Keskustelu

TepaYlämahakivut27.5.2013 7.24
Minulla helmikuusta saakka oikeanpuoleista ylämahakipua keskellä ja oikean kyljen alapuolella. Joskus myös hetkellistä kovaa poltetta keskellä. Pari rennietä on yleensä auttanut siihen. Ruokatorveani ei polta eikä karvastele paitsi mahan suulta ja jonkin verran röyhtäilyä. Aluksi määrättiin zolt 30mg. Oireet eivät helpottaneet ja huhtikuussa ylämaha ultrattiin ja tehtiin tähystys. Tähystyksessä todettiin lievä refluksitauti. Määrättiin neksium 20 mg, joka on nyt nostettu 40 mg. Oireet samanlaisia tuntuu ettei lääkkeestä mitään apua. Ei ole päivääkään ilman mahakipuja. Tämä kipuilu alkaa jo vaikuttaa mieleen. Olen yrittänyt katsoa mitä syö, mutten ole huomannut minkään erityisesti pahentavan oireita. Olisko mita samantyyppisistä refluksi oireista kärsivä ja mitään vinkkejä?

Aikuinen nainenRe: Ylämahakivut4.6.2013 15.38
Moikka Tepa!

Olen tänne keskusteluun joskus jotain kirjoittanut omasta olostani, joskin en mikään aktiivinen kirjoittaja ole, mutta mieluusti luen muiden kertomuksia omista vaivoistaan ja saan näin tätä vertaistukea mikä on kullan arvoista kun tauti on sama.

Minulla oli ihan samankaltaisia vaivoja kun sinä kuvaat itselläsi olevan
tämän refluksitaudin ja lääkityksen ohella.
Jollain kontrolli käynnillä otin lääkärin kanssa asian puheeksi ja hän määräsi minut ultratutkimuksiin.
No menin ja minulta löydettiin sappikiviä siinä tutkimuksessa ja jouduin leikkauspöydälle sen vuoksi.
Pari isoa kiveä löydettiin rakosta ja kivet sekä rakko poistettiin. Oireet helpottivat aika nopeaan operaation jälkeen.

Eihän se välttämättä samasta vaivasta ole kohdallasi kysymys, mutta kannattaisiko pyytää tutkimuksiin ja sulkea näin ko. vaiva pois.
Jos on vaikka muuta häikkää sappitiehyeissä siihenkin on näitä entsyymilääkkeitä millä voi oloaan helpottaa. Itsekin käytän niitä vieläkin satunnaisesti. Jos vaikka syön sellaista ruokaa mistä ennen tuli näitä sappikipu kohtauksia, niin nyt otan entsyymipillerin ruokailua ennen ja oireita ei tule.

Vatsakivutonta kesää kaikille ja nauttikaa lämmöstä!

KatjaRe: Ylämahakivut4.6.2013 16.58
Moi!

Itse kärsin aikoinani infernaalisista ylämahakivuista ( joskus harvoin vieläkin) samalla dg:llä. Niitä kesti vuosia. Lääkityksen kanssa ainut keino oli rauhoittaa maha ihan täysin ainakin viikoksi ( vähintään) eli kaurapuuro/ mustikkasoppa linjalla. sappirakko on mulla normaalia isompi muttei muuta vaivaa sillä puolella. Yritä kertakaikkiaan rauhoittaa maha ja ota Nexium tyhjään vatsaan vähintään puoli tuntia ennen syömistä.

Tsemppiä, kyllä sää vielä opit tuntemaan mahasi.

marinoRe: Ylämahakivut5.6.2013 1.16
Minulla on sama tilanne ja kaikki mahdolliset tutkimukset tehty mutta mitään merkittävää ei löydy. Hieman punoitusta antrum aluella. Nyt odotan ph tesitä joka tehty aikaisemmin mutta silloin ei mitään löytynyt. Minulla on tehty fundoplikaatio 2001 mutta onko niin että sillä olisi vaikutus mutta ei silläkkään ole vaikutusta. Kivut ovat joka päiväisiä ja alkaa makuu asennossa- Toivoisin että olisi yksi päivä ilman kipua . Tätä on kestänyt nyt puoli vuotta. Tämä on kumma kun mikään ei auta.

TepaRe: Ylämahakivut5.6.2013 15.54
Kiitos vastauksista. Kaikki sisäelimeni ultrattiin ei niistä ei löytynyt mitään vikaa. Itse myös epäilin sappivaivaa. Kipu myötäilee oikeaa kylkikaarta ja alaosata missä kylkiluut loppuu on pistävää/painavaa kipua aivan kuin siellä olisi jotain ylimääräistä ja ylempää polttavaa.
Minua huolestuttaa kylkikipu, kuuluuko se refluksi oireisiin? Pelottaa jos tämä onkin jotain pahempaa.

Minulla aika fyysinen työ elintarviketeollisuudessa. Kumarteluja ja aika raskaita nosteluja päivittäin. Olen huomannut sen pahentavan kylkipua. Toivottavasti joskus helpottaisi.

matadorRe: Ylämahakivut5.6.2013 19.57
lue viestiketju ; lääkitys puree

marinoRe: Ylämahakivut5.6.2013 23.27
Haluan huomauttaa matador että kaikille ei auta lääkkeet- ei H2 reseptorin salpaajat eikä PPI lääkkeet- Minusta on aika epäkohteliasta matador sanoa tosielle lule viestiketju . Siis muista mikä on toiselle hunajaa voi olla toiselle myrkkyä- se pätee myös lääkkeeisiin sekä yleensä terveydenhuollon eri asioihin . Ihminen on muutakin kuin fyysinen olio - ehkä tärkein on unohdettu juuri psyykkinen puoli näissä hoidoissa . Kiitos

KatjaRe: Ylämahakivut6.6.2013 11.08
Oikea kylkikaaren kipu voi johtua myös ärtyneestä paksusuolesta.

refluksikurkkuRe: Ylämahakivut6.6.2013 17.03
matador, sun viestistä on häipynyt osa taivaan tuuliin ... laitatko sen ketjun, mihin viittaat?

Ja mukava kuulla, että olet päässyt oikean diagnoosin myötä vaivoista eroon :-)!



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: