Keskustelu
| Sitrus | ahdistavat ihmissuhteet ja refluksi | 31.5.2013 15.56 |
| Pannaan kissa pöydälle. Täällä on tulossa avioero. Pariterapeutilla ehkä käydään, mutta asialistalla on mielestäni pääasiassa miten erosta toivutaan ja käytännön asioiden toteuttaminen ja ajankohta. Pelottaa, raivostuttaa, surettaa, hävettää... mutta myös jossain siintää jonkin sortin helpottuneisuuden tunne. Ei enää teeskentelyä, tyhjää totunnaisuutta, peiteltyä ärtymystä. Ja mikä yllätys: refluksioireet ovat hellittäneet otettaan. |
||
| Vanilja | Re: ahdistavat ihmissuhteet ja refluksi | 31.5.2013 17.30 |
| Ikävä kuulla Sitrus. Varmasti tulee vaikeita asioita eteen, mutta ei niistä auta selvitä kuin päivä kerrallaan. Minä olen ollut yhden ystävättäreni tukena hänen erossaan. Hän sanoi ihan samaa kuin sinä, että kaikkien noiden sinunkin kuvaamiesi tunteiden takana, hän kuitenkin tuntee helpotusta. |
||
| Justiina | Re: ahdistavat ihmissuhteet ja refluksi | 1.6.2013 0.21 |
| Olen myös miettinyt sitä, kuinka paljon ihmissuhde-asiat vaikuttavat refluksiin(kin). Aikapa sen minun kohdalla näyttää. Sisäinen ristiriita on taatusti vaikuttanut omalla tavallaan minunkin juttuihin. Nyt kuitenkin parempi vaihe ihmissuhderintamalla. Voimia sinulle Sitrus!!! |
||
| Sini the SoMac | Re: ahdistavat ihmissuhteet ja refluksi | 2.6.2013 5.30 |
| Hei Sitrus, onnittelut että olet selviytymässä isosta jutusta terveempäm, voimia arkeen silti ! Kyllä mä uskon, että vatsa on iso, herkkä elin jolla reagoimme muutoksiin ja epäkohtiin. Omalla kohdallani koen osatyökyvyttömyyseläkkeen helpotuksena selän hermosärkyn, mutta järjestelyt aiheuttivat niin suuret taloudelliset ongelmat, että refluksi käy täysillä. Yritä täsä sitten elää mahdollisimman tasapainoista ja ressitöntä elämää ;) |
||
| Re | Re: ahdistavat ihmissuhteet ja refluksi | 2.6.2013 12.45 |
| Voimia sinulle. Uskon että ihmissuhteilla on paljonkin tekemistä vatsanseudun vaivoilla. Minulla on ongelmallinen suhde miniään, joka yrittää kaikin tavoin vallata omaisuuttamme ja aliarvioimalla minua. Olen äärettömän herkkä ihminen. |
||
| refluksikurkku | Re: ahdistavat ihmissuhteet ja refluksi | 2.6.2013 14.02 |
| Sitrus, voimia tuohon prosessiin ja onnea senjälkeen alkavaan uuteen elämään! |
||
| zolt | Re: ahdistavat ihmissuhteet ja refluksi | 2.6.2013 16.09 |
| Sitrus:Tiedätkö mä ajattelin myös tehä aloituksen saman tyyppisestä aiheesta mutta sä ehdit ensin :) ...elikkä juuri niin että kun ahdistava ihmissuhde loppuu kokonaan niin oireet hellitää vaikka luulisi että kävisi toisin...mulla on ollut erittäin vaikea suhde läheiseen ihmiseen ja oireet ovat välillä olleet paremmat välillä huonommat...stressiä on ollut tämän ihmisen vuoksi niin paljon että välillä on miettinyt että paljonko ihminen voi kestää?? |
||
| Sitrus | Re: ahdistavat ihmissuhteet ja refluksi | 2.6.2013 16.28 |
| No niin. Nyt mies on lähtenyt hyvin päättäväisesti hakemaan kohennusta meidän tilanteeseen, eikä halua erota vaan parantaa meidän suhdetta. Meillä ei ole ongelmana näitä perinteisiä uskottomuus-väkivalta-päihteet vaan jotain hienosyisempää. Nyt kuitenkin olotila refluksin kanssa on sellainen, että ajoittain sairaus todella unohtuu ja oirehtii vähemmän. Päättelen siitä, että ongelmat on saatu esiin, joten elimistö oirehtii vähemmän. Menemme siis pariterapiaan. Mies on käynyt jo yksin kun minä en halunnut mennä. Mutta kyllä minäkin menen. En halua heittää tätä pitkää suhdetta pois ennen kuin kaikki kivet on käännetty. Zolt, haluatko kertoa omasta tilanteestasi vähän lisää? Kuulisin niin mielelläni. |
||
| Vanilja | Re: ahdistavat ihmissuhteet ja refluksi | 2.6.2013 18.39 |
| Kuinka pitkä parisuhde sinulla on Sitrus? Minä olen huomannut että pitkissä parisuhteissa tapahtuu ihmeellistä aaltoliikettä. Välillä lähenee kumppanin kanssa ja välillä loittonee, se on varmasti ihan normaalia. Tuossa loittonemisvaiheessahan nuo erokysymykset saattavat tulla esille. Hyvä kuitenkin että kumpikin haluatte korjata tilannetta |
||
| Sitrus | Re: ahdistavat ihmissuhteet ja refluksi | 2.6.2013 20.44 |
| Vanilja, menossa on yhteinen 18. vuosi. |
||
| Justiina | Re: ahdistavat ihmissuhteet ja refluksi | 2.6.2013 21.26 |
| Mielenkiintoista! Samanlaisia juttuja todellakin täälläkin pohdittu ja samoin mies aktiivinen muuttamaan arkea, jotta minä en väsyisi koko hommaan. Ihmettelen oikein, mutta onneksi sain sanottua mielessä olleet asiat. Tästä teemasta olisi mielenkiintoista jutella enemmänkin, mutta kovin tarkkaan ei täällä kuitenkaan halua asiaa avata. Eittämättä kuitenkin selvää, että ihmissuhteilla on todella iso merkitys tähänkin pulmaan. |
||
| Sitrus | Re: ahdistavat ihmissuhteet ja refluksi | 2.6.2013 22.40 |
| Kerro vaan rohkeasti vähän lisää, Justiina! Kuulisin niin mielelläni. Eihän täällä kukaan ketään voi tunnistaa. Oletteko te olleet kauan kimpassa? Olisi muuten tosi fiksua, jos vaikka joku viisas, elämää oppinut vaikka, tajuaisi antaa nuorelle parille lahjaksi parisuhdeoppaan ja lempeän kehotuksen hoitaa suhdetta asiantuntijan avulla jo ennen kuin tulee riitaa ja vieraantumista. Sitten kun tulee sotkua kaikki on paljon vaikeampaa ja tympeämpää. Mitä esimerkiksi kukakin tarkoittaa rakastamisella? Missä asioissa kannattaa pitää tiukka linja ja missä kannattaa joustaa? Sitten kun tulee erimielisyyttä käy ilmi, että parilla on ollut tietyistä asioista mielessään eri säännöt. Eihän kaikkea voi etukäteen sopia kun ei tiedä mitä elämä tuo tullessaan. On tämä kyllä aika vaikeaa. Miten olla puolikas parista ja kuitenkin kokonainen ihminen? Miksi niin usein itsenäisestä ihmisestä tulee parisuhteessa joissain asioissa löllykkä, joka antaa toisen hoitaa jotkut hommat niin ettei kohta enää itse osaakaan?? Niin alas en sentään ole vajonnut kuin eräs kaverini ennen muinoin joka ilmoitti ettei osaa edes lamppua vaihtaa eikä edes tiedä missä niitä heillä säilytetään, mies aina vaihtaa. |
||
| Mari | Re: ahdistavat ihmissuhteet ja refluksi | 3.6.2013 7.31 |
| Tsemppiä kaikille jotka miettivät eroa/ovat eroamassa! Olen itsekin miettinyt stressin vaikutusta refluksiin. Minulla on kaksi pientä lasta ja elämä tämän vuoksi hyvin hektistä. Miehen kanssa tulee kinasteltua usein samoin kun uhmaikäisen kanssa myös. Minua vaivaa huono äiti ja huono aviovaimo- olo kun en jaksa tätä kotielämää nyt. Eilenkin ajattelin että mitäs jos vain lähtisin ja jätän nämä tänne keskenään selviytymään? Miehen kanssa kuitenkin asiat ihan ok, muuten en tässä olisikaan. Kaikki johtuu minun väsymisestäni ja tästä pirun refluksista. Välillä on kyllä niin synkät mietteet. Onneksi on kesä ja valoisaa. Miehelläkin tulossa kesäloma niin pääsee jakamaan vastuuta toisen aikuisen kanssa. Sitruksen ajatuksia olen minäkin pyöritellyt joskus. Minusta on tärkeää että ihmisellä on oma identiteetti, harrastuksia ja ystäviä. Ja sitten pitäisi löytyä jotain yhteistä omaa sen puolisonkin kanssa. Minulla on myös eräs ystävä joka on vaihtanut puolisoa tietyin väliajoin ja joka kerta tapahtuu jotain ihmeellistä; ystäväni ajatukset, käyttäytyminen, elämä muuttuu juuri samanlaiseksi kuin mitä puolisolla on. Minusta se on pelottavaa. Joutuu joka kerran aloittamaan alusta uuden elämän kun ei ole mitään omaa mistä pitää kiinni. |
||
| Justiina | Re: ahdistavat ihmissuhteet ja refluksi | 3.6.2013 22.23 |
| Me olemme tunteneet toisemme parikymmentä vuotta ja naimisissa ei kuitenkaan ihan niin kauaa, mutta kauan kuitenkin. Meilläkään ei ole niitä "suuria" pulmia (väkivalta, uskottomuus tms), mutta monia muita asioita, mitä mietin joskus liikaakin. On myös tapahtunut vuosia sitten asioita, joita minun on vaikea sovittaa omaan "pirtaan" vaikka sinällään anteeksipyydettävää/ annettavaa ei olekaan, niin on vaikea hyväksyä toisen tapaa toimia tai suhtautua joihinkin asioihin. Toisaalta meidän parisuhde on hyvä ja toimiva silloin kun molemmat on kunnossa :) Lääkitykset kohdillaan, jos tässä jotain vitsiä vääntäisi. Tällä hetkellä olemme melko hyvässä tilanteessa, mutta vielä kuukausikin sitten, kun oloni oli tosi huono, tuntui tämä parisuhde-asiakin rassaavan mieltä. |
||
| zolt | Re: ahdistavat ihmissuhteet ja refluksi | 3.6.2013 22.53 |
| Sitrus,olen vuosia sanotaanko joutunut "kärsimään" vaikean ihmissuhteen kourissa läheinen ihminen kuitenkin(ei puoliso) ja on ollut unettomia öitä,rankkaa stressiä henkilöstä,olen ihmetellyt miten mun pää kestää kaiken,kun ihmissuhde on ollut sellainen niin läheinen että en ole välejä ko.ihmiseen voinut pysyvästi katkaista.Olen itse hoitoalalla ja tiedän että olen tehnyt ihmisen vuoksi kaiken ehkä liikaakin mutta uskon että kaikki normi stressi mitä nyt elämään kaikilla kuuluu ja mulla vielä lisänä tuo kaikki muu sai varmaan koko refluksi oireilun aikaan sillon kun kaikki alkoi.Mutta onneksi oireet on tällä hetkellä todella vähäiset joinain päivinä ei mitään oiretta. |
||
| Sitrus | Re: ahdistavat ihmissuhteet ja refluksi | 4.6.2013 12.21 |
| Mari, mä tiedän yhden pariskunnan joka teki sopimuksen kun eka lapsi syntyi. He eivät eroa ennen kuin nuorin lapsi täyttää 3. Ekan vuodet lasten vanhempina on kuulemma joka tapauksessa sellaista helvettiä, että siinä voi tulla erottua ihan vääristä syistä. Ei huonompi idea. |
||
| Mari | Re: ahdistavat ihmissuhteet ja refluksi | 4.6.2013 22.18 |
| Ehdottomasti samaa mieltä, ettei pikkulapsiaikana kannata erota! Ei tässä juuri parisuhteesta ehdi pitämään huolta kun elämä on yhtä hulabaloota lasten kanssa. Semmosta se on, ruuhkavuodet. |
||
| Runtula | Re: ahdistavat ihmissuhteet ja refluksi | 5.6.2013 15.43 |
| Itse luulen, että minun refluksin käynnisti stressi, jota tavallaan en kyllä tiedostanut. Rakennettiin viimevuona talo, ja yli puoli vuotta meni ilman kunnon yöunia ja jokainen hereilläoloaika rakennusjuttuja miettien tai rakentaen. Onneksi parisuhde ei kärsinyt ja sen puolesta ei tarvitse stressata! Sen huomasin, että stressivatsa on kyllä muuten. Työmatka ulkomaille jänniti ilmeisesti niin paljon, että lähtöpäivän aamuna oli maha sekaisin. Pääkopassa en tunne stressiä, huomaan sen vain vatsassa. Sama juttu, jos joutuu johonkin jännään paikkaan. Tunti ennen h-hetkeä on satavarmana pakko käydä vessassa ja maha löysällä! Vaikka mieli on sitä mieltä, että ei tässä mitään hätää! |
||
