Keskustelu

R.TUusi omasta refluksisiudestaan epävarma palstalainen esittäytyy ja kysyy.17.5.2013 2.17
Eli eli.
Mistähän lähtisi purkamaan.Tästä kuluneesta päivästä(torstai 16.5)vai vuodesta 2011?
No.2011 talvesta koin32 vuotiaana elämäni ensimmäisen närästyksen.Pelottavat yölliset suuhun nousut.Luulin ilmiötä ensin oksennukseksi unen aikana.
Sitten ylävatsan "kuplinta" ja "väreily" kylkiluiden alla.
Ok.lääkäriin ja happosalpaajat.Meni ohi,tuli muutto ja uudet murheet.
Seuraavan kerran 2012 alkoi tuo rykiminen,ym kurkun kuivaminen.Aina silloin tällöin.Mutta loppuvuodesta vasta sillein että hakeuduin hoitoon.
Huono,kokematon ja kaikinpuolin muutoinkin epämiellyttävä TK-lääkäri sanoi lonkalta että sullahan on refluksitauti mikälin nämä minun sinulle nyt kirjoittamat lääkkeet auttaa.
No,ne auttoi miten auttoi ja joskus oli parempia päiviä jne...jouluun mennessä 2012 olin unohtanut koko jutun.
Viimeisin paha jakso alkoi nyt 2013 maaliskuussa.
Se alkoi yöllisillä ylösnousuilla,äänen käheytymisenä,kurkkukipuina ja sillä saamarin rykimisen tarpeella.
Aikani siedin ja toki jo tiesin että närästyksestähän tässä on kyse (toisin kuin 2011).
No,ruokatorvi alkoi kipuilemaan,rintakehän keskellä kipuilua,yöllisiä "säpsäyksiä" ruokatorvessa.Tuntui kouristelulta,ikään kuin heräämiseltä "perinteiseen" ylösnousuun ja sen vihlaisuun,mutta mitään ei tullutkaan.
Ok -> lääkäriin tuossa huhtikuun alkukolmanneksella(sama huono lääkäri).Lääkkeet (esomeprazol)ja keliakia ja heliko testi + mahdollisuuus tähystykseen niin halutessani.Tällä kertaa lääkäri oli siis parempi,teki muutakin kuin kirjoitti happosalpaajat.
Joskin korvaani särähti hänen tapansa käyttää minusta ilmaisua "refluksitautinen" jonka diagnoosin hän oli ilmeisesti minusta tehnyt sillä että aiemmalla kerralla hänen määräämänsä lääkkeet oli auttaneet.
Keliakia negatiivinen.Helikobakteeri-positiivinen (tuloksia en nähnyt,sain vain tiedon antibiootin tarpeesta puhelimitse).
Alkoi kuuri.Rankka.Mainittu lääkäri helikokuuria kirjoittaessaan vertasi sitä lasten korvatulehdukseen käytettäviin antibiootteihin.Ei kuulemma juttu eikä mikään.Onneksi ite tajusin alkaa ottaa maitohappobakteereja.Ehkä sen avulla selvisin vain 8 päivän ripulilla?

Ok.Palataan refluksointiin....varsinaiset ruokatorvi/öiset happo oireet oli jääneet jo vähemmälle tuolloin kun aloin syömää helikohäätöä.
Alkoi enemmän oleen tuota kurkkuoiretta.Nielemisvaikeuksia,nielemiskipua ja aika ajoin jopa ruokatorveen takertumisen tunnetta.Ja se iänikuinen hemmetin rykiminen.Tässä kohtaa huhtikuuta juoksin muutaman kerran hädissäni päivystykseenkin ja hoputin itselleni tähystystä.
Joku lääkäri päivystyksessä puhui klassisesta ruokatorven tulehduksesta.
Ok,sain tähystysajan.Noin 3 vkon jono.Söin helikohäädön loppuun ja kärsin nieluni kanssa.Silloin tällöin kiinteätä,enemmän nestemäisiä.Olon vaihdellessa päivästä toiseen ja öisien happojen nousujen loistaessa poissaolollaan.
Nieleminen alkoi oleen niin vaikeata,että päätin hakeutua yksityiselle ihan oman "mielenrauhan/ edes jonkun tiedon" takia koska julkiselta sanottiin että kurkun tähystykseen pääsy kestää.

Ok.Kävin Mehiläisessä(maanant.13.5),kurkku peilattiin.Väri kuulemma normaali,äänihuulien toiminta täysin symmetristä (äänen sortumisia on aika ajoin),yleisesti ottaen siistin näköinen eikä kuulemma mitään viitteitä hapon aiheuttamista vaurioista.Ei näkyvää syytä nielemisongelmille!Sanoin,että vatsan tähystys tulossa torstaina 16.5 ja sanoi,että kyllä siellä sitten nähdään se loppupätkäkin.

No,eilen 16.5 kävin gastroskopiassa.Paskamainen kokemus,mutta kyllä sen kestää.Ja kurkkuhan kipeytyi todella.Se ehkä kivuliain seuraus koko hommasta.Oksetusrefleksiä oli toki toimenpiteen aikana.
Tulokset.Mahassa näkyy vielä helikon jälkitila.Alasulkija hieman löysä,mutta jäi kuva ettei semmoinen löysyys tähystävän lääkärin mielestä kauhean valtaisia refluksi/närästysoireita selitä?
Ei mitään hapon aiheuttamia vaurioita,ei missään mitään tulehdukseen viittaavaa ja kaikinpuolin "siisti".
Koepaloja otettiin ja jäi mielikuva että tähystävä lääkäri ei ollut vakuuttunut helikohäädön onnistumisesta joskaan ei sanonut suoraan helikoa siellä olevankaan.
------------------------------------
No,tässä ollaan! Kurkku on kipeä tähystyksestä.
Varsinaiset ylösnousuvaivat tai oireet ruokatorvessa on olleet poissa jo jonkun aikaa.Nielemisvaikeudet päivästä riippuvaisia,liman erittyminen ja rykiminen liki päivittäistä.
Mikä olen?Olenko refluksitautinen tuon havaitun hieman löysän sulkijan perusteella?
Itse roikun rekkitangoissa ja seison käsilläni sujuvasti aina urheillessani ilman oireita,se ei kuulosta erityisen refluksistiselta?.Odotanko vaan tuon tähystyksen seurauksena jotain lausuntoa.
Ja mitä teen kurkku/nieluoireitteni kanssa jotka on nyt tähystetty sekä peilaamalla että jossain määrin tuon gastroskopian yhteydessä?
Pitäisikö ne unohtaa "akkain höpinöinä"?
Yleensäkään en tiedä mitä jatkossa?Aikaa minulla ei ole kenellekkään.Happosalpaajia en turhaan syö,koska tuo kurkkuoirehtiminen ei ole mitenkään hapanta eikä ruokatorvioirehtimista tai yöllisiä happamia nousuja ole ollut.
No,toki ne koepalatulokset tulee aikanaan.
Ja Gastropanelissa kävin tässä välissä (reilun viikon helikohäädön loppumisesta eli viimeisestä h-salpaajasta)omilla rahoillani.Täällä meillä päin TK-lääkärit pitävät gastropanelia Magiana ja rahastuksena.
No,odotan sieltäkin tulokset ja tietoa mahdollisesta vatsan vähähappoisuudesta ja turhan korkeasta PH:sta.Eihän tuommoista ilmiötä kuulemma lääkäreitten mukaan ole mutta....otatinpahan kumminkin.Kys.yksityisklinikan laborantin mukaan liian vähäisiä happoja näkee ihmisillä siinä missä liikojakin happoja.

Eli mikä olen ja mitä teen?
Jos toteutan TK-lääkärin märkiä unia,niin alan syömään happosalpaajia tästä ikuisuuteen asti(ei muuten terve 34 vuotias mies muuta tarvitse!)ja tulen toimeen jotenkuten?
Vai miten tästä eteenpäin?
Kurkkuni ja nielemisen kunnon huomaan sitten kun tuo tähystyksen aiheuttama kipuilu on ohi.Helikokontrolli 3 vkon päästä ja gastropanel tulokset vajaan 2 vkon päästä.
Ylösnousuvaivat on pysyneet poissa.Vatsan turpoilua ja rykimistä melko usein.

röyhtäilijäRe: Uusi omasta refluksisiudestaan epävarma palstalainen esittäytyy ja kysyy.17.5.2013 12.20
Onko keuhkopuoli tutkittu? Astma ja reflu kulkevat useimmiten käsi kädessä. Minulla molemmat. Kun toinen oireilee niin se saa myös toisen taudin aktivoitumaan. Oireesi kuulostavat kuitenkin refluksilta.

R.TRe: Uusi omasta refluksisiudestaan epävarma palstalainen esittäytyy ja kysyy.17.5.2013 15.35
Ei astmaattisia oireita.Ja eikös se mene niin päin että astmaatikot saa refluksioireita,mutta toisaalta refluksikoille ei mitenkään säännönmukaisesti tule astmaoireita?

SitrusRe: Uusi omasta refluksisiudestaan epävarma palstalainen esittäytyy ja kysyy.17.5.2013 15.39
Jospa se helikobakteeritulehdus todella vielä vaikuttaaa sun oloon.
Sinänsä on aina hyvä, mitä vähemmän löydöksiä ja muutoksia löytyy. Sehän viittaa siihen että refluksi on toistaiseksi toiminnallista ja parannettavisssa.

refluksikurkkuRe: Uusi omasta refluksisiudestaan epävarma palstalainen esittäytyy ja kysyy.18.5.2013 12.31
Teretulemast sivustolle, R.T. Hyvä kattava esittely :-)

Odottavan aika on tietty pitkä ja mieli pohtii sitä ja tätä mutta taitaisin odotella itse nuo tulokset ekaksi. Hieno juttu kuitenkin, että heliko löydettiin noin nuorena eikä muhinut vuosikymmeniä vatsassa! Onko sun lähipiirissä (vanhemmat/isovanhemmat) joku, jolla on ollut kanssa heliko (ihan lonkalta heitän tän kysymyksen, kun helikon ajatellaan tarttuvan yleensä lapsena lähipiiriltä)?

Jos kurkun oireilu tähystyksen vuoksi jatkuu, sen voi peilauttaa yleislääkärillä pikaisesti - joskus sinne voi tulla putkesta vähän ohimenevää limakalvovauriota. Toivottavasti on jo asteen verran helpottanut!

Kovasti kuulostaa valitetatsvsti myös kurkkurefluksin oireilta, mitä selität sinulla olevan. Niitä voi siis olla ilman, että kurkku ilman muuta punoittaa (itselläni oli aluksi näin). Tai ylösnouseva aines/kaasu on hapanta. Onko sun kurkku tähystetty kunnolla erikoislääkärin toimesta nyt (eli oikein kurkkulääkäri + nenän kautta pieni letku tai jäykkä skooppi)? Mehiläisen pikkupeilaus oli ainakin kurkkulääkärin tekemä, eikö vaan?

Refluksikoksi ei välttämättä tule vaikka olisi se väljempi sulkija mutta kyllä siihen riskit kasvaa suuremmaksi .... nimenomaan oireilu on se määrittelevä tekijä. Suurimmalla osalla refluksikoilla tutkimusten mukaan ei ole väljää sulkijaa (prosentit oli 10-20% välillä) vaan nimenomaan sulkijan tahattomat rentoutumiset, joita tapahtuu nielemisen ja juomisen (+ oksennus, "normiröyhtäisyt") ulkopuolella.

Refluksitautia on kahta eri tyyppiä (lisää peruskuvioista vasemman sivupalkin päävalikon Ruokatorvi-osuudesta tai Refluksi - osiosta). Se toinen kaikkein yleisin muoto on nk endoskopianegatiivinen/ei-erosiivinen muoto eli silloin ruokatorvessa ylösnousu ei näy mitenkään (ylösnouseva aines pääsee ruokatorven hermopäätteisiin sen limakalvon kautta kuitenkin). Joten jos oireilua on, puhdas ruokatorvi ei valitettavasti aina tarkoita etteikö tautia sairastaisi. Varsinainen tutkimus olisi se 24h ph-(impedanssi)tutkimus, joka paljastaa sen ylösnousun märään ja määrittää paremmin tautia. Voi olla ,että näitä sun ei tarvi ollenkaan miettiä, jos helikon lähtö poistaakin kaikki oireet vähitellen ...

Itse olen kanssa käynyt GP - verikokeessa ja arvot oli odotetusti ihan viitearvojen sisällä. Helikossa on omat kuvionsa tuon suhteen mutta jos sulla limakalvo tähystyksessä oli ok, niin ei ainakaan hapoton voi olla. Gp:tä huomattavasti halvempi (jos on just ollut tähystyksessä tai juuri menossa siihen!) on tavallinen gastriinitesti, joka on (lääkärin lähetteellä) muistaakseni huomattavasti halvempi .... sen takia osa lääkäreistä näkee Biohitin tuotteen ja sen voimakkaan mainonnan rahastukseksi.

Nielemistä tutkitaan varsinaisesti manometrialla ja ruokatorven varjoainekuvauksella, joka jälkimmäinen on harvinaisempi. Sitä ei alkuvaiheessa useinkaan määrätä ... ja rt kuvaus on harvinaisempi muutenkin - mutta lyömätön nielemisen tutkimisessa, koska se näyttää koko nielemisprosessin nielusta/kielenliikkeestä asti (manometria ei tähän tietenkään pysty). Tähystykseen verrattuna tämä on helppo tutkimus, kun ei tarvi kuin litkiä nestettä ja niellä - mienisin vaikka heti uudestaan :-)

Astmajutuista yleensä .... tutkimuksissa pääpaino taitaa kallistua nykyään enemmän reflukstauti ---> astma linjoille... Aikuisiällä puhkeavan astman taustalla on melko usein pitkäaikainen refluksitauti. Astman sinänsä ei ole suuressa määrin huomattu aiheuttavan refluksitautia - ylösnousua se voi lisätä joskus, jos on huomattavasti raskaampaa hengitystä (paineenvaihtelu) tai tietyillä, ei kaikilla a-lääkkeillä (kuten myös kahvilla, kaakaolla ym) voi olla sulkijaa väliaikaisesti rentouttava vaikutus.

Tsemppiä ärsyttäviin kurkkuoireisiin!

R.TRe: Uusi omasta refluksisiudestaan epävarma palstalainen esittäytyy ja kysyy.18.5.2013 16.38
Kiitos vastauksista ja refluksikurkun pitkästä vastauksesta.
Joo,peilaaja oli kurkku-korva alueen lääkäri.
Eli varsinaista koneellista tähystystä sinne ei tehty.Mutta mies on alansa tunnustettu osaaja alueellaan ja hänen sanomana "ettei siellä mikään ole vinksallaan" rauhoitti kummasti mieltä.
Perheessä on ainakin isällä ollut heliko.Ja häneltä vatsahaavaakin hoidettu kahdesti.Joskus 70-luvulla ennen minun syntymää ja ny sit olisko 2008 jolloin oli paha vuotava haava ja vaati pisemmän sairaalajakson.

Tähystävä lääkäri ei äänenpainosta päätellen ollut vakuuttunut että mun helikohäätö ois onnistunut,vaikkei suoraan mitään semmoista sanonut.
Voi miten toivoisinkaan että kaikki oireet häipyisivät helikon hoitamisella.Saas nähä.

------------------------------------
Yleisesti ottaen olen ollut aina hyvin terve ihminen eikä oikeastaan mitään vaivoja ole ollut missään päin kehoa.
Karppausruokavaliolla 2007 lähtien.En oikein ole sairastellut flunssiakaan ikinä enkä sitä vähääkään tuohon karppaukseen siirtymisen jälkeen.
Tämä oireilu nytten on käynyt jopa itsetunnon päälle (enkö olekaan silkkaa terästä?)sekä sikäli ollut shokki että oireilen ENSIMMÄISTÄ KERTAA ELÄMÄSSÄNI (helmikuussa täytin 34)vatsasta mitenkään!Siis joitain puolihuolimattomia lasuuden oksennustauteja lukuunottamatta vatsani ei ole ikinä muistuttanut olostaan.Joskus vain vähän ummettanut (hyvin harvoin sekään)selkeästi väärien syömisien takia.

R.TSitrukselta vielä kysyisin?18.5.2013 16.44
Sitrukselta vielä kysyisin.
Mitä käytännössä tarkoitat tällä?

" Sehän viittaa siihen että refluksi on toistaiseksi toiminnallista ja parannettavisssa."

-tarkoittaako "toiminnallinen" tässä yhteydessä nyt vaikka esimerkiksi sitä vatsanportin tarpeetonta aukeilua aikoina jolloin sen ei pitäisi aukeilla?
Ja miten näitä refluksioireita parannetaan tämmöisissä tapauksissa kun ei varsinaista selittävää tekijää (ellei sitä lievästi löysäksi havaittua porttia lasketa)ole nähtävissä .Toki minulla se heliko voi olla selittävä tekijä ja sen parannuskeinot tiedänkin kahden viikon takaisesta rääkistä.
Jos tosiaan ilmenee,ettei heliko häätynyt kerralla,niin täytyy toista kuuria varten aloittaa melkoinen "korkean paikan leiri" itteni psyykkaukseen ja alkaa syömään maitohappobakteereja hevoskuurillisia.



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: