Keskustelu
| terhi | ahdistus. | 7.5.2013 16.42 |
| Tänään yksi ahdistavammista päivistä, kipujen ja muiden oireiden ohella. Olin yhteydessä lääkäriini ja kerroin tosissaan että nyt vipinää kinttuihin tähystyksen kanssa..olen huolissani. Ja hermoilu pahentaa oireita. Kurkku/nielu taas turvoksissa..oksettava olo kun yritää nieleskellä palaa nielusta pois. Onko kenellekkään määrätty ahdistukseen lääkkeitä? Ja mitä kokemuksia? Pistääkö lääkkeet pään vielä enemmän sekasin? Ja onko apua? Harkitsen vakavasti psykiatrille menoa, kuoleman pelko kasvaa. Haluaisin niin nauttia työstäni ja rakkaista ihmisistä ympärilläni. Vatsakipuilu vie toisinaan voiton |
||
| röyhtäilijä | Re: ahdistus. | 7.5.2013 17.25 |
| Tuo kuulostaa samalta mitä minulla oli n.3 vuotta sitten. Refluksioireet oli pahana ja on vielä nykyisinkin kausiluontoisesti. Minulla sekoittaa oireita vielä astma ja allergiat. Omasta mielestäni minulla ei ollut muuta ahdistusta silloin kuin huoli terveydestäni ja oireista. Ja tosiaan tuntui ettei pystynyt nauttimaan perheestäni ja muusta elämästä. Kaikki oli ok muussa elämässä ja silti närästys ja hengenahdistus, pahoinvointi,röyhtäily oli pahana aina kun aloin puuhastelemaan ja rasittaan itseäni. Yleislääkärillä kävin valittamassa keuhko-ja kurkkuoireista niin totesi keuhkot terveiksi ja määräsi vahvempaa närästyslääkettä ja myös ahdistuslääkettä univaikeuksiin. puoli vuotta käytin ja uniongelmat hävisivät aika pian. Ei mennyt pää enempää sekaisin ja sain jopa naurutaidon takaisin. Jaksamisia sinulle! |
||
| Pikku Myy | Re: ahdistus. | 7.5.2013 17.36 |
| Terhi , ahdistukseen pitää hakea apua. Kenenkään ei nykyään tarvitse yksin kantaa tuskaansa. Mulla on elämäni aikana ollut todella paljon vastoinkäymisiä ja ahdistuksia ja kokemuksesta voin sanoa että ahdistuslääkkeet oikein käytettynä lääkärin valvonnassa on ihan ok. Ahdistuslääkkeet ei "sekota" jos ei käytä liikaa tai väärin. Ne auttaa pahimman yli. Onko sulla ketään ystävää jolle voit puhua ? Tai mahdollisuutta päästä terapeutin puheille ? Kuoleman pelko on niitä pahimpia pelkoja mitä tiedän. Tämä tauti kyllä tuo sellaista , varsinkin jos ei ole päässyt edes tutkimuksiin asti. Kaikki sairaudet on sellaisia että alkaa pitemmän päälle käydä psyyken päälle jos ei niitä pääse kenenkään kanssa käsittelemään. Sen takia terapeutin pakeille olisi hyvä päästä. Ja aluksi ainakin jutella hyvälle ystävälle jos sellainen on olemassa. Voimia terhi ! |
||
| Mari | Re: ahdistus. | 7.5.2013 21.57 |
| Lääkkeistäkin voi tulla huonovointisuutta ym. Onkos sinulle tarjottu keskusteluapua? Keskustelu psykologin tms kanssa olisi hyvä juttu. |
||
| harmaa | Re: ahdistus. | 8.5.2013 12.24 |
| Terhi, voin lämpimästi myötäelää kokemustasi. Minä aloitin tänään lääkityksen ahdistuneisuuteen. Tosin huomattavasti pienemmällä annoksella kuin lääkäri määräsi. Lääkäri kehotti aloittamaan 5mg ja nostamaan parin viikon päästä 10mg:aan. Lähipiiriltäni sain kokemuksellista vinkkiä, joten aloitin neljäsosalla tuosta 5mg:n tabletista, nostan puolikkaaseen muutaman päivän jälkeen jne. Toivon, että elimistöni näin siedättyy paremmin ja vältyn liian voimakkailta sivuvaikutuksilta. Tänään ei tunnu mikään erilaiselta kuin tavallisesti, joten ainakaan toistaiseksi sivuvaikutuksia ei ole. Ja lääkkeen vaikutusta joudun odottamaan joitain viikkoja, mutta ehkä se on suhteellisesti lyhyt aika. Olin syksyllä paineikkaassa elämäntilanteessa, jossa aloin myös oireilla uuden työpaikan sisäilmaa rankasti. Tilanne johti monenlaiseen muuhunkin fyysiseen oireiluun (mm. refluksioireet: järkyttävät vatsakivut, suun polttelu ym.) sekä ahdistuneisuuteen. On ollut vaikea saada selkoa oireistani, joten olen ollut terveydestäni niin huolissani, että ahdistuneisuus ei ole hellittänyt. Siksi nyt tämä lääke. Toivon, että saan lääkkeen voimin taas elämästäni otteen enkä pelkäisi koko ajan. Oppisin elämään oireideni kanssa, vaikken aina tietäisi, mistä ne tulevat. Vatsaultra ja tähystys on tehtynä. Ei näkynyt erityisiä, lopulliset tulokset saan lähiaikoina. Rinnat olleet kainaloita myöten järkyttävän kipeät, joten nekin ultrattu ja tehty mammografiatutkimus. Ei erityisiä. Mietin myös fibromyalgian tutkimista, toinen vanhemmistani sairastaa sitä ja epäilyni ovat heränneet. En voi kuin ihmetellä osin selittämättömiksi osoittautuneita kipuja ja huonovointisuutta ja uupuneisuutta. Pelkkää stressiäkö? Ja yhtenä ulottuvuutena edelleen sen sisäilman vaikutus, vaikka työtilat vaihtuivatkin saman rakennuksen sisällä parempiin. Kun saisi edes voimat takaisin. Terhi, lämpimästi suosittelen avun hakemista ahdistuneisuuteen. Kävin itsekin myös psykologilla ja ostin hänen vinkkaamansa kirjan: "Vapaaksi ahdistuksesta". Voimia sinulle!! |
||
| Sitrus | Re: ahdistus. | 8.5.2013 14.21 |
| Täältä myös varauksellinen kannustus ahdistuslääkkeen käyttöön. Mutta sitä pitää edeltää perusteeellinen keskustlu lääkärin ja mielellään useampikin juttutuokio psyk.hoitajan tms. kanssa. Näin sun tilanteesta ja voinnista saadaan riittävän selvä kuva. Ahdistuslääkkeet on tehokkaita eli neljännestabletilla kannattaa aloittaa. Lisäksi ne väsyttää, jos niihin ei ole tottunut, joten on hyvä jos pääsee nukkumaan kun sellaisen ottaa. Mun kokemuksen mukaan vaikukutus on lyhytkestoinen. Se ei tavallaan "hoida" ahdistusta, vaan vain auttaa pahimman yli tilapäisesti. Tärkeintä ahdistuksen hoidossa on saada keskustella sen syistä, ja jos mahdollista poistaa syy. Se olisikin ideaalitilanne, mutta harvoin mahdollinen. Ja sitten huolehdit siitä, että olet lääkärin seurannassa, ts. lääkäri saa myös arvioida miten lääke on sua auttanut. Ettet vaan jää yksiksesi popsimaan niitä aina tarpeen mukaan. Pärjäilehän! |
||
| harmaa | Re: ahdistus. | 8.5.2013 16.12 |
| Varmaan on tarpeen erottaa tilapäisesti käytettävät ns. rauhoittavat lääkkeet, joiden teho on juuri olotilaa helpottava, ja sitten hoitavat mielialalääkkeet, joiden rinnalle toki suositellaan myös keskusteluapua. Näillä pitäisi olla pitkäkestoinen vaikutus ja niitä ei saisikaan noin vain lopettaa, ja tehotakseen edellytetään periaatteessa vähintään puolen vuoden käyttöaikaa. Ja tosiaankin lääkärin arvio ja seuranta tietysti välttämättömiä. Voimia edelleen! Mainitsemastani kirjasta "Vapaaksi ahdistuksesta" löytyy myös paljon ja hyviä itsehoitokeinoja lähtien vaikkapa pienistä hyvistä hetkistä nauttimisesta. Voimia edelleen! |
||
| terhi | Re: ahdistus. | 9.5.2013 15.53 |
| En töissä mieti asioita ja yritän olla huomioimata oireita. Mutta aina kun jään yksin ja koskee kovasti niin ahdistun. |
||
| terhi | Re: ahdistus. | 9.5.2013 16.00 |
| Ja miten esim. Alkoholi lieventää oireita, mutta käytön jälkeinen päivä kamala? |
||
| siekkinen riitta | Re: ahdistus. | 26.9.2014 17.14 |
| olen ollut joskus loppuun palannut ,hirveitten asioiden myötä ,nyt se taas nostaa päätään vaikka on lääkitys ,kamala väsymys huoli tulevaisuudesta perheestä firmasta jota hoidan yksin .En oo nuori ja väsymys painaa ,lasten erot ja kaikki on mun harteilla ,koska kukaan muu ei oo perehtynyt firman hoitoon ,en välillä tiedä mitä teen ,nykyisin nukun paljon kun en jaksa enää ,pitäs opettaa toisille ,mutta heillä ei oo aikaa ,mitä teen ,kuolema hiipii mieleen välillä ? |
||
| AnnaMyy | Re: ahdistus. | 27.9.2014 6.27 |
| En olisi noin jyrkällä kannalla kuin Sitruuna.Siihen yhdyn että väliaikaisesti lääkettä voi käyttää. |
||
| Sitrus | Re: ahdistus. | 27.9.2014 20.55 |
| Ai muako tarkoitat? Millä jyrkällä kannalla? |
||
