Keskustelu

Ihan pihalla !Puulla päähän lyöty olo...7.5.2013 0.34
Kävin tänään tähystyksessä vuosia jatkuneen yskän vuoksi. Yskä on ollut välillä pois ja taas alkanut uudelleen yleensä flunssan seurauksena ja jatkunut muutaman kuukauden jne. Monet lääkekuurit yms on tullut syötyä.

Elokuussa 2012 alkoi taas kerran yskittämään. Sain kolme kertaa antbioottikuurin ja kuukauden söin montelukastiakin mutta yskä jatkui. Tammikuussa lääkäri määräsi pef-testit josta voitiin päätellä ettei astmaa ehkä ole.

Yskä alkoi onneksi parantumaan mutta viisas lääkäri määräsi minut keuhkolääkärille joka määräsi allergiatestit, pef-seurannan uudelleen sekä muita puhalluskokeita. Kaikki oli ok, astmaa ei ole eikä allergioitakaan.

Keuhkolääkäri päätti että tähystys on seuraava tutkimus. Tänään se sitten oli. Menin sinne kun määrättiin, mutta ajatus oli että tuskin mitään löytyy kun ei närästä eikä omasta mielestäni ole mitään oireitakaan. Yllätys oli todella suuri, kun tähystävä lääkäri kertoi että mahaporttini on löysä eikä mene kunnolla kiinni ja että vuosia jatkunut yskäni tod.näköosesti johtuu tästä.

Sain lääkkeeksi 2 x somac 20mg kahdeksi kuukaudeksi. Mielenkiintoista nähdä miten lääke auttaa ja muuttuuko oloni jotenkin, onko oireita ollut aiemminkin mutta en ole tajunnut.

Nyt mietin että miten tästä eteenpäin? Millaisia kokemuksia muilla on ollut tässä samassa tilanteessa olleilla? Onko lääkkeet auttaneet? Onko yskä vain pahentunut ajan kuluessa vaikka on syönyt lääkkeitä? Kertokaa!!

En onneksi polta tupakkaa, enkä juo kahvia ja aika harvoin käytän alkoholiakin :-)

RehaRe: Puulla päähän lyöty olo...7.5.2013 15.04
Voiko refluksiin liittyä yskääkin? Jännä ajatus. Itse en osaa sanoa tähän sen kummemmin mitään, koska kärsin myös astmasta kuten ilmeisesti moni muukin refluksinen. Jatkuva köhä tulee päälle aina silloin, jos syystä tai toisesta jätän astmalääkkeet vähäksi aikaa kaapin pohjalle.

Ilmoittele muuttuuko olo lääkkeiden myötä!

röyhtäilijäRe: Puulla päähän lyöty olo...7.5.2013 17.29
Appiukolla yskä laantui närästyslääkkeellä. Hänellä palleatyrä joka nosti happoa suuhun. Itselläni satunnaisesti yskittää närästyksen vuoksi mutta haitaksi asti. Kaikkea muuta oiretta sen sijaan löytyy päivittäin.

röyhtäilijäRe: Puulla päähän lyöty olo...7.5.2013 23.50
...korjaan...siis ei yskitä haitaksi asti...

HansuRe: Puulla päähän lyöty olo...9.5.2013 19.01
"Voiko refluksiin liittyä yskääkin " - luepa Reha tuosta kurkkurefluksista...

Itsellä just samat vaivat. yskää hoidettiin vaikka millä ja kun olin menossa keuhkojen tähystykseen, lääkäri totesi, että oireet viittaa mahaan eikä keuhkoihin. Käytössä Somac, välillä yskittää enemmän, välillä vähemmän, mutta loppunut se ei ole.

parin vuoden ajan yskiminen nosti mahahapot aina keuhkoihin ja sain kuumeen ja siihen antibiootit, sen puoleen tilanne on nyt kyllä rauhoittunut, varsinkin kun syönnin päälle ottaa Gavisconia, itsellä vahvempi versio Englannista, Gaviscon Advance.

Syömisiä joutuu tarkkailemaan, kaurapuurolinjalla kun pysyis niin ei olis vaivojakaan.....

SitrusRe: Puulla päähän lyöty olo...9.5.2013 22.31
Mulla taas juolahti mieleen, että ei kaikki vaivat sentään välttämättä refluksista johdu.

On nimittäin flunssa ja jatkuva ärsyttävä yskä. Yskimisen päälle tuli parina pvänä oksennus ja maha oli tympeän turpea eikä mikään ruoka maistunut. Se on tätä refluksia tämäkin, ajattelin, kunnes tuttu kertoi että nythän on liikkeellä inhottavaa vatsaflunssaa. Niinkö! Jospas se olikin sitä. Yskä jatkuu, mutta oksentaminen loppui ja ruokahalukin on palannut. Palaisipa vielä hajuaistikin.
Että joskus näinkin päin.

SitrusRe: Puulla päähän lyöty olo...9.5.2013 22.31
Mulla taas juolahti mieleen, että ei kaikki vaivat sentään välttämättä refluksista johdu.

On nimittäin flunssa ja jatkuva ärsyttävä yskä. Yskimisen päälle tuli parina pvänä oksennus ja maha oli tympeän turpea eikä mikään ruoka maistunut. Se on tätä refluksia tämäkin, ajattelin, kunnes tuttu kertoi että nythän on liikkeellä inhottavaa vatsaflunssaa. Niinkö! Jospas se olikin sitä. Yskä jatkuu, mutta oksentaminen loppui ja ruokahalukin on palannut. Palaisipa vielä hajuaistikin.
Että joskus näinkin päin.



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: