Keskustelu

NuuniNielukipua10.5.2013 15.29
Hei!
Kärsiikö moni teistä, joilla on todettu refluksitauti, nielukivusta? Itselläni ei vielä ole refluksitaudin diagnoosia, mutta gastroskopia on tulossa ja epäilen sen diagnoosin saavani. Olen viime loppukesästä asti kärsinyt syvästä nielukivusta, joka ei ole tavallista kurkkukipua. Oire häviää pikkuhiljaa kun Nexium 40mg kerran vrk:ssa on syönyt vähintää viikon, mutta oireet uusiutuvat muutaman vuorokauden sisällä sen lopettamisesta. Lisäksi oireena on karvainen, inhottava tunne suussa ympärivuorokauden. Siihen annettiin hiivaepäilyn takia alkuvaiheessa Diflucan hiivalääkettä kapseleina, joka alkuun auttoikin, mutta kolmannelle kuurille joutuessani ei lääke enää auttanutkaan. Mahdollisesti kehittynyt resistenssi jos on hiiva kyseessä. Olen menossa myös hiivanäytteitä antamaan korvanenäkurkkulääkärille. Mitään närästyksen tunnetta tai polttelua minulla ei ole; välillä kyllä ällöttävän turpea / täyteläinen olo ylävatsalla ja pientä röyhtäilyä, mutta varsinaista haponnousua en tunne. Onko muita, joilla olisi samankaltaisesta kokemusta ja saatu vaivaan selvyyttä? Ihmetyttää, kun vaiva on jatkunut jo viime loppukesästä ja lääkärit vain ihmettelevät eivätkä saa oikein mitään aikaiseksi. Näitä tulevia tutkimuksia jouduin itse vaatimalla vaatimaan...

VaniljaRe: Nielukipua12.5.2013 17.26
Nuuni, en tiedä tarkoitatko nielukivulla samaa, mitä minulla oli aiemmin ja saattaa nykyäänkin vielä olla joskus. Kipu tuntuu kaulan alueella ja jossain kurkunpään kohdalla, se on sellaista jomottavaa, välillä aika kovaakin kipua, joka ilmenee silloin kun olen syönyt jotain sellaista, joka minulle ei sovi. Tiedän että ruoka sen aiheuttaa, mutta en ole ihan selvillä että mikä se mekanismi on joka kivun saa aikaan.

hwaddiRe: Nielukipua16.5.2013 11.56
Minulla on myös nieluoireita ja mm. tulehtunut kurkunpää. Erikoislääkärin mukaan oire vaikuttaa närästyksen aiheuttamalta, mutta ei minullakaan ole mitään hapon nousua ylös tms. Olen päätellyt, että happo voi ärsyttää kurkkua yöllä. Suosittelen, että nostat reilusti sänkysi tyynypuolta.

SitrusRe: Nielukipua16.5.2013 14.19
Mä varmaan toistan itseäni, mutta suosittelen jälleen kokeilemaan ruoansulatusentsyymiä, jos ei vielä ole kokeillut.
Se ei paljon maksa, ja tehon huomaa heti.

Mulla oli nielun punotus ja nielemiskipu aivan jokapäiväinen seuralainen, mutta nyt se on vähentynyt paljon. Itse asiassa nielu on ihan normaalin värinen, eikä sellainen tulehtuneen punainen kuin ennen.

hwaddiRe: Nielukipua16.5.2013 15.22
Minä varmaan toistan itseäni, mutta kysyn jälleen kerran ja jospa sinä tällä kertaa vastaat: Mikä on ruoansulatusentsyymi? Miten sitä käytetään? Mistä sitä saa? jne

SitrusRe: Nielukipua16.5.2013 15.32
Entsyymivalmisteista on oma ketju
http://www.refluksi.fi/keskustelu.html/22514?p=3&c=

Osaatko muuten käyttää googlea? Kannattaa opetella, sieltä nimittäin voi etsiä tietoa.

Ja lopuksi vielä vinkki sulle käytöstavoista: tämä ei ole mikään kysymys-vastauspalsta joten älä komentele. Mulla sen enempää kuin kenelläkään muullakaan ei ole velvollisuutta palvella täällä toisia.
Täällä jokainen keskustelee niistä asioista joista haluaa silloin kun haluaa ja jos haluaa.

terhiRe: Nielukipua4.6.2013 13.22
Minulla myös nielukipua joka tosin helpottaa syödessä mutta palaa taas hetken päästä takaisin. Jomottavaa kipua kurkunpäässä ja kaulalla. Häviää välillä muutamaksi päiväksi, riippuu mitä olen syönyt ja juonut. Tähystys tänään
.apua

RuntulaRe: Nielukipua7.6.2013 8.35
Minulla oli nielukipua/kurkkukipua... hmmm muistaakseni 11-12 viikkoa. Nyt olen syönyt esomeprazol (40mg) 5 viikkoa ja kipu on hellittänyt. Kipua on ainoastaan ihan aamulla ja jos syön suklaata.
Lääkärin pitäisi ensi viikolla soittaa ja kysyä onko kipu mennyt kokonaan ohi. Toiveissa oli, että lääke voitaisiin lopettaa 6 viikon syömisen jälkeen. Vähän epäilen, että sitä jatketaan nyt vielä, koska kipua on edelleen aamuisin. :/



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: