Keskustelu
| Kuukkeli | Ruokatorven tulehdus, vatsakivut ja ripuli | 9.3.2019 17.46 |
| Hei! Olen kärsinyt erilaisista vatsaongelmista viisi vuotta. Ensimmäinen oire oli pahat ja äkilliset vatsakivut ja ripulit liikkuessa, erityisesti juostessa, jota olin harrastanut jo monta vuotta ilman ongelmia. Vuonna 2014 vatsakivut ja ripulit olivat pahoja, lääkäri ei kuitenkaan tutkinut mitään. Sain viikon saikkua ja onnea matkaan. Menin huonoon kuntoon, kun ei ollut ruokahalua. Hemoglobiini ollut alimmillaan 106, hankala sanoa johtuiko verenluovutuksista vai pahoista vatsaongelmista. Aloitin myös työskentelyn homeisessa työpaikassa, sairastin mm. iriitin, pitkiä poskiontelo tulehduksia jne. Sinnittelin monta vuotta gluteenittoman ja fodmapin avulla. Oireet eivät kuitenkaan poistuneet, joten 2017 menin uudelleen lääkäriin. Söin 3 kk gluteenia ja otettiin keliakiatestit verikokeesta ja täydellinen verenkuva, kaikki ok.. Tehtiin gastroskopia. Löytyi ruokatorventulehdus. Sulkuja oli napakka, joten ei ole kuulemma refluksia. Sain 3 viikon esometprazoli kuurin. Se laukaisi todella pahan närästyksen, josta kärsin edelleen. Aiemmin oli ollut vain huonoa oloa ja palan tunnetta kurkussa. Vilja-allergiaa ei löytynyt. Luuri lopetettiin kesken, kun ei auttanut. Jatkoin gluteenitonta ja fodmappia kun tuntui osittain auttavan. Viljat laukaisevat pahan närästyksen, tosin minulla on koko ajan närästystä, mutta ei niin pahaa. 2018 löytyi raudanpuute, jo parin kk kuuri alensi kilpirauhasarvon viitteen ylälaidasta keskiväliin. Väsymys poistui. 6 kk raudan syömisen jälkeen alkoi 2 viikkoa jatkunut vatsakipu ja ripuli. Kaikki verikokeet ok, tulehdusarvot normaalit mutta ferritiini arvo on noussut räjähdysmäisesti 217,3 kun se oli 4 kk sitten 40. Nyt olen menossa kolonoskopiaan. Ulostetesti on jo luultavasti pois sulkenut crohnin ja Cu:n. Kysymys: voiko närästys aiheuttaa pahat vatsakivut ja erityisesti ripulin? Onko tuo rautavalmiste voinut aiheuttaa ruokatorven tulehduksen pahenemisen ja sitä kautta kaikki oireeni? Onko teillä diagnoosia mistä närästys johtuu? Minulla nyt kokeiluna Pariet. Ei ole kovin isoa vaikutusta viikossa tullut. |
||
| Rakenteellinen_ | Re: Ruokatorven tulehdus, vatsakivut ja ripuli | 9.3.2019 19.19 |
| Kuulostaa kyllä erikoiselta tilanteesi. Hyvä, että tutkitaan. Se tulehduksellinen suolistosairaus ei aina näy ulostetesteissä, siksi kolonoskopia. Mut sit jos ei ole mitään siinä niin suosittelen miettimään jonkin yliherkkyyden mahdollisuutta. Ne ei näy aikuisilla kovinkaan usein allergiatesteissä, vaikka olis ihan klassiset oireetkin. Itselläni refluksitauti ja rytmihäiriöt johtuvat laajoista allergioista, kuten maidosta ja viljoista, myös riisistä ja maissista. Sitten on muutamia muitakin ruoka-aineita, jotka laukaisevat vatsaoireet. Ripulin ja reflun yhteydestä en osaa muuta sanoa, et saattaa esiintyä jos on vuotavaa haavaa ruokatorvessa tai vatsassa. Muutoin ei ainakaan itselläni ole ilmennyt. Voi myös olla, et se refluksilääke mitä olet syönyt ei ole sopinut sulle. En osaa rautavalmisteeseen kommentoida, kun sitä en ole koskaan joutunut syömään. Mun refluksi johtuu löysästä sulkijasta, kroonisesta gastriitista ja allergioista. |
||
| Kuukkeli | Re: Ruokatorven tulehdus, vatsakivut ja ripuli | 9.3.2019 20.03 |
| Kiitos vastauksesta. Aiemmin oireet viittasi joko IBS tai allergioihin, mutta tämä viimeisin 2 viikon ripuli ja vatsakipu oli täysin erilainen kuin aiemmat oireet ja noudatin koko ajan gluteenitonta, kauratonta, maidotonta ruokavaliota, joten se ei voi olla syynä. Kaura ja gluteeniviljat aiheuttavat närästyksen kyllä, mutta omaa elämääni haittaa nyt paljon enemmän vatsakipu ja ripuli. Palautin viikko sitten ruokavalioni kaikkiruokaiseksi ja tällä ei ole ollut juurikaan muuta vaikutusta kuin närästyksen pahentuminen, vaikka vuosia sitten kaikkiruokaisena tätä polttavaa närästystä ei ollut, oli vain ripuli ja vatsakipu. Ihmettelinkin miten ruokatorveni voi olla tulehtunut, kun olin monta kertaa sanonut, että minua ei ole ikinä närästänyt. En ollut tiennyt, että närästys voi olla myös palan tunne kurkussa. Osa kyllä väittää myös, että raudanpuute voi aiheuttaa närästyksen ja palan tunteen myös. |
||
| Rakenteellinen_ | Re: Ruokatorven tulehdus, vatsakivut ja ripuli | 9.3.2019 21.09 |
| Joo mulla on kans palantunnetta kurkussa. Ollut ihan aina ja siitä lähti närästys taival, joka muuttunut vuosien varrella. Käytätkö maitohappobakteereja tai l. Glutamiini valmistetta? Itse sain kyseisiin vaivoihin apua apteekista saatavasta l. Glutamiini jauheesta. Se ei ole varsinainen lääke vaan aminohappo, joka tukee suolinukan palautumista. Urheilijat käyttävät sitä paljon. Mulla pahimpia aiheuttajia kaikki gluteeniviljat ja maissi sekä riisi, soija, maito, pähkinät, kaneli, inkivääri, kala ja kikherne. Sitten on niitä ruoka-aineita, jotka laukasee mulla anafylaksian suoli oireiden lisäksi. Kofeiini on mulla myös kieltolistalla, kun pahentaa oloa. Tähän hätään en oikein muuta osaa neuvoa, kun et kannattaa l. Glutamiinia testata ellet ole sitä jo testannut 🙂salpaaja saattaa pahentaa ripulioireita, mutta et taida sitä ilmeisesti nyt käyttää. |
||
| AnnaMyy | Re: Ruokatorven tulehdus, vatsakivut ja ripuli | 9.3.2019 22.35 |
| Palantunne on ihan perusoire.Tuo ripuli kuullostaa IBS:lle mutta muutoin mahasuoli kanavan0on itsellänikin. Pari vuotta sitten mulla oli puolen vuoden jakso jolloin ripuloin päivittäin monta kertaa, normaalia vatsantoimintaa ei ollut lainkaan.Sitten se vaan loppui. Nämä on tosi kinkkisiä juttuja.Närästyksen ja vatsa, siis mahalaukun kivun yhteys voi olla, Aikuinen nainen jahka luet tätä niin onko sulla närästykseen liittyvää mahakipua? Eli kysymykseesi:en usko että närästys itsessään aiheuttaa ripulin vaan juuri tuo koko kanavan oireilu, kaikki liittyy kaikkeen. |
||
| Kuukkeli | Re: Ruokatorven tulehdus, vatsakivut ja ripuli | 10.3.2019 8.38 |
| Lisättäköön vielä, että lähisuvussa on paljon keliakiaa. Mielestäni IBS roomankriteerit täyttyivät ennen, mutta eivät enää. Aiemmin vatsakipu tuli kellon lyömällä 12 h siitä, kun olin syönyt sopimatonta ruokaa ja kipu poistui ripulin mukana. Myös kipu on nyt erilaista kuin ennen. Aiemmin se oli lyhyt kestoinen, mutta kova ja tuskan hikeä aiheuttavaa. Nyt jatkuvaa eikö niin kovaa ja tuo ripuli ja satunnainen kova kipu ei enää ole yhdistettävissä selkeästi syötyyn ruokaan. |
||
| Kuukkeli | Re: Ruokatorven tulehdus, vatsakivut ja ripuli | 10.3.2019 8.43 |
| Vivomixx maitohappobakteerivalmiste sai minussa aikaan pahan oksentelun, joten en ole uskaltanut niitä paljon käyttää. Olen välillä kokeillut suolahappolisää, joka on auttanut ruoansulatus ongelmiin ja vähän närästykseen. Lääkäri oli kuitenkin sitä mieltä, että minulla ei ole hapoton maha, koska ruoansulatukseni on ylivilkas. Ripuli usein siis keltaista, tästä kai päätteli jotain. Glutamiinia en ole kokeillut. |
||
| Aniliinis | Re: Ruokatorven tulehdus, vatsakivut ja ripuli | 11.3.2019 21.39 |
| Onko ulosteesta tutkittu parasiitit? |
||
| Kuukkeli | Re: Ruokatorven tulehdus, vatsakivut ja ripuli | 11.3.2019 21.42 |
| Ei ole tutkittu. Kukaan lääkäreistä ei ole sellaista ilmeisesti kokenut tarpeelliseksi. Viikon päästä on kolonoskopia. |
||
| Aniliinis | Re: Ruokatorven tulehdus, vatsakivut ja ripuli | 12.3.2019 12.12 |
| Jos ei mitään löydy, niin pyydä että tutkitaan myös parasiitit. Aiheuttavat meinaan vaikka ja mitä ei niin kivoja oireita. |
||
