemmissa tulee pallealle ja sitä kautta vatsalaukulle/mansetille. En puhu tässä siis voiman-/painonnostotyyppisistä tavoitteista, jossa vedetään maximipainoilla jatkuvasti, sitä ei varmaan kukaan lääketieteen ammattilainen suosittele. 😄 Olisi kiva saada lähteitä väitteille, jos jokin liike on kielletty.

VäinämöinenRe: Fundoplikaation jälkeen14.8.2020 21.02
Joo, mukavaa kuulla jos samoja asioita tullut pohdittua. Tässä nyt itselläkin kun ei tiedä, että joutuuko tuota leikkausvaihtoehtoa vakavissaan miettimään tulevassa, jos tätä tilannetta ei saada normalisoitumaan.

Ja kun tietysti haluisi samalla tavalla kaikki lenkki- ja punttikuviot entiselleen. Kun jossain taas sitten puhuttiin, että jäis jotain rajoitteita näiden osalta, mutta mukavaa kuulla jos ei sitten välttämättä näin olisi. Ei kanssa tule mitään ykkösiä kyllä vedeltyä, että vähän reippaampia sarjoja kuitenkin.

Mutta olen hyvin kiinnostunut, että miten sulla paraneminen etenee ja miten pääset palaamaan normaalien rutiinien pariin. Itsellä pahin oire tämä äänen aristaminen, joka sinällään on nyt todella veemäinen kiusa. Muuten ei kovin ihmeellisiä tuntemuksia tulisi esim. salireenistä että nousis happoja tms. Sitten vain huomaa seuraavien päivien aikana, että treenaamisesta saattaa äänen aristelu mahdollisesti pahentua. Mutta seuraillaan tilannetta.

25-v. leikattuRe: Fundoplikaation jälkeen14.8.2020 21.40
Kannattaa seurailla, että on 100% varma leikkauksesta. Itsekin seurailin tilannetta n. 3 vuotta, sitten riitti, kun heikensi elämänlaatua niin merkittävästi. Itsellänihän oli selvää ylösnousua, myös treenatessa. Ruokavalio oli extratiukka ja pienestä lipsumisesta yöunet pilalle. Äänen käheyttä oli ajoittain. Hoikka ja urheilullinen olen rakenteeltani, joten mitään "altistavaa tekijää" ei ollut. Ruokatorvessa ei ollut tulehdusta, tosin käytinkin somacia jatkuvasti + gavisconit päälle. Ph-impedanssissa selkeä relfuksi ja oirekorrelaatio.

Päivittelen lisää treenikuulumisia sitten kunhan pääsen salille takaisin.😊

VäinämöinenRe: Fundoplikaation jälkeen14.8.2020 23.01
Joo, sepä. Tähystyksessä sikäli näytti hyvältä, pientä falskausta sulkijassa, mutta limakalvot virheettömät. PH-mittaukseen seuraavaksi nyt sitten katsomaan, että miltä nousemiset vaikuttelee. Sen jälkeen sitten varmaan on tätä lääkityksen viilaamista vs. leikkaus. Lääkitystäkään en ole kunnolla vielä vetänyt, koska tähystys saatiin vasta tehtyä, niin uskalletaan paremmin lääkkeidenkin kanssa pelata.

Mulla tosiaan jonkun verran apua ruokavaliosta ja Koufmanilla tässä menty jo pitkään, mutta mitään kunnon läpimurtoa ei ole toistaiseksi vielä tullut. Aika paljon tämä jo sitten rajoittaa elämää sosiaalisien kontaktien ym. osalta ku joutuu ääntään lepuuttelemaan ja treenaaminen sovellettua. Vanhaa elämää hurja ikävä ja tietenkin toiveikas, että josko jonain päivänä siihen olisi vielä toiveita palata.

GingerRe: Fundoplikaation jälkeen15.8.2020 16.45
25-v. Leikattu,

Nostin tuon Fiden ketjun: Uusintaleikkaus 4.4.

Leuanveto ei ole kielletty liike, mutta siis käynyt niin että tyrä ja refluksitauti uusinut.
Epäilee leuanvetoa syyksi.

Siis sori, että ilmaisin epäselvästi🙊

25-v. leikattuRe: Fundoplikaation jälkeen15.8.2020 20.14
Aivan, kyseessä oli siis henkilökohtainen kokemus! 😊

Tärkeää on myös muistaa, että (pallea)tyrät uusiutuvat suhteellisen herkästi, varsinkin iän mukana tuoman kudoksien heikentymisen myötä. Mansetti on sisänsä asia erikseen.

Itselläni ei palleatyrää ollut, joten ehkä senkään takia en niin varovaisesti ajattele liikunnan pariin palaamisesta tulevaisuudessa. 😊 Myöskään englanninkielisissä matskuissa ei rajoituksia ole, alun varovaisuuden jälkeen (n. 1-6kk).

SitrusRe: Fundoplikaation jälkeen15.8.2020 21.50
Eihän se leikkausjälki varsinaisesti kasva kiinni, kun se ei ole viiltohaava vaan
konstruktio.
Joten kannattaa varautua siihen että kaikkea rehkimistä ei enää
voi tai kannata tehdä.

MaisaliisaRe: Fundoplikaation jälkeen17.8.2020 12.03
Ollut mielenkiintoista asiaa lukea, koska oma leikkaus lähestyy.
Paljon hyödyllistä tietoa.
Olen vanhempiakin leikkauskokemuksia lukenut näiltä sivuilta nyt.
☺🐕😺

MaisaliisaRe: Fundoplikaation jälkeen1.9.2020 14.07
Leikkauksesta nyt noin viikko kulunut.
Kiitos erityisesti Jets, olen saanut tukea hienosta kuvauksestasi leikkauksen jälkeen + kaikki muutkin joiden kokemuksia olen lueskellut.
Mulle oli uutta kuvotuksen tunne leikkauksen jälkeen, siis lähinnä kaikki syöminen ällötti. Pyysin pahoinvointilääkkeen reseptin valmiiksi apteekkiin. En oo vielä hakenut, koska pärjään tän olon kanssa. En halua nyt syödä kauheesti "turhia" lääkkeitä.
Paino pudonnut noin viisi kiloa tähän mennessä.
Soseita jne. syön.
Nälän tunnetta ei varsinaisesti ole.
Eikä närästä 👍👍👍ainakaan vielä....
Hieman ihmetyttää leikkauksen jälkeen todella vaihtelevat ohjeistukset syömisestä ja mitä saa yleensäkin tehdä, lääkkeiden ottamiset yms.
Haluaisin tehdä kaikki nyt mahdollisimman OIKEIN, ettei sit tarvis jälkikäteen katua mitään...aika iso asia kuitenkin kyseessä.
Muistaakseni Make oli laittanut linkin ilm.amerikkalaiseen ohjeeseen leikkauksen jälkeen, kiitos. Siinä oli hyvää tietoa myöskin.
Sairaalassa olin yhden yön, siellä oli erittäin kiireisen tuntuista ja ehkä ihan hyvä, että pääsin kotiin toipumaan.
Sairaslomaa 3 viikkoa.
Heikko olo ajoittain ja selkeesti heikompi nyt kuin keväisen leikkaukseni jäljiltä.
Mut kai tää tästä ☀

MaisaliisaRe: Fundoplikaation jälkeen1.9.2020 14.25
Niin juu ja liman kerääntyminen kurkkuun, siihen en ollut tarpeeksi varautunut leikkauksen jälkeen. Kerran jouduin yskäsemään vähän kovemmin ja se sattui sekä kurkkuun että mahaan. Tyynykin oli apuna, mut ei auttanut.
Pelkäsin, että nyt mansetille kävi jotakin, soitin sairaalaankin, mutta kaipa se edelleen siellä on ihan ok.
Olen ehkä liiankin varovainen välillä. 😊

PikeRe: Fundoplikaation jälkeen1.9.2020 17.49
Tsemppiä ja paranemista Maisaliisa 💙

Leikkaus on aina leikkaus

VäinämöinenRe: Fundoplikaation jälkeen4.9.2020 20.39
25-v. leikattu: Mites menee tällä hetkellä leikkauksen jäljiltä?

25-v. leikattuRe: Fundoplikaation jälkeen5.9.2020 7.40
Nyt on 3,5vkoa leikkauksesta ja vointi varsin hyvä! Ei närästä 👌🏼 välillä jonkinlaisia tuntemuksia ruokatorvessa, mutta lueskelin, että ruokatorvi on ärsyyntynyt alussa ja satunnaiset tuntemukset saattavat johtua siitä.

3päivää leikkauksen jälkeen aloitin kävelylenkit (sitä ennen vain sisällä keittiösaarekkeen ympäri kiertelyä), ekaks lähdettiin 500m lenkistä. Alussa kun ei oikein pysty vatsalihaksia käyttämään, niin ryhdikkään kävelyasennon saaminen hankalaa ja liian kova kävelynopeus tärisyttelee liikaa leikkaushaavoja. Siitä sitten joka päivä pidempää lenkkiä ja nyt alkaa olla ns. arkikunto lähellä normaalia (5km kävelylenkki menee mukavasti). Vielä en lenkkeilyä ja venyttelyä kummempaa ole tehnyt, odottelen rauhassa kunnes 1kk leikkausesta tulee täyteen. 2vkon jälkeen kyllä tuntui, että vois jo kuntosalille lähteä 😃

Kaikki särkylääkkeet lopetin 4pv leikkauksesta. Alussa itsellänikin jonkin aikaa etovaa oloa, ei tehnyt ihan kaikkea mieli syödä. Kuitenkin olen syönyt koko ajan 2-3h välein ehkäistäkseni painon tippumista, syön vaikka ei olisi nälkä Ruokailu helpotti merkittävästi 1-2vkon jälkeen, nyt 3,5vkon jälkeen annoskoot selkeästi suurentuneet 👍🏼 ei kuitenkaan normaalikoossa vieläkään. Yhden kerran jouduin kakomaan jumiutuneen nakkipalasen takaisin ylös, tämä oli n. 2vkoa leikkauksen jälkeen. Muutoin ruoka mennyt hyvin, kun nielemiseen keskittyy rauhassa. Syön sellaisia ruokia, mitä saan pureskeltua huolellisesti pehmeäksi = ei tarvitse soseutella mitään. Leivät, puurot, hedelmät, keitetyt kasvikset ja peruna, kanaa, lohta, jne. Sokeria ei pysty pelkilteen syömään, esim. jäätelöannosta, tulee dumping syndrome -tyylisiä oireita. Jos tekee mieli makeaa niin syön jälkiruoaksi, silloin ei ongelmaa. Paino on tippunut n. 3kg, toisaalta minulla aina tippuu paino silloin kun salilla käyntiin tulee tauko.

MaisaliisaRe: Fundoplikaation jälkeen5.9.2020 12.18
Hienoa kuulla 25-v. leikattu, että hyvin menee.
Mullakin ruokatorvessa joitakin tuntemuksia. Muutamana päivänä sattui rintaankin, mutta eilen meni onneksi se ohi.
Röyhy ei tule, vaan syömisen jälkeen sellanen yksittäinen pieni hikka.
Mä otin Pamolia viikon verran.
Oon kanssa sairaalasta päästyäni joka päivä kävellyt. Aluksi pienempiä matkoja ja nyt jo pidempiäkin. Koiran kanssa kävellään. Koiraa ei voi vielä pitää hihnassa, niin ei olla menty normaaleja lenkkejä. Iso koira siis, saattaa vetää.
Edelleen soseilla menen. En tiiä tekikö kauravelli ton oudon olon ruokatorveen ?
Vaikee sanoa.
Kiilatyyny on käytössä edelleen.
Kiitos Pike tsempistä ☺

MaisaliisaRe: Fundoplikaation jälkeen5.9.2020 12.21
Ai juu ja selkä on kipeenä kun kävelyasento on huono.
Tai siis varmaan jännittää noita haavoja.
Vai onko kipua vai sellasta väsymistä.
On tuttua aiemmistakin leikkauksista. Se häviää sit ajan kanssa.

VäinämöinenRe: Fundoplikaation jälkeen8.9.2020 10.58
25-v. leikattu hienoa kuulla hyviä uutisia! Toivottavasti edistyminen jatkuu tilassasi samanlaisena. Ja mielenkiinnolla varmasti odotellaan kun pääset taas salille ja miten hommat siellä sitten edetäkseen.. :)

Samoin paranemisia Maisaliisalle! Toivotaan, että suotuisasti edistyy olot sielläkin!

25-v. leikattuRe: Fundoplikaation jälkeen22.10.2020 4.49
Treenikuulumisia niistä kiinnostuneille, lupailin jotain kirjoitella!

Kohta tulee 2,5kk leikkauksesta, eli kuntosalilla on nyt saanut käydä melkein 1,5kk ajan. Alussa aloittelin tosi rauhallisesti, kyllä sen epämukavuutena tuntikin jos liikaa ponnisteli ja naama irvessä teki :D Todella iisisti vaan eteenpäin ja joka viikko johdonmukaista painomäärien nostoa. Alussa jätin melkein kaikki vapaat painot pois ja keskityin tekemään liikkeet laitteissa. Aerobista on kyennyt tekemään koko ajan normaalisti.

Nyt olen siis melkein 1,5kk reenauksen jälkeen palannut entiseen koko kropan treeniohjelmaan ja painomäärät ovat 80-100% verrattuna ennen leikkausta olleeseen aikaan :) Eli ei juuri mitään rajotteita. En ole maksimitoistotreenejä tms. tehnyt ennenkään eikä ole suunnitelmissa tehdä nytkään. Tuntuu, että kroppa löysi helposti "entisensä", kun suht aktiivista elämää on tullut elettyä ja lihaskunto ollut aina hyvässä kondiksessa.

Leikkausta harkitsevaRe: Fundoplikaation jälkeen22.10.2020 8.48
Kuulostaa upealta tuo teidän uusi arki, eipä sitä edes muista millaista on kun nämä oireet ei vaivaa.

Missä teidät on leikattu? Itsekin vakavassa harkinnassa päätyä leikkausvaihtoehtoon, mutta täällä perähikiällä en uskaltaisi luottaa, että kirurgi on kokenut.

VäinämöinenRe: Fundoplikaation jälkeen22.10.2020 9.34
25-v. leikattu hienoa kuulla taas kuulumisia ja todella lupaavaltahan tuo kuulostaa! Toivotaan, että edistyminen jatkuu samanlaisena!

Miten olet kokenut tuon syömisen? Sitä tuntuu täällä moni valittelevan kun joutuu varovasti syömään pieniä annoksia varsinkin alussa? Miten tämä puoli rullaa tällä hetkellä?

25-v. leikattuRe: Fundoplikaation jälkeen22.10.2020 13.18
Täältä Jensuusta löytyy useampi pitkän linjan kokenut kirurgi.

Syöminen normalisoitu noin kuukauden jälkeen. Nyt siis ollut jo tovin ihan normaalia. Annoskoot entisenlaiset. Ns. "ylensyömään" tai tosi nopeasti hotkimaan ei vahingossakaan kykene, ravintolassa herkku burgeriateria ei millään mene enää kokonaan 😃 Tämä ei ole kyllä ollenkaan negatiivinen puoli.

Kyllä sitä on jo osittain unohtanut minkälaista arki oli ennen! Todella todella tyytyväinen olen leikkauspäätökseeni. Vatsan turvottelua ja kurinaa on enemmän, varmaan kun ei kykene juuri röyhtäisemään, mutta on sen arvoista. 😊

25-v. leikattuRe: Fundoplikaation jälkeen22.10.2020 13.19
*Joensuusta siis. 😊

Leikkausta harkitsevaRe: Fundoplikaation jälkeen22.10.2020 13.54
Jee, ihana kuulla että toipuminen etenee hienosti 😊.

Millaisia oireita sinulla oli ennen leikkausta?

25-v. leikattuRe: Fundoplikaation jälkeen22.10.2020 14.21
Jatkuvasta Somacista ja Gavisconista huolimatta oli oireilua, selkeää regurtaatiota kurkkuun asti. Ajoittain pahoinvointiakin ja ruokahalun menetystä. Ruokavalio oli extratiukka, pienestäkin lipsumisesta yöunet pilalle. Välillä kyllä mielenterveyden puolesta herkuttelin ja sitten kärsin sitä seuraavan yön sohvalla. Joskus jos söi/joi jotain oikein vatsaa ärsyttävää, pahentuneet oireet jatkuivat monta päivää vaikka palasi tiukkaan ruokavalioon ja nosti lääkitystä. Lisäksi vaiva alkoi hankaloittamaan aktiivisesta treenaamista. Ajattelin, että ei tämänikäisellä elämä pitäisi olla näin hankalaa jatkuvaa lääkkeillä pelaamista ja rajoittunutta, joten päätös oli toisaalta helppo. Palleatyrää minulla ei siis ollut, jonkin verran väljyyttä sulkijassa ja ph-impedanssi-mittauksessa selkeä refluksi ja oirekorrelaatio.

Leikkausta harkitsevaRe: Fundoplikaation jälkeen22.10.2020 21.37
No ei tosiaan tarvitse noin nuorena olla noin hankalaa, olen sinua 10 vuotta vanhempi ja mietin kyllä etten ihan vielä viitsisi loppuelämän lääkitystä aloittaa. Jos leikkauksella saisi lykättyä sitä vaikka parikymmentä vuotta niin olisin tyytyväinen.

Liittyikö oireisiisi kurkkukipu kun hapot nousivat? Leikkaus ei kai ihan niin tehokas apu kurkkuongelmiin ole mitä perinteiseen närästykseen.

Minullakaan ei ensimmäisessä tähystyksessä ollut palleatyrää, en tiedä mutta luulisi tyrän puuttumisen olevan hyvä asia leikkaustuloksen pitkäaikaisuuden kannalta? Monissa tapauksissa kai tyrä uusiutunut vaikka mansetti on täysin ehjä.

Leikkausta harkitsevaRe: Fundoplikaation jälkeen22.10.2020 21.38
No ei tosiaan tarvitse noin nuorena olla noin hankalaa, olen sinua 10 vuotta vanhempi ja mietin kyllä etten ihan vielä viitsisi loppuelämän lääkitystä aloittaa. Jos leikkauksella saisi lykättyä sitä vaikka parikymmentä vuotta niin olisin tyytyväinen.

Liittyikö oireisiisi kurkkukipu kun hapot nousivat? Leikkaus ei kai ihan niin tehokas apu kurkkuongelmiin ole mitä perinteiseen närästykseen.

Minullakaan ei ensimmäisessä tähystyksessä ollut palleatyrää, en tiedä mutta luulisi tyrän puuttumisen olevan hyvä asia leikkaustuloksen pitkäaikaisuuden kannalta? Monissa tapauksissa kai tyrä uusiutunut vaikka mansetti on täysin ehjä.

25-v. leikattuRe: Fundoplikaation jälkeen22.10.2020 22.29
Niinpä, ja närästyslääkkeet kun tuppaavat ärsyttämään suolistoa jonkin verran. Lisäksi pidemmässä käytössä vitamiinien ym. puutostiloja saattaa ilmetä... Ojasta allikkoon...

Joo itselläkin ajatuksissa, että jokainen närästysvapaa/lääkevapaa vuosi on plussaa! 😃 Toivotaan mahdollisimman pitkäkestoista leikkaustulosta, yritän nauttia joka ikisestä päivästä nyt 😃 Itsekin olen ymmärtänyt, että tyrän puuttuminen saattaa ennustaa pidempiaikaista leikkausvastetta, koska tyrät tuppaantuvat uusiutumaan vanhetessa.

Kurkkukipuja oli joo jonkin verran, en kokenut niitä kuitenkaan hankalimmiksi oireiksi. Luonnollisestikin kun tavaraa nousee ylös asti niin se ärsyttää kurkkua.

Leikkausta harkitsevaRe: Fundoplikaation jälkeen23.10.2020 10.01
Joo, kyllä tässä leikkaus tuntuu koko ajan järkevämmältä ratkaisulta. Nyt jo parin vuoden lääkityksen jälkeen tuntuu että salpaajat haittaavat ruoansulatusta sen verran että en halua enää vuosia odottaa. Plus se että oireita ilmaantuu koko ajan lisää.

Hengenahdistusta on joka päivä ja mietin monesti, että milloin sen astman saan lisävaivaksi. On tämä kyllä niin hirveä tauti, että jos leikkaus menee hyvin niin osaapahan ainakin arvostaa normaalia oloa ja nauttia elämästä, kuten sinä nyt teet 😊

Tutkimukset vielä edessä ennen kuin selviää olenko sopiva leikattava. Niitä kyllä jännitän jonkin verran.

MaisaliisaRe: Fundoplikaation jälkeen23.10.2020 21.12
Täälläkin olo on hyvä leikkauksen jälkeen.
Ei närästä. Eikä rintaa polta.
Se on edelleen uskomatonta ja mahtavaa.
Syön pienempiä annoksia kuin ennen ja edelleenkin mahdollisimman terveellisesti.
Vatsaa ei turvota yhtään enempää kuin ennen eikä mitään ilmavaivarumbaakaan ole tullut 😊.
Röyhy ei tule vieläkään.

näärästysRe: Fundoplikaation jälkeen11.11.2020 17.52
Minut leikattiin kesällä 2018. Vaivat helpotti heti, syöminen on ollut hankalaa koko ajan, ruoka juuttuu helposti ruokatorveen. Tänään oli kontrolli gastroskopia ja ruokatorventulehdus löytyi, onkin ollut lievää närästystä jo jonkin aikaa. Nyt tuli tuomio että syötävä lääkkeitä koko loppuelämä koska myös barrettia on löytynyt, en tiedä vielä onko se nyt parissa vuodessa pahentunut, kunhan tulee tulokset kuukauden sisällä.

MaisaliisaRe: Fundoplikaation jälkeen14.11.2020 11.18
Harmi juttu sinulla Näärästys. 😞
Mulla ei ainakaan vielä ole ollut mitään ruoan juuttumista ruokatorveen ja syöminen on koko ajan onnistunut hyvin. Hitaammin toki pitäisi syödä, pureskella hyvin ja pienet annoskoot.
Ihmettelen leikkauksen jälkeistä ohjeistusta hyvin paljon edelleen.
Sairaalassa olisi heti kahviakin saanut, mielestäni käsittämätöntä ja hyvin ylimalkainen ohjeistus syömiseen kotona.
Onneksi etsin itse enemmän tietoa.
Ja yleensäkin koko leikkauksen jälkeinen eläminen...edelleen käytän kiilatyynyä ja en syö juuri ennen nukkumaan menoa. Yritän pitää sen kolme tuntia väliä.
Kyseessä musta aika suuri leikkaus sinänsä ja haluan vaikutuksen kestävän.
Ei oo mitenkään tarkoitus sanoa, että mun tapa olis ainoa oikea, tämä on vain itselle sopinut hyvin.
Muutamia kertoja olen syönyt vähän liikaa tai liian nopeasti, niin sen kyllä sitten olossaan huomaa ikävällä tavalla. Rintaa ahdistaa. Se on hieman samantapainen oire kuin mun närästyspolte oli.

VäinämöinenRe: Fundoplikaation jälkeen1.12.2020 13.27
25-v. leikattu: Mites voinnit etenee näin joulua odotellessa? :)

Itse sain tuossa manometriat pakettiin ja katotaan nyt sitten kun käydään tuloksia läpitte, että miltä sitten näyttää.

25-v. leikattuRe: Fundoplikaation jälkeen4.12.2020 16.54
3,5kk jälkeen leikkauksessa voinnissa ei ole moitittavaa, kiitos vaan kysymästä! Reenit kulkee entiseen tapaan ja arjessa ei ole paljoa närästystä näkynyt :)

Ruokarajotteita närästyksen suhteen ei juurikaan ole, syön siis edelleenkin terveellistä ruokaa, mutta triggeröiviä ruokia ei tarvitse vältellä. Eli esimerkiksi salaattiin voi laittaa tomaattia, paprikaa, oliiviöljyä, ym., sekä jälkiruoaksi voi juoda kahvia ja ottaa palan tummaa suklaata. Olen päässyt jo testailemaan, että miten paljon "närästysruokia" mansentti kestää... Aika paljon! Mutta kyllä semmoinen epämukavuuden tunne tulee, jos innostuu liikaa... :) Muutaman kerran olen innostunut herkuttelemaan "liikaa", silloin on tullut närästyksen tyylistä tunnetta rintakehään. Kuitenkaan röyhtäisyä ei tule eikä selkeää hapon nousua. Jouluksi ajattelin varata Rennietä tai Gavisconia varmuudeksi.

Hienoa Väinämöinen, että kohta selviää sinunkin jatkosuunnitelmat! :)

VäinämöinenRe: Fundoplikaation jälkeen7.12.2020 5.09
Upeaa ja lupauksia antavaa kuulla! Toivotaan, että tuo sama meno jatkuu sinulla!

Tuntuu noin alustavasti mitä tulosten valossa katseltu, niin lienee aika pienestä just kiinni, että sitten tulee näitä oireita. Gastrossa ei todettu kun pientä sulkijan löysyyttä ja manometriassakin näytti, että nielemisrefleksi lähestulkoon normaali. Mutta ei sen tarvi ilmeisesti sitten paljoa siellä falskata kun ongelmia tulee. Mutta onneksi jatkuvasti mennään eteenpäin, vaikka korona tässä viivyttää kaikkea.

TuuliRe: Fundoplikaation jälkeen16.1.2021 16.12
Leikkauksesta nyt kolme päivää, eli keskiviikkona leikattiin. Kovin on vielä kivuliasta ja röyhtätyttää kovin aina kun liikun, tai olen nielaissut jotain nestettä. Siis ihan sama tilanne, kuin ennenkin leikkausta, erona vaan jäätävä kipu joka röyhtäisyn jälkeen. Siksi päädyin tänään ottamaan 20mgx2 esomeprazolia, koska joka röyhtäisyn jälkeen kuvottaa, pelkään, että yritän oksentaa
Särkylääkettä menee pamol 500mgx2 kolmesti päivässä ja just ja just pärjään sillä. Buranaa olen yrittänyt ottaa, mutta tablettien nieleminen ei onnistu, murskattuna alkaa oksettamaan.
Eli ei tämä helppoa ole.
Ja jos tulos on yhtä huono kuin ennen, eli leikkaus ei auta

PikeRe: Fundoplikaation jälkeen16.1.2021 16.31
Toivottavasti Tuuli olosi muuttuu paremmaksi kun aikaa kuluu .

Minua ei ole leikattu eikä yksikään lääkäri ole sitä edes suositellut.

Toivotaan, että leikatutkin kommentoi oloasi.

25-v. leikattuRe: Fundoplikaation jälkeen16.1.2021 19.10
Tuuli, en osaa ihan täysin samaistua tilanteeseesi, mutta itse muistan leikkauksen jälkeen, että paljon röyhtäilin ns. ruokatorvesta. Eli kun nieleminen hankaloitui ja tavara liikkui hitaammin alas niin jotenkin itsekin herkemmin nielin ilmaa. Jotenkin joutui opettelemaan nielemisen uudelleen, vieläkin vahingossa nielen hirveästi ilmaa ja yritän pelastaa sen ruokatorviröyhyllä ennen kuin kerkeää mansetin alapuolelle vatsalaukkuun, josta ei juuri ole takaisin tulemista 😃

Kipuja oli paljon alussa ja kaikki tuntui koskevan. Ärsyttävää varmaankin tässä vastata, että päivien kuluessa helpottuu, mutta niin se vain valitettavasti menee. Ensimmäinen viikko on pahin kipujen suhteen. Lisäksi kaikki oksettaa alussa... Tai suurin osa...

Ensimmäisinä viikkoina itsellä oli mahdoton arvioida leikkauksen onnistumista, koska erinäisiä tuntemuksia oli paljon ja kivut siihen päälle. Tuntui, että koko ruoansulatusjärjestelmä toimi eri tavalla, niin ei siitä tilanteesta saanut hetkeen selvää ennen kuin ruokailu ym. normalisoitui.

25-v. leikattuRe: Fundoplikaation jälkeen16.1.2021 19.15
Tai siis kyllä huomasin, että alussa ei tule happoa enää suuhun asti (usein kyllä ruokatorveen jumiutunut neste/ruoka), mutta muuten tuntemukset rinnassa, ruokatorvessa, jne. olivat sekalaiset.

MaisaliisaRe: Fundoplikaation jälkeen17.1.2021 7.24
Hei Tuuli.
Mulla oli leikkaus elokuussa ja alku leikkauksen jälkeen oli kyllä hankalaa.
Mulle tuli yllätyksenä juuri pahoinvointi ja monet ruoat ällöttivät. Vieläkin joskus aamupalan jälkeen saattaa tehdä pahaa jos sitä ennen olen ollut pitkän aikaa syömättä.
Olisi pitänyt olla ennen leikkausta pahoinvointilääkettä hommattuna, opin tämän nyt ja liman kakomiseen olisin myös jotakin mömmöä hankkinut etukäteen jos olisin ollut asioista enemmän perillä.
Tällä hetkellä olen supertyytyväinen olooni, ei polta rintaa eikä närästä.
Ei ole tarvinnut ottaa enää happosalpaajaa.
Pienet ruoka-annokset edelleen.
Toivon, että sullakin alun jälkeen menee parempaan suuntaan.
Niin juu, mulla ei vieläkään röyhy tule, vain sellanen yksittäinen hikka harvoin.

TuuliRe: Fundoplikaation jälkeen17.1.2021 10.25
Sunnuntaiaamun tuntemuksia:
Vaakatasossa mennään. Joka kerta, kun nousen pystyasentoon, lähtee ilma nousemaan ja tulee kipuaalto, jonka jälkeen pahoinvointikohtaus. Ilmeisesti kuuluu asiaan?
Ruokailun jälkeen on myös kiire vaaka-asentoon, ettei tule pahoinvointikohtausta.
Puolikkaan muussatun banaanin sain äsken alas. Ja vähän vettä. Nielemiseen varsinkin veden kanssa saa keskittyä. Jos juo liikaa kerralla, tulee kivut. Luulen, että maha alkaa olemaan ärsyyntynyt särkylääkkeistä, mutta ilmankaan en halua vielä olla.

HMPRe: Fundoplikaation jälkeen2.2.2021 12.43
Teille leikatuille olisi kysymyksiä. Olen menossa manometriaan maaliskuussa ja sen jälkeen toivon mukaan leikkausjonoon.
Selvisittekö päiväkirurgisella toimenpiteellä vai menikö sairaalassa pidempään? Mulle sanottiin, että jos pystyy nielaisemaan vettä, kun herää niin pääsee kotiin. Mitä tarkoittaa, kun ruoka jää kiinni eikä menekään mansetista alas siis miten se tulee pois ja ilmeisesti sattuu se ruoan jumittaminen? Miten uskalsitte ylipäätään kokeilla mitään karkeampaa syötävää? Mitä pitäs tajuta ottaa huomioon ennen leikkausta? Esim. tuo pahoinvointinappien pyytäminen reseptillä on hyvä pointti.
Oli mukava kuulla, että kuntosali onnistuu leikkauksen jälkeen sillä se on munkin intohimoni enkä haluaisi siitä luopua. Isoin tällä hetkellä askarruttava asia on tuo syöminen, kun mulla ei ole juuri ylimääräistä mitä laihduttaa niin etten kuihdu olemattomiin. Onko jotain erityisiä ruokia/juomia mitä suosittelistte? Ajattelin dieettivalmisteita siksi, että niissä on ravintoaineet huomioitu hyvin ja voi laskea kerrankin niin päin, että saa tarpeeksi kaloreita päivässä. Apteekissa lienee niitä ravintoliuoksia tms. juttuja myös alkupäiviin jos vähän heikommin menee mitään alas.

25-v. leikattuRe: Fundoplikaation jälkeen3.2.2021 10.57
Heippa HMP, minulle sanottiin jo suoraan leikkausjonoon laittaessa, että sairaalassa täytyy viipyä 1-2 yötä riippuen toipumisesta. Minulle kotiutuskriteereiksi kerrottiin kipujen tilanne ja nielemisen onnistuminen; kotiutuessa täytyi pärjätä ilman opiaatteja ja nesteitä täytyi saada alas. Itse kotiuduin yhden yön jälkeen.

Ruoan jumittuminen tuntuu kuin olisit syönyt liian nopeasti jotain kuivaa ruokaa ja joudut esim. ottamaan hörpyn vettä, ainoastaan tämä ei siis toimi leikkauksen jälkeen (kuin tukkiutuneeseen vessanpönttöön kaataisi vettä niin se tulee yli laitojen). Ruoan jumittaminen on epämiellyttävää ja alussa provosoi myös kipuja, harvoin kuitenkaan jouduin yökkimään ruokaa pihalle. Jos ruoka jumittaa liian pitkään (esim. yli 15min.) niin jotenkin kropalla tulee luontainen tarve yökkäistä. Karkeampaan ruokaan siirtyminen kannattaa tehdä erittäin hitaasti, pienillä suupaloilla pikkuhiljaa edeten. Tämä ei ollut itselleni vaikeaa niin en osaa erikoisempia vinkkejä antaa kuin oman olotilan mukaan.

Ennen leikkausta kannattaa varata ruokia jo valmiiksi jääkaappiin/pakastimeen. Itse ostin mm. oikeaa voita ja mahdollisimman rasvaista juustoa jne. että kaloritiheys oli kohdillaan. Vihanneksia väkisinkin alussa tulee vähemmän, koska saat alas vain pienen määrän ruokaa ja haluat sen olevan mahdollisimman kaloritiheää laihtumisen ehkäisemiseksi. Itselläkään ei ollut ylimääräistä pudotettavaa eikä paino pudonnut mitenkään radikaalisti. Pohdin myös apteekin ravintoliuoksia, mutta ne eivät olleet kohdallani tarpeellisia. Toisaalta teki vain mieli tiettyjä ruoka-aineita niin en olisi niitä varmaan alas saanutkaan ☺️

HMPRe: Fundoplikaation jälkeen3.2.2021 18.14
Kiitos paljon 25-v. leikattu. :)

MaisaliisaRe: Fundoplikaation jälkeen7.2.2021 16.25
Hei HMP. Piti jo aiemmin kirjoitella, mut tuli migreenin kanssa haastava jakso.
Mä olin myös yhden yön leikkauksen jälkeen sairaalassa.
Aika heikko oli vointi kotiin tullessa ja pahoinvointilääkkeet olis ollut tarpeellisia ja yskään myös jotain troppia. Sattui yskiminen leikkaushaavoihin, vaikka yritin tyynyä käyttää apuna.
Mulla oli apteekin Nutridrinkejä varattuna etukäteen kotiin ja vauvojen hedelmäsoseita. Sitten sauvasekottimella tehtiin mulle mössöjä, peruna, porkkana jne.
Pinaattikeitto ja kananmuna muussattuna joukkoon oli myös ok.
Smoothieita join myös.
Paino putosi kyllä alle 50 kiloon.
Pieniä ruoka-annoksia, hitaasti syöden ja hyvin pureskellen.
Nälän tunne multa katosi neljäksi viikoksi leikkauksen jälkeen, mutta palasi kyllä, eli maha alkoi murista tuttuun tapaan nälän merkiksi ☺tosiaan yllätyin tuosta pahoinvoinnista toimenpiteen jälkeen ja monet ruoat ällöttivät + hajut.
Mulla ei ole vielä kertaakaan jumittunut mansetin kohdalle mitään.
Sellasen oon huomannut, ettei saa syödä liikaa kerralla, siitä tulee tosi tukala olo.
Varmaan osuutta asiaan sillä, ettei röyhtäys tule vieläkään.

HMPRe: Fundoplikaation jälkeen8.2.2021 8.48
Kiitos Maisaliisa! Aiheutuiko sun yskäsikin leikkauksesta?
Olisi vielä lisäkysymyksiä teille eli kuinka sairaita olitte ennen leikkausta ja kauanko jonotitte leikkaukseen? Mulla on 25 v refluksitautia alla, alkoi ihan teininä ja nyt löysä alasulkija ja liukuva palleatyrä ja oireilen koko ajan ja jo kumartuessa on mahanesteet ruokatorvessa. Olen kipeä pallean kohdalta 24/7 ja paracetamol tai burana ei auta niihin kipuihin. Joka yö nesteet nousevat kurkkuun / suuhun asti moottorisängystä ja pystyasennosta huolimatta. Manometriassa melkein enemmän hirvittää se, että miten siedän sitä paastoa, mikä lisää närästystä ja kipuja ilman happosalpaajaa, että saa tutkimuksen edes tehtyä...

MaisaliisaRe: Fundoplikaation jälkeen8.2.2021 12.42
Heippa, yskä oli siis ihan vaan sitä leikkauksen jälkeistä liman kertymistä kurkkuun.
Sitä oli muutamana päivänä vaan. Etukäteen mietin, ettei mulle sellasta tule, enkä homannut siihen mitään...nyt osaisin toimia eri tavalla.
Mä ehdin kärsiä tästä todella vähän aikaa, vain vaajaan vuoden ja sit pääsin leikkaukseen. Oli palleatyrä ja löysä alasulkija, ruokatorvi tulehtunut. Harvoin nousi mitään suuhun, enemmän oli kaameaa rinnan polttelua. Nukkuminenkin oli hankalaa sen vuoksi ja nielemisvaikeuksia rt tulehduksen aikana. Sit löytyy alkava Schazkin rengas, eli ruokatorven rengaskaventuma.
Tällä hetkellä olooni supertyytyväinen, kannatti mennä fundoplikaatioon, on yksi terveysmurhe vähemmän.

TuuliRe: Fundoplikaation jälkeen8.2.2021 21.29
Nyt on leikkauksesta kulunut pari päivää vajaa kuukausi. Koville on ottanut toipuminen. Alun pari viikkoa meni särkylääkkeitä syöden; tabuja en saanut nieltyä, joten Pamol oli käytössä. Lääkärin suosituksesta söin nestemäistä ravintoa pari viikkoa. Sen parin viikon jälkeen aloin syömään enemmän kiinteää ravintoa, mutta olen taas siirtynyt enemmän soseisiin ja keittoihin. Laihtunut olen 6 kg. Annoskoot on pieniä ja olen joutunut opettelemaan syömisen uudestaan. Pari kertaa on ruoka ?jumittunut? ja hätähän siinä on meinannut tulla. Kroppa olis tuolloin halunnut oksentaa, mutta eihän se onnistunut. Kun hengittelin rauhassa, meni kramppikohtaus ohi, mutta jätti pelon, että se toistuu.
Nyt suurin vaiva on aivan hirveät ilmavaivat ja vatsakivut - suolisto ei siis ole tykännyt tästä ?ruokavalion? muutoksesta. Esomeprazolia olen syönyt ja tänään lääkäri oli sitä mieltä, että lisäisin annostusta, jotta ruoansulatukseen saataisiin joku tolkku. Eli se, mitä toivoin, eli että voisin luopua esomerazolin syönnistä, ei ainakaan vielä ole toteutunut.

Refluksista olen kärsinyt vuosia. 2020 toukokuussa kävin gastroskopiassa jonka jälkeen tutkinut kirurgi ehdotti leikkaushoitoa. Ihmettelin, kun pääsin mielestäni suht lyhyen odotusajan jälkeen leikkaukseen. Aika näyttää, oliko siitä hyötyä.

HMPRe: Fundoplikaation jälkeen9.2.2021 13.07
Harmi Tuuli jos tuska ei helpota.
Syön esomeprazolia isolla annoksella ja sillä lopputulemalla, että ruoka sulaa huonosti eli jos sulla on ruoan sulamisen kans ongemia eikä närästyksen niin miksiköhän sitä pitää vetää? Voisko ruoansulatusentsyymit auttaa? Nehän saa kapselista tyhjennettyä lusikkaan, ettei tarvi tabuna vetää. Tämä nyt on täysin maallikon miete. Mua turvottaa ilman leikkaustakin usein, maha kuin 6kk raskaana iltaisin ja otan aina silloin ruoansulatusentsyymin niin se helpottaa tai jos ruoka tuntuu, ettei ala sulamaan. Toivotaan, että löydät avun.

LelleRe: Fundoplikaation jälkeen9.2.2021 14.49
Mulla ei Fundo auttanut. Lyhyt tausta: raskauksista palleatyrä ja muuten vaan sukuvikana sappikivitauti. Sappi vikaantui lopullisesti (tulehtui) ja se poistettiin 10/2020. Fundo tehtiin 05/2019. Jo muutama kk leikkauksen jälkeen alkoi maha pyöriä ja kuohua, jouduin aloittamaan uudelleen Somac 20 iltaisin. Se rauhoitti tilanteen. Kunnes sappi lähti, nyt siitä 3kk päästä on refluksihelvetti uudelleen irti entistä pahempana, eikä tunnu mikään happosalpaajamäärä riittävän. Taitaa olla mulla sappirefluksi johon ei oikein auta mikään.
Pelottaa myös kun uusi gastroskopia tulossa, et miten kestän paaston.. samalla tehdään myös kolonoskopia, eli melkein vuorokausi syömättä. Mahtaa refluksi riehua!
Mulla kesti sairasloma Nissenin jälkeen 4vk, oli tosi tiukka mansetti että vaikea oli 4vk nestemäisen jälkeen aloitella kiinteitä. Laihduin entisestään. Nyt se on kuitenkin jo niin löystynyt että pystyn juomaankin "lomolla" esim. vettä ja röyhyjä tulee välillä. Harmittaa vaan kun sen teho ei nähtävästi sappirefluksiin ole kummoinen.

MaisaliisaRe: Fundoplikaation jälkeen10.2.2021 12.20
HMP, samoilla linjoilla täällä tuon esomepratsolin suhteen.
Huomasin kyllä selkeän eron vatsan toiminnassa kun sain jättää happosalpaajan pois.
Fundoplikaation jälkeen kaksi kertaa kävi niin, että vatsa meni todella sekaisin ihan äkkiseltään. Eka kerta kun pääsin sairaalasta ja sitä ennen olin ottanut vatsan toimintaa edistävää lääkettä ja toisen kerran kauppareissun aikana. Tuli kiire kotiin siinä kohtaa....
Ajattelen itse niin, että vatsalla oli varmaan ihmetyksen paikka kun oli tottunut happosalpaajaan noin vuoden verran ja sitten se loppui kuin seinään.
Tietysti leikkauskin aiheutti omat muutoksensa vatsaan.

näärästysRe: Fundoplikaation jälkeen11.2.2021 9.01
Minule leikattu 2018 ja kyllä välillä vieläkin joku kuiva ruoka jumittuu eikä mene mansetin läpi alas. Silloin kyllä yökkäämällä tulee ulos kaikki mitä on jäänyt ruokatorveen jumittamaan. Ei siinä todellakaan vesi auta vaikka niin kuvittelisi. Minä jouduin olemaan sairalassa viikon kun tuli ongelmia, joku tulehdustila. Lääkkeeksi sain Panacod- poretabletteja myös resettillä kotiin,sairaalassahan ne kipulääkkeet meni tiputuksella. Vaikka hankaluuksia oli ja vieläkin tuota nielemisvaikeutta jonkun verran niin en kadu päivääkään leikkausta.

NyymiRe: Fundoplikaation jälkeen11.2.2021 16.55
Minkälaisia oireita sinulla närästys oli ennen leikkausta, kun mainitsit ettet kadu lainkaan leikkausta? Itsekin mietityttää aika paljon tuo leikkaus mutta kuumottaa ihan sikana kun joku hoitajakin mainitsi siitä ruoan jumittumisriskistä sun muista riskeistä.

Itsellä on esimerkiksi usein silleen että hetki voi olla ihan ookoo olo ja ihan yhtäkkiä voi mennä todella huonoksi, ei pystyy mitenkään hallita oloani. rajoittaa sen verran paljon elämää että mielellään istun vaan suurin piirtein himassa päivät pitkät.

Tuntuu kyllä siltä että olisi sen arvoista se leikkaus, mutta kuumottelen että menee entisestään pahempaan suuntaan.

TuuliRe: Fundoplikaation jälkeen15.2.2021 18.18
Leikannut kirurgi soitti tänään sovitusti ja kysyi vointiani. Hän haluaa tarkistaa leikatun/korjatun alueen, eli joudun nielemään kameran. Toivottavasti en joudu uudestaan leikkauspöydälle. Ylävatsan arkuutta on vielä paljon ja se hankaloittaa syömistä ja liikkumista. Leikkauksesta tulee keskiviikkona viisi viikkoa.

PäiviRe: Fundoplikaation jälkeen22.1.2022 10.42
Hei Tuuli mitä sinulle nykyään kuuluu? Olen menossa maaliskuussa kyseiseen leikkaukseen, en juuri kärsi närästyksestä, vaan kamalasta röyhtöilystä ja inhottavasta olosta vatsassa, Pariettia 10 mg olen syönyt 7 vuotta, se pitää närän poissa, on todettu iso paraesofageaalinen tyrä ja löysä vatsan portti, kaksi kertaa olen jo perunnut leikkauksen pelosta, jos saan pahemmat vaivat sen jälkeen, minulle tehtäisiin Doorin mukainen mansetti, eli ei koko mansettia. Kiva jos Tuuli on vielä kuulolla🙂

MariaRe: Fundoplikaation jälkeen21.2.2022 0.28
Mulle Mehiläisen kirurgi sanoi, ettei suosittele leikkausta kenellekään, vaikka refluksioireeni ovat normaalia elämää täysin rajoittavat. Hän sanoi, että vain osa leikkauksista onnistuu ja nekin, jotka onnistuvat, 5-vuoden sisällä useille tulee ongelmia.

Oma palleatyräni tuli raskauksien jälkeen tai oikeastaan jo nuorimmaista odottaessani. Eipä olisi tullut mieleen, että oma elämänlaatuni romahti perhettä perustaessa, vaikka olen onnellinen lapsistani. Kuopus ei ole koskaan nähnyt tervettä äitiä, olen ollut sairaana koko ajan. Nyt mietitään jo sairaseläkettä, vaikka haluaisin kovasti jatkaa töissä.

Yritän hallita refluksia ruokavaliolla ja elämäntapa valinnoilla. Ei ole vaikeaa välttää tiettyjä ruoka-aineita, kun tiedän miten kovat kivut saan syömällä "väärin".

Olen miettinyt, että auttaisiko se, että maksaisi itsensä kipeäksi antidioksiklikalle tai funtionaaliselle lääkärille, jossa selvitetään vielä ne ruoka-aineet, jotka häiritsevät ruuansulatusta ja ylläpitävät matala-asteista tulehdusta. Todella iso merkitys refluksin hoidossa on mielestäni suoliston mikrobitasapaino ja suoliston hyvä toiminta. Jos on viemäri tukossa, paine tulee ylöspäin.

Onko kukaan saanut apua ruokavaliolla, joka on räätälöity esim funktionaalisen lääketieteen puolella?

LelleRe: Fundoplikaation jälkeen21.2.2022 8.45
Onpa jyrkkä mielipide Mehiläisen kirurgilla. Erittelikö mitä ongelmia? Kannattaa ehkä kysyä joltain muultakin. Kyllä Nissen on ihan tavanomainen tapa korjata palleatyrä ja kuulostaa sinun tapauksessasi että se pitäisi ehdottomasti korjata. Johan tuossa on riski ruokatorven syövälle jne jos jatkuva refluksi. En usko että minkään ruuan karsiminen tms auttaa koska vika on palleatyrä. Eri jos on epäily ruoka-aine yliherkkyydestä tms. (Allerginen refluksi). Itse tunnen useamman Nissen leikatun ja valtaosa on tyytyväisiä kunhan taustalla ei ole ollu muuta ongelmaa, esim. Sappi. Onko sinulla sappi tarkistettu? Minulla meni raskauksista sappi täyteen kiviä ja siitä alkoivat ongelmat palleatyrän lisäksi. En saanut nissenistä 100% helpotusta koska kyseessä on myös sappirefluksi (ei nousuja mutta höyryjä) mutta pärjään paljon vähemmällä somacilla, eikä rintalastan taakse tule kipua kuten ennen nisseniä.

MariaRe: Fundoplikaation jälkeen21.2.2022 11.57
Sappirakko leikattiin heti ensimmäisen raskauden jälkeen. En uskalla mennä leikkaukseen, koska olen tavannut yhden ihmisen, jonka kohdalla leikkaus meni todella pieleen. Myös hyvä ystäväni on leikkaussalin sairaanhoitaja ja hän on ollut mukana korjausleikkauksissa.

Alunperin halusin nimenomaan leikkauksen, mutta kun Mehiläisen kirurgi kertoi, että leikkauksista ei ole saatu toivottua tulosta ja leikkaus on riski, että elämänlaatuni pahenisi entisestään. Hän kehoitti yrittämään vain pärjäämään oireiden kanssa. Hänen mukaansa leikkauksen hyöty ei ole pysyvä ja potilas hyvin usein joutuu palaamaan ruokavaliolle ja happosalpaajien käyttöön.

Onko tällä palstalla koskaan kerätty dataa keskustelijoiden kesken, joille tehty leikkaus? Olisin kiinnostunut kokemuksista. Kenellä esim onnistunut täysin ja kenellä osittain, kenellä leikkaukesta ei ole ollut hyötyä?

Uskon, että on mahdollista, että leikkaus onnistuu ja elämänlaatu voi parantua. Mutta en uskalla itse ottaa sitä riskiä, että leikkaus ei onnistuisi.

Manometriaan en enää suostu menemään, sain komplikaatioona siitä nielemisrefleksin heikentymisen. Joudun keskittymään huolella juomiseen ja syömiseen ja kurkun kakominen on jatkuvaa.

LelleRe: Fundoplikaation jälkeen21.2.2022 12.38
Okei tuo nielemisrefleksin heikkous on kyllä kohdallasi kontraindikaatio Nissenille. Gastroenterologi selitti minullekin kun leikkausta mietittiin että jos nielemisen tai peristaltiikan kanssa on mitään häikkää ovat leikkauksen seuraukset katastrofaaliset. Voimia ja toivottavasti löydät muun avun vaivoihin!

SitrusRe: Fundoplikaation jälkeen21.2.2022 12.42
Olin funktionaalisella lääkärilläkin. Ei mitään hyötyä.

PihlisRe: Fundoplikaation jälkeen22.2.2022 7.38
Varmaan meistä jokainen pohtii leikkauksen hyötyjä ja haittoja. Nehän liittyy kaikkiin toimenpiteisiin. Tuo antioksidanttiklinikan paketti on varmasti antoisa ja hyväkin, mutta pääset kyllä samaan lopputulokseen pitämällä oirepäiväkirjaa ja testailemalla ruokia järjestelmällisesti. Se toki vie aikaa ja todella paljon vaivaa. Ne perusasiat, suoliston kunto ja mikrobiomi, sappi, maksa yms. tietysti vaikuttavat ruoansulatukseen.
Kokisin itse, että stressin välttäminen, rauhallinen syöminen, pienet annokset, pureskelu auttaa eniten. Ja ruoansulatuksen tehostaminen entsyymilisällä, omenaviinietikalla yms. Olisihan se ihanaa, jos vatsanportin saisi toimimaan oikein!

Pettynyt Re: Fundoplikaation jälkeen6.4.2023 16.22
Minulla nyt kaksi viikkoa leikkauksesta ja kaikki vaivat mitä oli ennen sitä on melkein tuplaantuneet, jatkuvaa röyhimistä, mahan turpoamista, pierettämistä, hartiakipua, rytmihäiriöitä, rinnanpolttoa (ei ollut ennen) olo on kertakaikkiaan tukala, röyhiminen alkaa heti aamusta jo tyhjällä vatsalla ja jatkuu koko päivän, syömään pystyisi jo normaalisti, ei mitään ahtautta ole ollut, tehtiin Dorin mukainen löysempi mansetti, jäikö sitten liian löysäksi? Tiedä häntä, kyllä ottaa päähän tämä olo😩

RentukkaRe: Fundoplikaation jälkeen6.4.2023 18.00
Oletko ollut sairaalaan yhteydessä, kysynyt sieltä ? Kaksi viikkoa on jo sellainen aika, että luulisi edes pientä parantumista tulevan.
Voisiko tosiaan olla, että mansetti on jopa liian löysä. Kun kaikki röyhimiset tulee heti aamusta. Tuo on aika hurjan kuulosta, jos ei parantumista tule.

PettynytRe: Fundoplikaation jälkeen6.4.2023 19.23
Kirurgin pitäisi soittaa minulle lähipäivinä, kun soitin osaston hoitajalle. Nytkin alkoi äkkiä polttaa rinnasta läpi selkään, meni kuitenkin ohi aika pian, ei tällaistakaan ennen ollut, heti leikkauksen jälkeen oli jo paineen tunne pallean kohdalla, meni sairaalassa ohi kuitenkin, nyt kotona ollessa tämä röyhiminen on ihan mahdotonta ja ilma kuplii mahassa, menin "sutta" pakoon niin "karhu" tuli vastaan, että näin. Toivon olon vielä tasoittuvat, jos sisuskalut rauhoittuu, onhan niitä laitettu uuteen uskoon, shokki mahalle. Kyllä se kirurgin soitto kestää, kiire kai niilläkin.

RentukkaRe: Fundoplikaation jälkeen6.4.2023 19.48
Toivotaan näin, kaikki käy parhain päin. Lopulta. Ei ole helppoja nuo leikkaukset aina.

PettynytRe: Fundoplikaation jälkeen14.4.2023 22.16
Lääkäri soitti tänään, laittoi lähetteet keuhkokuvaan ja tähystyksen, sanoi, että voi olla tikki irronnut, tai ruoka sulaa huonosti, tai sitten voi vielä korjaantua olo. Nytkin rintaa polttaa, mitä ei joka päivä ole, röyhin vielä paljon, se ei ole muuttunut, en tunne närästystä silti vaikka rintaa polttelee selkään. Paineen tunnetta on usein mahassa, mitään syömisongelmaa ei ole, syön jo ihan normaalisti, olisin voinut syödä alusta asti, ruokaa mahtuu normaali määrä vatsaan, sekin tuntuu oudolta, kun muut syövät niin kauan soseita, eikä mahaan mahdu kuin pieni määrä. Vaivat joiden takia menin leikkaukseen ovat tuplaantuneet, rytmihäiriöt, röyhtäilyt ja nyt vielä ylimääräisenä rinnanpoltto, kunpa voisin perua tämän leikkauksen, ajattelin jo ennen leikkausta, että tietysti minä olen se jolle ei käy hyvin, leikkauspöydälle en enää haluaisi.

PettynytRe: Fundoplikaation jälkeen14.4.2023 22.20
Lääkäri soitti tänään, laittoi lähetteet keuhkokuvaan ja tähystyksen, sanoi, että voi olla tikki irronnut, tai ruoka sulaa huonosti, tai sitten voi vielä korjaantua olo. Nytkin rintaa polttaa, mitä ei joka päivä ole, röyhin vielä paljon, se ei ole muuttunut, en tunne närästystä silti vaikka rintaa polttelee selkään. Paineen tunnetta on usein mahassa, mitään syömisongelmaa ei ole, syön jo ihan normaalisti, olisin voinut syödä alusta asti, ruokaa mahtuu normaali määrä vatsaan, sekin tuntuu oudolta, kun muut syövät niin kauan soseita, eikä mahaan mahdu kuin pieni määrä. Vaivat joiden takia menin leikkaukseen ovat tuplaantuneet, rytmihäiriöt, röyhtäilyt ja nyt vielä ylimääräisenä rinnanpoltto, kunpa voisin perua tämän leikkauksen, ajattelin jo ennen leikkausta, että tietysti minä olen se jolle ei käy hyvin, leikkauspöydälle en enää haluaisi.

MariaRe: Fundoplikaation jälkeen15.4.2023 1.13
Hyvä Pettynyt, tunnen suurta myötätuntoa sinua kohtaan. Toivottavasti jokin apu löytyy, jotta voisit paremmin. Mietin, että uskallanko ehdottaa jotakin, etenkin kun oireesi ovat noin hankalat...voisitko kokeilla ruuansulatusentsyymejä jokaisen ruokailun yhteydessä ja pätkäpaastoa? Esim. ruokailet klo 12-20 tai 10-18, muun ajan paastoat. Itse olen saanut apua näistä ja syömällä emäspitoista ruokavaliota.

Toimiiko suolistosi normaalisti? Jos viemäri on tukossa, silloin painetta kertyy ylöspäin. Tuo polttelu selkään ja rytmihäiriöt ovat tuttua myös minulle. Rytmihäiriöt voivat liittyä autonomisen hermoston epätasapainoon, jos sydämessä ei ole todettu rakenteellista vikaa?

Mutta ennen kaikkea, enemmän kuin ohjeita, tarvitset nyt vertaistukea muilta.

6666Re: Fundoplikaation jälkeen15.4.2023 10.38
Siis olenko täältä nyt ymmärtänyt oikein, että jos on todettu Barrett niin joutuu syömään PPI-lääkkeitä koko loppu ikänsä?

PettynytRe: Fundoplikaation jälkeen15.4.2023 12.07
Hei Maria, ruuansulatusentsyymeistä ei ole ollut apua röyhtäilyyn, kokeilin niitä jo ennen leikkausta, nyt yritän syödä brobiootteja ja Lectineliä vatsan vaivoihin. Olen nyt röyhinyt n. 10 vuotta, mutta viimeiset viisi vuotta tosi paljon, ja nyt leikkauksen jälkeen vielä enemmän, karehdin niitä, kun sanovat, että kaikki röyhyt ym. jäivät leikkauspöydälle ja minä otin ne sieltä moninkertaisesti😣😪

PettynytRe: Fundoplikaation jälkeen19.4.2023 9.18
Se hyvä puoli ettei närästä vaikka jätin Parietin pois, ennen, kun olin pari päivää ilman Parietia alkoi närästys, ja kaikkea voin syödä ilman närästystä. Menen toukokuussa vatsan TT kuvaan ja sen jälkeen gastroskopiaan, sitten näkee on jotain häikkää, vai onko tämä röyhtäily jotain muuta ominaisvikaa, röyhiminen alkoi antibioottikuurien jälkeen 2013, söin niitä silloin borrellioosiin. Muuten olen toipunut hyvin itse leikkauksesta.

PettynytRe: Fundoplikaation jälkeen19.4.2023 9.38
Se vielä, että minulla ei ollut mitään syömisvaikeutta, kolmannella viikolla aloin syömään ihan normaalisti, samanlaisia annoskokoja kuin ennen, pieniä määriä olen aina syönyt, kaikki menee alas, näkkileivät ym, yhtään ei ole paino tippunut, huonoa oloa ei ole missään vaiheessa ollut, veden juonti sujuu normaalisti, eli ei mitään pieniä hörppyjä, olisiko tehty liian löysä Dorin mansetti, no, estää se ainakin närästyksen. Leikkaukseen hankkiuduinkin runsaan röyhtäilyn ja paineen tuntuun vatsassa, en närästyksen vuoksi, sen kanssa olisin pärjännyt Parietilla.

RiiaRe: Fundoplikaation jälkeen19.4.2023 16.39
Onko keltään kielletty kokonaan kuntosalilla käynti loppuelämäksi?

TreenaajaRe: Fundoplikaation jälkeen19.4.2023 18.24
Riippuu mitä siellä tekee, leukoja ei kannata vetää, eikä hirveän painavia nostella, muuten voi tehdä kaikkea. Monet aloittaa jo kuukauden kuluttua kuntosalitreenit, järki siinäkin tekemisissä tietty.

PettynytRe: Fundoplikaation jälkeen29.4.2023 11.04
Viisi viikkoa leikkauksesta, röyhin hirveästi ja paineen tunne mahassa jatkuvasti, välillä kipeä vatsa, olo kurjempi kuin ennen leikkausta. Onko muita röyhiviä leikkauksen jälkeen, nyt alkanut yskittämäänkin, mikähän on pielessä, heti leikkauspäivänä oli jo mahassa ällö paineen tunne, ja röyhytti. Kaiken tämän luulin jäävän pois leikkauksessa, myös rytmihäiriöt, niin lääkäri ainakin sanoi, että vaan leikkaus auttaa, eipä auttanut, kurjemmaksi olo vain tuli.

MariaRe: Fundoplikaation jälkeen29.4.2023 12.10
Olen todella pahoillani puolestasi ja toivon sinulle voimia. Onko terveydenhuollon puolelta ehdotettu tutkimuksia, jossa selvitetään korjausleikkauksen tarve?

MariaRe: Fundoplikaation jälkeen29.4.2023 12.18
Mulla refluksi ilmenee eniten yskimisenä, ainoa keino on ollut, että noudatan tiukkaa ruokavaliota ja kun refluksikivut alkavat käytän silica-piihappogeeliä useita kertoja päivässä. Kohotan nukkumisasentoa yms.
Yskiminen etenee joskus astman kaltaisiin kohtauksiin, mutta en usko, että on astmaa. Jos olen syömättä, en yski. Yskä alkaa ruokailun jälkeen ja limaa erittyy runsaasti.

Kaikilla on omat oireet ja keinot, niiden löytämisessä jokaisella haaste. Tuo ryöhiminen ei ole tuttua ja olen pahoillani, että joudut kokemaan sellaista, oireesi on varmasti hankalaa. Toivon, että jostain löytyisi sinulle apua.

RiiaRe: Fundoplikaation jälkeen4.5.2023 7.50
Minulla tulee pieniä kurnuttavia röyhtäyksiä varsinkin ruokailun jälkeen. Olen ottanut cuplatonia, jospa se auttaisi. Onko kellään ollut kipuja kiinteän aloittamisen jälkeen rintakehän/kyljen alueella?

JuurileikattuRe: Fundoplikaation jälkeen30.6.2023 21.51
Pari päivää leikkauksesta ja tuntuu, että rinnan alueella nyt pistää ihan kuin ennen, kun kärsin pahasta närästyksestä. Voiskohan tää johtuu jostain muusta? Tuli syömisen jälkeen, varmaan söin liian nopeeta.

LaventeliRe: Fundoplikaation jälkeen9.7.2023 18.44
Minulla on leikkauksesta nyt yli 3 kk, eikä vieläkään kaikki entiset oireet ole hävinneet, pikkuhiljaa muuttuu paremmaksi, lääkäri sanoi, että ottaa aikansa kun kaikki oireet häviää, voi mennä vuosikin, ei kannata huolestua erilaisista tuntemuksista. Alkuun minullakin oli polttoa rinnassa usein iltaisin leikkauksen jälkeen, nyt ei ole ollut enää mitään, röyhyistä en ole vielä päässyt kokonaan eroon, välillä röyhin ihan sikana, mahaporttia vähän laajennettiin jälkeen, jos auttaisi röyhtäilyyn ja ruoka kulkisi nopeammin läpi, no, ei se kyllä auttanut, täytyy antaa ajan kulua.

HMPRe: Fundoplikaation jälkeen5.9.2023 9.15
Omasta leikkauksestani tuli juuri 2v. Kaikki on mennyt hyvin. Cuplaton ei minulla auttanut ilman poistumiseen suolistosta ja se on ollut ainoa riesa, että vatsa oli ihan pallo ja tuskaisen kipeä työpäivän istumisen jälkeen. Suolisto kiemurtelee vatsassa laajalla alueella niin kipuja oli milloin missäkin. Löysin lääkkeeksi Simexin, joka poistaa ilmaa suolistosta tehokkaasti esim. suoliston tähystystä ennen. Tämä auttoi minua valtavasti ja kaikki vatsa- ja suolistotuntemukset poistuivat ja vatsa on normaalin littana. Mietin voisiko tämä auttaa Pettynyttä? Nyt 2 vuoden jälkeen ilmavaivat ovat vähentyneet huomattavasti.

SaaruskaRe: Fundoplikaation jälkeen7.9.2023 9.08
Hei kaikille! Minulle tehtiin Nissenin fundoplikaatio pian 8 kk sitten. Sitä ennen olin yskinyt 20 vuotta ja kaikki mahdolliset keuhkotutkimukset tuli koettua tuona aikana. Yskän lisäksi kärsin hyvin voimakkaista kurkun ärsytyksen tunteista, kuin joku olisi neulalla tökkinyt kurkkua ja tämä aiheutti myös voimakasta kakomista/yökkäilyä. Vuosien saatossa jopa keuhkot tähystettiin, mikä oli hyvin traumaattinen kokemus. Ruokatorven ph-mittauksessa ei muutama vuosi sitten ollut poikkeavaa, eikä minulla ikinä (!!) ole ollut närästystä. Joten ilmeisesti närästämistunteen puutos erehdytti lääkäreitä 20 vuoden ajan.. Leikkaukseen päädyin kuitenkin, koska talvella 2022 ainaisen yskän ja kurkun ärsytyksen lisäksi aloin jatkuvasti yökkäillä ja lopulta oksennella. Työpäivät olivat tuskaa ja yöt täyttä helvettiä. Oksentelin jopa kaupassa, jollen ehtinyt välittömästi pihalle kurkun ärsytyksen alkaessa. Yökkäys oli niin voimakas, että pissatkin tulivat aina housuun.. Liikunta pahensi oireita, mutta kyllä niitä oli koko ajan. Lopulta en voinut enää mennä ihmisten ilmoille (töissä oli kuitenkin pakko käydä) ja marssin vielä kerran lääkärin puheille. Vatsalaukun tähystyksessä todettiin reilu väljyys ja ilmeisesti kärsin ruokatorven takaisinvirtauksesta. Leikkaus vei samantien kaikki vaivat! Toki kurkku oli ärtynyt vielä parin kuukauden ajan leikkauksen jälkeen, mutta nyt yskä, kurkun kaiherrus, yökkääminen ja oksentelu ovat olleet historiaa jo hyvän aikaa. Ainoastaan se harmittaa, että tätä ei todettu eikä leikattu jo 20 vuotta sitten! Olen nyt 44-vuotias. Leikkaus siis todellakin muutti elämäni! Tällä hetkellä ruoka jää jumittamaan päivittäin, leipä on pahin. Eikä siihen auta juominen, vain odottaminen. Jumitus kestää melko lyhyen aikaa, eikä ole varsinaisesti kivulias, epämiellyttävältä se silti tuntuu. Koetan muistaa syödä hitaammin ja pienempiä suupaloja, sillä arjen kiireessä tulee helposti hotkittua entiseen tapaan. Pidän jumittamista kuitenkin pienenä hintana elämäni takaisin saamisesta. Röyhtejä ei tule, joten en juuri juo limsaa tms.

LeggeRe: Fundoplikaation jälkeen12.11.2023 4.44
Hei Ystävät.Minulle tehtiin jo toinen leikkaus 9.11.2023.Ensimmäinen leikkaus tehtiin vuonna 2016,josta sain helpotuksen närästyksen oireisiin n.6kk,jonka jälkeen alkoi pikkuhiljaa närästys oireet palata takaisin.Tuolloin korjattiin palleatyräkin joka oli n.3.5cm.n suuruinen.Nyt viimeinen vuosi oli yhtä helvettiä oireiden takia.Pahoinvointia ja oksentelua oli päivittäin.Aamu alkoi yökkimällä ja oksentamalla(mansetti oli pettänyt,ja tyrä oli jo 7cm).Tosiaan leikattiin nyt uudemman kerran, tällä kertaa oysissa.Ensimmäinen oli kaksissa.(Kajaanin keskussairaala).Lääkäri sanoi että teki leikkauksen erillalailla kuin 2016 jolloin tosiaankin oli ruuan takertelua ja röyhtäyksiä ei voinut suorittaa.Nyt kuulema kun vatsalaukku vedettiin tyrän alapuolelle,niin vatsalaukkun yläosa pyöräytettiin ruokatorven ympärille,niin oireet hävisi kans leikkauspöydälle,ja ei ole ollut puuron,ja soseruokien kanssa mitään ongelmaa/tuntemusta ja pieni röyhtäyskin on mahdollista, ainoastaan mikä on vielä ärsyttävää on toi olkapäiden kipu(leikkauskaasu mahdollisesti tekee sen)niin ei anna nukuttua kuin 2-3h putkeen.Ja sitten lääkettä.Muita kipuja ei ole,ja jospa se uusi elämä tästä alkaisi.Kärsinyt vaivasta 17v.Vaikka uusinta leikkauksesta olen kuulut lukenut juttuja että on hankala ja yleensä epäonnistuu.Näitä juttuja pelkäsin itsekkin yli vuoden,vaan kirurgi sai minut puhuttua yli ja hyvä niin.Kun on osaava kirurgi joka on tehnyt näitä paljon,on silloin onnistuminen todella hyvällä mallilla.

SaaruskaRe: Fundoplikaation jälkeen12.11.2023 12.01
Hei Legge! Onpas rohkaiseva kokemus uusintaleikkauksesta. Vaikka itsellä nyt oireet pois ja tilanne hyvä, mielessä käy välillä mahdollisuus mansetin purkautumisen. Olen ajatellut, että menisin epäröimättä uusintaleikkaukseen, koska eihän näiden oireiden kanssa oikein muuta vaihtoehtoa ole. Kysyin lääkäriltä, voinko itse tehdä jotakin (väärää), mikä aiheuttaisi mansetin purkautumisen. Lääkärin mukaan ylipaino on merkittävä riski, muutoin ei itse voi vaikuttaa. No, olen normaalipainoinen ja tämä onkin hyvä syy pysyä sellaisena. Jonkin verran olen pelännyt sitä, että jos joudun yökkimään kovasti esim. vatsataudin tai migreenin vuoksi, niin voisiko tämä rasittaa mansettia. Onneksi vielä (10 kk leikkauksesta) ei ole tullut tarvetta oksentaa, ja minulla on joka tapauksessa pahoinvointilääkettä varattuna tällaisia tilanteita varten.

LeggeRe: Fundoplikaation jälkeen17.11.2023 15.25
Moi.Saaruska.Nyt reipas viikko leikkauksesta takana.Ainoa ärsyttävä tunne on kurkun karheus(ehkä vähän samanlainen kuin närästäessä).Tokko tämä tunne voi myös johtua siitä kun 17v käytännössä säännöllisesti syönyt närästyslääkkeitä,niin hapon eritys voi kasvaa moninkertaiseksi kun kerralla lopettaa lääkityksen.Muuten olo aivan mainio lukuunottamatta tuota kurkun karheutta.

Rentukka Re: Fundoplikaation jälkeen17.11.2023 21.10
Pettynyt, onko vointisi parempi ja olo korjaantunut. Kun aikaa on kulunut.



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: