Keskustelu
| Pippurix | 6 vuotta refluksia | 5.6.2013 15.57 |
| Vaiva alkoi kesällä 2007. Olin lihonut lyhyessä ajassa todella reilusti ja sehän se ilmeisimmin oli asiaan syynä. Ensi alkuun oli runsaasti närästystä. Röyhtäytytti ja makuulla nousi välillä hapanta nestettä kurkkuun. Syönnin jälkeen kröhitytti. Asuin silloin ulkomailla, enkä mennyt vaivan kanssa lääkäriin vaan söin vain Rennietä. Kesällä 2008 muutin takaisin Suomeen. Vaivat olivat jatkuneet koko ajan, mutta en pitänyt niitä minään kummallisena. Renniehän helpotti oloa. En ollut ikinä kuullutkaan mistään refluksitaudista ja ajattelin, että vaiva johtuu vain liiasta syömisestä (mistä se tietysti osiltaa johtuikin). Kesän mittaan aloin kuitenkin tuntea jatkuvaa palan tunnetta kurkussa sekä vihlontaa hengittäessä. Mitenkään en yhdistänyt näitä oireita noihin aiempiin. Näiden oireiden takia menin sitten vihdoin lääkärille. Lääkäri epäili ensin kilpirauhasen liikatoimintaa ja laittoi minut kilpirauhastesteihin. Liikatoiminnan sijaan paljastuikin kilpirauhasen vajaatoiminta. Se selitti monia muita minua vaivanneita ongelmia (kuten jatkuvan palelun), muttei kurkkuoireita. Lääkärin kanssa keskustellessa tuli sitten esille nuo muutkin oireeni jolloin hän totesi heti vaivojen johtuvan refluksista. Minulle määrättiin lääkkeeksi Nexium 40mg. Sain myös lähetteen tähystykseen, mutten mennyt sinne. Poden todella voimakasta fobiaa tukehtumista ja oksentamista kohtaan. Kerrankin sain hysteerisen itkukohtauksen kun nielustani yritettiin ottaa puikolla näytettä (kurkunpääntulehdus). Letkun tunkeminen kurkkuuni on siis minulle täysin mahdoton ajatus. Lääkäri totesi tuolloin kuitenkin, ettei tähystys ole välttämätön jos Nexium auttaa. Ja onhan se pääosin auttanut todella hyvin. Kröhimistä ruuan jälkeen esiintyy edelleen, mutta muuten olen enimmän osan aikaa varsin vähäoireinen. Huonojakin kausia kuitenkin tulee. Niinkuin nyt. Laukaisijana nyt stressi. Olen myös huomannut, että oireet yleensä pahenevat juuri kesällä. Sitä en sitten tiedä johtuuko se siitä, että söisin/joisin kesällä jotenkin eritavalla. Ainakin limsaa tulee joutua kesällä paljon enemmän kuin talvella. Onkohan kukaan muu havainnut tällaista vuodenaikaan liittyvää pahenemista? |
||
| Pippurix | Re: 6 vuotta refluksia | 6.6.2013 10.44 |
| Pohdin tuota helteen vaikutusta niin, että piti oikein ruveta googlettamaan asiaa. Mitään tieteellistä aineistoa en asiasta löytänyt, mutta kylläkin muiden kokemuksia samasta asiasta - eli helle tosiaan voi pahentaa refluksia. Miksiköhän? |
||
| Sanna | Re: 6 vuotta refluksia | 6.6.2013 11.37 |
| Mulla on sama suhtautuminen tohon tähystykseen kun sulla. Silti olen alistunut siihen jo kaksi kertaa. Eka kerta oli järkyttävä kokemus ja silloin vannoin ettei ikinä enää. Kunnes oli taas pakko. Tällä kertaa olin neuvotellut etukäteen puhelimessa hoitajan kanssa ja sain hyvät ohjeet miten selviytyä. Hän selosti koko toimenpiteen ajan rauhallisesti miten itse pystyn oloani helpottamaan. Sain myös puuduttavan suihkeen nieluun. Keskityin tarkasti ohjeisiin ja tutkimus meni todella hienosti! Joskus olen miettinyt et tehdäänkö tämä toimenpide todellakin hereillä myös muualla maailmassa. Jotenkin tuntuu et se on oikea kidutuksen muoto. |
||
| Pippurix | Re: 6 vuotta refluksia | 6.6.2013 11.53 |
| En voisi ajatellakaan tuota kuin nukutuksessa. Siinä ei auta rauhoittavat lääkkeet eikä keskittyminen, kun kyseessä on tosiaan oikeasti hyvin voimakas fobia - joka 100% varmasti tuosta vain pahenisi :( Nukuttamiseen taas sitten liittyy toinen ongelma. Minulla nimittäin on myös virtsarakon sairaus jonka takia joudun käymään vessassa noin kerran tunnissa - yölläkin useita kertoja. En siis oikein voi olla kanttuvei tuntia pitempään. Nukutuksesta herättyä pitäisi välittömästi päästä vessaan ja se ei taida ihan niin onnistua. |
||
| refluksikurkku | Re: 6 vuotta refluksia | 6.6.2013 16.32 |
| Pippurix, tsemppiä fobian kanssa - toivottavasti se ei vaikeuta paljon tuota arkielämää! Nukutuksen vaatimiseen sinänsä ei tarvi olla mielestäni voimakastaan fobiaa .. .eikä itse asiassa ollenkaan fobiaa. Nukutuksessa tehtävä tähystys ei pitäisi missään nimessä kestää kauan ... ja joskus hamassa tulevaisuudessa jos sinne menet, pissauspuoli voidaan varmaankin hoidella ihan ok (talutus, astia, ja mikä ettei aikuisten vaippa lyhyeksi aikaa). Meilläkin nukutuksissa on ollut siinä muutama ... eräs henkilö tapaamisissa suositteli sitä lämpimästi. Sen olen huomannut, että jos et asiasta osaa kysyä, lääkärit ei yleensä kerro tähystyksen vaihtoehdoista kunnollisesti ja se on todella epäkohta tämän taudin hoidossa. Näin käyttäytymällä jää osa potilaista kokonaan tähystämättä, koska heille tavallinen tähystys (= se peruskurkkupuudutus, kenties etukäteen sovittava rauhoittava tablettina) ei kertakaikkiaan sovi tai toimi. Jonkinlaisessa sedaatiossa (="humautusnukutus") ne tehdään kyllä rapakon takana ja tällainen pelkkä nielupuudutuksella tehtävä koetaan hieman vanhanaikaiseksi. Näin ainakin New Yorkissa ja Kalifornian osavaltiossa. Nenän kautta tähystystä (ei kaikkialla Suomessa saatavilla) tehdään myös, jota kehutaan paremmaksi ja asiakasystävällisemmäksi, kun siinä kakomiset jää pois. "Pikkumyy" on meillä ollut siinä ja oli kovin tyytyväinen! Seuraava tähystys on itselläni ehdottomasti "totaalisesti kanttu vei" tai ehkä sitten nenän kautta tehtävä, ohuemmalla letkulla. |
||
| refluksikurkku | Re: 6 vuotta refluksia | 6.6.2013 16.57 |
| Pippurix, mielenkiintoinen kysymys. K-väl. nettikirjoitusten puolelta millä tahansa vuodenajalla löytyy pahenenemisia. Itsellä on ollut huonoja kausia kesälläkin mutta en liitä niitä vuodenajanvaihteluun mitenkään. Tieteellisen puolelta löytyy abstrakti sääoloista (lämpötila, kosteus, sademäärä ....) esim http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/19826247 Eniten oireita siis lokakuusta -joulukuuhun tällä tutkittavalla porukalla. Tarkoititko, että sulla pahenee yleensä kesällä vai kesän ehkä lämpimämpänä ajanjaksona (=helle)? |
||
| Sanna | Re: 6 vuotta refluksia | 6.6.2013 18.19 |
| Refluksikurkku: mä jotenkin arvasin et muualla maailmassa ei näin pahoja juttuja tehdä hereillä. En oikeestaan mitään tiedä muiden maiden käytännöistä mutta muussa terveydenhuollossa panostetaan todella paljon kivuttomaan ja inhimilliseen hoitoon. |
||
| Pippurix | Re: 6 vuotta refluksia | 6.6.2013 19.14 |
| Juu nimenomaan helteellä tuntuu olevan pahimmillaan. Silloin 2007 kesällä, kun ongelma alkoi oli silloisessa asuinpaikassani lähes 40 asteen helteet pari viikkoa putkeen. Ikinä ennen en ollut niin kuumassa ollut. Sittenhän taas seuraavana kesänä tapahtui paheneminen jonka takia vihdoin menin lääkäriin (vaikka en osannutkaan yhdistää hengitysoiretta närästykseen). Kun nyt mietin, niin sama kuvio on toistunut joka kesä. Nyt toki on kova stressikin ollut päällä, mutta myös kuuma. Kaupassani ei ole ilmastointia ja iltapäivällä on kaupassa järkyttävän kuuma vaikka koittaa pitää ovia auki koko päivän. Olo tuntuu huononevan samaa tahtia kun elohopea kipuaa ylöspäin. |
||
